YLE Sipilän kimppuun?

Lestadiolaisuuden avulla yrittää media näköjään Sipilän kimppuun. Samaa on täällä yritellyt HHMkvaV:ni.
Kumpikaan ei ole käsittänyt, että esim. lapsiin sekaantumisessa ei motiivina ole uskonto vaan ihan joku muu.
Ei Jammukaan ollut uskonnollisesti orientoitunut.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuota Sipilän uskontoa olisi saanut tuoda julki selvästi enemmän myös ennen vaaleja, jotta kansa olisi ymmärtänyt miestä karttaa. Uskonto selittää miehen täyden järjettömyyden esim. pakolaisasiassa. Ei aja maan etua, vaan toteuttaa uskonnollista vakaumustaan. Vaarallinen mies ja huonoin pääministeri koskaan.

Äänestä

Kummallinen avaus. Avaaja selvästi itse mieltää lestadiolaiset lapsiinsa sekaantujiksi. Ei kukaan ole minun nähdäkseni syyttänyt Sipilää sellaisesta, vaikka hän onkin lestadiolainen kuten vanhempansakin.

Mutta kun nyt tuli puheeksi, joku tutkija on sanonut, että lestadiolaiset kun ei saa ehkäistä, he lisääntyvät sitten sillä opilla ja vaimo kun on jatkuvasti raskaana, hän ei ole enää haluttava. Silloin puolison katseet kääntyvät jopa omiin lapsiin, tai sukulaislapsiin. Lestadiolaispiireissähän tätä on kovasti koetettu salata, mutta on siellä sitten myönnettykin se, kun on ollut jo pakko myöntää. Siihen asti asiaa on hysyystelty hoitokokouksissa ja omassa yhteisössä, vaikka kyseessä on törkeät rikokset.

https://freepathways.wordpress.com/2010/05/17/srkn-johtokunta-torjui/

Äänestä
  • Kyllä uskonnolliset perheet ainakin yrittävät kasvattaa lapsensa kunnon kansalaisiksi, useammin kuin muut.

    Minun lähisukulainen oli toimittajana Valkealan suviseuroissa 2007 ja sanoi, ettei hän ollut koskaan aikaisemmin nähnyt niin tasapainoista nuorisoa kuin silloin.
    Minulla on laaja kokemus entisessä ammatissani eri uskonnoista ja väitän kokemuksiini perustuen, että uskonto on hyvä väline kasvattaa tasapainoisia ihmisiä.

    Sinä et vissiin ymmärtänyt, että puhun hyvin yleisellä tasolla.

    Äänestä

järjestykseen, uskokaa pois..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jombenbestisjohtaja kirjoitti:

Lestadiolaisuuden avulla yrittää media näköjään Sipilän kimppuun. Samaa on täällä yritellyt HHMkvaV:ni.
Kumpikaan ei ole käsittänyt, että esim. lapsiin sekaantumisessa ei motiivina ole uskonto vaan ihan joku muu.
Ei Jammukaan ollut uskonnollisesti orientoitunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu