Yrittäjän toimen,sillä saaren leirintäalueen toiminta päätyi tänään. Nykyiselään paikalla olevat yrittäjät olisi kehittänyt saaren toimintaa laajemmaksi ja monipuolisemmaksi, nykyaikaisemmaksi, mutta paikalliset kunnan päättäjät on evännyt hankeet useampana vuonna, nyt yrittäjät on lyönnyt hanskat tiskiin, kun Haapavettä ei voi kehittää. Tällaista on kepu toilailu meillä Haapavedellä. On se vaan kumma, että päätäjiä ei saada vaihdettua tuoreemiksi jotta päästäs kehitään kuntaame kivikaudelta 2015 luvulle ja tulevaisuudessa viihyisäksi asuinympäristöksi kaikin puolin, myös illanviettopaikkoineen ja turistien tarpeita silmällä pitäen. Toivottavasti kepupäätäjät saa nopeasti uudet yrittäjät sillä saaren toiminnan loppuminen oli suuri mentys, entiseläänkin.
haapaveden päättäjät on tuhonnut jäleen yhden -
surullista
1873
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kannattais ruveta lestaksi nii johan tulisi hoopolan päättäjiltä avustuksia jos jonkinlaista..
Mikäs siinä kun kokeilet minkälaista on olla vanhoillislestatiolainen
sitten on tieto saako enemmän avustuksia.
Ps.LAITA sitten kommetti kun saat avustukset
OSTA KOKO PAIKKA SIINÄHÄN VASTA HYVÄ TIILI
Teilläkin on joka 4:s vuosi mahdollisuus vaihtaa päättäjät. Moksi kuitenkin aina sitten äänestätte kepua ?
Siksi että kaikki ei menis päin PERSETTÄ
Leirintäaluetta pitäisi kehittää leirintäalueena, eikä jonain Bilettämispaikkana, Bilettämiseen se on aivan väärä paikka !
Kylpyläsaaren uimaranta täytyisi lähemmäs sillankorvaan asti tehdä uimakelpoiseksi, eihän siinä uimapaikkaakaan ole, kuin pieni alue, jossa lapset porikoi, jos aikuiset haluais sekaan uimaan , niin eipä tiedä mihin väliin mahtuisi.
Rantoja olisi , vaikka millä mitalla, mutta kun niitä ei laiteta uimakelpoisiksi, vaan iilimadot niissä vain lymyää, eipä tee mieli uimaan !
Saikohan yrittäjät 'katokorvauksia' kylmän ja märän kesän vuoksi.
Mikähän ois saaren hinta?
Siitähän voisi tehdä rauhanyhdistyksen sivuhaaran
Jos se yrittäjissä vika,eikait semmonen oo mahdollistakaan
Olen sitä mieltä,että leirintäalue ei todellakaan saa olla tuollainen
bilehilepaikka.En kuulu lahkoihin.Uskon vaan,että jos hangelle kusee niin
reikä tulee.
No jo on taas
Mietityttä, että miten tuollainen läntti elättää ketään pelkkänä leirintäalueena?
Jos yrittäjä ei saa pitkäjänteisesti yrittää, niin mahdoton yhtälöhän se on.
Jos siitä leipänsä haluaa saada, niin tokihan siellä pitää olla tapahtumia. Sopivasti.
EI se taloudellisesti kannata kunnallisella systeemilläkään pyörittää, se on varma.
Näivettyyhän se tai muuten toiminta kustannetaan verorahoilla.
Yrittäjillähän ei yleisesti ole niitä 38 vrk vuosilomia, 8 tunnin päiviä, eikä sairauslomia.
Tässä jossain vastauksessa taidettiin jo sivuta tämän koko nurkkakunnan ongelmaa.
Kateus, nurkkakuntaisuus, suvaitsemattomuus, poliittiset/ uskonnolliset sellaiset.
Minä en ymmärrä yhtälöä Kaupungin pitäis rakentaa hulppeat olosuhteet kaljapisnekselle ja sit vuokrata ne pilkka hinnalla yrittäjälle :) Eikö yrittäjän pitäis itse kehittää aluetta ja rakentaa jos toimii niin kuin oikea yrittäjä?
No entäs darekonin hallin osto, hohhoijaa. Helpotetaan yrityksen siirtymistä pois täältä. Mistexille kävi ihan samalla lailla. Kunta osti hallin ja firma haki ittensä konkurssiin seuraavana päivänä.
Leirintäalue pitäisi vain siivota ja laittaa nättiin leirintäalue kuntoon, sekä laittaa ne rannat kuntoon, koska majoittuminen ja uiminen se pitäisi olla pääasia, eikä kaljottelu .
Totta,siivota pitää niin keittiön puolella kuin ulkonakin.
Nätti paikka pantu pilalle kaljalla ja yömusiikilla.
Mielipide ei liity uskonnon harhaoppeihin.
Ne pitäjät ei ollut ammattitaitoisia niillä oli vaan rahankiilto silmissä ja eikös se toinen ollutkin se torakkarillinmyyjä ?
SEN SIITÄ SAA KUN RAKENNETAAN KAIKKIA VERON VITUN MAKSAJIEN VIINA RAHOILLA KUTEN JÄÄ HALLEJA JA KAIKKEA PATSAITA JA KIRKON LASISIA PALLEJA SEINÄLLE