Maataloustukea varten kerätään verovaroina noin 1,8 mrd euroa. Minusta olisi oikeudenmukaista, kun kansalaisten annettaisiin nykyistä paremmin vaikuttaa suomalaisen ruuan ostopäätöksein kautta maataloustuen suuruuteen.
Tämä tapahtuisi niin, että varat kerättäisiin kotimaisten elintarvikkeiden kulutusverona. Kotimaisen ruuan osalta alvin päälle laskettaisiin kaupassa siis prosentteja lisää verolliseen hintaan. Tätä varten kaupoissa pitäisi aina yksiselitteisesti olla esillä elintarviketuotteen ehdoton kotimaisuus raaka-aineen osalta. Tälla tavoin kuluttaja voisi kerätä ostoskoriinsa aina tai pääosin kotimaisia tuotteita ja kartuttaa tällä tavoin maataloustuen määrää. Kuluttaja tekisi siis kaupassa tällaisia hyviä päätöksiä ja voisi sitten kerätä itselleen vuoden kauppakuitit kerkuakseen sukulaisilleen ja naapureilleen, kuinka suurella summalla hän on auttanut kotimaista maataloutta. Tästä voisi syntyä suoranainen kilpailu kuluttajien kesken, sillä tokihan useimmat suosivat kotimaista, jos on uskominen MTK:ta.
Veroprosentti voitaisiin rukata niin, että vähintään tuo 1,8 mrd euroa ropsahtaisi maataloustukiin. Tätä varten veroprosenttia voisi kesken vuodenkin aina vähän fiilata, jos jäädään alle tavoitteiden. Jos taas mennään yli, niin menköön. Iloinen kuluttaja antaa sen joululahjaksi viljelijöille.
Tällainen kulutusvero tietysti jonkin verran suosii rikkaita. Toisaalta rikkaat viettävät niin paljon aikaa ulkomailla, etteivät kuitenkaan ehtisi ostamaan kotimaista. Asia voidaan tietysti myös korjata hienosäätämällä progressiota hiukan kireämmäksi.
Tällä systeemillä autettaisiin kuluttajaa oikeisiin valintoihin. Jos siis tarjolla on hyvää kotimaista lenkkimakkaraa kuten HK:n Blue ja brasilialaista pihvilihaa samalla kilohinnalla, niin toki valistunut kuluttaja valitsee kotimaisen ja maksaa tuottajalle kaupan kassalla siitä maataloustukea. Tällä tavoin kuluttaja voi olla varma siitä, että tuote on myös salmonellavapaa.
Kyllä joutuisi Lidl -ketju Suomessa koville, kun kuluttajat tällaisen verouudistuksen innoittamina kävisivät kiinni kotimaiseen kuin sika limppuun.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.