Mäkinen kavahtaa ajatusta Helsingin Sanomien haast

Arkkipiispa Kari Mäkinen ottaa tiukasti kantaa tuoreeseen keskusteluun siitä, pitäisi pakolaisista valita Suomeen erityisesti kristittyjä.

Mäkinen kavahtaa ajatusta Helsingin Sanomien haastattelussa.

− Joskus myös huomaan itsessäni sellaisia reaktioita. Hmm. Että tekee mieli käyttää kovaa kieltä. Että ei noin! Ei noin.

− On tarpeen sanoa mahdollisimman selvästi, että silloin, kun ihminen tarvitsee apua ja turvaa, ei kysytä kansallisuutta tai uskontoa, Mäkinen painottaa.

Muun muassa ulkoministeri Timo Soini (ps.) on puhunut sen puolesta, että kristittyjä pitäisi suosia turvapaikanhakijoita valittaessa.

Arkkipiispa ei mainitse haastattelussa Soinia eikä viittaa kenenkään muunkaan henkilön lausuntoihin pakolaisasiassa.

Mäkinen on seurannut pakolaiskeskustelua tarkkaan ja näkee siinä osin tyypillistä suojautumisreaktiota.

−Ajatellaan, että tärkeintä on huolehtia omasta tai oman kansan pärjäämisestä. Reaktio johtaa Mäkisen mielestä maailmaan, jossa on lopulta oikein, että vahvat pärjäävät ja heikot eivät.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ilmoitusta antaa kotinsa turvapaikanhakijoille arkkipiispa kommentoi varoen. Hän sanoo, että on vaiennut siitä tähän asti, koska ei halua antaa mielikuvaa, jonka mukaan Sipilä olisi tekopyhä. Sitä pääministeri ei Mäkisen mielestä ole.

Mäkinen ei itse innostu ajatuksesta, että hän auttaisi tulijoita Sipilän esimerkin mukaan. Mäkinen sanoo, että verojen kiristäminen on oikea tapa, jolla vauraat saadaan mukaan talkoisiin.

H:uutiset today
283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

SPR mainosti aikoinaan ollevansa voittoa tavoittelematon yhdistys.

Suomalaisille asunnottomille asuntoja etenkin nuorille sillä heissä on meidän maan tulevaisuus. He ovat niitä jotka tarvitsevat työtä, turvaa ja kaikea sitä mitä maamme voi antaa.

Turvapaikan hakijat saisivat asua teltassa ja hakea itse ruokansa, tienata leipänsä.

Kaikki ovat pettänet meidät jotka kuulumme alkuperäiskansaan. Kirkko, hallitus, kunnat, terveyskeskus, eduskunta ja ne saatanan villasukkien kutojat. Tuskin niitä kukaan muotivaatteissa raiskauskohdetta etsivä haluaa.

Meidän kaunis maammme on kuralla ja juuri noiden väkisellä mania, mania hutavien tulijoiden takia. Saatan olla rasisti ja sain sanoa minua huorittelevalle mustalle miehelle " mikä ihana sana, kiitos" luulin viimeisen hetkeni koittavan. Onneksi hämmästyi niin että unohti hetkeksi minut.

Ja lopuksi finlandia olkoon sävel joka päihitää kaikki ählämistien huudot

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EIKRISTITTYJÄ kirjoitti:

Arkkipiispa Kari Mäkinen ottaa tiukasti kantaa tuoreeseen keskusteluun siitä, pitäisi pakolaisista valita Suomeen erityisesti kristittyjä.

Mäkinen kavahtaa ajatusta Helsingin Sanomien haastattelussa.

− Joskus myös huomaan itsessäni sellaisia reaktioita. Hmm. Että tekee mieli käyttää kovaa kieltä. Että ei noin! Ei noin.

− On tarpeen sanoa mahdollisimman selvästi, että silloin, kun ihminen tarvitsee apua ja turvaa, ei kysytä kansallisuutta tai uskontoa, Mäkinen painottaa.

Muun muassa ulkoministeri Timo Soini (ps.) on puhunut sen puolesta, että kristittyjä pitäisi suosia turvapaikanhakijoita valittaessa.

Arkkipiispa ei mainitse haastattelussa Soinia eikä viittaa kenenkään muunkaan henkilön lausuntoihin pakolaisasiassa.

Mäkinen on seurannut pakolaiskeskustelua tarkkaan ja näkee siinä osin tyypillistä suojautumisreaktiota.

−Ajatellaan, että tärkeintä on huolehtia omasta tai oman kansan pärjäämisestä. Reaktio johtaa Mäkisen mielestä maailmaan, jossa on lopulta oikein, että vahvat pärjäävät ja heikot eivät.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ilmoitusta antaa kotinsa turvapaikanhakijoille arkkipiispa kommentoi varoen. Hän sanoo, että on vaiennut siitä tähän asti, koska ei halua antaa mielikuvaa, jonka mukaan Sipilä olisi tekopyhä. Sitä pääministeri ei Mäkisen mielestä ole.

Mäkinen ei itse innostu ajatuksesta, että hän auttaisi tulijoita Sipilän esimerkin mukaan. Mäkinen sanoo, että verojen kiristäminen on oikea tapa, jolla vauraat saadaan mukaan talkoisiin.

H:uutiset today

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu