Haisee melko pahalle taas koko olemus. Jotenki tän hajun aistii jopa itsekkin, puhumattakaan kanssa tyypeistä. Haiseeko kylmiskin tällaiselle?
Nyt ku on muutaman päivän ryypänny
perseenhaju1
10151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jo parin päivän ryyppäämisen jälkeen alkaa ihon läpi erittymään tahmaa, joka haisee ihan perseelle. Lähtee pois noin viidessä päivässä, jos ei juo. Onko tämä normaalia?
Toinen on sitte, että ripuli tulee kans viivellä juomisen lopettamisen jälkeen. Joskus loiventaminen onnistuu, että krapulaa ei tule sen kummemmin. Sauna auttaa tuohon paskanhajun lähtemiseen. Kyllä tämä normaalia on kaikki me juopot haistaan samapahallee.
Jos kuka hyvänsä haistaa perseen ja varpaanvälin lemun, niin kannattaa huomioida ympäristööän, sillä lähettyvillä on juoppo.
He itse pääsääntöisesti eivät käryämistään edes huomaa.
Tämä varpaanvälin lemu on kans melko jäätävää. Lattiaan jää hikiläiskiä kun kävelee. Selvinpäin ollessa olen kaupassa monesti noteerannut joistaki tyypeistä tuota hajua. Osa haisee myös selkeästi homeelle, millaisissa murjuissa he asuvat?
Mä siis alan haisemaan ummehtuneelle mädälle. Sitä on hankala selittää, mutta voi haista varmaan ulkopuolelle homeellekkin. Kyllä mä ainakin haistan itse sen ja sen myös tuntee, kun ihon läpi puskee tahmeaa "hikeä" vaikka ei nyt sillainmuuten hikoiluttaisikaan.
Oletko huomannut että suihkukin auttaa vain puolituntia. Sen jälkeen alkaa puskea aivan käsittämättömiä hajuja.
Juopon hiki kertoo maksan korkaamisesta. Kierre on alkanut.
Sellainen hapanimelä tuoksu, joka johtuu elimistön aineenvaihdunnan vaihtuneen metaboliasta perspiraation.
Muutama tai jopa kymmenen vuotta ja keltainen haiseva raato laitetaan pahvilaatikkoon patologin toimistossa.
Eiku laitetaan pahvilaatikkoon patonkipoikien toimesta.
Juu, tiedän mistä puhut. Välillä sen hapankaalin hajun haistaa jopa itsekin. Sukulaisilla oli aikoinaan tapana pyytää minut ruokasessioihin mukaan, mutta luopuivat siitä. Nykyään ovat kuulemma "juuri ehtineet syödä, ennen kuin saavuin paikalle", vaikka olin vain vähän myöhässä.
Suoraan suihkusta ja puhtaat vaatteet, mutta hajuni on ilmeisesti pistävä. Jo pelkästään se viinan katku. Alkoholi veressä.
Vähintään viikon ryyppäämisen jälkeen haisee kaikki paskalta, etenkin jos ei ole juuri suihkuun ehtinyt. Pahimmassa tapauksessa myös kämpässä haisee kaljapullojen tai tölkkien jämät. Se on jotain aivan järkyttävää ja siksi noita pitäisikin jaksaa kantaa pois kauppaan päivittäin. Tai viedä auton takaluukkuun tai jonnekin kellariin.
Lisäksi kummallista on se, että suussa ei maistu mikään ruoka putken jälkeen miltään tai maistuu paskalta.