wikipediasta löydettyä

Ihan vaan aikani kuluksi katselin tietoja eri afrikan valtioista ja etelä afrikasta kertoiltiin seuraavaa:Maailman kaikista maista Etelä-Afrikassa tehdään eniten raiskauksia henkeä kohti[87]. Yksi neljästä eteläafrikkalaisesta miehestä tunnustaa olevansa raiskaaja. Koululaisten keskuudessa tehdyssä kyselytutkimuksessa neljännes pojista mainitsi joukkoraiskausten olevan mukavaa.[88] CIET African kyselyssä vuonna 1999 kolmannes vastanneista naisista kertoi joutuneensa viimeisen vuoden aikana raiskatuksi.[88] Etelä-Afrikassa on uskomus, että raiskaus on miehinen teko.
Onneksi tämä tapahtuu vain etelä afrikassa,eikä pidä yleistää että muualla afrikassa raiskailtaisiin.Ihme että suvaitsevaiset ihmiset antavat vikipedian tuollaista kirjoittaa.mänttilässä ei onneksi tuollaisia pakolaisia ole yhtään.
5171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin, Etelä-Afrikkahan on melko eurooppalainen valtio.. Suhteessa vähiten "oikeita" afrikkalaisia.

Äänestä

Oikeita afrikkalaisia eli mustia on 79,2%väestöstä.8,9%valkoisia ja loput sekarotuisia ja muita.Lähde wiki.

Äänestä
  • Mee Markku Siwaan ostaan lenkkimakkaraa 30 % alennuksella ja lopeta tuollanen paskanjauhaminen.

    Äänestä

Onko totuus liian kamalaa?Ei se ole rasismia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneksinoionkaukana kirjoitti:

Ihan vaan aikani kuluksi katselin tietoja eri afrikan valtioista ja etelä afrikasta kertoiltiin seuraavaa:Maailman kaikista maista Etelä-Afrikassa tehdään eniten raiskauksia henkeä kohti[87]. Yksi neljästä eteläafrikkalaisesta miehestä tunnustaa olevansa raiskaaja. Koululaisten keskuudessa tehdyssä kyselytutkimuksessa neljännes pojista mainitsi joukkoraiskausten olevan mukavaa.[88] CIET African kyselyssä vuonna 1999 kolmannes vastanneista naisista kertoi joutuneensa viimeisen vuoden aikana raiskatuksi.[88] Etelä-Afrikassa on uskomus, että raiskaus on miehinen teko.
Onneksi tämä tapahtuu vain etelä afrikassa,eikä pidä yleistää että muualla afrikassa raiskailtaisiin.Ihme että suvaitsevaiset ihmiset antavat vikipedian tuollaista kirjoittaa.mänttilässä ei onneksi tuollaisia pakolaisia ole yhtään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu