Tällä palstalla kirjoitetaan yllättävän paljon sellaista, millä ei ole tekemistä RKP:n tai yleensäkään puolupolitiikan kanssa. Miksi?
Tämän palstan kirjoituksista on suhteettoman paljon ruotsiksi. Ruotsinkielisten osuus Suomessa on alle 5 %. Luulisi tällaisella politiikkapalstalla kirjoitusten kielen olevan jotenkin samassa suhteessa.
Suomi24:n sääntöjen mukaan voi käyttää sekä suomea että ruotsia kirjoituksissa. Kuitenkaan ruotsinkielisiä kirjoituksia en ole nähnyt muilla palstoilla kuin tällä? Miksi ei esimerkiksi Perussuomalaiset-palstalla, kun suruja kuitenkin persut viesteistä päätellen kiinnostavat? Sinänsä en väitä, ettei ruotsiksi kirjoitettuja viestejä olisi joillakin muillakin palstoilla. En ole itse kuitenkaan havainnut.
Miksi kirjoitetaan niin paljon ruotsiksi?
30
<50
Vastaukset
- rgrgrgrgr
Näin ei ollut vielä joitakin vuosia sitten, tämä ruotsiksi kirjoittaminen on tullut mukaan vasta viime aikoina. Siinä on kyse puhtaasta häirinnästä.
- terrorism
Vad fan är de här pois pakkoruotis - inläggena då ?Hundratals inlägg per vecka.
- urduula
Ruotsi on toinen kotimainen. Siksi täällä käytetään ruotsia eikä esim. urdua.
- tiedoksi
Suomessa on vai yksi pääkieli ja 149 "kotimaista" vähemmistökieltä, joista ruotsi on yksi.
- inhottu.kieli
Ruotsin kieli ei ole hevon paskaa suomessa.
- duväljersjälv
inhottu.kieli kirjoitti:
Ruotsin kieli ei ole hevon paskaa suomessa.
Varför skall du besöka den här debatten då,det finns ju alltid risken att någon skriver på svenska på den här spalten (sfp även om ni nu har översatt till rkp )På persuspalten är risken mindre,vi kommer inte dit och diskuterar persupolitik på svenska.
- terapi
inhottu.kieli kirjoitti:
Ruotsin kieli ei ole hevon paskaa suomessa.
Vi måste ju hålla poispakkoruotsitypen sysselsatt.
- sfpare
Det är naturligt att vi skriver på svenska på Svenska FolkPartiets debatt.
- Huomautus
Olet oikeassa. Kyse on vain nettisvekojen kiusanteosta ja asiakeskustelun sabotoinnista. Eivät näet pärjää itse asiassa.
Tämähän on RKP-palsta, eikä SFP-palsta, mikä jo sinänsä kertoo kielen, jota tulisi käyttää. Mutta eihän hyvät tavat ja säännöt ole koskaan svekoöykkäreitä koskeneet tässä maassa.- alltidsfp
1516 kirjoitti:
nå kerros missä on SFP-palsta minne voi kirjoittaa ruotsiksi? :D
Jag bara undrar varför man inte får skriva på svenska på ett forum där det ändå borde diskuteras SFPs politik ?Nuförtiden skrivs det förstås mest om Närpes tomater.
- minåsikt
alltidsfp kirjoitti:
Jag bara undrar varför man inte får skriva på svenska på ett forum där det ändå borde diskuteras SFPs politik ?Nuförtiden skrivs det förstås mest om Närpes tomater.
Är det inte rätt så naturligt att man också skriver på svenska på den här spalten ?Inte är den enbart tänkt för skymfande av "hurrit " eller gnällande över pakkoruotsi.
- tiedoksi
1516 kirjoitti:
nå kerros missä on SFP-palsta minne voi kirjoittaa ruotsiksi? :D
Aiemmin oli ruotsinkieliset palsta erikseen, mutta surutahot saivat ne poistatetuksi! Kuten poistattivat entisen kielipolitiikka-palstankin.
JOTEN kysele oikeasta suunnasta! Ja vaadi samalla niiden palstojen palauttamista. - 228W
tiedoksi kirjoitti:
Aiemmin oli ruotsinkieliset palsta erikseen, mutta surutahot saivat ne poistatetuksi! Kuten poistattivat entisen kielipolitiikka-palstankin.
JOTEN kysele oikeasta suunnasta! Ja vaadi samalla niiden palstojen palauttamista.Så länge jag har besökt SUOMI 24,så har det funnts ETT forum för oss svenskspråkiga "finlandssvenskarna "(finns ännu )där skrivs annars också ofta på finska.Någon politkspalt på svenska tex. SFP FINNSINTE.
- miksi.näin
minåsikt kirjoitti:
Är det inte rätt så naturligt att man också skriver på svenska på den här spalten ?Inte är den enbart tänkt för skymfande av "hurrit " eller gnällande över pakkoruotsi.
Tunnutte kyllä kirjoittavan aika lailla mm. persuista täällä.
- yttrandefrihet
miksi.näin kirjoitti:
Tunnutte kyllä kirjoittavan aika lailla mm. persuista täällä.
Är det tabu att skriva om Sannfinländarna,nu sitter de i regeringen och bestämmer om alla frågor som är viktiga för oss svenskspråkiga finländare också.
- sågårdet
yttrandefrihet kirjoitti:
Är det tabu att skriva om Sannfinländarna,nu sitter de i regeringen och bestämmer om alla frågor som är viktiga för oss svenskspråkiga finländare också.
Persut är nuförtiden så känsliga,smekmånaden är över.
- minåsikt
sågårdet kirjoitti:
Persut är nuförtiden så känsliga,smekmånaden är över.
För den delen anser jag att de flesta svenskspråkiga inläggen är sakliga,inte talar vi om att slå finskspråkiga på käften eller liknande.Här diskuteras frågor som i princip är viktiga för alla Finlands medborgare.
- onnex_
Onneksi kirjoitetaan. Persufenno kihisee raivosta, koska persufenno ei siedä, että ihmiset käyttävät toista kotimaista :)
- självklart
Jag anser att alla har rätt att använda sitt modersmål.
Och så lär vi ut lite svenska den vägen
- radiovega
Svenska enligt naturmetoden.Tänk vad många språkaktivister har uppdaterat sin svenska när de måste lyssna på svenskspråkiga radio och tvprogram om där möjligtvis förekommer något som de kan kritisera.
- lkjlkjkllkkjl
Hauskinta tällä palstalla on olut todeta, että niin monet fennot osaavat ruotsia. Se on sitä aitoa Suomen kaksikielisyyttä :)
- hildurmoster
Där ser man hur nyttig pakkoruotsi är.
- ruotsintaitaja
Jag heter Erik Peter, jag äter Erikeeper.
- påtaket
Karlssons klister är bättre.
- Zybbe
Det är lätt att tro. Hur går det med hjärnan?
"Tämän palstan kirjoituksista on suhteettoman paljon ruotsiksi. "
Miten niin "suhteettoman paljon"? Eikös puolueiden palstat ole ensisijaisesti puolueen kannattajille ja äänestäjille suunnattu?
Kuvittelitko että palsta on suunnattu vain puolueen vihamiehille ja että he voivat käydä täällä haukkumassa ja räyhäämässä?
Kuvitteletko että RKPn johto käy täällä päivittäin lukemassa mitä kansa on heistä mieltä, ja toimii sen mukaan saavuttaakseen "kansan suosion"? Älä unta nää!
Ei puolue ole velvollinen kuuntelemaan ketään muita kuin omia äänestäjiään, eikä muuten kuuntelekaan.
Joten turhaan te kielijihadistit täällä keuhkoatte. Suosittelen että menette omien puolueittenne palstoille keräämään sympatiaa ja kannattajia uskonnollenne. Sieltä sen teidän toivomanne muutoksen tulee lähteä, me surut huolehdimme parhaan kykymme mukaan itsestämme ja omistamme.
Tack och hej!- dygnetrunt
Språktalabanerna godkänner endast diskussion om pakkoruotsi.
- alltidsfp
Ingen är ju tvingad att besöka det här forumet,om svenskspråkig text stör så är det bara att byta parti .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun356942- 833626
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa823235Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus3312935- 462393
- 542251
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo251550- 561475
Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui301430Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211411