Hei. Olen 20-vuotias nainen & tapasin siinä 16-vuotta täytettyäni ihmisen, ketä luulin ystäväkseni. Ihminen kuitenkin osoittautui kahden vuoden ystävyyssuhteen jälkeen olevan jotakin muuta, kuin hän alussa oli. Sain sen selville vasta pitkän ajan kuluttua siis, vaikka tottakai hän teki minulle kaikenlaista väärää -Henkisesti ja fyysisestikin.
Häneen tutustuin ammattikouluun mennessäni. Ironista on, että minä itse menin hänen luokseen ja pyysin hänet tupakalle kanssani, hän ei tullut luokseni ensin.
Siitä se kaikki alkoi: Olin hänen luokallaan ja hän puhui minusta pahaa sitä tietämättäni kaikille siinä luokassa ja tietenkin kaikki ajattelivat minusta negatiivisia ja vääristettyjä ajatuksia. Kului hetken aikaa ja hän alkoi piikittelemään minua lapsuudenystävänsä kanssa, annoin asian olla ja ajattelin olevani liian herkkä, en siis näyttänyt tunteitani. Onhan minulla koulukiusauksen historia koko peruskouluajalta ja en halunnut näyttää ''heikolta'' ja olla samalla mentaliteetillä, kun minut vedettiin silloin joskus alas.
Aloin viettämään hänen kanssaan vapaa-aikaa ja pikkuhiljaa kun yövyin monia öitä hänen luonaan, hänen luonteensa alkoi muuttua oudommaksi ja oudommaksi. Hän sanoi mitä törkeämpiä asioita ja nolasi minut toistuvasti ja sai muutkin mukaan minun solvaukseen ja huuteluun, elikkäs siis ne ihmiset keitä siellä asunnolla oli -Keiden kuvittelin olevan minun kavereitani ja hyviä ihmisiä.
Hän nolasi minut myös julkisesti monet kerrat koulussa isolle porukalle ihmisiä ja laittoi minut niin alas, että tunsin itseni eläimeksi kaikkien vikojeni ja puutteideni, ulkomuotoni ja älykkyyteni, henkisyyteni ja minuuteni alaslaiton jälkeen.
Jopa hänen perheensäkin käyttäytyi uskomattoman törkeästi ja antoi minulle tekaistun kuvan siitä, että he pitäisivät minua idioottina, kuvittelisin että palvelivat samaa tarkoitusta kuin kyseinen ihminen, kehen tutustuin.
Tätä jatkui kauan, koska pelkäsin lähteä ja koin olevani masentunut ja voimaton. En myöskään olisi voinut katkaista välejä hänen kanssaan koska hän oli luokallani ja minä olin sen verran ujo, etten uskaltanut tai edes mielessäni ei käynyt siirtää luokkaa. Kaikkihan jo muutenkin hänen sanojensa mukaan vihasivat minua, hän kertoi myös ''kuinka häntä ei kiinnosta, vaikka kaikki vihaavatkin minua, hän haluaa silti olla kanssani tekemisissä.''
Hän eristi minut ihmisistä ympärilläni ja jäin yksin. Masennuin lisää ja mietein itsemurhaa toistuvasti, olin aivan pohjalla, en voinut muuta kuin itkeä ja mikään ei tuntunut enään miltään, yksikin väärä sana ihmisiltä sai minut muistamaan kuka minä olen siinä hetkessä kun minut on saatu tuntemaan itseni täysin arvottomaksi ihmiseksi kenenkä maine on pilalla niiden julkisesti levitettyjen yksityisasioideni sekä kaikkien niiden katseiden ja naurujen, henkisen kidutuksen myötä. Senkin koin monet kerrat, kun hän levitti kaikki yksityisasiani julkisesti koulun edessä porukalle, jossa oli yli 10 ihmistä.
Hän nautti ruumiillisesta satuttamisesta, hän mm. tykkäsi purra, repiä hiuksia, rikkoa vaatteita repimällä, läimiä avokämmenellä, tarrata kiinni naamasta, puristaa väkisin finnejä niin että kynnet upposivat nahkaan.
Henkisesti se oli todella pahaa, aina kun heräsin kouluun ja kävelin hänen kanssaan sinne, hän katsoi minun housujani ja sanoi että: ''Mitkä vitun lissufarkut nuo ovat?!?'' tai: ''Miksi vitussa sä käytät tota vyötä housuissas?!'' tai: ''Miksi vitussa sä meikkaat noin, näytät ihan vitun rumalta, etkö tajua jo?!?!?'' tai: ''Miksi vitussa herutat sitä persettäs ja kävelet noin että sun jalkaski näyttää ihan vääntyneiltä?!'' ''Vitun anorektikko!!'' ''Kuvitteletko näyttäväs jotenki hyvältä noitten kuteittes kanssa?!?'' ''Voi vittu kun on niin ihkua, vitun pissis.'' ''Siskos on kauniimpi ku sä'' ''Vittu mikä pakkelinaama'' Eiköhän siinä tullut tarpeeksi... Harmi, ettette voi kuvitella kuitenkaan miltä nuo kommentit tuntuivat päivä toisensa jälkeen peloissa siitä, ettei voi jättää toista ihmistä koska pelkää hänen satuttavan sinua tai levittävän asiasi, huutavan sinulle, etenkin kun on perheväkivaltahistoriaakin. Nuo ovat pikkujuttuja kuitenkin kaikkien niiden asioiden joukossa mitä sain kokea.
Kaikki tämä on johtanut siihen, että näen hänestä ja kaikista niistä ilkeistä ihmisistä unia, enkä halua liikkua enään julkisesti. Olen masentunut enemmän ja vasta juuri lopettanut itse juomisen.
Mitä, jos en saa kaikkea mitä tapahtui silloin, koskaan pois päästäni? Olen kai jo jollain tapaa tullut hulluksi.
Kyllä, käyn jollakin nuorten psykologilla, mutta en koskaan voi kuvailla mitään miltä kaikki tuo tuntui ja mitä se tarkoittaa kun on läheisissä väleissä narsistin kanssa.
Jokapäiväinen tuska sisällä ja se tiedostaminen, että kaikki tapahtui minulle, ne välähdykset niistä hetkistä, kaikki ne unet, minusta tuntuu että olen tuhottu.
Olen sairastunut mm. jonkinlaiseen ahdistushäiriöön ja pelkään ihmisiä nykyisin todella paljon. Olen todella epävarma itsestäni.
https://www.youtube.com/watch?v=BHRyMcH6WMM
Häneen tutustuin ammattikouluun mennessäni. Ironista on, että minä itse menin hänen luokseen ja pyysin hänet tupakalle kanssani, hän ei tullut luokseni ensin.
Siitä se kaikki alkoi: Olin hänen luokallaan ja hän puhui minusta pahaa sitä tietämättäni kaikille siinä luokassa ja tietenkin kaikki ajattelivat minusta negatiivisia ja vääristettyjä ajatuksia. Kului hetken aikaa ja hän alkoi piikittelemään minua lapsuudenystävänsä kanssa, annoin asian olla ja ajattelin olevani liian herkkä, en siis näyttänyt tunteitani. Onhan minulla koulukiusauksen historia koko peruskouluajalta ja en halunnut näyttää ''heikolta'' ja olla samalla mentaliteetillä, kun minut vedettiin silloin joskus alas.
Aloin viettämään hänen kanssaan vapaa-aikaa ja pikkuhiljaa kun yövyin monia öitä hänen luonaan, hänen luonteensa alkoi muuttua oudommaksi ja oudommaksi. Hän sanoi mitä törkeämpiä asioita ja nolasi minut toistuvasti ja sai muutkin mukaan minun solvaukseen ja huuteluun, elikkäs siis ne ihmiset keitä siellä asunnolla oli -Keiden kuvittelin olevan minun kavereitani ja hyviä ihmisiä.
Hän nolasi minut myös julkisesti monet kerrat koulussa isolle porukalle ihmisiä ja laittoi minut niin alas, että tunsin itseni eläimeksi kaikkien vikojeni ja puutteideni, ulkomuotoni ja älykkyyteni, henkisyyteni ja minuuteni alaslaiton jälkeen.
Jopa hänen perheensäkin käyttäytyi uskomattoman törkeästi ja antoi minulle tekaistun kuvan siitä, että he pitäisivät minua idioottina, kuvittelisin että palvelivat samaa tarkoitusta kuin kyseinen ihminen, kehen tutustuin.
Tätä jatkui kauan, koska pelkäsin lähteä ja koin olevani masentunut ja voimaton. En myöskään olisi voinut katkaista välejä hänen kanssaan koska hän oli luokallani ja minä olin sen verran ujo, etten uskaltanut tai edes mielessäni ei käynyt siirtää luokkaa. Kaikkihan jo muutenkin hänen sanojensa mukaan vihasivat minua, hän kertoi myös ''kuinka häntä ei kiinnosta, vaikka kaikki vihaavatkin minua, hän haluaa silti olla kanssani tekemisissä.''
