Näin se Melperin pilkka alkaakin toteuttaa itseään.
Näin lopun ajalla Taivaan Isä ohjaa pimenevistä muslimimaista viimeiset
länsimaihin kuulemaan evankeliumia jotta valittujen luku tulee täyteen.
Huomatkaa että Tornion kautta tulee Kemin kautta Ouluun, missä on vl-liike
vielä kuuluttamassa evankeliumia. Ei tule pakanaisen Etelä-Suomen kautta
vaan sinne missä Henki lepää lopun ajalla.
Nyt evankelistit liikkeelle. Ensin apua asettumiseen ja kun saapujilla on
siitä hyvä mieli, niin ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta kaikkien syntien sovittajasta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
paraikaa lataamossa eikä pääse pariin päivään palstalle. Sitten kun pikkupilluja taas alkaa näkyä ja raiskauksia esiintyä, tiedämme, että melperi on tyäyteen ladattu ja teräkunnossa jälleen keskuudessamme.
Kahden mielisairaan vanhoillislestadiolaisen kommentit tässä ketjussa.
On silti myös fiksuja tyyppejä, jotka lukeutuvat SRK-eriseuran lestahellareihin. Suurin osa VL-tyypeistä on ihan fiksuja. Niitä toisenlaisia VL-tyyppejä kyllä myös vilisee täällä S24-maailmassa.
No nyt sitten pikasesti vl-puhujat pakolaisten keskuuteen viemään evankeliumia.
Onko rohkeutta ?
SRK-taivaaseen ei oteta värillisiä ja muslimitaustaisia. Jotain rotia.
Sitä paitsi tulkoot ry:lle. Me ei ole menty omin päin ennenkään.