Komisario kavalsi jättisummia vanhukselta

Kavalluksesta tuomittu pirkanmaalainen komisario on irtisanottu.
Pirkanmaan poliisipäällikön Aapo Nuotion mukaan rikos on niin vakava, että komisario ei voi jatkaa virassaan.
– Irtisanomisaika on puoli vuotta. Sen ajan hän on virasta pidätettynä, eli ei hoida tehtäviään, kertoo Nuotio.
Komisario sai joulukuussa kahdeksan ja puolen kuukauden ehdollisen vankeustuomion kahdesta törkeästä kavalluksesta. Hän on ollut virkavapaalla jo viime kesästä lähtien, jolloin tapauksia ryhdyttiin tutkimaan.
Kavallukset eivät liittyneet komisarion virkatehtäviin eivätkä poliisilaitoksen rahoihin. Komisario kavalsi noin 50 000 euroa iäkkäältä sukulaisnaiseltaan ja noin 18 000 euroa urheiluseuralta, jonka rahastonhoitajana hän toimi.
Poliisipäällikkö Nuotion mukaan tapaus on poikkeuksellinen ja poliisin irtisanominen ylipäätäänkin epätavallista. mitähän mahtaa nykyisellään puuhailla?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Igero kirjoitti:

Kavalluksesta tuomittu pirkanmaalainen komisario on irtisanottu.
Pirkanmaan poliisipäällikön Aapo Nuotion mukaan rikos on niin vakava, että komisario ei voi jatkaa virassaan.
– Irtisanomisaika on puoli vuotta. Sen ajan hän on virasta pidätettynä, eli ei hoida tehtäviään, kertoo Nuotio.
Komisario sai joulukuussa kahdeksan ja puolen kuukauden ehdollisen vankeustuomion kahdesta törkeästä kavalluksesta. Hän on ollut virkavapaalla jo viime kesästä lähtien, jolloin tapauksia ryhdyttiin tutkimaan.
Kavallukset eivät liittyneet komisarion virkatehtäviin eivätkä poliisilaitoksen rahoihin. Komisario kavalsi noin 50 000 euroa iäkkäältä sukulaisnaiseltaan ja noin 18 000 euroa urheiluseuralta, jonka rahastonhoitajana hän toimi.
Poliisipäällikkö Nuotion mukaan tapaus on poikkeuksellinen ja poliisin irtisanominen ylipäätäänkin epätavallista. mitähän mahtaa nykyisellään puuhailla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu