Heitetään s.aatanalle jos ei ole juuri samassa opissa ja pakotetaan lopettamaan yhteys sukuun. (Näin ainakin aiemmin hoitkokousaikojen #kultaisina aikoina# ja vielä osin nyt tosin peitellymmin).
Molemmilla hyvin samantyylinen muut vähänkin erilailla uskovat pois sulkeva itse itsensä korottanut monopolisoitu #jumalanvaltakuntaoppi#.
Varmaan vielä siellä kuumassa paikassa kinastelevat keskenään kumpi on se juuri ainut oikeiden (ylpistyneitten ja muita halveksivien) oppi.
Molemmilla hyvin samantyylinen muut vähänkin erilailla uskovat pois sulkeva itse itsensä korottanut monopolisoitu #jumalanvaltakuntaoppi#.
Varmaan vielä siellä kuumassa paikassa kinastelevat keskenään kumpi on se juuri ainut oikeiden (ylpistyneitten ja muita halveksivien) oppi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vain nämä lahkot tekevät YHTEISTYÖTÄ saatanan kanssa.
Onneksi ei kristityt.
Vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole opillisesti karttamissääntöä. Tänä päivänä voisin sanoa että ainakin täällä etelässä perheessä kuin perheessä on sellaisia aikuisia lapsia jotka eivät ole enää vanhoillislestadiolaisia niin että esim. kävisivät seuroissa tai muutoinkaan pitäsi liikettä hengellisnä kotinaan. En ole tavannut yhtäkään sellaista joka ei pitätäisi yhteyttä näihin lapsiin ja heidän perheisiinsä tai eivät koskaan voisi ajatella olevansa yhteydessä tällaisiin sisaruksiinsa. Jumalan terveellä tervehtiminen loppunee mutta se ei nyt taida olla ihan samaa kuin karttaminen jehovantodistajien keskuudessa. On varmaankin sellaisia ihmisiä jotka kertovat että heidän suhteensa sukuun ovat katkenneet ei kenekään kokemusta voi kieltää mutta toisaalta ei voi yleistää sitäkään että se olisi pääsääntö.
"Vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole opillisesti karttamissääntöä"
Elä kuule puhu paskaa.
Minä tiedän >20 v seuroissa kulkeneena ja sieltä pois lähteneenä (onneksi),
että kaverit eivät enää "tunteneet" ollenkaan.
Eikä siitä kauankaan ole.
Eipä silti, vaihdoin paikkakuntaa ja nautie elämästä parempien kavereiden kanssa, ilman pakkonäyttäytymisiä ja talkoita.
--------------
täh..
Jehovan todistajien osalta ei puhuta kavereista vaan vanhemmista ja sisaruksista. Onko sinulta kielletty "puhupukille" tapaaminen lapsuuden perheesi jäsenten kanssa? Kavereista ei ole kyse vain uskonnosta puhuttaessa. Jos vaihdat puoluetta ei järjestökaverit enää tapaa. Vanhat kaverit vaihtuvat useimmilla, jos yhteiset intressit katoavat. Ystävyyssuhteet ovat sellaisia että ihan tavallisessa evl kirkossakin monen kummin yhteys kummilapseen katkeaa, kun vanhempien ystävyys vaa katkeaa, usein vain hiipuu ilman dramatiikkaa.
Puhupukille puhuu täyttä asiaa. Se on niin, että sinua ei edes moikata kun tulet kylillä/kaupungilla vastaan. Se on jokenkin sellainen tapa. On joitakin poikkeuksia jotka sitten on niin kuin "normaalisti". Mutta kokemuksesta voin sanoa, että välille kasvaa muuri. (lähtijän ja liikkeessä olijan)
Tämä on sitä korostusta, että meidän oppi on se joka pelastaa kun opettaa ja käyttäytyy oppien mukaisesti. Nuo käyttäytymissäännöt ja korvakorukiellot on vaan itse keksittyjä siksi, että olis hyvä erottua muista ihmisistä. Korvakorut ja meikit on se helppo tapa. Mutta sekin vain naisille. MITES miehen erottaa???
Minä jo odotan oikein koska VL-piireissä aletaan karttaa VL-kanttoreita ja VL-pappeja, jotka harjoittavat yhteistyötä ns. "naispappien" kanssa / ovat mukana eronneiden vihkimisissä / kastetilaisuuksissa avokummeus-tilanteissa.
Joko Piri on heitetty saatanalle?
Tunnen Erkki Pirin (E. P.). Siinä vasta hieno mies ja Etevä Puhuja (E. P.). Ei ole mitään syytä heittää tuollaista miestä saatanalle. Nimimerkki "Nuuttijuutti": Pyydä anteeksi Erkkiä Pilkkaavaa (E. P.) viestiästi!
E. P.
Arvoisa nimimerkki "Nuuttijuutti": Olet Eksynyt Pahasti (E. P.). Kerron Sinusta Erkki Pirille (E. P.), joka vaikuttaa Etenkin Pohjanmaalla (E. P.). Myös muualla Suomessa on Erkin Pilkkaaminen (E. P.) ankarasti kielletty.
E. P. (Erkkiä Puolustaen)
En Pilkannut Erkki Piriä. Vain viaton Epätietoisen Pilkaton kysymys. Lienet itse Eksynyt Piripää, Erkki Piispa.