Mikä mahtaisi olla syynä polttaviin ja hyvin viiltäviin kipuihin alavatsan alueella, enemmän ehkä vasemmalla puolella? Kipu ei ole lainkaan jatkuvaa, se ei tunnu levossa, ei kävellessä tai muutenkaan liikkuessa normaalisti. Kipupiikit tulevat, kun yskäisee tai nauraa voimakkaasti, tai vääntää kehoa/vatsaa voimakkaasti suuntaan tai toiseen; venyttelee.
Luulen tuntevani pientä jomotusta istuessanikin tuossa vasemmalla puolella. Mutta se on enemmänkin sellainen tunne, että tekisi mieli venytellä voimakkaasti. Farkkujen pitäminen ja etenkin niiden kanssa istuminen tuntuu välillä vastenmieliseltä, kun vyö painaa juuri tuota alavatsaa.
Ulostamisessa ei ongelmia myöskin ulosteen väri vaikuttaa ihan normaalilta. Virtsaamisessa ei ole ongelmia eikä virtsan värikään ole poikkeava. Kuumetta ei ole, yleiskunto ei ole huono, ruokahaluttomuutta ei ole.
Viikko sitten juoksin puolikkaan ja se oli tosi kova suoritus tällä kertaa; otti aika koville. Sitten tiistaiaamuna ennen töihin lähtöä yskäisin voimakkaasti, ja se kipu tuli salamaniskusta. Sen jälkeen tilanne on ollut samankaltainen, nyt siis jo viidettä päivää.
Polttava ja viiltävä kipu alavatsassa
4
5424
Vastaukset
- Huolestunut_äijänköriläs
Vielä lisäys edelliseen, eli yskiessä jos menen mahdollisimman kyyryyn, ei sitä vihlovaa tai muutakaan kipua tule. Samaa pitää yrittää pöntölläkin, jos joutuu tosissaan ponnistamaan...
Levosta liikkeelle lähtiessä tuntuu jomotusta, mutta reippaasti kävellessä se jomotus häviää eikä juuri mitään epänormaalia huomaa. Olen yrittänyt painella vatsanaluetta reippain ottein, en tunne kipua tai löydä mitään pattia/pullistumaa. Sen kipupiikin jälkeen vatsa on muutaman sekunnin hieman arka kipualueelta ja ihoa silitellessä ja painellessa tuntuu vähän aikaa. - Kdskjbfs
Olisiko divertikkeleiden eli umpipussien tulehtumista? Onko tehty kolonoskopiaa, että josko siellä on umpipusseja ja ne tulehtuneet. Usein kipu on juuri vasemmalla alhaalla. Siitähän siitä epäselvyydestä pääsee, että mistä on kyse, kun käväisee lekurilla.
Pieru siellä kiertää ja etsii ulospääsyä! Tai sit se on vatsalihas, joka kramppaa juoksemisen seurauksena. Toi pitäis kyl urheilijan tunnistaa, tee vasalihasliikkeitä tai tasajalkahyppyjä eteenpäin, se lihas kyl ilmoittaa itsestään.
- syöpäläinen67
Mulla oli samankaltaiset oireet vuosi sitten, vähättelin niitä ensin just kuten suomalainen mies tekee. Syksyn aikan kävin useasti lääkärissäkin eikä silloin mitään löytynyt ei labroissa eikä ultrassa. Helmikuussa löyty selitys kaikkeen vihlontaan ja pistämiseen, tuomio oli karu paksusuolen syöpä. Leikkauksessa selvisi että poistetussa imusolmukseessa oli syöpäsojuja, syöpä oli levinnyt. Etäpesäkkeet maksassa ja keuhkoissa, maksasta leikattiin pala pois heinäkuussa. Olen sytostaatti hoidossa, sairasloma jatkuu tammikuun loppuun ja helmikuussa minusta tulee eläkeläinen alle viiskymppisenä. En sano että on sama juttu tietenkään, sen sanon että kannattaa tutkia ja vaatia tutkimaan että syy selviää. Minulla ei siis ollut poikkeavia ulosteita, ei verta, ei väriä ja ihan normaali suolentoiminta muutenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401390Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981345Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2891235- 1091095
- 191041
- 651028
- 711012
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161009Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176868Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju17833