Pääministeri Juha Sipilä
Kuuntelin tänään puhettanne tv:stä. Mitenkä mieleeni nousikaan Aapelin “Siunatun hulluuden” saarnamies, joka paasasi kyläläisille ladossa omaa sanomaansa, tähtäimenään mahdollisimman iso kolehti hänelle itselle.
Teillä näytti olleen samantapainen sanoma ja päämäärä: Aikaansaada puhumillanne talkoilla ja pakottavilla laeilla Jyri Häkämiehen lafkalle n. kolmen miljardin potti suomalaisilta kyläläisiltä - matalapalkka-aloilta. Häkämiehen omalle osastolle esititte jälleen yhden hurskaan toivomuksen: “Olla aivan rahtusen enemmän isänmaallisia.”
Olemuksestanne henki, että Te ette usko itsekään sanomaanne, mutta mitä sillä on väliä, tästä maasta löytyy aina “herrauskovaisia” ihmisiä, jotka nielevät pureksimatta minkä tahansa syötin, kunhan se tulee heidän arvovaltaiseksi katsomaltaan taholta, taikka se seisoo painettuna, missä tahansa mustaa valkoisella julkaisussa.
Te tiedätte hyvin tuon ja siksi Te puheitanne pidätte ja lausuntojanne annatte.
Minua kaduttaa, että itsekin olin tukemassa Teitä nykyiseen asemaanne, äänestämällä puolueenne kansanedustajaksi noussutta ehdokastanne. Äänestämäni kansanedustajan toimintaan ja kannanottoihin olen kyllä edelleenkin tyytyväinen, mutta sitä samaa en voi kyllä todeta Teistä.
Häkämies itse olisi ihan hyvin voinut pitää puheenne. Mikä enää erottaa teidät toisistanne? Ilmanko Häkämies puheenne jälkeen tv:ssä hyrisikin tyytyväisyyttään, kuin juuri lämmintä maitoa saanut kotikissa.
Häkämiehen joukotko Teidät ovat valtuuttaneet luottamustehtäväänne? Eivät ole, mikäli niin uskotte. Teidät ovat valinneet sinne juuri ne matala- ja keskipalkka-alojen ihmiset, niin työssä olevat kuin työttömät, sairauksista ja vammoista kärsivät, opiskelijat ja ikäihmiset sekä maatilojaan viljelevät perheet, joita Te nyt kaikin voiminenne kuritatte ja heille keppiänne annatte Häkämiehen puolesta ja hänen asiamiehenään.
Lyhyesti: Mitä Te sillä saavutatte?
Te saavutatte kolmen miljardin ostovoiman ja kulutuksen sukelluksen. Nuo ihmiset ovat juuri niitä, jotka hyvin usein ovat pakotettuja kuluttamaan kaikki tulonsa kuukausittain, jopa viimeistä saamaansa euroa myöden. Monet tekevät sen vielä etupainotteisesti ennen tilinsä saamista. Te saavutatte työmotivaation alasajon vuorotyötä tekeville. Te aiheutatte psyykkistä ja fyysistä pahoinvointia ja sosiaalimenojen kasvua.
No, Häkämiehen joukot saavat nuo kolme miljardiansa. Käyttävätkö he ne yhteiskuntamme hyödyksi. Tuskin niin tekevät, koska eivät ole aikaisempiakaan makupalojaan niihin käyttäneet. Te tiedätte esim. v. 2009 tehdyn työnantajien Kela-maksun poiston, n. 800 miljoonaa euroa, sekä v. 2012 työnantajille annetun yhteisöveron 4,5 prosentin alennuksen, yhteensä sekin n. 800 miljoonaa euroa.
Tilastotieteilijät ovat selvittäneet, koituivatko nuo valtavat tulonsiirrot yhteiskuntamme hyväksi esim. uusina työpaikkoina? Eivät koituneet. Yhdenkään työpaikan ei voida osoittaa syntyneen noiden jättisiirtojen ansiosta.
Mihin nuo satumaiset rahasummat sitten valuvat?
Ne siirtyvät suoraan noiden yritysten omistajien ja osakkeiden omistajien taskuihin mm. ylisuurina osinkoina, joilla sitten voidaan edelleen pelata loppumattomia pörssipelejä. Suuri osa noista tulonsiirroista siirtyy ulkomaille: Veroparatiisien hämäriin seittiverkostoihin, sekä investoinneiksi halvan työvoiman maihin, joissa työntekijät tekevät ylipitkää päivää muutamalla dollarilla.
Kolkuttaako Teidän omatuntonne lainkaan? Te toimitte juuri sitä äänestäjäkuntaanne vastaan, jotka Teidät ja puolueenne sinne niin varmoina omien etujensa ajamisestanne äänesti. Eikö Teidän, niin paljon kailotetun demokratiamme nimissä, pitäisi juuri toimia tuon kansanosan asiamiehenä. Nyt Te sen sijaan toimitte tuota äänestäjäkuntaanne vastaan. Sitäkö se demokratiamme Teistä onkin?
