Maalahti säästää suomen kielen opetuksesta. Kunnan johto itkee, kuinka surullista on leikata juuri siitä.
Malax cuts
17
<50
Vastaukset
- Kaksikielilisät_kelpaa
.
"Mutta kaksikielilisiä ei palauteta valtiolle takaisin?????????"
. - Helt-på-pihalla
Mitä te oikein höpötätte?
- Absurdistan
Tyypillistä surusvekoilua taas! Mukamas maan ylivoimaisen pääkielen opetuksesta olisi varaa säästää??
Samaan aikaan valtiovalta panostaa resursseja eli RAHAA pakkoruotsituksen lisäämiseen koko maassa!?
Tällaista on elämämme svekokratiassa ja kielipoliittisessa Absurdistanissa! - hurripettääainanär
Pummikunta ottaa suomalaisten rahat saaristotukina, yritystukina ja maataloustukina kieltäytyen kuitenkin opettamasta elättäjiensä kieltä.
Maalahti kuuluu Pohjanmaan maakuntaan ja maakunta on niitä harvoja maakuntia jotka tuottavat enemmän kansantalouteemme kuin takaisin saavat eri tavalla valiton/kuntien projekteina tai tukien muodossa. Eli elättäjät löytyvät kyllä omalta alueelta.
Leikkaus kieliohjelmassa perustuvat siihen että ovat osittaneet lisäresurssejaan yimääräisiin suomenkielentunteihin. Leikkaus ei koske minimäärää tunteja, mutta kun valtiovalta leikkaa ylimääräisistä niin tietenkin ylimäärästä sitten leikataankin- luovutajo
twervig kirjoitti:
Maalahti kuuluu Pohjanmaan maakuntaan ja maakunta on niitä harvoja maakuntia jotka tuottavat enemmän kansantalouteemme kuin takaisin saavat eri tavalla valiton/kuntien projekteina tai tukien muodossa. Eli elättäjät löytyvät kyllä omalta alueelta.
Leikkaus kieliohjelmassa perustuvat siihen että ovat osittaneet lisäresurssejaan yimääräisiin suomenkielentunteihin. Leikkaus ei koske minimäärää tunteja, mutta kun valtiovalta leikkaa ylimääräisistä niin tietenkin ylimäärästä sitten leikataankinVielä jatkat siis valehtelua. Miksi taloussanomien mukaan Kymenlaakso, Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Päijät-Häme ovat ainoat nettomaksajat mikäli höpinäsi on totta. Hesinkiläinen maksaa pohjalaisen etelän matkat.
- svekkoonmielipuoli
luovutajo kirjoitti:
Vielä jatkat siis valehtelua. Miksi taloussanomien mukaan Kymenlaakso, Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Päijät-Häme ovat ainoat nettomaksajat mikäli höpinäsi on totta. Hesinkiläinen maksaa pohjalaisen etelän matkat.
Juttu on ollut useassa mediassa, mutta se on tietysti valhetta, kaikki mikä ei tue tilastotutkailijan suuruudenhulluja kuvitelmia. YLE muistaakseni uutisoi, että Etelä-Karjala saa vähiten yritystukea noiden jälkeen. Suurimmat yritystuet menevät Ouluun ja Ahvenanmaalle. Ouluun pumpattu muilta varastettu raha hyödyttää luonnollisesti Kokkolaa.
svekkoonmielipuoli kirjoitti:

Ellei yrityksiä ole niin ei yritystukeja maksetakaan! Niin yksinkertainen asia on näköjään vaikea ymmärtää. Yritystukjea masketaan maassa samoin perustein kielestä riippumatta.
- ihaitee
twervig kirjoitti:
Ellei yrityksiä ole niin ei yritystukeja maksetakaan! Niin yksinkertainen asia on näköjään vaikea ymmärtää. Yritystukjea masketaan maassa samoin perustein kielestä riippumatta.
Kerrotko mikä pk-yritys Amerikassa saa tukea Kalifornian tuottamista rahoista. Amerikassakin toki on öljylle ja maataloudelle tuet, meillä tuulivoimaan suunnattu tuki on lähinnä hyödyttänyt Vaasaa, Ahvenanmaata ja Satakuntaa.
ihaitee kirjoitti:

Ja mikseivät muut rannikkoalueet ovat ymmärtaäneet otta hyödyn näistä tuesita ja saada työpaikkoja maakuntiinsa?
- ruoste.sipilä
ihaitee kirjoitti:
Kerrotko mikä pk-yritys Amerikassa saa tukea Kalifornian tuottamista rahoista. Amerikassakin toki on öljylle ja maataloudelle tuet, meillä tuulivoimaan suunnattu tuki on lähinnä hyödyttänyt Vaasaa, Ahvenanmaata ja Satakuntaa.
Amerikka nyt on viimeinen valtio jota kannattaa alkaa apinoimaan, eihän siellä ole edes terveydenhuoltoa kaikille.
Tästä esim.:
http://yle.fi/uutiset/maakuntien_valilla_huimat_erot_talouskasvussa__pohjanmaa_porskutti_kymenlaakso_kynti/7863185 ---- Kymenlaakson kasvu on todella häkyttävän huono- tokkiisaa
Näin se tuppaa olemaan kun on tehtaista ja satamista huolimatta korkeat verot jotta maataloustuet Närpiöön ja Maalahteen saadaan maksettua. Ilman lähinnä Pohjanmaata hyödyttävää tukiverkkoa olisi Kymeenlaakso pohjolan rikkaimpia aöueita.
tokkiisaa kirjoitti:

Jos on näin helppoa niin miksi Kyminlaaksossa eivät käytä järjestelmää hyväkseen sitten? Ongelma Kyminlaaksossa on että on liian kauan pelkästään suuryrityksiin. Maatalouden osuus on Närpiössä suuri mutta yllätys yllätys sen osuus on kuitenkin pienempi kuin teollisuuden.
- Härskisti_kotiinpäin

Totuus näistä rannikkopohjanmaan mammuttiyritystuista on että Wiides kolonna veti härskisti kotiinpäin
. - elääviennistä
twervig kirjoitti:
Jos on näin helppoa niin miksi Kyminlaaksossa eivät käytä järjestelmää hyväkseen sitten? Ongelma Kyminlaaksossa on että on liian kauan pelkästään suuryrityksiin. Maatalouden osuus on Närpiössä suuri mutta yllätys yllätys sen osuus on kuitenkin pienempi kuin teollisuuden.
Jonkunhan se sitä vientiä on ylläpidettävä sen sijaan, että tekisi kulutustavaroita kotimarkkinoille valtion tukemana. Suomen viisi tärkeintä vientituotetta ovat päällystetty paperi, dieselpolttoaineet, ruostumattomat teräkset, sahatavara ja sellu.
- truthhurts
Mitä noista valmistetaan Ahvenanmaalla tai Närpiössä!? EI YHTÄÄN MITÄÄN!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun356942- 833626
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa823235Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus3312935- 462393
- 542251
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo251550- 561475
Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui301430Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211411