Kun tässä samalla pienipalkkaiset ihmiset ovat hurjien leikkausten uhreiksi laitettu, sitä vastoin voidaan joku pomo ostaa pelkällä rahan suuruudella ja pienillä paikkakunnilla.
Tuokin olisi hyvin voinut Mennä sinne Ouluun, kyllä tilalle on tulijoita ihan normipalkalla ja varmasti asiat samalla tapaa hyvin hoitaen. Kukaan ei ole korvaamaton.
Tämä asia todistaa sen, mistä on puhuttu eli rahan voimalla pomojen työpaikat js se on totisesti väärin.
Tässäkin tapauksessa herran palkka maksetaan juuri noista yhteisistä varoista, joilla kansantaloutta hoidetaan eli meiltä kaikilta kerätyistä veroista myös näiltä pienipalkkaisilta ja lisäksi tuo raha on pois sairaanhoitopiirin tai ko sairaalan toiminnasta.
Tämän vuoksi niin moni toiminta kärsii, yritykset kaatuvat, toiminta se kannata, kun se toimintaan oleva raha meneekin vääriin paikkoihin. Kohtuu näihin palkkoihin.
Myös asia kertoo sen kuinka yleistä se on ja jokaisessa kunnassa ja suurissa ja keskisuurissa yrityksissä ainakin hyvin yleistä.
Onhan lehdissä jo aikaimmin ollut suuryritysten kohdalla, miten hurjia maksetaan esim. Elop, joka suorastaan tuhosi kaiken, nostaa Suomesta sellaista eläkettä muutaman vuoden olollaan, oliko vain pari vuotta, että kukaan pienipalkkainen eli tuohon neljääntuhanteen euroon palkkaa saava ei tule koskaan saamaan samanlaista eläkettä 40 kymmenen työvuosillaan.
Jotakin tällä puolen on pahasti vinossa. Ihmiset kyllä saavat puolestani saada työstään palkkana kohtuullisen palkan ja voivat olla erilaisia. Jos palkat menevät yli kymmenen tuhannen euron, ei ihmiset sellaisia tarvitse elääkseen ja sellaisella palkalla on hyvinkin korkeasti kouluuntuneella jo ostovoimaa ihan tarpeeksi.
Kun puututaan oikeisiin asioihin ja aletaan muuttaa tällaista vääryyttä yhteiskuntaa kohtaan, silloin on mahdollista saada hyvinvointia eteenpäin ja vienti vetämään.
Tuollakin Varkauden palkan suuruisella rahan määrällä tekee kolme-neljä ihmistä työtä muualla eli heidän yhteensä laskettu kuukausittainen palkkansa oman saman verran. Ja nämäkin ihmiset ovat saaneet oman kodin ja maksavat elantonsa itse palkastaan.
Toki lääkäri on opiskellut ja työ lääkärin työssä on vaativaa ja vastuullista ja siitä saavatkin lääkärit, jotka joutuvat suorittamaan myös ympärivuorokautista päivystystä ja paikallaoloakin yöllä noin 70-80 tmk euroa vuodessa.
Mopo on todella karannut käsistä näissä asioissa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.