Maahanmuutosta:
Te antaudutte, kädet avosylin levällään, sellaiselle vieraalle massamaahanmuutolle ja kulttuurille, joka ei kuulu eikä sopeudu maahamme. Se kyllä mielihyvin hyväksikäyttää, kaikki Teidänkin puheessanne hehkuttamanne. varsinkin sodan jälkeen meidän kovalla työllämme aikaansaamamme varallisuuden ja pääomamme. Se ei pidä meidän kulttuuristamme eikä ole sopeutumassa siihen. Eikä pääosiltaan ole kyse mistään pakolaisuudesta, vaan massaväestönsiirroista, joita vielä pitkälti ohjaillaan tarkoitusperäisesti.
Minkä signaalin Te aivan henkilökohtaisesti annoittekaan, ilmeisen tarkoituksellisesti, ilmoittamalla antavanne oman asuntonne pakolaisten käyttöön. Suuret arabimediatalot tarttuivat siihen kuin “hullu kaurapuuroon” hehkuttaen Suomea yliylistävästi, upein kesäisin kuvin, kaikin puolin parhaaksi ja ystävällismielisimmäksi maaksi "pakolaisille", sekä korkeimpia taloudellisia etuja heille maksavaksi maaksi. Näin Te teitte mitä suurimman karhunpalveluksen maallemme! Olisi vähintäänkin kohtuullista tietää, luovutitteko Te asuntonne heille käyttöön ilman korvausta? Näin oletan, koska muutoin temppunne olisi pelkkä härski bisnesjuttu osaltanne.
Kriittinen kannanotto Sipilän 16.9 puheeseen
14
<50
Vastaukset
- viddu
Todella hyvä läpivalaisu analyysi puheesta, kuin magneettikuva joka kertoo enemmän röntgen mitä siellä sisuksissa todella, noinhan tuo on täällä Suomessa mennyt pitkän aikaa, ja sama paska tulee jatkumaan, ei muuta mikään muu kun se että vähäosaisilta viedään viimeisetkin.
Varmaankin, itsemurhia, koko perheen surmia ja murhia tulee jatkossa enemmän kun koko elämän työt viedään alta pois ja mitä sen päälle sitten tuleekaan kuinka kauan Suomen kansa katsoo tätä, kai loppuun asti, suomalainen metsäläinen luonne on sitä mitä on juo päänsä täyteen mutisee murisee ja ärisee kerää tuskansa sisälle ja koko vit*uksen menee kotiin tai jonnekin ja tekee selvää jälkeä eli lopun itse ja se oli siinä, herroja vastaan on turhaa tapella ne ei piittaa, no onhan heidän kädet on veressä vaikka eivät sitä itse näe, mutta ainakin Sipilän luulisi tuon vertauksen tajuavan.- valtavatongelmatedessä
Itsemurhien ja aborttien määrä tulee nousemaan Suomessa. Ei kukaan järkevä nainen halua synnyttää muslimin raiskauksenhedelmää. Näistä tulee vielä kallis lasku. Kuinka voidaan odottaa, että sss miehinä ymmärtäisivät ja osaisivat ajatella asioita näin pitkälle.
- orankityttö
Kehtaisi pyytää vielä ottamaan SPR: ään yhteyttä, jos haluaa auttaa pakolaisia. Minä en anna euron euroa pakolaisten hyväksi, minä annan mielummin Borneon orangeille, jotka ovat kuolemassa sukupuuttoon. Voinpa ottaa vaikkapa pari orankikummilasta, kuten tuttavani teki. Nämä orangit tarvitsevat kipeästi ihmisten apua ja ne eivät ole väkivaltaisia, terroristeja, eivätkä käytä sosiaalietuuksiamme hyväkseen ja ovatpa vielä hyvin älykkäitä ja sympaattisia. Näitä minä haluan auttaa.
- tutuudessanat
Uusi
Ihmiset lähettävät tällä hetkellä suurlähetystöön kiitoskirjeitä ja sieltä vastataan aina takaisin ja kiitetään tuesta.
Lähetä sinäkin! Osoite on [email protected]
Otsikoksi voit laittaa "Kiitos!" ja viestiksi tyyliin:
Unkari on tällä hetkellä ainoa maa EU:ssa tällä hetkellä, joka toimii EU:n itsensä luomien sopimusten ja sääntöjen mukaan, eli pysäyttää laittomat siirtolaiset, haluaa tarkastaa paperit ja tarjota turvapaikkahakemuksen rekisteröintä pakolaisille Unkarin maaperällä, kuten sääntöjen mukaan kuuluu. Näin turvapaikanhakijat eivät lähde vaeltamaan eteenpäin esimerkiksi paremman sosiaaliturvan perässä.
