Wild Wadi + rannoista..

Ollaan menossa perheen kanssa Dubaihin ja lapsia kiinnostaa kovasti tuo Wild Wadi vesipuisto. Atlantiksessa oltiin edellisellä kerralla, mutta toivoisin mielipiteitä tästä toisesta vesipuistosta. Eli pääseekö Wild Wadissa myös rannalle? vai onko vaan ihan vesipuistoaluetta? Entä kummassa on enemmin tekemistä pienemmälle lapselle (mukana myös 5.v. jota ei voi vielä liukuihin päästää)?

Luin myös, että Jumeirah Beach Park on suljettuna vielä 2016 loppuun (siellä olimme useasti edellisellä matkalla), mutta mille rannalle sitä nyt sitten kannattaa mennä??
Al Mamazar tuli silloin viimeksi myös katsastettua, mutta jostain syystä emme kokeneet sitä niin siistiksi. Onko jotain yleisiä rantoja, joita voisit suositella??

Hotellimme ei ole rantahotelli, joten sen vuoksi nämä ranta-asiat kiinnostavat kovasti.

Kiitos kaikille asiallisista vastauksista!
3211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jumeirahin rannasta osa auki, mutta toki pienet lapset ja isot maanrakennuskoneet eivät välttämättä paras yhdistelmä. Lähellä vesipuistoa ja purjehotellia on pienempi, ihan siisti ranta-alue.

Äänestä

Moi! Wild Wadi on ihan kiva pienehkö vesipuisto.Itse olen sitä mieltä,että se sopi hyvin pienemmillekin lapsille.uimavalvojia paljon,ruokapaikkoja riittävästi. Kannattaa varata mukaan rantasandaalit,sillä vesipuiston laatat olivat polttavan kuumia(masliskuussa)!Alueelta ei pääse suoraan rannalle,vaan se on suljettu alue. Mihin aikaan olette menossa Dubaihin?

Äänestä

Dubai Marinan ranta oli aivan loistava ja koska se on tavallaan palmusaaren ja rakenteilla olevan pearlin suojassa, niin vesikin oli rannalla lämpöisempää kuin muualla...tämä siis talvikaudella...tuolta rannalta oli sitten helppo mennä rantakadun ravintoloihin syömään lounasta tms...tuosta löytynee monia youtube videoita!Jumeirah Beach parkin yleinen ranta oli mielestä kaikkein surkein ranta dubaissa...ongelmana mm.nopeasti syvenevä ranta, kovat merivirrat, samea vesi, huonot rantapalvelut jne.lisäksi kun snorklattiin toisen suomalaisen miehen kanssa, niin alle 100m päässä rannasta nähtiin 3 haita pyörimässä eikä siinä mitään verkkoa ollut haitten ja uimareitten välissä! jotkin poijut kyllä oli, jonka ulkopuolelle ei ollut lupa uida...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rannatwildwadi kirjoitti:

Ollaan menossa perheen kanssa Dubaihin ja lapsia kiinnostaa kovasti tuo Wild Wadi vesipuisto. Atlantiksessa oltiin edellisellä kerralla, mutta toivoisin mielipiteitä tästä toisesta vesipuistosta. Eli pääseekö Wild Wadissa myös rannalle? vai onko vaan ihan vesipuistoaluetta? Entä kummassa on enemmin tekemistä pienemmälle lapselle (mukana myös 5.v. jota ei voi vielä liukuihin päästää)?

Luin myös, että Jumeirah Beach Park on suljettuna vielä 2016 loppuun (siellä olimme useasti edellisellä matkalla), mutta mille rannalle sitä nyt sitten kannattaa mennä??
Al Mamazar tuli silloin viimeksi myös katsastettua, mutta jostain syystä emme kokeneet sitä niin siistiksi. Onko jotain yleisiä rantoja, joita voisit suositella??

Hotellimme ei ole rantahotelli, joten sen vuoksi nämä ranta-asiat kiinnostavat kovasti.

Kiitos kaikille asiallisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu