Juncker uhkailee jo niitä maita, jotka eivät luovuta maitaan vapaaehtoisesti Isikselle. Höpinät humanitaarisestaa kriisistä ovat pelkkää paskaa. Juncker on ihmisenä ja poliitikkona täydellinen paskaläjä ja Euroopan tuholainen. Ensin tuhosi EU:n talouden ja nyt musluinvaasiolla kaikki maat ja kulttuurit. Nyt olis jo aika paljastaa kaikille minkäläinen rikollinen hän oikeasti on. Pelkkä veroparatiisin huora ja saatanan palvoja. Junckerin ulostulot tarkoittavat sitä, että koko EU on oikeatsi kuollut ja jo romahtanut. Mitään ei ole enää jäljellä. islamin kanssa peleily sai aikaan EU:n tuhon.. Nyt kaikki viisaat maat jättävät EU:n mätänemään omaan paskaansa. EU on ajatunut Junckerin kaltaisten rikollisten pedofiilien valtaan ja tulee totaalisesti ajatumaan räjähdysmäisesti kaaokseen ja totaaliseen tuhooon. Mitään suurempaa virhettä Juncker ja Saksa eivät voi tehdä kuin uhkailla ja kurjistaa peniä maita entisestään. Saksakin on tullut jo täysin hulluksi.
Juncker uhkailee
EUonkuollut
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Orpo tärisee pelosta Junkerin ja Merkelin edessä kivekset rytyssä. Ei uskalla sanoa vastaan. Rajat kiinni ja Pohjois-Suomen raja-asemalta muslimit käännytettävä takaisin Ruotsiin. Mitään järkevää selitystä Orpon Suomea tuhoavalle politiikalle ei ole kuin se, että hän mielistelee Brysselin suuntaan sen toivossa, että jonakin päivänä hänellekin aukeaisi EU-virka kuten kävi Merkelin mielistelijä Kataisellekin.
Onko Jykäkin juonessa mukana? Suomen tuhossa?
Sehän olis outo ja kummeksuttava juttu jos se mulkvisti elintaso petturi ja virkapakolainen ei sitä olisi.
Onko kolmikko Juncker, Merkkel ja Jykä juonimassa?