Kiitos!
Osoitetaan kiitollisuutemme!:) - viddu
Muistuu puhe tuosta yhdestä työnantajastani, kova palo puhe kun oli kiire laivaa rakennettaessa yhteen hiileen puhaltamisesta kovasta urakasta ja talkoista, siihen se menikin, 100% tunteja poljettiin nuoremmilta työntekijöiltä 50%.iin samoin ylityöt oli merkitty muutamille niin että saivat tehdä kuinka halusivat maksusta en tiedä kuinka meni, jälkikäteen kuulin kun jotkut olivat solmineet urakoita määrätyistä hinnoista käyneet pyytelemässä kun ei rahoja näkynyt kuinka olisi niiden maksun laita, oli raotettu pöytälaatikkoa ja sanottu ettei ollut rahaa ja homma sillä selvä saivat pitää työpaikkansa ainakin silloin toistaiseksi.
Tuon palopuheen jälkeen työtä todella painettiin, meni muutama kk.si lähemmäs 100 työläistä sai lähteä, ja kuinka monta siinä väillä sai lähteä, siinä vaiheessa vielä itse sain jäädä lähes vuodeksi, kunnes sitten sain lähteä itsekin omassa erässäni.
Nykyään työnantaja on ilmeisesti istumassa kepulikonsteistaan, Kepun kannattaja taisi olla tuokin työnantaja, ei ole luottoa porvaristoon eikä taida koskaan tullakkaan sen verran on noita sukulaisiakin siellä kuullut juttua ja nähnytkin mitä sakkia ovat. - Suuri.Puhallus
Tämä kriittinen kannanotto on toimitettu Sipilälle 17.9.2015.
- Olemmeko_Ansainneet_tätä
Asiallinen analyysi , toisenlaisten mielipiteiden pelossa tämä "pääministerin vuorisaarna " oli pidetty yksinpuheluna .
Moni tärkeä ja iso asia jäi täysin vaille huomiota tässä maan tilaa käsittelevässä ,toisintojen toisinnossa .
Ihmetellä täytyy kuinka räikeällä tavalla syytetään pelkästään työntekijöitä maan tilasta .
ONNEKSI löytyy muutakin tietoa kun tämä nyt aivopesun lailla tyrkytettävä SSS / EK:n vakiohokemat .
Oli kyllä IRVIKUVA vertaus pääministeriltä Suomalaisesta kädenpuristuksesta ja REHELLISYYDESTÄ :
http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 Juha Sipilän hallitus aloitti työskentelynsä touko-kesäkuun vaihteessa. Nyt elämme syyskuun 20. päivää. Hyviin tapoihin kuuluu tarkastella työn tuloksia vasta ajan mittaan ja niin on asiallista myös tasavallan uuden hallituksen ollessa kyseessä. Miten pitkä aika on sopiva aika ryhtyä punnitsemaan uuden hallituksen työn tuloksia, tekemisen kelvollisuutta?
Huhtikuun vaaleissa äänestäjät halusivat muutosta sinipunahallitusten harjoittamaan politiikkaan ja siitä muutoshalusta muokkaantui vaalitulos. Keskusta saavutti merkittävän vaalivoiton. Nyt on kohdattava kysymys: Käykö Sipilän hallituksen harjoittama päätöksenteko tässä hallituksen taipaleen alkuvaiheessa yksiin äänestäjien edellyttämän muutostahdon kanssa?
Vaikka Sipilän hallitus on ollut vallassa vasta vajaan kolmannesvuoden ja vaikka siitäkin aikajaksosta iso osa on ajoittunut kesäkuukausiin, niin silti ikävä kyllä Sipilän hallituksen valitsema toimintalinja vaikuttaa menevän toiseen suuntaan kuin mitä oli äänestäjien muutostahdon suunta huhtikuun vaaleissa.
Sipilän hallitus näkyy jatkavan Kataisen ja Stubbin hallitusten ideologista linjaa, jonka selkänojana on työnantajataho, mikä linja puskeutuu esille jo nyt julkisuuteen kerrotuista ja valituista päätösehdotuksista. Huomiota kiinnitti myös Keskustan puoluejohtoon kuuluvan Annika Saarikon toteamus, että "Eteläranta 10" saneli hallitusohjelman linjeereuksen. Kun siihen vielä lisäämme Kokoomuksen aseman hallituksessa, niin jälleen kerran Kokoomuksen kanssa kimpassa olevia hallituskumppaneita viedään niin kuin rulettikuulaa.- Suuri.Puhallus
Keskustelun aloittajana ja Sipilälle jo sitä ennen tämän saman viestin toimittaneena osoitan kiitollisuuteni aloitustani kommentoineille kansalaisille:
SUURI KIITOS kommenteistanne!
Samalla totean, että nykyisen, vielä hyvinvointivaltiona pidettävän maamme saattaminen rappiotilaan ei paljoa vaadi.
Sen nostaminen nykyiseen kukoistukseensa on sen sijaan vaatinut suunnattomasti uhrautuvaa ja pyyteetöntä työtä, lukuisilta sukupolvilta suoraan sanoen - paljon hikeä, verta ja kyyneleitä - aivan konkreettisesti!
Käytän mielelläni vertauksia: Vanhanajan omakotitalon rakentaminen vaati, tietenkin koosta, materiaaleista, jne. riippuen, n. 2000-3000 tunnin työpanoksen. Sen purkaminen nykyaikaisin konein vie ehkä pari päivää. Tulipalo hoitaa sen jutun vielä nopeammin.
Sama on yhteiskuntamme osalta. Rakentaminen on työlästä ja aikaa vievää, mutta purkaminen ja tuhoaminen on helppoa kuin mikä.
Siksi on äärimmäisen tärkeää, että kukaan ei tekisi tuota alasajo- ja purkutyötä tahattomasti eikä tahallaan, koska siinä kajotaan juuri noihin runsaasti hikeä, verta ja kyyneleitä vaatineisiin, aikaisempien sukupolvien uhrauksiin. Niille ponnistuksille ja voimien kulutuksille meidän tulee antaa arvoa ja kunnioitustamme kaikkina aikoina. Siihen meitä velvoittaa jo ihmisyytemme ja inhimillisyytemme - esivanhempiamme ja vanhempiamme kunnioittavina ja arvostavina ihmisinä.- hatunnosto
Suurkiitokset sinulle tuosta perusteellisesta kannanotostasi! Se on erittäin asiallinen. Toivotaan, että myös arvon pääministeri luki sen, ajatuksella.
- Yrittäjä59
Kannanottosi oli pelkkää arvostelua, kerro myös mitä pitäisi tehdä. Velkakello käy edelleen ja varmasti tiedät että velallinen joutuu aina nöyristelemään.
Verotus on jo tapissa ja syönyt ostovoimaa vuosia, kunnat ja valtio lisäksi piiloverottavat taksoin rankasti. Lisäksi on otettu velkaa edellisten hallitusten voimin miljardeja ja paljon.
Yrittäjät maksavat suuren osan veroista ja taksoista, lomista ja eläkkeistä. Heidän osansa on ollut vain kilpailla, joka ikinen päivä aamusta iltaan.
Valtio on palkkajohtaja ja jäsenkirja byrokraatteja riittää, Suomi on Euroopan sairas mies todistetusti.
AY ahneet painostavat yrittäjää ja vaativat aina vaan lisää, loppu alkaa olla lähellä.
Suomen syöpä on liian suuri julkinen sektori, joka nauttii erityistä suojaa, valvoo ja keksii veroja.
AY ahneet eivät enää pysty naamioimaan tätä matalapalkkaisten kuppaamiseksi, yritys on kuitenkin kova ja kansaa pidetään idiootteina.- Tätämieltätästä
Siinä Lylyllekin mietittävää. Kuka onkaan ollut se matalapalkkainen kärsijä, jonka eläkettäkään ei ole pystytty maksamaan.
- smör_fittan
Lueppas toistamiseen. Kirjoitus on tarkka analyysi ja läpiluotaava. Sipilän luulisi (fiksuna?) miehenä osaavan lukea rivien välistä. Ja eritoten se jälkipyykki, mikäli puusilmäisesti hallitus jatkaa missiotaan, tullee olemaan helvetin kallis. Kukas sen sitten maksaisi? No totta helkkarissa, me kaikki taas. Hallituksellehan se on vain poliittinen virhearvio ja inhimillinen erehdys, kuten johtajaportaalla on tapana selittää. On nähty omassakin työympäristössä.
Yhteispeliä, prkl!
- Rakentajarepa
Nykyisin omakotitalon rakentaminen vaatii aivan saman ajan n. 3000 h, mutta siinä onkin sitten veroja puolet, jo pelkkää alvia neljäsosa.
Velkaa joutuu ottamaan huimasti , jotta hanke toteutuu, siksi rakentaminen hiipuu. Kaikki eivät peri omaisuuksia, jolloin omakotitalo jää hankkimatta.
Julkinen sektori etuineen, hyvine palkkoineen ja parempine eläkkeineen saa tämänkin aikaiseksi. Omakotirakentaja rahoittaa velallaan vielä lisää julkista sektoria.
Harmaa talous musta tulevaisuus on tunnettu hokema, onkohan omakotirakentajan kuitenkaan järkevää rahoittaa julkista sektoria, tässä laajuudessa ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1026325Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243637- 1822328
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2382169Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1821858Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2921665Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.91385- 691144
Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.1211110Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.211090