Tältä päivältä löytyi jopa herkkiä sellonvirittäjän käsiäni lämmittävä tupla, josta sai ihan mehevän kertoimenkin aikaiseksi. Venäjän Valioliigan ja Puolan Ekstraklasan matseilla saadaan kokonaiskerroin hinattua 4,75 ja varmasti sen myötä jännitystä iltaan. Alla avaan sydäntäni ja sen myötä pelitilini tapahtumia, olkaat hyvät !
Okei, eli Kalevi Keihäsen kanssa saatiin diili aikaiseksi ja nostetaan yhdessä Keihäsmatkat OY / AB takaisin ns. siiville. Ensimmäisenä matkakohteena on eksoottinen Venäjä, josta löytyi jalkapallosta mielenkiintoinen kohde, kun paikallinen Valioliigaseura FC Kuban Krasnodar isännöi Spartak Moskovaa. Venäjän Valioliigaa on takana kahdeksan kierrosta, lukuunottamatta kahta seuraa, joten voi alkaa tekemään jo pientä päättelyä vahvoista joukkueista ja ei niin vahvoista joukkueista. Jälkimmäiseen valitettavasti kuuluu melko suorilta käsin kotijoukkue Kuban Krasnodar, sillä kaudelta puuttuu vielä avausvoitto ja sarjasijoitus on viimeinen. Mikäli tilastoja uskomme, ja miksipäs emme uskoisi, niin maalejakaan Kuban Krasnodar ei ole juurikaan saanut iskettyä, kun kahdeksaan matsiin on tehty neljä häkkiä keskiarvon ollen nopeasti laskettuna 0,5 / ottelu. Kotijoukkue on aloittanut kauden kaikesta päätellen täysin päin helvettiä, mutta historian kirjoissa seura on kuitenkin hyvin menestynyt ollen esimerkiksi viime kaudella Valioliigan kolmas. Vieraaksi saapuva Spartak Moskova on puolestaan hyvin aloittanut kauden ollen sarjan neljäntenä viidellä voitolla, tasapelillä ja kahdella tappiolla. Vierailla on takana kolme kotiottelua, joista kaikista on tullut täydet pisteet kotiin vietäväksi maalieronkin ollessa tehtyjä kuusi ja päästettyjä ainoastaan yksi. Toista kauttaan Moskovassa pelaava hollantilainen Quincy Promes on hyvässä vireessä Valioliigan maalipörssin kärjessä viidellä osumalla ja eiköhän tänään vähintään yksi byyri tule lisää tuohon saldoon. Vierasvoittoa haetaan ja Veikkaus antaa tähän kohteeseen hyvän 1,98 kertoimen.
Tuplan toinen osapuoli on Puolan Ekstraklasasta, jossa haemme puolestaan kotivoittoa ottelusta Piast Gliwice vs. Lechia Gdansk ja kerrottakoon heti alkuun, että tässä kohteessa on kertoimet niin päin helvettiä, että pelatkaa nyt vaikka singlenä jos käsi väpättää Venäjän Valioliigaa harkitessa! Puolan pääsarjatasolla kutakuinkin puolet ovat pelanneet kahdeksan ottelua ja toinen puoli yhdeksän ottelua, Piast Gliwice on kahdeksan matsia pelanneena kärjessä kuudella voitolla ja kahdella tappiolla, joista jälkimmäinen tuli viime kierroksella kolmantena olevan Szczecinin voittaessa 3 - 1 lukemin. Tätä ennen Piast Gliwice oli näyttävästi viiden matsin voittoputkessa ja neljä kotiottelua pelattuna ei ole vielä vieraat pystyneet paljoa vastaan pistämään, kun saldona on neljä voitto ja keskimäärin 2,3 tehtyä ja 0,8 päästettyä maalia / kotiottelu. Vierasjoukkue Lechia Gdansk on myöskin kahdeksan matsia pelanneena sijalla 13. ja joukkue on kunnostautunut tällä kaudella tasapeleissä, sillä kuudesta viime ottelusta on saldona voitto ja viisi tasuria! Lechia Gdanskilla on takana neljä vierasmatsia, joista ei vielä ole voittoa herunut, mutta kolme tasuria on pystytty taistelemaan. Veikkaus antaa kotivoitolle kertoimen 2,40 ja kyllähän sitä tuplaan kannattaa kokeilla!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Persiiileen meni tuplasi Kuppa Krasnodar- S. Moskova lopputulos 3-0. Ens viikolla voisit säästää energiaa ja kirjoittaa vähän lyhyempiä koottuja selityksiä.