mä en jaksa enää mitää. oon vast 15 ja elämän pitäis niin sanotusti olla edessä mut se on kaikkee muuta.Mul on ollu tää olo jo kaks vuotta.Oon aina masnetunu ja väsyny.Joka ilta,ja aamu, ja joka hetki ku oon yksin käy samoi.Mä oon vaa itkunen ja sit ku ollaa toisten kanssa tekemisis ni äkkii kaikki meikkipullot kaapista tyhjiks et saadaa peitettyy nää silmät.Silmät joist näkee koko totuuden ja sen et tää onnellinen tyttö taitaaki olla aika väsyny kaikkee.Mä en jaksa.Ne frendit ketkä on päivittäin mun kanssa,on sellasii joille en haluu puhuu täst.vaan ne parhaimmat tietää.Mut silti.Pitääks mun tappaa itteni ku mä en enää jaksa?
Mul hajoo pää koht
tyttö
7431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tilantees on tuttu paitsi omasta menneisyydestä ni myös joidenki ystävien kertomuksista. Jolleki sun pitäs saada puhuttuu. Jos lähipiiris ei ole ketään, ota yhteyttä lääkäriin, terveydenhoitajaan tai soita johonkin palvelunumeroon. Tarttet nähtävästi terapiaa, luultavasti keskustelusellaista (niitä on eri tyylejä). Varaudu siihen että lääkitystä tarjotaan ja voi olla että tarvitsetkin niitä jonkin aikaa.
Mulle saa kirjottaa:
[email protected]
Voimia sulle!
*hali*
mä pelästyin kun luin ton viimesen "varaudu et sulle tarjotaa lääkkeitä ja ehkä tarviit nitä".
En mä oo hullu.Ei ne ongelmat lääkkeillä parane.Lääke voi helpottaa oloo mut ei poista todellisii ongelmii.Ne joko poistuu itsestään tai minä poistun.Muita vaihtoehtoi ei ole.Mä en ala vetää mitää tabui viistoist vuotiaana.
Oon kyllä jutellu mun frendien kanssa mut onko tässä mun olossa enää mitää järkee?ollu olo varmaa vuoden jo tällänen.alkaa käymää niin hermojen päälle ettei voi tajuta.ainakaan ne,jotka eivät ole sitä HENKILÖkohtasesti kokenut.
Hei,
jos mielesi on iloton ja olosi raskas, ei se sitä tarkoita että olisit hullu. Hulluus on jotakin ihan muuta ja paljon vakavampaa. Hullu on sellainen, joka kokee olevansa terve, mutta ei ole. Etkä snä ole sellainen.
Minulla on myös ollut huonoa oloa 16 vuotiaasta asti ja kokemuksesta voin sinulle kertoa, että avun hakeminen koulun terveydenhoitajan kautta tai terveyskeskuksesta kannattaa.
Jokainen saa omanlaistansa hoitoa sen jälkeen kun olo on kartoitettu. Lääkkeitä ei useinkaan tarvita ja pelkkä juttelu riittää. Mutta joskus niitä lääkkeitäkin voi kannattaa ottaa, jos olo menee liian pahaksi.
Ajattele, miten ihanaa elämäsi voi vielä olla kun pääset tästä ohitse. Sinulla on vielä monta arvokasta vuotta edessä ja niiden vuoksi kannattaa yrittää. Onnea!
Sähän kirjoititki mulle eikö? Oon koittanu vastata mut jos edelleen tulee tyhjää ni ilmota, annan sit uuden osotteen täällä.
Mut asiaan. Ei masentunu ole hullu mut voi kyllä tulla sellaseks jos masis saa edetä ja kehittyy vaik psykoosiksi. Olen ite ollu rajalla. Ei kivaa.
Lääkkeitä rupee nykyään oleen joka lähtöön. Yleensä ne helpottaa oireita ja joskus sitä tarvitaan et ihminen jaksaa hoitaa varsinaisen ongelman. Joissaki tapauksis elimistö ei vaan tuota riittävästi jotain tärkeitä aineita ja lääkehoito tasapainottaa tilannetta. Mut jos suunnittelee itsemurhaa ni miks pelätä pillereitä? Tai pelkäsinhän mäkin ensiks mm turtumista ja luonteen muuttumista mut ensinnäki nää mun kamat ei vaikuta silleen ja toiseks en mä olis enää piitannutkaan. Kun alotin lääkityksen, olin semmoses kunnos et mikä tahansa huumeki olis kelvannu. Onneks valitsin reseptilääkkeet.
Joka ei ole katsonut omaan pimeyteensä, ei näe muidenkaan varjoja.
Lähes jokainen kokee sun kokemia fiiliksiä jossain vaiheessa elämää, mutta ohimenevästi. Se kuuluu elämään ja etenkin murrosikään. Mut jos susta tuntuu ettei elämässä muuta oo kun paskoja fiiliksiä, apu voi olla tarpeen. Kannattaa koittaa puhua esim. kouluterveydenhoitajalle, jos et kavereille pysty. Yleensähän naispuoliset ihmiset juttelee kavereilleen lähes kaikista asioista ja se purkaa pahanolontunnetta. Koita löytää juttuseuraa, ammattiapua tai kavereita, kyllä se siitä helpottaa...
Ajattelin vaan sanoo, et mulla on just tollaset fiilikset( oon 16v ). Masennus alko joskus vuos sitten. Ei huvittanu tehä mitään, enkä tehnykkään, rupesin lintsaa. Maikat ei vaan viittiny pudottaa kauheesti numeroit, ku oli päättötodistus ja kaikkee ja nyt oon sit lukiossa. Kaikki jutut menee kunnon persmäkee alaspäin ja tää masennuskin on samalla vaan pahentunu. Ekan koeviikon jälkeen rupesin viiltelee ja laihuttaa. Nyt mä oon sit paniikis ku meillä on terveystarkastus. Täytyy yrittää lintsaa siit, kyl se varmaan onnistuu ku lukiossa ei välitetä mistään. Mä en haluu selittää kenellekkään mitään, mä en kehtaa.
Mut kyl mä luulen et kantsii silti käydä puhumassa jollekkin. Masennus pahenee helposti ja sit vituttaa jälkeenpäin ku ei oo pystyny tekee mitään. Se on mun tulevaisuus, jos mulla nyt ees on tulevaisuutta, mut omapahan on elämäni.
Olin itse viisitoista kun masennuin! Itkin ja vihasin itseäni...uhkasin tappaakin itseni, vanhempani erosivat ja se sattui!
Kun aikaa oli kulunut viisi vuotta sairastuin "kunnolla" masennukseen ja sain paniikkihäiriö kohtauksia, tämä kaikki johtui siitä etten silloin aikaisemmin hakenut apua ja hoitanut itseäni ja mielenterveyttäni kuntoon!
Nyt olen 23-vuotias ja suht onnellinen elämääni....Mutta en koskaan anna itselleni anteeksi etten hakenut apua sillon (15 vuotiaana) kun olisin sitä eniten tarvinnut....nyt kärsin siitä koko lopun elämääni....sillä tämä ahdistus ja paniikkihäiriö varjoaa aina alämääni....
Hae apua! Äläkkä häpeä sitä, että sinulla on huono olla!