Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mä tein sen !!

Poikaystäväni on kärttänyt minulta peppua silloin tällöin. Ei ole oikein kiinnostanut. Mutta toissa iltana kun olimme hänen kotonaan kahdestaan ja ottaneet heidän vanhempiensa baari kaapista vähän rohkaisua, niin pikku huppelissa sitten lupauduin. Kun annoin hänelle luvan peppuun, niin hän tuli aivan villiksi, nuoli ensin reiän ihan kosteaksi ja työnteli sormea sisään. Ei tuntunut ensin oikein hyvältä. Sitten hän asetteli minut sohvan selkänojalle oikeaan asentoon ja alkoi tunkeutua sisään. Ensin näkyi vain tähtiä silmissä ja taisin vähän huutaakkin. Mutta pienen ajan jälkeen alkoi tuntua upealta ja oli jo pakko työnnellä vastaan. Kun vähän toisella kädellä auttelin itseäni, niin sain varmaan yhden elämäni upeimmista orkuista. Jotenka kaikki tytöt, kannnattaa kokeilla.
1115899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

oksettaa.

Äänestä
  • kiihottaa.

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    kiihottaa.

    homssantuuta.

    Äänestä

  • MIES kirjoitti:

    homssantuuta.

    En tunne kyseistä tyyppiä. Mutta minua kiihotti myöskin.

    Äänestä

  • Leksa kirjoitti:

    En tunne kyseistä tyyppiä. Mutta minua kiihotti myöskin.

    NO MUN MIELESTÄ EI KUULU NORMAALI NAISEN JA MIEHEN PARISUHTEESEEN... TIETYSTI JOKAINEN PÄÄTTÄÄ MITÄ REIKÄÄ ANTAA.. AJATTELE KUN TEET SITÄ ETTÄ NE 2 ÄIJÄÄ SIIS H...T TEKEE SAMALLA TAVALLA..

    Äänestä

  • HOH HOH kirjoitti:

    NO MUN MIELESTÄ EI KUULU NORMAALI NAISEN JA MIEHEN PARISUHTEESEEN... TIETYSTI JOKAINEN PÄÄTTÄÄ MITÄ REIKÄÄ ANTAA.. AJATTELE KUN TEET SITÄ ETTÄ NE 2 ÄIJÄÄ SIIS H...T TEKEE SAMALLA TAVALLA..

    "Ne 2 äijää siis h...t" tekevät samalla tavalla? Jaa? Ei paljon kiinnosta.

    Ja suihinotto...ja käden käyttäminen...apua, joku homo tekee kuitenkin jossain samalla tavalla.

    En minä ainakaan sellaisia ajattele.

    Äänestä

  • HOH HOH kirjoitti:

    NO MUN MIELESTÄ EI KUULU NORMAALI NAISEN JA MIEHEN PARISUHTEESEEN... TIETYSTI JOKAINEN PÄÄTTÄÄ MITÄ REIKÄÄ ANTAA.. AJATTELE KUN TEET SITÄ ETTÄ NE 2 ÄIJÄÄ SIIS H...T TEKEE SAMALLA TAVALLA..

    Ei se tee kenestäkään homoa, jos panee naista perseeseen. Jos se tuntuu molemmista hyvältä niin miksei sitä silloin kannattaisi tehdä. Minä ainakin tykkään.

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    kiihottaa.

    Muistan oman ekan kertani, siitä on jo aikaa..
    Olin mieheni kanssa lomareissulla Italiassa ja eräänä iltana muutaman viinilasin jälkeen kehkeytyi pieni riidan poikanen, jonka päätteeksi mieheni halusi naida, mutta sillä kertaa hän *yllätys yllätys* alkoikin survoa kaluaan pyllyyni. Aluksi sattui ihan hirveästi ja pitkään muistin sen, enkä halunnut uusintaa. Mutta nyt kun on opittu käyttämään liukasteita niin se on ok. Ei usein, mut joskus se on ihanan rietasta!
    Ukkoni on pyllyfriikki ja tykkää nuolla peppua siinä kuin pimppiäkin, mut omaan peppuun se ei halua sauvaa, muuten saa hyväillä kyllä.

    Äänestä

mulle kävi melkein saman lailla viime juhannuksena, olin aina sanonut että ei, mutta kännissä sitten seksin tiimellyksessä annoin luvan... se kävi niin kipeää että tuntui että kuolen. en enää ikinä ole antanut kullalleni lupaa tehdä sitä eikä hän ole edes suuresti kärttänyt kun näki miten se sattui.. sormi pepussa tuntuu kuitenkin ihanalta ja takaa orgasmin :D

Äänestä
  • sattuvan, kun perseeseen työntelevät.

    Äänestä

POLIISI....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi ihanaa kirjoitti:

Poikaystäväni on kärttänyt minulta peppua silloin tällöin. Ei ole oikein kiinnostanut. Mutta toissa iltana kun olimme hänen kotonaan kahdestaan ja ottaneet heidän vanhempiensa baari kaapista vähän rohkaisua, niin pikku huppelissa sitten lupauduin. Kun annoin hänelle luvan peppuun, niin hän tuli aivan villiksi, nuoli ensin reiän ihan kosteaksi ja työnteli sormea sisään. Ei tuntunut ensin oikein hyvältä. Sitten hän asetteli minut sohvan selkänojalle oikeaan asentoon ja alkoi tunkeutua sisään. Ensin näkyi vain tähtiä silmissä ja taisin vähän huutaakkin. Mutta pienen ajan jälkeen alkoi tuntua upealta ja oli jo pakko työnnellä vastaan. Kun vähän toisella kädellä auttelin itseäni, niin sain varmaan yhden elämäni upeimmista orkuista. Jotenka kaikki tytöt, kannnattaa kokeilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu