Anne Berner veroparatiisissa johtotehtävissä

Rötöstausta alkaa näkyä, epärehellisyyttä jatkuvasti!

Ministeri Berner mukana veroparatiisiyhtiössä johtotehtävissä!

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on ollut pitkään hallituksen jäsen Luxemburgilaisessa yhtiössä.

Ministeri Anne Berner (kesk.) on toiminut johtotehtävissä veroparatiisiyhtiössä, jonka toimintaan liittyy myös verosuunnittelua.

Kyse on tiettävästi ensimmäisestä tapauksesta Suomessa, jossa hallituksen
``````````````````
ministeri on ollut mukana verokeidasyhtiössä.
13122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kansa näkee nyt kuinka Sipilä toimii, jos Brener ei saa potkuja on tämä hallitus menettänyt luottamukseni ja eroan Soinin linjasta ja siirryn Halla Aholaiseksi.

Äänestä
  • Suurinosa kansasta on halla-aholaisia vaikka eivät pidäkkää suurta ääntä asiasta,
    Unkarista kannataisi suomen päättäjienki ottaa esimerkkiä,
    siellä ymmärretään kuinka suuri katstrooffi euroopaa nyt kohtaa,
    kummaa hyssyttelyä suomen viranomaislta on suheessa pakolaisiin,
    kun kuitenki tietävät että syvissä riveissä tuntuu pahalta,
    turha näytellä älyttömän suvaitsevaista,
    ei mene keneekään täydestä,
    kansaivaelluksesta on vain haittaa euroopalle,
    se ei pelasta ainuttakaa muslimia niitten OMALTA tuholtaan,
    aivan itse ovat aiheuttamssa omaa tuhoaan,

    Äänestä

  • Olen eri mieltä tuosta "muslimia niitten OMALTA tuholtaan,
    aivan itse ovat aiheuttamssa omaa tuhoaan, "

    Eiköhän USA ole tuonkin tuhon SYY ! Kuten monen muunkin.

    Miten muka aina palkassa saanut valtionhallinnosta oleva Ahall-aho olisi sen parempi kun takinkääntäjä Timo TIE ?

    Äänestä

Sulla menossa joku Bernerin mollauskamppanja? kun et saanut vastakaikua lastensairaala spämmäyksille niin nyt raukkamaisesti massapostaat tätä saksimaasi lehtijuttua lukuisille palstoille.


Tämä "uutisesi" sulaa kokonaan luettaessa vain mustamaalaukseksi.

"Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) on toiminut johtotehtävissä luxemburgilaisessa veroparatiisiyhtiössä, Yle uutisoi.

Ylen mukaan kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun hallituksen ministeri ON OLLUT mukana veroparatiisiyhtiössä.

Yhtiön kautta on hallinnoitu ruotsalaisen parkettivalmistaja Kährsin omistuksia. Kährs fuusioitui kolme vuotta sitten suomalaisen Karelia-Upfloorin kanssa, jonka hallitukseen Berner kuului.

Ylen mukaan Berner on Luxemburgin kaupparekisterissä yhä merkitty luxemburgilaisyhtiön hallituksen jäseneksi. Berner kuitenkin kertoo Ylelle jättäneensä eroanomuksen tehtävästä toukokuussa."

Äänestä
  • Näytä minulle yksikin rehellinen ruåtsalainen tai rantaruåtsalainen, niin minä näytän miten lehmät lentää!

    Äänestä

  • Tässä taas malliesimerkki suomalaisesta kateudesta. Menestynyt Anne Berner on omalla älykkydellään ja tiedoillaan ja taidoillaan. Mollajat lähtevät heti liikkeelle parjauskamppanjoineen kun joku suomalainen menestyy omilla taidoillaan liike elämän kovissa kuvioissa.
    Samaa mollauskamppanjaa yllä pitävät yrittävät suitsia pääministerin Suomen talouselämän nousuun tähtäävää toimintaa. Mutta miksi SAK:n LYLY jäi yksin kaikki muut ammattiyhdistykset poistuivat esittivät omat ehdotelmansamutta Lyly jäi yksin.

    Äänestä

  • vastavirranranta kirjoitti:

    Tässä taas malliesimerkki suomalaisesta kateudesta. Menestynyt Anne Berner on omalla älykkydellään ja tiedoillaan ja taidoillaan. Mollajat lähtevät heti liikkeelle parjauskamppanjoineen kun joku suomalainen menestyy omilla taidoillaan liike elämän kovissa kuvioissa.
    Samaa mollauskamppanjaa yllä pitävät yrittävät suitsia pääministerin Suomen talouselämän nousuun tähtäävää toimintaa. Mutta miksi SAK:n LYLY jäi yksin kaikki muut ammattiyhdistykset poistuivat esittivät omat ehdotelmansamutta Lyly jäi yksin.

    Mitä älykkyyttä se on jos koko joukko on hänelle tekemässä älyttömillä palkoilla selvitystä taustalla? Ei Berner ole muuta kuin koonnut nämä tiedot yhteen oman toiveensa mukaan ja hänkin suurella palkalla. Vähemmälläkin rahamäärällä olisi saanut tehdyksi sen "mistä ei ole mihinkään". Mikä siinä on että autoilijoilta peritään moninkertaisilla veroilla myös muita kulkuväylämaksuja kuten rautatiet, vaikka he ei näitä kulkuväyliä ja reittejä käyttäisikään. Autoilijoista on tehty maksumiehiä myös muuhun sellaiseen jolla ei ole mitään tekemistä autoilun kanssa. Niillä veroilla joita autoilijoilta rosvotaan, parannettaisiin tieverkostoa ja maksettaisiin autoiluun vaikuttavia muita parannuksia ja se heille vähintäänkin kuuluisi. Ne varat riittäisi teidenkin parannuksiin, mutta nyt autoilijoilta kerätyt verot viedään muuhun ja tietkin jää korjaamatta.

    Äänestä

Hänhän oli myös johtotehtävissä tässä autovero asiassa,joka heitettiin roskikseen,mutta konsultti palkiot ja asiantuntija lausunto korvaukset sekä ministeriön ylityö korvaukset kai joudutaan maksamaan ,ehkä yhteensä 500000 euroa ,mutta ei päässyt ykköseksi ,vaan Katainen johtaa oliko se 700000 euron konsultti palkio.
Ei voi muuta sanoa ,että rahaa ,on kun sitä voi ohjailla typeryyksiin. Mutta vanhusten työtömien ,köyhien tarpeisiin ei rahaa löydy ,vaan putous ohjelmassa olleen pikkupojan sketsi ,on totta ,hallituksen toimista , leikataan ,leikataann ,leikataan ,ja leikataan ,....,!
Meille jotka ostimme uuden auton viime tai edellisenä vuonna ,monella oliso ollu vitsit vähissä ,jos olisi toteutunut tuo Bernerin " autoakin parempi " keissi.
Eikä jollain 1000euron autolla 100 km päähän ajava 1000-1500 antsaiseva olisi ollut mielssään näistä km maksuista ynm kuluista , ja muusta verotuksesta.

Äänestä

Alotukseen,

Herättää suurta hämmästystä bernerin ministerin pesti,
herää kysymys MIKÄ mies oikeestaan onkaa Sipilä,

Sipilä on antanu luottamuksen bernerille vaikka koko suomen kansa on toista mieltä,

onko Siplän rahat bernerin ansiosta veroparatiisissa piilossa,
edelleen Sipilä salaa kirjeitten sisällön,
makaako siellä talvivaaraan ohjailut sadat miljaardit
jotka katosi taivaan tuuliin kummasti konkurssin yhteydessä,
tähän pitää saada selvyys,

Äänestä

Paratiisissa?
Johtotehtävissä?
Missä tuo paratiisi sijaitsee, onko se joku saari?
Niin otan selvää ja kysyn samalla kuka on paratiisin presidentti?
Liekkö Anne presidentistä seuraava vai jääkö alemmaksi?

1Äänestä

Kyllä Bernerin ämmä on perseestä ja paskaisesta.

1Äänestä
  • Eikä ole, hän on rehellinen kansan parasta toivova yrittäjähenkinen viisas edustava ulospäinsuuntautuva ministeri.

    Äänestä

Orpo toistaa: VM ei ollut virallisesti mukana liikenneuudistuksen valmistelussa
Valtiovarainministeri ei halua jatkaa keskustelua liikenneverkkoselvityksen vaiheista.

Valtiovarainministeriö27.1.2017 klo 15:13päivitetty 27.1.2017 klo 15:14

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


RÖTÖSTELIJÄLUONNE kirjoitti:

Rötöstausta alkaa näkyä, epärehellisyyttä jatkuvasti!

Ministeri Berner mukana veroparatiisiyhtiössä johtotehtävissä!

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on ollut pitkään hallituksen jäsen Luxemburgilaisessa yhtiössä.

Ministeri Anne Berner (kesk.) on toiminut johtotehtävissä veroparatiisiyhtiössä, jonka toimintaan liittyy myös verosuunnittelua.

Kyse on tiettävästi ensimmäisestä tapauksesta Suomessa, jossa hallituksen
``````````````````
ministeri on ollut mukana verokeidasyhtiössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu