Sipilä kertoi, että pakolaistilanne on jo pahempi ongelma kuin talous.
Siinä se tuli, kusessa ollaan, ja turha on syytellä juuri tätä hallitusta. Sillä on ihan sama mikä hallitus siellä olisi, tilanne olisi sama. Edes näitä ruotsista tulleita ei voida käännyttää saman tien takaisin. Tällaista se on kun ollaan EU:ssa.
Mutta ainakin vihervassut saavat nyt sitä mitä ovat halunneet, rättipäitä maan täydeltä. Pian tosin huomaavat hekin, että ei tämä ollutkaan hieno juttu kun maa uppoaa paskaan.
Siinä se tuli, kusessa ollaan, ja turha on syytellä juuri tätä hallitusta. Sillä on ihan sama mikä hallitus siellä olisi, tilanne olisi sama. Edes näitä ruotsista tulleita ei voida käännyttää saman tien takaisin. Tällaista se on kun ollaan EU:ssa.
Mutta ainakin vihervassut saavat nyt sitä mitä ovat halunneet, rättipäitä maan täydeltä. Pian tosin huomaavat hekin, että ei tämä ollutkaan hieno juttu kun maa uppoaa paskaan.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Sipilä sanoi että älkää kiinnittäkö huomiota pakkolakeihin katsokaa pakolaisia.
Täsmälleen näin. Pitää ihmisiä niin tyhminä, ettei muka tajuta. Eikä pakolaisten tulo Suomeen ollut hänelle viime viikolla mikään ongelma. Mieshän on melkein yhtä luihu kuin Timo Soini!
Hallitus voisi ruveta säästöihin siellä, missä ei kansaa kuriteta. Suomi yksikieliseksi ja pakkoruotsi pois. Näin saadaan 4 miljardin säästöt, eikä kukaan kärsi.
Ruotsi säädetään viralliseksi vähemmistökieleksi. Valtion hallinnossa saadaan säästöjä, eikä sairaanhoitajien, poliisien tai palomiesten palkoista tarvitse leikata.
Eläkeläisten asumistuki voidaan säilyttää. Opetuksesta ei tarvitse leikata, muuta kuin ruotsin puolelta.
YLE voi toimia aivan hienosti, kun Svenska YLE:n budjettia supistetaan kysyntää vastaavaksi.
Ahvenanmaan on pärjättävä omilla veroillaan, eikä valtion budjetista tukea tarvita.
Yritykset säästävät merkittävästi, kun kaikkea ei tarvitse tehdä 2 kielellä.
ASEET ESIIN AMMUTAAN NE
Mitä meni lupaamaan asuntonsa maahanmuuttajille,tuollaisen kusipään pitäisi että välittömästi.
Kympeistä ja minuuteista riidellään ja pidetään mielenosoituksia samaan aikaan, kun pakolaiset vyöryvät maahamme.
Kyllä tulijoita riittää, kun mainostetaan kuinka hyvin täällä pakolaisia kohdellaan.
Jopa pääministerikin lupaa asuntonsa heidän käyttöön.
Kukapa ei tulisi?
Hei, me paasta kaikki asuma huvila soomesa! Menna sinne!
Eu:ssa on useita maita, jotka ovat asettuneet näitä direktiivejä vastaan eivätkä noudata niitä tilanteessa jossa maan oma etu kärsii.
Suomessa ei siis voi olla mitään taloudellista ongelmaa, kun näitä laittomia mamuja lappaa enemmän kuin portinpielistä mahtuu valittamaan huonoja hotellipalveluita ja pieniä paikkakuntia, pitää olla big city.
Jos meillä olisi talous niin kuralla kun annetaan ymmärtää, olisi rajalle jo aikaa sitten järjestetty asianmukainen valvonta muillekin kuin nuuskan ostajille.
Alkaa yllätysvieraita vaellella maassa jo joka puolella, eikä kellään tietoa keitä ovat tai edes siitä missä mennään.
Kuka meitä itse asiassa hallitsee, onko se merkel vai junkker, neuvon antajansa kataisen suosiollisella avustuksella.
Sipilä itse mokasi asian ja nyt sitten yrittää suu viivalla höpöttää omiaan. Kaikkien aikojen kamalin pääministeri. Ja missä Soini? Taitaa jossain maakellarissa olla piilossa, kuin Saddam aikoinaan.
Etkö nähnyt? Soini seisoi selkä suorana, takki väärinpäin, kantamassa vastuuta yhteisessä rintamassa
Missä vitussa on Soini??? Rukoilemassa Paavilandiassa vai syväjäässä jossain?
Istui se eilen eduskunnan kyselytunnilla ministeriaitiossa kuin mykkä paskalla, tukka rasvaisena, entisestään turvonneena, räikeä halpismainospinssi rintapielessä.
Selasiko tilauskirjaansa? Onko valtakirja voimassa, vaikkei toimita tilauksia?
Mitä tilasit?
Jaa Soinilta? Huh, on niin etova persoona, että minun osalta jää se tilauskirja täyttämättä - paitsi jos voin tilata Soinille yksisuuntaisen lennon vaikka Vanuatuun.
No helppo on Rinteen huudella nyt.
"turha syytellä juuri tätä hallitusta"
ja sinä syytät naiivina kuitenkin itse "vihervassuja"
Soini ei nyt jouda puuttumaan pakolaiskeskusteluun se elää omaa elämäänsä. Soinin missio on nyt kyykyttää ay-liikettä ja varsinkin sen pienipalkkaisia, tärkeää vuorotyötä tekeviä, naisia.
Mitäs siitä jos hallitus on nostanut kätensä pystyyn ja toivottaa 1000 paperitonta ihmistä rajan yli tervetulleeksi ja rajavartiat vetävät kättä lippaan. Jos olisi vähänkin miestä, niin hallitus löisi rajan kiinni ettei siitä noin vain kävellä sisään kuin johonkin hollitalliin. Muka itsenäinen maa ja paskat sanon minä.
Joko Soini on antanut katon pakolaisperheelle? Paavihan kehotti siihen, kai tosi katolinen tekeen hänen neuvojensa mukaan.
Soini neuvottelemassa Paavin kanssa?
Onneksi perussuomalaiset ovat hallituksessa ja he kyllä pysäyttävät pakolaisvyöryn. Kolmen vuoden kuluttua Kreikka tarvitsee neljännen tukipaketin, annetaanko?
Perussuomalaiset vastustavat kaikkia Kreikka-tukipaketteja, paitsi sellaisia joista hallituspuolueen edustajina ovat päättämässä.