Syyllistän Kuopiolaiset lakkoilijat !

ytkjäsen

Mitä luulette sillä voittavanne että ette mene perjantaina 18.9 töihinne?
Luuletteko että Kuopion ja Suomen kehno tilanne ei vaadi hallituksen hienoja toimia joilla yritetään estää hyvinvointipalvelujen rapautuminen ja älyttömän velkaantumisen jatkuminen.
Eihän nämä leikkaukset ole edes mitään suuria, jos muutamia prosentteja häviää tuloista niin eihän se voi olla syy lakkoilla ihmisillä jotka ovat hoitaneet raha asiansa hyvin, ja ne jotka eivät tätä osaa niin oma vika.
On se hullua jos täältäkin Kuopion peräkylästä lähdetään oikein Helsinkiin asti linjuri kyydillä huomenna mieltä osoittamaan. Menkää töihinne niin saatte perjantain palkan jos kerta lompakko ei kestä leikkauksia.
Lakkoilu ja ay-liikkeen touhut on kertakaikkiaan niin menneen ajan touhuja että olisin halunnut nostaa lakkosakkoja vaikkapa kymmenkertaiseksi ja ay-liikkeen jäsenmaksun verovähennys oikeus heti vuoden 2016 alusta pois.

94

2098

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olen_lakossa

      Valtio ei ole osannut hoitaa raha-asioitaan, oma vikansa sinun logiikkasi mukaan.

      • no_mani

        Eikä suuri osa tämän maan kansalaisistakaan ole osannut hoitaa raha- asioitaan


      • kokoomusjaytkok

        Valtio olisi osannut hoitaa taloutensa mutta vasemmiston jäärät ja ay-liike on se syy miksi talous on ajettu kuralle Suomessa.
        Jos ajatellaan mielikuvitustilannetta että hallituksessa olisi reilu enemmistö vasemman laidan jääriä niin eu:n miehet olisivat jo sanomassa mitä tehdään ja Suomi ei saisi rahaa nykyiseen hintaan (joka on kyllä nyt liian alhainen ja kannustaa vain lisä velan ottoon)


      • Valtio_ei_osaa
        kokoomusjaytkok kirjoitti:

        Valtio olisi osannut hoitaa taloutensa mutta vasemmiston jäärät ja ay-liike on se syy miksi talous on ajettu kuralle Suomessa.
        Jos ajatellaan mielikuvitustilannetta että hallituksessa olisi reilu enemmistö vasemman laidan jääriä niin eu:n miehet olisivat jo sanomassa mitä tehdään ja Suomi ei saisi rahaa nykyiseen hintaan (joka on kyllä nyt liian alhainen ja kannustaa vain lisä velan ottoon)

        Valtiolla raha polttelee aina näppejä olipa sitä miten paljon tahansa niin se on jonnekin aina saatava poltettua. Mikään määrä verotuloja ei siis ole koskaan tarpeeksi mutta joku raja pitää olla valtionkin ahneudella, eihän tällaisesta tule mitään kun kyllä ne muutkin maat tulevat jopa paremmin toimeen vähemmällä kansalaisten verottamisella!!


      • 20-20
        kokoomusjaytkok kirjoitti:

        Valtio olisi osannut hoitaa taloutensa mutta vasemmiston jäärät ja ay-liike on se syy miksi talous on ajettu kuralle Suomessa.
        Jos ajatellaan mielikuvitustilannetta että hallituksessa olisi reilu enemmistö vasemman laidan jääriä niin eu:n miehet olisivat jo sanomassa mitä tehdään ja Suomi ei saisi rahaa nykyiseen hintaan (joka on kyllä nyt liian alhainen ja kannustaa vain lisä velan ottoon)

        Kuten Nokian alasajo on varmaan vasemmiston jäärien ja ay-liikkeen syytä?

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Android
        Androidin ohjelmistopino koostuu Linuxista,

        Nokia ja Linux olisi ollut kova sana.


      • Typeryyttä

        "Valtio on yhtä kuin kansa". Kukas se nyt niin sanoikaan? Mahtaa olla Suomessa typerämpi kansa kuin hallitus.


    • yksinkertaista

      ostakaa kotimaisia tuotteita ja älkää kantako rahaa ulkomaille lomilla!

    • ääliö_porukkaa

      saavutetuista eduista ei voida neuvotella vaikka se maksaisi monen tuhannen toverin työpaikan!

    • 18-13

      EK:n propagandaosasto kirjoittaa? Ahneille osakkeenomistajille ei riitä mikään. Loput pitää repiä työntekijän selkänahasta.

      "Näyttää siltä, että yhteisöveron alennusten suurin hyöty menee osakkeenomistajille eikä yritysten investointeihin. Kolmannes osingoista maksetaan ulkomaisiin veroparatiiseihin tai hallintarekisteröidyille osakkeille."
      http://www.satakunnankansa.fi/Paakirjoitukset/1194972616858/artikkeli/yhteisoveron alennus valuukin osinkoihin.html

      Samoin käy näiden palkanalennusten kanssa. Säästyneet palkkarahat annettaan osinkoina veroparatiisiin.

      Sipilä ajaa vain Suomeen "Amerikan mallia" jossa on käytävä kolmessa työssä päivässä, että pysyy hengissä.

      https://www.youtube.com/watch?v=X5s3B9dxuFE

      "“Työläinen! Kaksi vuotta sitten me annoimme sinulle tämän mitalin. Nyt on Suomessa lama ja se on sinun syytäsi. Sinä olet romahduttanut neuvostokaupan, sinä olet aiheuttanut satoja konkursseja ja sinä olet ajanut satoja tuhansia ihmisiä työttömiksi. Sinun syytäsi on devalvaatio, sinun syytäsi on inflaatio. Siksi me otamme tämän mitalin sinulta nyt pois.”

      • selvä-tapaus

        Minkä puolueen äänenkannattaja Satakunnankansa onkaan?


      • älyäjosinäkin

        Haluatko, että SUomi jatkaa älytöntä velanottamista. Seitsemän vuodena ajan on Suomi ottanut joka ikinen tunti miljoonan euroa vekaa....7/24....annatko lapsillesi tällaisen velkaantuneen maan missä EU:n hemmot säätelevät elämäämme ..puolittavat palkat, eläkkeet ja sinä et voi sanoa mitään....Kreikassa on jo käynyt niin...haluatko sinä Suomelle samaa! Älä kuohuta tietämättömien ihmisten mieliä joutavilla jutuillasi....puhut propagandaluonteisesti!


      • kysyn_vaan
        älyäjosinäkin kirjoitti:

        Haluatko, että SUomi jatkaa älytöntä velanottamista. Seitsemän vuodena ajan on Suomi ottanut joka ikinen tunti miljoonan euroa vekaa....7/24....annatko lapsillesi tällaisen velkaantuneen maan missä EU:n hemmot säätelevät elämäämme ..puolittavat palkat, eläkkeet ja sinä et voi sanoa mitään....Kreikassa on jo käynyt niin...haluatko sinä Suomelle samaa! Älä kuohuta tietämättömien ihmisten mieliä joutavilla jutuillasi....puhut propagandaluonteisesti!

        Ja mihinkän ne rahat ovat menneet?


    • enmenesinnepäinkään

      Helsinkiin on tulossa vesisadetta ja ukkosta! Mainiota.... kunnolla vettä kun on niin kuivahtuneita puheita tiedossa!Pimeä päivä tulossa Helsinkiin!

    • GorillaKingKong

      Syyttömien syyllistäminen on turhaa, apinakin tajuaa homman juonen. Lättyyn kaikille syyllistäjille.

    • Missä_modet

      Eikö näitä hourupäiden juttuja kukaan moderoi? Taas on rasistisia ilmaisuja ja väkivallalla uhkaamista. Oppikaa kirjoittamaan asiallisesti. Ei teitä kukaan muuten usko.

