Verotus ja Ilmainen Työvoima 2000 Luku, Suomi

make.l

Totuus on se, että Eduskunta yritti aikoinaan oliko se nyt 90 luvulla puolittaa työttömyyden ja toinen mitä yritettiin oli, että osta 10:llä markalla ja näin työllistät työttömiä ja siinä ei todellakaan onnistuttu eikä onnistuta nytkään kun kiristetään tuloja vähän joka suunnalta ja vapaapäiviä rokotetaan kun kyseessä on lomapäivät esim. kesälomia lyhennetään ja viikonloppu lisätuloja puolitetaan, mitä tämä kaikki tuo tullessaan?...Se tuo tullessaan lakkoja ja vieläpä entistä vähemmän työpaikkoja.

Töitä saa kyllä jos ei tarvitse palkkaa maksaa sillä ei ne työt tekemällä lopu ja se on fakta, ilmaistyöhön otetaan ilomielin vaikka sitten työharjoitteluun työttömiä tai palkkatuella niin sanottuun tessin palkalle ja silti on työnantajalle lähes ilmainen tulonlähde ja kun aiemmin kirjoitin harmaasta taloudesta ja sen laillisuudesta on tämän kaltainen työllistäminen harmaata taloutta todellakin eikä se johda koskaan pysyvään työpaikkaan ei edes hetkelliseen niin, että työnantajan pitäisi maksaa koko palkan omasta pussistaan.

Suomi taitaa olla menossa Kreikan tavalla perse edellä puuhun ja latvaan asti josta pois pääsy on ainoastaan Eurosta eroon ja ihan oma valuutta Suomeen ja joku muu kuin kelluva markka sillä muutoin ei tule kuin risuja taivaalta ja Eduskunnasta asti vielä.

Se, että yritetään edelleen tyyliin osta 10 eurolla ja työllistät työttömiä ei todellakaan mene niin vaan kaikki mitä ostetaan siis Suomalaista valuvat voitot kauppaketjujen pääkallopaikkaan ei siis työllistäen työttömiä koska muutoinhan nekin rahat olisivat tappiota kun pitäisi maksaa uusille ihmisille palkkaa siis voittorahoilla....HALOOO.

Kuten aiemmin kirjoitin, että missä on Valtion rahat kun kerran jatkuvasti Valtion kassa ammottaa tyhjyyttään ja lisää se tekee velkaa koko ajan, eli kysymys kuuluu edelleen, että veteleekö joku tai jotkut tahot välistä vai minne valuu verorahat oikeasti?!

Laitan tähän samaan pakettiin Irwin Goodman piisin jos toisenkin terveisinä Eduskunnalla sen, että ei ne asiat ole parantuneet vieläkään.


Irwin Goodman - Haistakaa paska koko valtiovalta
https://www.youtube.com/watch?v=VD6zQqlrWEQ

Toinen on Kusessa Ollaan piisi

https://www.youtube.com/watch?v=uIq2jRzPtYg

Ja kolmas Kolera - Suomi on Euroopan kallein maa

https://www.youtube.com/watch?v=6PczhUTkl0w

Kiitos Eduskunnalle! Ja Suomen Valtiolle!

1

2703

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olikesäolimopo

      Joo, se oli 90 luvulla kun Ahon hallitus just sai talouden positiiviselle ja vassarit tuli tyhjillä lupauksilla hallitukseen. Alamäki alko jo 96 jolloin alettin ottaan reippaasti lainaa ja sitä on jatkunu tähän päivään.
      Nyt kun lopulta nyt saatiin kunnon pääministeri joka oman kunniansa uskaltaa pistää peliin ja rupeaa laittaan taloutta kuntoon niin nämä samat jo aikoja sitte kelkasta pudonneet neuvostoaikaiset vassarit alkaa puuhastelemaan lakkoja jotka maksaa kymmeniä miljoonia valtiolle.
      Jos viittii tutkia historiaa pidemmälle niin huomaa kyllä mihin vasemmisto politiikka on kerta toisensa jälkeen johtanut, alamäkeen. Toki on oikiatki mokaillu, mutta harvemmin, edellinen hallitus oli tosi floppi, no, siihenkin vaikutti vasemmistopolitiikka ja kokemattomat pikkupojat, esim kätäinen...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      120
      3028
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1415
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1279
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1027
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1017
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      998
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      937
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      747
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      723
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      681
    Aihe