Hän eristi minut ihmisistä ympärilläni ja jäin yksin. Masennuin lisää ja mietein itsemurhaa toistuvasti, olin aivan pohjalla, en voinut muuta kuin itkeä ja mikään ei tuntunut enään miltään, yksikin väärä sana ihmisiltä sai minut muistamaan kuka minä olen siinä hetkessä kun minut on saatu tuntemaan itseni täysin arvottomaksi ihmiseksi kenenkä maine on pilalla niiden julkisesti levitettyjen yksityisasioideni sekä kaikkien niiden katseiden ja naurujen, henkisen kidutuksen myötä. Senkin koin monet kerrat, kun hän levitti kaikki yksityisasiani julkisesti koulun edessä porukalle, jossa oli yli 10 ihmistä.
Hän nautti ruumiillisesta satuttamisesta, hän mm. tykkäsi purra, repiä hiuksia, rikkoa vaatteita repimällä, läimiä avokämmenellä, tarrata kiinni naamasta, puristaa väkisin finnejä niin että kynnet upposivat nahkaan.
Henkisesti se oli todella pahaa, aina kun heräsin kouluun ja kävelin hänen kanssaan sinne, hän katsoi minun housujani ja sanoi että: ''Mitkä vitun lissufarkut nuo ovat?!?'' tai: ''Miksi vitussa sä käytät tota vyötä housuissas?!'' tai: ''Miksi vitussa sä meikkaat noin, näytät ihan vitun rumalta, etkö tajua jo?!?!?'' tai: ''Miksi vitussa herutat sitä persettäs ja kävelet noin että sun jalkaski näyttää ihan vääntyneiltä?!'' ''Vitun anorektikko!!'' ''Kuvitteletko näyttäväs jotenki hyvältä noitten kuteittes kanssa?!?'' ''Voi vittu kun on niin ihkua, vitun pissis.'' ''Siskos on kauniimpi ku sä'' ''Vittu mikä pakkelinaama'' Eiköhän siinä tullut tarpeeksi... Harmi, ettette voi kuvitella kuitenkaan miltä nuo kommentit tuntuivat päivä toisensa jälkeen peloissa siitä, ettei voi jättää toista ihmistä koska pelkää hänen satuttavan sinua tai levittävän asiasi, huutavan sinulle, etenkin kun on perheväkivaltahistoriaakin. Nuo ovat pikkujuttuja kuitenkin kaikkien niiden asioiden joukossa mitä sain kokea.
Kaikki tämä on johtanut siihen, että näen hänestä ja kaikista niistä ilkeistä ihmisistä unia, enkä halua liikkua enään julkisesti. Olen masentunut enemmän ja vasta juuri lopettanut itse juomisen.
Mitä, jos en saa kaikkea mitä tapahtui silloin, koskaan pois päästäni? Olen kai jo jollain tapaa tullut hulluksi.
Kyllä, käyn jollakin nuorten psykologilla, mutta en koskaan voi kuvailla mitään miltä kaikki tuo tuntui ja mitä se tarkoittaa kun on läheisissä väleissä narsistin kanssa.
Jokapäiväinen tuska sisällä ja se tiedostaminen, että kaikki tapahtui minulle, ne välähdykset niistä hetkistä, kaikki ne unet, minusta tuntuu että olen tuhottu.
Olen sairastunut mm. jonkinlaiseen ahdistushäiriöön ja pelkään ihmisiä nykyisin todella paljon. Olen todella epävarma itsestäni.
https://www.youtube.com/watch?v=BHRyMcH6WMM
Vastaukset 1
Vanhimmat
Epävarmuudestani sen verran, että vaikka menen tosiaan samaan rakennukseen, minä saan paniikin, koska pelkään että joku menneisyyden kasvo tulee vastaan ja sitten kun ajattelen sitä tilannetta, että tulisikin niin ahdistun enemmän koska päähäni tulee ajatus siitä, että hän näkisi minut pälyilevän levottomasti ympärilleni uloskäyntiä etsien ja ajattelisikin, että minä olen outo.
Saan aina, kun menen vieraisiin virastorakennukseen sellaisen tunteen, kuinka maailmani vain pysähtyisi siihen paikkaan ja minä en tietäisi mitä tekisin, kuin kontrolli pysähtyisi tyystin ja haluan ulos. Yleensä ennen niihin paikkoihin menoa, poltan tupakan jotta rauhottuisin hetkeksi, ulos tullessani lähden nopeasti pois ja sytytän tupakan rauhottaakseni itseni jälleen.
Miten pääsen tästä ongelmasta eroon? Ja kuinka unohdan tuon kaiken ja kykenen rakentamaan itseni taas ihmiseksi, sillä näemmä se varjostaa minua vieläkin, enkä pääse siitä yli.
Minulla on vihanhallintaongelmia, koska en saa kaikkea tuota ulos itsestäni. Kun join alkoholia, ongelma oli vakava tuossa aggressiossa.
Nyt kun en juo, en ole enään niin paha.