      • GorillaKingKong

        Mekoinen pelkuri olet ja tuskin olet pentuna saanut selkäsaunaa. Ei lättyyn vetäminen ole väkivaltaa vaan puhtaasti opetustehtävä, lisäksi kyseessä oli lupaus eikä uhkaus.


    • pulit

      Jääkö perjantaipullo saamatta??

    • Lakotalas

      Kyllä hiukan huvittaa kun ajattelen muutamaa tuttua ay-tolloa täältäkin Kuopiosta jotka nyt tällä hetkellä palaavat hesasta kohti kotia linjurilla kuinka heillä on ollut itsetehdyt banderollit joihin he ovat itse töherrelleet iskulauseita aivan kuin pikku penskojen leikeissä, erona vain se että uskoisin heidän ottaneet hiukan olutta tai viinaksia niin kuin aina kun lähdetään ay-liikkeen kanssa liikkeelle.

      Huvittava kysymys hallitukselle ay-tolloilta kuinka etujen leikkaus pienipalkkaisilta naisilta parantaa Suomen kilpailukykyä.
      Luuletteko että kunnat ja kaupungit kylpevät rahassa ja miettikää sitten kuinka paljon näitä pienipalkkaisia onkaan kunnissa ja kaupungeissa niin saatte vastauksen.

      Kannattaako pienipalkkaisten Kuopiolaisten kitistä palkastaan jos on katto pään päällä, ruokaa ym välttämätöntä sekä on vara käydä ulkomailla useampi vuosi, ja meillä ei ole sotatila niin kuin Syyriassa.
      Kuinka te luulette työttömien ja sairaiden pärjäävän .

      • Haista__home

        "Arbeit macht frei on saksankielinen fraasi, joka merkitsee ”työ vapauttaa” tai ”työ tuo vapauden” (kirjaimellisesti ”työ tekee vapaaksi”). Se on mahdollisesti johdettu Raamatusta: ”Totuus tekee teistä vapaita”. Protestanttisen työetiikan myötä lauseesta kehittyi saksalaisten ja sveitsiläisten talonpoikien sanonta. Nykyään se on tunnettu ennen kaikkea natsiaikaisten keskitysleirien sisäänkäyntien iskulauseena."
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Arbeit_macht_frei


    • matkakertomus

      Kertokaas joku mielenosoituksessa mukana ollut miten matka onnistui?
      Saavutitteko tavoitteet?
      Vähäksihän se porukka kutistui kun ennakkoon sanottiin että tulee satatuhatta ihmistä.

      • onkojärkeevai

        Kylläpä oli huvittava kuva Savon sanomissa perjantailta joka oli otettu Kuopion Intron edestä joukosta mielenosoittajia huomioliivit yllä ja kädessä keltaiset paperin palat, oliko keltainen paperi wc-paperia vai mikä oli tarkoitus?


    • saktarjoaa

      Nyt pisti lyly semmosen tarjouksen että ei lakkoilla useaan vuoteen meillä.

      • sdpthebest

        älä unta nää kokoomus ek
        tuumaakaan ei anneta periksi osingon saajille


    • HÖPÖTYSTÄjaFAKTAA

      FAKTA: Tämän eka tarinan kertoi riistoporvari, mikä ei maksaisi työntekijälle yhtään senttiä enempää kun työehtosopimus antaa myöden. Itse hän kävisi mielellää vaikka 2x kuussa kuuban matkoilla, mutta ei arvosta yhtään duunariporrasta joka tekee ne matkat mahdolliseksi. Mielenilmaisu (ei lakko )oli työntekijöiden vastaus hallitukselle joka romuttaa työntekijäjärjestöjen sopimusoikeudet, millä tämä hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu, ei työnantajaa kohtaan. Kuka tämän maan kustannukset todellisuudessa maksaa? palkansaajat maksaminaan veroina ja se on FAKTAA!

      • ytkjäsen118vuosi

        lakko sanan oli ay kiristäjien propaganda osasto muuttanut muotoon mielenilmaisu että se kuulostaisi hyväksytymmältä.
        kyllä jos tätä maata johtaisivat vasemmistopuolueet ne joille palkat maksetaan verovaroista ay-liikkeen politrukit niin meillä olisi vielä heikompi tilanne mitä kreikassa tällä hetkellä.

        Ei mene montaa vuotta kun eu:n virkamiehet tulevat sanelemaan kuinka se kilpailukyky palautetaan.
        Sittempähän änkyrät näette.


    • Rikkurit

      Siipparit ja muut p**n nuolijat lippoo työnantajan takapuolta ja ovat töissä kun oma ammattijärjeto suosittaa kaks tuntia mielen ilmaisua, mutta kun karu todellisuus iskee heihin työttömänä niin samat moraalittomat urpot nostaa 500pv ansiosidonnaista päivärahaa.. reilua eikö totta :)

    • ahneetaporukkaa

      Tällä kertaa syyllistän nämä postin lakkolaiset. Jonkunhan ne teidän työt on tehtävä joten sehän on ok että opastatte vuokrafirman väkeä tehtäviin siksi aikaa kun te lakkoilette.
      Luuletteko että tällä tavalla saahaan Suomi nousuun?
      Antakaa sen Helsingin väen lakkoilla ja hoidetaan me täällä savossa työt niin kuin ne kuuluu hoitaa ilman lakkoja.

      • klpfgfgsdb

        Heitä homo volttia. Voisit hakea rautakaupasta köyttä ja katsoa sopivaa oksaa.


      • ahneita_paskiaisia

        ahneetaporukkaa siinä sinulle faktatietoa Homo-Petteri:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015111320656685_uu.shtml

        "Iltalehden selvityksen mukaan ainakin kymmenkunta Postin johtajaa ansaitsee enemmän kuin Suomen pääministeri. Työntekijöidensä etuihin kustannussyistä heikennyksiä ajavalla Postilla on useita kymmeniä kovapalkkaisia johtajia."


    • vihapostillestop

      Kylläpä on ihmisillä huonosti asiat kun asiallinen sananvapauden suoma oikeus käytetään täällä netissä niin palaute on heti tälläistä vihapostia.
      Käytetään aivan ala-arvoista tekstiä, eikö haukkujilla löydy sosiaalisia taitoja asialliseen keskusteluun vai onko niin paha olo että täytyy vain purkaa pahaa oloa netissä anonyymisti ?
      Sivistynyt aikuinen ihminen ei solvaa eikä haistattele toista ihmistä koskaan näin tällä tavalla.

      • löäflödöfdlöfdlöf

        Trolli tai trollaus viittaa menettelyyn, jossa keskustelupalstoja ja sosiaalisen median kanavia käytetään osana informaatiosodankäynnin psykologista operaatiota.[1][2] Sotatieteiden tohtori Saara Jantusen mukaan trollaus on informaatiosodankäynnissä rekrytoitua kansalaiskeskusteluvaikuttamista.[3]
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_(infosota)


    • vähemmistöjyrää

      Minäkin syyllistän postin lakkoilijat jos loppuviikon jakelu ei toimi Kuopiossa.
      Semmosta kuulin tutulta postihenkilöltä eilen kun kysyin miksi vain keskustan postinjaossa oli viime viikolla ongelmia että keskustan toimipisteessä on vain pienen pieni vähemmistö joka aiheuttaa nämä työnseisaukset vaikka suurin osa haluaisi jatkaa töitä normaaliin tapaan.
      Tästä syystä postin muut toimipaikat toimivat normaalisti kun sieltä puuttuvat nämä lakkoja lietsovat "lakkokenraalit"

      • lammas_mikä_lammas

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015111320656685_uu.shtml

        "Iltalehden selvityksen mukaan ainakin kymmenkunta Postin johtajaa ansaitsee enemmän kuin Suomen pääministeri. Työntekijöidensä etuihin kustannussyistä heikennyksiä ajavalla Postilla on useita kymmeniä kovapalkkaisia johtajia."

        Muut ovat lampaita jotka ovat valmiita menemään teuraaksi. Toiset pitää omista oikeuksistaan kiinni.

        Olisitko itse valmis puolittamaan palkkasi vai menisitkö lakkoon? Taidat olla Kelan asiakas?


      • vähemmistöjyrää
        lammas_mikä_lammas kirjoitti:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015111320656685_uu.shtml

        "Iltalehden selvityksen mukaan ainakin kymmenkunta Postin johtajaa ansaitsee enemmän kuin Suomen pääministeri. Työntekijöidensä etuihin kustannussyistä heikennyksiä ajavalla Postilla on useita kymmeniä kovapalkkaisia johtajia."

        Muut ovat lampaita jotka ovat valmiita menemään teuraaksi. Toiset pitää omista oikeuksistaan kiinni.

        Olisitko itse valmis puolittamaan palkkasi vai menisitkö lakkoon? Taidat olla Kelan asiakas?

        En ole kelan asiakas eikä posti koeta puolittaa palkkoja vaan hiukan saada joustavuutta ja kustannuskilpailukykyä.
        Tässä muutama fakta.
        -postin kilpailijoilla on heikommat palkat (kuinka he pärjäävät eivätkä lakkoile?)
        -posti oli ennen monopoliasemassa ja valtion virasto jäykkyydet haittaavat vieläkin vaikka 95% postin toiminnasta on nykyisin kilpailtua.
        -esim. työvuorolistat täytyy tehdä kuusi viikkoa eteenpäin vaikka posti tietää asiakkaiden tarpeet vain kaksi viikkoa eteenpäin.
        -muutkin firmat käyttävät vuokratyövoimaa.miksei posti saa tehdä niin. tarvitseehan vuokratyövoimakin työtä.


      • kateellisiavaanootte
        lammas_mikä_lammas kirjoitti:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015111320656685_uu.shtml

        "Iltalehden selvityksen mukaan ainakin kymmenkunta Postin johtajaa ansaitsee enemmän kuin Suomen pääministeri. Työntekijöidensä etuihin kustannussyistä heikennyksiä ajavalla Postilla on useita kymmeniä kovapalkkaisia johtajia."

        Muut ovat lampaita jotka ovat valmiita menemään teuraaksi. Toiset pitää omista oikeuksistaan kiinni.

        Olisitko itse valmis puolittamaan palkkasi vai menisitkö lakkoon? Taidat olla Kelan asiakas?

        kyllä te sitten olette kateellisia jos muutama johtaja saa reilua korvausta työstään ja aina lietsotte näissä tilanteissa vastakkain asettelua duunari vastaan johtaja.
        johtajalla on suurempi vastuu ja siksi kovempi korvaus, mikä tässä on vikana.


    • ytkjäsen

      Nytkö se taas alkaa tämä lakko vimma helsinkiläisten perässä täällä Kuopiossakin.
      Tyhjänpäistä ruveta mistään aktiivimallista lakkoon. Hyvä vaan että yritetään tehdä jotain jätti työttömyydelle ja onkohan lakon lietsojilta jäänyt huomaamatta että omavastuu päivät putoavat seitsämästä viiteen joten iso osa työttömistä hyötyy aktiivimallista (lyhyet työttömyys jaksot)

      On se mallillaan että ilmaisilla kuljetuksilla houkutellaan helsinkiin savolaisia mieltäosoittamaan ja ryyppäämään sillä sitähän se monen kohdalla on.

      Sak:n porukoilla on suuri hätä itsensä jakkarasta kun koko ajan ay-liikkeen jäsen määrä supistuu sillä moni on oivaltanut että ay-liike on vain pohjaton kaivo joka aiheuttaa jäsenilleen rahan hukkaa ja estää älyttömillä vaatimuksillaan työllistymisen esteitä.

      • Mistä_näitä_sikiää_

        Jaha joku Julkulan potilas kirjoittaa tänne taas puuta heinää. Ota asioista selvää ennen kuin nolaat itsesi tietämättömyydelläsi.


      • faktataivanoikein

        Mitäs tietämättömyyttä sinä näet asiallisessa kirjoituksessa jossa joka san näyttää olevan faktaa ?
        Kerro mielestäsi valheelliset lauseet jos niitä kerran on ?


      • Että_silleen_
        faktataivanoikein kirjoitti:

        Mitäs tietämättömyyttä sinä näet asiallisessa kirjoituksessa jossa joka san näyttää olevan faktaa ?
        Kerro mielestäsi valheelliset lauseet jos niitä kerran on ?

        Ensin voisi opiskella yhdyssanat. lakko vimma, jätti työttömyydelle, omavastuu päivät, työttömyys jaksot, jäsen määrä , jne


    • Häshtägomasyy

      Syyllistä itsesi kun äänestit porvareita valtaan.

    • loimaankassanjäsen

      Tässä 2.2 perjantaina toteutuvassa mielenosoituksessa on kolme asiaa joka tähän mielettömään tekoon on johtanut.
      1. Sdp:n sekä vasemmistoliiton surkea tulos pressan vaaleissa vaatii tekoja ay änkyröiltä jotta saavat huomion pois vaaleista.
      2. Sdp aloitti sak:n tuella valmistautumisen seuraaviin eduskunta vaaleihin.
      3. Ammattiyhdistys toiminnan rahoittajat vähenevät koko ajan kun fiksuimmat jäsenet siirtyvät "loimaan kassaa" koska saavat sieltä satasen vuosimaksulla saman työttömyysturvan kuin tollo joka maksaa vaikka tonnin tai kaksi vuodessa eikä nuoret jotka tulevat työelämään ole enää samanlailla höynäytettävissä mitä aiempi sukupolvi.

      • Väärä_palsta_

      • Mistä_näitä_sikiää

        Jaha joku Julkulan potilas kirjoittaa tänne taas puuta heinää. Ota asioista selvää ennen kuin nolaat itsesi tietämättömyydelläsi.


      • Soohorang

        Montako mitallia suomalaiset kisaturistit ottavat talviolympialaisissa Korean Pyeongchangissa?


      • Kysyn_vaan_

        1, Presidentin vaalit olivat henkilövaalit eivät puoluevaalit. Kokoomuksella ja smurffeilla ei ollut edes omaa ehdokasta. Pitäisikö Sipilän erota koska Matti Vanhanen sai vähän ääniä ja Paavo Väyrynen oli suositumpi?

        2. Yhtälailla Kokoomus ja EK ovat naimisissa. Nyt samaan kelkkaan on hypännyt Keskusta Pöpilän johdolla.

        3. Tyhmimmät jäsenet siirtyvät "loimaan kassaa". Kyllä näille "loimaan kassan" jäsenille kelpaa ammattiyhdistysten neuvottelemat edut. Poimivat rusinat pullassa. Ovat kuin haaskalintuja jotka tulevat nokkimaan valmiille raadolle.

        Ammattiyhdistys on neuvotellut tähän maahan työajat, lomat. palkat, jne.
        Kuka "loimaan kassassa" neuvottelee?


      • korottakaa.sitä.palkkaa
        Kysyn_vaan_ kirjoitti:

        1, Presidentin vaalit olivat henkilövaalit eivät puoluevaalit. Kokoomuksella ja smurffeilla ei ollut edes omaa ehdokasta. Pitäisikö Sipilän erota koska Matti Vanhanen sai vähän ääniä ja Paavo Väyrynen oli suositumpi?

        2. Yhtälailla Kokoomus ja EK ovat naimisissa. Nyt samaan kelkkaan on hypännyt Keskusta Pöpilän johdolla.

        3. Tyhmimmät jäsenet siirtyvät "loimaan kassaa". Kyllä näille "loimaan kassan" jäsenille kelpaa ammattiyhdistysten neuvottelemat edut. Poimivat rusinat pullassa. Ovat kuin haaskalintuja jotka tulevat nokkimaan valmiille raadolle.

        Ammattiyhdistys on neuvotellut tähän maahan työajat, lomat. palkat, jne.
        Kuka "loimaan kassassa" neuvottelee?

        Todella heikosti on onnistunut palkkaneuvottelut ammattiliitoilta. Juuri siksi vaihdoin ihan suoraan sanoen kostoksi YTK:n enkä vaihda takaisin ammattiliittoon ennenkuin on saatu ihan oikeita palkankorotuksia eikä mitään pikkupoikien karkkirahoja!!


    • Traittraitralaallaa

      Traittraitralaallaa. Huomenna lakkoillaan.Traittraitralaallaa.
      Monia vituttaa.Traittraitralaallaa.Ihanaa.

      • Käsitteet_sekaisin

        Ei se ole lakko vaan poliittinen mielenilmaus. Ihan Suomen perustuslain sallima.

        Jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä. Poliittinen mielenilmaus on perustuslain suojelema toimenpide, jolla pyritään vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Mielenilmaus voidaan kohdistaa esimerkiksi hallituksen tai eduskunnan päätöksiä vastaan.


    • tämpunakapina

      Milloin aikaisemmin AY-liikettä on työttömien asiat kiinnostanut? Tai työläisiä niin, että ryhtyvät lakkoon? Hehän eivät saa siitä yhtään mitään etua, sehän ei auta heidän asioitaan yhtään minkä vuoksi nyt lakkoillaan.

      Kyse on tosiaan pelkästä AY-liikkeen epätoivoisesta voimannäytöstä kun demokraattisia päätöksiä vastaan ryhdytään lakkoilemaan. Sehän on vähän kuin punakapina eikä mikään lakko tai työtaistelu.

      • Heitä_volttia

      • hölmölakko

        Kirjoitat asiaa.
        AY-liikettä ei kiinnosta työttömien työllistyminen. Siksi se vastustaa nyt kiivaasti aktiivimallia, jolla yritetään auttaa työttömiä työllistymään.
        AY-liikettä kiinnostaa vain työssäolevien duunareiden asiat. Saavutetuista eduista ei luovuta. Ja on lakkoiltu mm. paperiteollisuuden työpaikat ulkomaille.
        AKT on ollut yksi pahimpia häiriköitä.


      • Että_silleen

        Ei se ole lakko vaan poliittinen mielenilmaus. Ihan Suomen perustuslain sallima.

        Jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä. Poliittinen mielenilmaus on perustuslain suojelema toimenpide, jolla pyritään vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Mielenilmaus voidaan kohdistaa esimerkiksi hallituksen tai eduskunnan päätöksiä vastaan.


      • ainaootnetissävahtoomas
        Heitä_volttia kirjoitti:

        Ja miten tämä liittyy Kuopioon? Menkää Julkulan potilaat omalle palstalle:

        https://keskustelu.suomi24.fi/tyo-ja-opiskelu/tyoelama/ammattiliitot
        Keskustele ammattiliitoista ja edunvalvonnasta.
        https://keskustelu.suomi24.fi/tyo-ja-opiskelu/tyoelama

        Lue oikein hitaasti jos osaat: "Keskustele Kuopion alueen asioista." Vielä kerran: "Keskustele Kuopion alueen asioista."

        heitteleppä sinä kotonas volttia, nyt keskustellaan nimenomaan kuopiolaisten lakkoilusta sekä mielenilmaisuista, siksi keskustelupalsta on juuri oikea.
        Ymmärrätkö k u o p i o l a i s s t e n l a k k o i l u s s t a


    • äänestäkääLisääKokoomust

      Kerrankin saa rahoille vastinetta kun pääsee liiton bussilla ilmaiseksi osoittamaan mieltä pölkkypääpäähallitusta vastaan. Toivottavasti aidat kolisevat enemmän kuin 90-luvun pula-ahon hallituksen aikaan.

      • Ennustus_

        Pöpilälle käy kuten Pula-aholle vuoden 1995 eduskuntavaaleissa. Moni kesKustan kansanedustaja joutuu siivoamaan työhuoneensa eduskunnassa ensi vuonna. Pöpilä jo varmaan pakkaa muuttolaatikoita. Sillä hänestä ei tule seuraavaa pääministeriä.

        Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa mm. kuopiolainen Markku Rossi joutui palaamaan maitojunalla takaisin Kuopioon.


    • kljdskflkl

      Sipilän hallitus jää historiaan ainoana tähän saakka joka sai aikaan kaksi laajaa lakkopäivää vastalauseeksi harjoitetulle politiikalle. Ei paljon itkettäisi jos koko tämä paskahallitus kaatuisi tähän lakkopäivään. Yksikin lakkopäivä on jo selkeä epäluottamuksen osoitus kansalta hallitusta vastaan, kaksi on jo niin selvä merkki että kovapäisimmänkin pääministerin pitäisi jo tajuta tehdä siitä johtopäätökset...

    • eipahaa

      Onko tuo nyt niin paha, että pitää seisauttaa koko Suomen julkinen ja kaupallinen liikenne 15 tunniksi ja aiheuttaa satojen miljoonien € tappiot yrityksille ja yksityisille?

      Suomen työttömyysturvassa otettiin aktiivimalli käyttöön vuoden 2018 alusta. Suomessa aktiivimalli toimii siten, että työttömän on täytettävä niin sanottu aktiivisuusehto. Ehdon täyttymistä tarkastellaan kolmen kuukauden (65 päivän) välein.

      Aktiivisuusehto täyttyy, jos työtön tekee jonkin seuraavista:

      18 tuntia (n. 2 työpäivää) palkkatyötä (65 työpäivän= 3 kk aikana), josta tehdään työsopimus ja maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa,
      ansaitsee yritystoiminnassa 241 euroa, tai
      on viisi päivää TE-toimiston työllistymistä edistävässä palvelussa
      Jos työtön ei täytä aktiivisuusehtoa, hänen työttömyysetuuttansa leikataan 4,65 % seuraavan tarkastelujakson ajaksi. Määrä vastaa yhtä korvauksetonta päivää kuukaudessa

      • eipahaa

        Jos työtön ei täytä aktiivisuusehtoa, hänen työttömyysetuuttansa leikataan 4,65 % seuraavan tarkastelujakson ajaksi.

        Ei siis loppuiäksi, vaan 65 päiväksi.


      • kylläpahaa

        Tämähän on vasta alkua kyykyttämiselle. Keväällä on tulossa uusi kyykyttämismalli,ja sen jälkeen taas uusi,ja uusi,uuusiiii,ja uus,,,,
        Kunnes työttömät joutuu itse maksamaan valtiolle.
        Tää hulluus pitää saada loppumaan.


      • spämmiä.firmoihin

        Kuka työnantaja oikeasti ottaa ketään töihin pariksi tai muutamaksikaan päiväksi muutaman kuukauden välein ainakaan noilla ehdoilla, normaalilla palkalla ja työsopimuksella? Ei kukaan!
        Nyt oikeasti avatkaa silmänne teorioista reaalimaailmaan!!
        Työnantajat tuskin ilahtuvat siitäkään että nyt alkaa massapostitus työhakemuksia mihin tahansa kun on pakko hakea ainakin yhtä paikkaa viikossa. Kuopiossakin kaupunki itse on suurin työnantaja, jos ei ole julkisen sektorin työntekijä niin yksityiset firmat on äkkiä koluttu läpi, pitääkö sitten aloittaa toinen, kolmas, neljäs, yms. kierros työhakemus-spammia lähettämään jo kerran ei-sanoneille firmoille?

        Mitäs työnantajat siitä tykkäätte, jaksatteko edes käydä läpi sitä valtavaa massaa työhakemuksia ja vastata kirjallisesti jokaiselle hakijalle joka kerran koska on pakko saada kirjallinen todiste siitä että on hakenut työtä? Itse en jaksa käydä läpi enää edes mainospostia mitä postilaatikosta tulee, heitän ne lukematta suoraan paperinkeräykseen.


    • vaiolisikokolmeviikkoa

      Mielenosoittaja Senaatintorilla: "Jollei aktiivimalli muutu, laitetaan parin viikon yleislakko"
      Hyvä. Tämän päiväinen on vasta alkua.
      Vartiaiset,sipilät,ja muut köyhien kyykyttäjät pistetään katumaan pahoja tekojaan.

      • sotaan.tai.saveen

        Taitaa olla sisällissota edessä. Ei tämä kyykytys muuten lopu.


    • piilkunviilaaja

      Bussinkuljettaja kuljettaa väkeä mielenosoitukseen Hellsinkiin.
      Eikös se kuski ole Rikkuri ? Eikö liiton väki saa rikkuria kuriin?

    • EtelässäTöitä

      Kaikki Kuopion työttömät ja huonosti työllistyvät hakemaan töitä etelästä. Se on perimmäinen pointti tässä aktiivimallissa.

      • marssijärjestys

        Etelässä on omat työttömät. Ei sinne kannata muuttaa. Ensin Kuopiosta pitää saada pois nuo Sokoksen kongissa notkuvat geelitukat.


      • rgijaåwi

        Kuopiossa työpaikkoja on 48 534 (2011) Helsingin seudulla yli 700 000. Todennäköisyys päästä töihin on isompi, väkiluku ei vaikuta asiaan niin paljoa kuin uskoisi.


    • selevinpäinolinminä

      Olin mukana perjantain mielenilmaus reissulla linjurin kyydissä kun kaverit pyytivät mukaan.
      Luultavasti oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun lähden sak:n masinoimalle ja järjestämälle matkalle. Kaksi linja-autollista meitä lähti Kuopiosta matkaan.

      Miksi tämä oli viimeinen kerta? Siksi koska jouduin häpeämään toisten älämölöä ja todella epäasiallista sivistymätöntä huutelua siellä paikan päällä.
      mm. kansanedustaja Vartiaisen puheen päälle karjuttiin niin alatyylistä vihan lietsonta puhetta etten voi niistä edes tänne kirjoittaa esimerkkiä, kyllä hävetti olla Kuopiolainen ja siinä joukossa.

      Luulisi jokaisen aikuisen savolaisenkin ymmärtävän että annetaan demokraattisilla vaaleilla valitun fiksun miehen puhua rauhassa asiansa vaikka ei ollakkaan asioista samaa mieltä.
      Olen tässä miettinä omana vastatoimenpiteenäni jos vaikka irrottautuisin omasta ammattiliitostani ja laittaisin tästä säästyneet rahat tuottamaan, voisin sitten kun jään eläkkeelle katsoa minkä verran olen vaurastunut jäsenmaksu säästöilläni kun kerran tuo ytk tuntuu antavan saman työttömyyspäivärahan 100€ vuosihinnalla.

      • SinäOmallaTavallasi

        Taidat kuulua palloreihin eli vartiaisiin. Ja jos et kuulu nohin niin sitten et oikeasti ymmäärrä asioista mitään.

        No kaikkihan etenee omalla ymmärryksellään.


      • Että_silleen_

        Trollaa paremmin. Taisit nähdä päivunta Julkulan osastolla Helsingin matkasta.
        Juhana Vartiainen ei ole fiksu mies. Kaveri joka vertaa työttömiä rikkaruohoihin.
        Sen jälkeen Juhana sai kenkää SDP:stä ja kokoomus otti avosylin vastaan.


    • Jäljetjohtaa

      Ketjun aloittaja mahtanee olla sama patamusta kokoomukselainen ex-pankinjohtaja, jonka kirjoitus oli tänään myös SS:n lukijan sanomissa?

      • Julkulasta

        Älä pidä hulluja jännityksessä vaan kerro mitä se huru-ukko kirjoitti?


    • tyhjäon

      Orpo just eilen ilmoitti, että valtion kassa on tyhjä, pohja vaan näkyy eikä jaettavaa enää ole.
      Työttömyyskorvauksia 4,65 prosenttia leikkaamallako se tyhjän kirstun pohja
      peittyy, että saadaan presidentin, ministereiden ja kansanedustajien avustajineen palkat maksettua?

      • Että_silleen

        "Selvitys: Maahanmuutto nieli yli miljardi euroa budjettivaroja 2016 ... Vuoden 2015 jälkipuoliskolla ja vuoden 2016 alussa Suomi koki ennen näkemättömän turvapaikanhakijoiden tulvan."

        Sinäkin maksat noiden Sokoksen kongissa notkuvien geelitukkien elämisen.


      • Jotta_noin
        Että_silleen kirjoitti:

        "Selvitys: Maahanmuutto nieli yli miljardi euroa budjettivaroja 2016 ... Vuoden 2015 jälkipuoliskolla ja vuoden 2016 alussa Suomi koki ennen näkemättömän turvapaikanhakijoiden tulvan."

        Sinäkin maksat noiden Sokoksen kongissa notkuvien geelitukkien elämisen.

        Onneksesi sinä olet ollut aina saamapuolella, etkä maksajana.


    • nytvoikyykyttää

      "Kuka työnantaja oikeasti ottaa ketään töihin pariksi tai muutamaksikaan päiväksi muutaman kuukauden välein ainakaan noilla ehdoilla, normaalilla palkalla ja työsopimuksella? Ei kukaan!"

      Nythän ne just ottavatkin, koska lomautetulle työttämälle voi soittaa ja käskeä heti
      huomen aamulla töihin vaikka muutamaksi tunniksi.

      • lksjdkflkfjklkljfk

        Lomautettu ja työtön on kaksi aivan eri asiaa. Lomautettu on työpaikalla vielä "kirjoilla" ja työnantajan tuntema henkilö joka pääsee lähes 100% varmuudella takaisin töihin kun työpaikan taloudellinen tilanne kohenee, tulee esim. tilauksia lisää jolloin lomautetun pääsy takaisin töihin on vain puhelinsoiton päässä tai jos on esim. määräaikainen lomautus, vuorolomautus tms. niin lomautus- ja työajat tietää jo etukäteen soittamattakin. Lomautettuna työkkärin armoilla, lomautusjakson päätyttyä töissä, bisnes as usual.

        Työtön sen sijaan ei ole missään työpaikassa kirjoilla, korkeintaan entinen työnantaja saattaa muistaa kyseisen henkilön mutta jostain syystähän työsuhde on purkautunut.


    • ayalasayalas

      Miksi kukaan ei muista että aktiivimalli kohentaa noin 70% tuloja työttömistä koska omavastuupäiviä vähennettiin kahdella päivällä. Suurimmalla osalla kun työttömyys kestää alle kolme kuukautta.
      Lisäksi lakkoliikkeen lietsojat eivät kerro jänenmaksujaan nöyrästi maksaville jäsenilleen ettei lomautetun tarvitse aktivoitua kolmeen kuukauteen.

      Huomatkaa että ytk:n jäseniä on jo yli 400000 henkeä josta johtuu tämä ammattiyhdistysväen profiilin nosto tietenkin yhdistettynä lähestyviin eduskuntavaaleihin jossa antti rinteelle ja li anderssonille annetaan kaikki tuki mitä vaan voidaan antaa.

      Huomatkaa myös että tällekkin vuodelle on otettava uutta velkaa kolmisen miljardia entisten yli sadan miljardin lisäksi.
      Tätä vasten kun ajatellaan julkistenalojen vaatimusta saada 300 miljoonaa kompensaatiota lomarahojen leikkauksesta täytyy olla hyvillään etteivät poskettomat vaatimukset menneet läpi, mutta saipahan taas ay-liike jäsenistölleen näyttää että on ainakin yritetty.

      • the.truth.hurts

        Paljonko lienee tuntipalkka esim. lähihoitajilla jotka taitaa suurimpaan ääneen valittaa huonoa palkkaa?
        Itse olen sillä feministien suuresti kadehtimalla miesvaltaisella alalla mekaanisessa metsäteollisuudessa. Tuntipalkka on 11,11 euroa. Tämä on totuus miesvaltaisen alan "suurista palkoista", kannattaako tätä kadehtia? Ettei vain lähihoitajat, siivoojat ja kaupan kassatkin tienaisikin enemmän...


      • Viikon_vitsi

        Kuinka pihalla voi olla kuin lintulauta? Täytyy olla aika tyhmä, kun kirjoittaa tuollaista diipadaapaa liirunlaarumia tänne. Taidat olla trollitehtaalla töissä?
        Tai sitten uskot sokeasti mitä EK ja hallitus sinulle syöttää.


      • Elitistien.Utopia.EU
        Viikon_vitsi kirjoitti:

        Kuinka pihalla voi olla kuin lintulauta? Täytyy olla aika tyhmä, kun kirjoittaa tuollaista diipadaapaa liirunlaarumia tänne. Taidat olla trollitehtaalla töissä?
        Tai sitten uskot sokeasti mitä EK ja hallitus sinulle syöttää.

        Tosiaankin julkisella sektorilla, päättävissä asemissa olleet ovat jääneet kiinni valehtelusta jo niin monta kertaa että on jo käynyt selväksi ettei tässä maassa ainakaan näy peli olevan rehellistä ja totuudenmukaista. Kyllä ennen oli kaikki paremmin, ennen EU:ta. EU pilasi tämän maan totaalisesti. EU näyttää olevan pelkästään saksan edun ajaja ja muut "jäsenet" ovat pelkkiä maksajia saamatta mitään hyötyä koko elitistien utopiaklubista.


      • Rajat_kiinni_

        Maahanmuuttoon meni 1 miljardi ja kehitysapuun toinen. Lopetaan maahannuutto ja kehitysapu niin säästyy 2 miljardia. Suomen ei tarvitse ottaa velkaa. Mutta Suomesta on tullut koko maailman sosiaalitoimisto.


    • Että_silleen

      Kannattaa lukea historiaa.

      "Siirtyminen 8 tunnin työpäivään toteutui teollisuudessa ja kaupassa metallityöväenliiton lakon jälkimainingeissa." YTK jäsenet voivat kiittää metallityöväenliittoa 8 tunnin työajasta.

      Ja tänä päivänä.

      "Saksan vaikutusvaltainen metalli- ja elektroniikka-alan ammattiliitto IG Metall pääsi aiemmin tällä viikolla sopuun työnantajapuolen kanssa palkankorotuksista ja 28-tuntisesta työviikosta."

      Tässäkin oli takana ammattiliitto eikä mikään Loimaan kassa. Loimaan kassa ei neuvottele mitään etuja jäsenilleen.

      YTK:n jäsenyys on kuin pissisi pakkasella housuihinsa. Vähän aikaa se lämmittää.

    • husshusskommarit

      8 tuntiseen työpäivään siirryttiin 1917 ja vaatimus lähti alun perin venäläisistä sotilaista ja heidän vallankumousaatteestaan mitä punaiset yrittävät Suomeenkin. Minkään ammattiliiton ansioita se ei ollut, vaan valkoisten että pysäyttivät punakapinan ja maa sai itsenäisyyden sekä järkevä työnteko yleensä oli mahdollista. Ne oli normaaleja lakeja mitä itsenäinen maa sääti kun se oli välttynyt kommunismin ikeeltä.

      • Kysyn_vaan_

        Mitähän satukirjaa lienet lukenut?


      • kutenasiaton

        Jos ottaa pois kommarilasit päästä sekä höllää vähän sosialismin aatetta, niin uskaltaa katsoa historiaa todeten, että 8 tunnin työpäivä tosiaan säädettiin 1917, jolloin itsenäinen valtio tarvitsi työaikalait. Vaatimus oli lähtenyt jo ennen itsenäistymistä venäläisten sotilaiden taholta eikä yrityselämä sitä edes erityisemmin vastustanut. Sitä noudatettiin vuorotyössä jo ennen sitä, koska 8 tunnilla oli helppo tehdä kolmivuorotyötä.

        Mutta kautta historian kommarit ovat olleet kauheita valehtelemaan sekä tappamaan ihmisiä, niin he eivät voi vieläkään katsoa historiaa siten kuten se on, vaan lisäävät siihen omia kiihkomielisiä juttujaan.


      • Niin_miten

        Keskustelu 8 tunnin työpäivästä virisi kuitenkin vuoden 1917 alkupuolella. Muutamat yritykset siirtyivät vapaaehtoisesti kahdeksan tunnin työpäivään työväkensä sitä vaadittua. Mäntän paperi- ja selluloosatehtailla ryhdyttiin helmikuussa kokeilemaan 8 tunnin jaksoihin jaettua kolmivuorotyötä. Kiinnostusta herättivät myös Norjasta tulleet uutiset työväenpuolueen johtoon siirtyneen Kristianian (Oslo) kaupungin käyttöottamasta 8-tuntisesta työpäivästä sekä uutiset Yhdysvalloista.[2]

        Lakkojen ja mielenosoitusten järjestäminen mahdollistui maaliskuun vallankumouksen myöstä. SDP:n puolueneuvosto kehotti 19. maaliskuuta työläisiä pidättäytymään lakoista ja huolehtimaan järjestyksen säilymisestä. Jo maaliskuun lopussa lakkoiltiin 8 tunnin työpäivän puolesta. Tilanteen rauhoitti joksikin aikaan Suomen Ammattijärjestön (SAJ) 1. huhtikuuta antama julistus, jossa se korosti tavoitteen olevan tärkeä, mutta sen saavuttamiseen oli pyrittävä ”hyvässä järjestyksessä”. SAJ lähetti 4. huhtikuuta työnantajille kirjelmän, jossa se kehotti lyhentämään työaikaa.[3]

        Metalliteollisuustyöväenliitto esitti Metalliteollisuuden Harjoittajien liitolle omat vaatimuksensa. Metallityöntekijät esittivät työehtosopimuksesta, 8 tunnin työajasta, urakka- ja ylitöistä, kesälomista ja työriitojen sovittelusta. Osaltaan mielialaan vaikuttivat Venäjältä tulleet uutiset väliaikaisen hallituksen antamista lupauksista 8 tunnin työajasta. Myös Venäjän valtion Helsingin konepajassa ja laivatelakalla otettiin käyttöön huhtikuun alussa uusi lyhempi työaika. Muutos koski yhtä lailla muita Venäjän omistamia tuotantolaitoksia ja linnoitustöitä. [4] Suomessa vaatetustyöläiset olivat jo 1915 saaneet läpi vaatimuksensa 8 tunnin työajasta.[5]

        Metalliliiton lakko ja suurmielenosoitus

        Vaatimukset 8 tunnin työpäivään siirtymisestä voimistuivat huhtikuun puoliväliin mennessä. Useat merkittävät työnantajat ilmoittivat työajan lyhentämisestä. Senaatti suostui 13. huhtikuuta lyhentämään työajan 8 tuntiin Valtionrautateiden konepajoilla. Viikkotyöajaksi tuli 47 tuntia, ja työansiot säilyivät ennallaan. Senaatti oli myös asettanut komitean valmistelemaan teollisuuden työaikalakia.

        Helsingin kaupunginvaltuusto suostui työajanlyhennykseen 17. huhtikuuta. Valtuuston kohdistui painostusta, sillä teknisten laitosten ja rakennuskonttorin työntekijät ilmoittivat olevansa valmiita lakkoon, ellei vaatimukseen suostuta heti. Tämän lisäksi sotaväki uhkasi ottaa haltuunsa kaupungin tekniset laitokset.[6]

        Metallityöväenliitto järjesti vaatimustensa vauhdittamiseksi 18.4. koko maan metallialan yritykset käsittäneen lakon. Perusteena oli se, etteivät metallityönantajat olleet hyväksyneet liiton huhtikuun alussa esittämiä muutoksi työaikaan ja -ehtoihin. Liitolle oli tärkeä myös kysymys oikeudesta päästä neuvottelemaan työehtosopimuksesta. Keskeisin lakon syy oli 8 tunnin työaika, joka sai SAJ:n valtuustoon antamaan metallityöväelle lakkoluvan.[7]

        Helsingissä pidettiin 18. huhtikuuta myös suurmielenosoitus 8 tunnin työpäivän puolesta. Mielenosoitukseen osallistui suomalaisten työläisten lisäksi bolsevikkien kehotuksesta suuri määrä venäläisiä sotilaita. Väkeä oli liikkeellä kymmeniä tuhansia.

        Metallityöväenliiton mielenosoitusta pohjusti osaltaan edellisen päivän vallankumousjuhla, jossa venäläissotilaat ilmaisivat näkyvästi tukensa vaatimukselle 8 tunnin työpäivästä. Sotilaiden lähetystö kävi eduskunnan puhemiehen Kullervo Mannerin luona. Metallityöväenliitto oli painattanut venäjäksi lentolehtisen, jossa selostettiin lakon päämääriä. Työmies julkaisi lisäksi 18.4. tietoja vapaaehtoisesti työpäivän lyhennykseen suostuneista yrityksistä, joista huomattavimpia olivat S. Nikolajeffin autoliike ja Itämainen Tupakkatehdas.[8]

        Työnantajat suostuivat vaatimukseen

        Metallityönantajat vahvistivat klo 6.45 illalla allekirjoituksillaan 8 tunnin työajan. Liitto antoi vakuutuskirjan, jonka mukaan työantajat sitoutuivat noudattamaan 8 tunnin työpäivää siihen saakka, kun eduskunta hyväksyy asiaa koskevan lain. Työantajat sitoutuivat myös aloittamaan työehtosopimusneuvottelut työntekijöiden kanssa.[9]

        Lakkolaiset ottivat tiedon vastaan riemuiten. Venäläiset sotilaat ja suomalaiset työläiset kaulailivat toisiaan. Karnevalistinen tunnelma jatkui venäläisen Volna-lehden mukaan pitkälle yöhön. Työmies kuvaili 19.4. lakon nostattamia tuntoja:[10]

        ”Tapaukset kehittyivät nyt yhä vaan kiihtyvässä tahdissa. Metalliherrojen liitolle ei edes jäänyt enää aikaa päättää siitä, tunnustaako se jo Metallityöläisten Liiton viralliseksi sopimuskumppanikseen. Heille tuli äkkiä melkein täydellinen Pakko suoraa päätä miltei sanelun mukaan allekirjottaa Suomen Metallityöläisten liiton vaatimusten mukainen työehtosopimus. Näin loistavasti oli Suomen Metallityöläisten koko maata käsittämän 8 tuntisen työpäivätaistelun suuri voitto saavutettu. Se oli tulos laajan, voimakkaan, ehjän, uhkaavan ja yksimielisen Yhteenliittymisen suuruudesta. Proletariaatti on jo löytänyt ja esiin loihtinut voittamistaitonsa syntysanat.


    • 6-tuntia.töissä

      Nyt 100 vuotta myöhemmin 8-tunnin työpäivä ei ole enää tätä päivää, kyllä nyt pitäisi jo ottaa se 6-tunnin työpäivä käyttöön. Silläkin määrällä olisi helppo tehdä 4-vuorotyötä jos jotain paikkaa pitää pyörittää ympäri vuorokauden.
      Automaatio on kehittynyt jo niin pitkälle että ei ole enää tätä päivää rasittaa ihmisiä työllä peräti 8-tuntia päivässä.
      Ja työviikko edelleen se 5-päivää eli viikkotuntimäärä 30 tuntia tästä eteenpäin.
      Palkkaakin voidaan aivan hyvin maksaa vaikka 10% enemmän koska tosiasia on että rahaa kyllä riittää, sitä ei vaan haluttaisi maksaa työnteosta. Silloin kun on puhe osingoista niin silloin ei kukaan puhu että mitenkä kallista se on eikä kukaan valita rahapulaa mutta heti jos aletaan puhumaan palkankorotuksista niin alkaa hirveä itkuvirsi miten nyt on huono aika vaikka olisi suhdannehuippu menossa! Vituttaa tuollainen kaksinaamainen toiminta!!

      • palkkakurihyvä

        Itse olen osingon saaja ja täytyy sanoa että ensin täytyy palkita yrityksenomistajat=osakkeenomistajat koska osakkeenomistaja joutuu kantamaan suurimman riskin, sijoitettu raha voi pahimmassa tapauksessa hävitä tyystin jos firma tekee konkan.

        Turha puhua että rahaa riittää korotella palkkoja mielin määrin ja koska työttömiä on niin kuka hullu maksaa ylimääräistä kun työntekijöistä ei tarvitse kilpailla palkalla suurimmassa osassa ammateista.
        Lisäksi tälläkin hetkellä on niin huonossa jamassa olevia yhtiöitä että taistellaan pystyssä pysymisestä ja osa minunkin omistamistani yhtiöistä joutuu laskemaan osinkoaan huonon vuoden 2017 takia.
        Juuri luin että omistamani Oriola laskee osinkoaan 14 sentistä yhdeksään senttiin per osake, ajattele montako prosenttia tuottoni laskee tämän yhtiön osalta ?


      • 6-tuntia.töissä
        palkkakurihyvä kirjoitti:

        Itse olen osingon saaja ja täytyy sanoa että ensin täytyy palkita yrityksenomistajat=osakkeenomistajat koska osakkeenomistaja joutuu kantamaan suurimman riskin, sijoitettu raha voi pahimmassa tapauksessa hävitä tyystin jos firma tekee konkan.

        Turha puhua että rahaa riittää korotella palkkoja mielin määrin ja koska työttömiä on niin kuka hullu maksaa ylimääräistä kun työntekijöistä ei tarvitse kilpailla palkalla suurimmassa osassa ammateista.
        Lisäksi tälläkin hetkellä on niin huonossa jamassa olevia yhtiöitä että taistellaan pystyssä pysymisestä ja osa minunkin omistamistani yhtiöistä joutuu laskemaan osinkoaan huonon vuoden 2017 takia.
        Juuri luin että omistamani Oriola laskee osinkoaan 14 sentistä yhdeksään senttiin per osake, ajattele montako prosenttia tuottoni laskee tämän yhtiön osalta ?

        Erityisesti tämä kohta:
        "Turha puhua että rahaa riittää korotella palkkoja mielin määrin ja koska työttömiä on niin kuka hullu maksaa ylimääräistä kun työntekijöistä ei tarvitse kilpailla palkalla suurimmassa osassa ammateista."

        Tuo osoittaa että sinä ja kaltaisesi ovat sosiopaattisia, itsekkäitä paskoja jotka eivät ymmärrä mitä työnteko merkitsee tavallisille, köyhemmille ihmisille.
        Sinunkaltaisesi sosiopaattinen, ahne, rikas, päättäviin asemiin keplotellut paskasakki on systemaattisesti tehnyt myyräntyötä sen eteen että työttömyys on ja pysyy korkealla tasolla Suomessa, vain siksi että saisitte kyykyttää köyhiä siten ettei köyhyydestä voi nousta edes työnteolla koska siitä ei "tarvitse" maksaa, kun voi polkea palkkoja, kas kun työttömiä on itse järjestämänänne niin paljon että on "varaa" valita se joka alistuu raatamaan huonolla palkalla hyötymättä siitä itse mitään.

        Tällainen toiminta saa kyllä vereni kiehumaan...


      • palkkakurihyvä

        Kuuleppas, minunlaisen sijoittajan rahoilla kasvavat yritykset saavat kasvuunsa rahaa ja kasvavat yritykset tarvitsevat lisää työvoimaa.
        Maksan osingoistani 25,5% veroa ja ennen kuin omistamani yritykset katsovat onko tullut tulosta josta meille omistajille maksetaan osinkoja yritys on joutunut maksamaan veroa 20%.

        Omistamani yhtiöt mittaavat koko ajan kannattaako investoida suomeen vai ulkomaille josta johtuu etten kannata suomessa kohtuuttomia palkankorotuksia jotta työllisyys paranisi maassamme.
        Omistan myös upm metsäyhtiötä joka tunnetaan takavuosina tehdaiden alasajosta suomessa.
        Kas kumma kun nykyään paperiliitto ei ole enää niin ärhäkkä lakkoilemaan ja vaatimaan älyttömiä korotuksia, he ottivat onkeensa että kohtuus kiusanteossakin.

        Ryhdy muuten sinäkin nimimerkki "6-tuntia.töissä" osakesijoittajaksi pienistä säästöistä kasvaa suuri virta ajankanssa, eikä muuten kannata haukkua paskasakiksi minunlaisia sillä varakkaampi kannattelee köyhempiä aina maksamalla suuremman potin veroja vuoden aikana.


      • 6-tuntia.töissä
        palkkakurihyvä kirjoitti:

        Kuuleppas, minunlaisen sijoittajan rahoilla kasvavat yritykset saavat kasvuunsa rahaa ja kasvavat yritykset tarvitsevat lisää työvoimaa.
        Maksan osingoistani 25,5% veroa ja ennen kuin omistamani yritykset katsovat onko tullut tulosta josta meille omistajille maksetaan osinkoja yritys on joutunut maksamaan veroa 20%.

        Omistamani yhtiöt mittaavat koko ajan kannattaako investoida suomeen vai ulkomaille josta johtuu etten kannata suomessa kohtuuttomia palkankorotuksia jotta työllisyys paranisi maassamme.
        Omistan myös upm metsäyhtiötä joka tunnetaan takavuosina tehdaiden alasajosta suomessa.
        Kas kumma kun nykyään paperiliitto ei ole enää niin ärhäkkä lakkoilemaan ja vaatimaan älyttömiä korotuksia, he ottivat onkeensa että kohtuus kiusanteossakin.

        Ryhdy muuten sinäkin nimimerkki "6-tuntia.töissä" osakesijoittajaksi pienistä säästöistä kasvaa suuri virta ajankanssa, eikä muuten kannata haukkua paskasakiksi minunlaisia sillä varakkaampi kannattelee köyhempiä aina maksamalla suuremman potin veroja vuoden aikana.

        Kannattaa pitää mielessä että ilman työntekijöitä ei ole sijoittajallakaan minkäänlaista tulosta ja firma ei pyöri. Lakko on ihan paikallaan jos työntekijät pistetään liian ahtaalle tai jätetään ilman minkäänlaista hyötyä työn tuloksista.
        Työntekijöille olisi esim. täysin paikallaan palkan lisäksi jonkinlainen tulosbonus tms. mutta näyttää siltä että sitäkin käytetään väärin vain palkan yleiskorotusten vesittämiseen, työnantaja määrää vaan tulospalkkion perusteet sellaisiksi että yleiskorotuksesta huolimatta työntekijöille jääkin entistä vähemmän käteen kun bonus pienenee!! Palkka ei nouse milloinkaan tällaisen rikollisen palkkapuljaamisen takia, miksi tällainen rikollinen toiminta saa jatkua ja jatkua eikä kukaan puutu siihen millään tavalla??!!!!
        Kyllä mulla alkaa aina veri kiehua kun mietin nykyajan työelämää suomessa, perkele >_< !!!


      • palkkakurihyvä
        6-tuntia.töissä kirjoitti:

        Kannattaa pitää mielessä että ilman työntekijöitä ei ole sijoittajallakaan minkäänlaista tulosta ja firma ei pyöri. Lakko on ihan paikallaan jos työntekijät pistetään liian ahtaalle tai jätetään ilman minkäänlaista hyötyä työn tuloksista.
        Työntekijöille olisi esim. täysin paikallaan palkan lisäksi jonkinlainen tulosbonus tms. mutta näyttää siltä että sitäkin käytetään väärin vain palkan yleiskorotusten vesittämiseen, työnantaja määrää vaan tulospalkkion perusteet sellaisiksi että yleiskorotuksesta huolimatta työntekijöille jääkin entistä vähemmän käteen kun bonus pienenee!! Palkka ei nouse milloinkaan tällaisen rikollisen palkkapuljaamisen takia, miksi tällainen rikollinen toiminta saa jatkua ja jatkua eikä kukaan puutu siihen millään tavalla??!!!!
        Kyllä mulla alkaa aina veri kiehua kun mietin nykyajan työelämää suomessa, perkele >_< !!!

        Monet menestyvät firmat maksavat tulospalkkiota silloin kun on mistä jakaa, esim Ponsse.
        Vastavuoroisesti kannatan palkanalennuksia silloin kun omistajille ei riitä rahaa maksaa kunnon osinkoja riskinotosta.
        Kannattaa miettiä onko Kuopiollakaan varaa nostaa työntekijöidensä palkkaa ?
        Vastaus on että ei ole koska tulevaisuudessa hoivamenot vaan jatkavat holtitonta kasvuaan väestön ikääntyessä.
        Tähän kun lisätään kaupunkimme valtavat investoinnit velkarahalla niin ei voi kun ihmetellä niitä ihmisiä jotka ovat suu vaahdossa vaatimassa lisää palkkaa vaikkei entiselläkään kulutasolla varamme riitä.


      • 6-tuntia.töissä
        palkkakurihyvä kirjoitti:

        Monet menestyvät firmat maksavat tulospalkkiota silloin kun on mistä jakaa, esim Ponsse.
        Vastavuoroisesti kannatan palkanalennuksia silloin kun omistajille ei riitä rahaa maksaa kunnon osinkoja riskinotosta.
        Kannattaa miettiä onko Kuopiollakaan varaa nostaa työntekijöidensä palkkaa ?
        Vastaus on että ei ole koska tulevaisuudessa hoivamenot vaan jatkavat holtitonta kasvuaan väestön ikääntyessä.
        Tähän kun lisätään kaupunkimme valtavat investoinnit velkarahalla niin ei voi kun ihmetellä niitä ihmisiä jotka ovat suu vaahdossa vaatimassa lisää palkkaa vaikkei entiselläkään kulutasolla varamme riitä.

        Olen kylläkin yksityisessä yrityksessä töissä enkä kunnalla tai valtiolla. Silloin jos firmalla menee huonosti niin palkkahan joustaa, työntekijät lomautetaan!! Joskus jopa irtisanotaan. On se kumma että se ei koskaan jousta ylöspäin...


    • kätyritasialla

      Kapitalistin kätyri sellainen, joka vaatii ministerin palkkaa tekemättömästä työstä sekä vielä osingot omaan käyttöön. Siinä ei enää kaunis kommariaate loista silmissä, vaan kapitalismin ahneus ja röyhkeys.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe