Haluaako lääkäri vain pelastaa oman perseensä?

Noin 4kk sitten sain keskelle reittäni siistin avomurtuman joka korjattiin ydinnaulalla. Ennen kotiuttamista todettiin, että on tullut kymmenen asteen rotaatiovirhe jalan ulkosuuntaan. Tämä ei kuitenkaan lääkäreitä haittaa koska lonkassa on pallonivel. Itseäni asia kuitenkin haittaa ja arveluttaa: Luutumista on tapahtunut ja lihakset vahvistuneet mutta kävely tuntuu oudolta. Pelkoni onkin että onko varmaa että pärjäänkö todella näin vielä 20 vuoden päästä vai olenko sairaseläkkeellä esim lonkkavian takia? Eikö kymmenen asteen virhe ole muka hoitovirhe? Olisiko syytä korjata tässä vaiheessa?
3100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla jäi säärimurtuman jäljiltä jalkaterä ainakin saman verran kääntyneeksi säsäänpäin. Olen kävellyt tuolla jalalla lähemmäs 40 vuotta eikä siitä ole ollut varsinaista haittaa. Jalanjäljet on vaan hassut.

Äänestä

Olen nähnyt vanhoja syntymässään lonkkaluksaation saaneita ihmisiä, joilla on todella massiivinen korokepohja kengässä. Lonkkavialla ei saa eläkettä. Ehkä siinä tapauksessa, että olet tolppakengillä sähköpylväisiin kiipeilevä sähkömies voit saada kuntoutustukea. Todennäköisesti et saa sitäkään, vaan työnantajasi osalle jää tehtäväksi etsiä sinulle sopivat uudet työtehtävät.

Jos paranemaan alkanut jalka nyt murretaan uudestaan, voi seurauksena olla huonompi lopputulos kuin tässä vaiheessa on. Saat ehkä hermovian ja ehkä jalkoihin tulee massiivinen pituusero. Olisiko se parempi vaihtoehto? Toimenpiteessä on aina myös riskinsä, kuten kuntoutumisajassa (kuten keuhkoembolia, mikä ei ole leikin asia).

Kun olet toipunut riittävästi, niin mene jonnekin lenkkipolun laitaan katsomaan siellä lyllertäviä naisia. Aika monilla on joko täysin järjetön juoksutyyli tai jotain vikaa askelluksessa (eivät taatusti juokse enää 10 vuoden päästä). Keski-iän ylittäneillä (naisilla etenkin) hyvin usein myös lonkat ovat eri korkeudella. Yllättävän monella nykyaikana on niin kireä akillesjänne, että he tuntuvat kävelevän varvastaen, kantapää tuskin edes käy maassa (jostain syystä tässä ryhmässä olen nähnyt paljon nuoria poikia ja miehiä). Symmetriaa ei saada aina edes syntymälahjaksi.

Äänestä
  • Symmetria saattaa loppua jo synnytyksessä. Syntynyt virhe pitäisi tietenkin korjata, mutta kovin harvoin tämä tehdään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies24vuotta kirjoitti:

Noin 4kk sitten sain keskelle reittäni siistin avomurtuman joka korjattiin ydinnaulalla. Ennen kotiuttamista todettiin, että on tullut kymmenen asteen rotaatiovirhe jalan ulkosuuntaan. Tämä ei kuitenkaan lääkäreitä haittaa koska lonkassa on pallonivel. Itseäni asia kuitenkin haittaa ja arveluttaa: Luutumista on tapahtunut ja lihakset vahvistuneet mutta kävely tuntuu oudolta. Pelkoni onkin että onko varmaa että pärjäänkö todella näin vielä 20 vuoden päästä vai olenko sairaseläkkeellä esim lonkkavian takia? Eikö kymmenen asteen virhe ole muka hoitovirhe? Olisiko syytä korjata tässä vaiheessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu