Kuinka päästä kiinni rakkaus-elämään, kun...

ÄLÄ MUREHDI:
26-vuotias on vielä nuori! On vain hyvä, jos sinulla ei ole useita seurustelusuhteita tai yhden illan juttuja takana. Miksi kiirehtiä?

MIETI, MIKSI OLET SINKKU:
Mitä odotat suhteelta? Odotatko kenties liikoja? Käytkö useinkaan missään, missä voisit tutustua johonkin uuteen ihmiseen? Oletko kokeillut nettideittailua? Suututko helposti, oletko äkkipikainen?

Olen vain omasta mielestäni jäänyt paitsi kaikesta siitä ihanasta, mikä nuoruuteen kuuluu. Ja minusta aikaa on kulunut jo tarpeeksi ja jos lähemmäs kolmikymppisenä haluaa seurustella niin ei kai sen pitäisi olla mikään ihme.

En todellakaan odota suhteelta liikoja, vaan ihan normaaleja juttuja, rakkautta, ystävyyttä, läheisyyttä. No siinäpä ne sitten ovatkin. Ja kuten jo sanoinkin, kaikkea on kokeiltu. Deittiprofiili useammallakin sivustoilla minulla on ollut jo vuosia ja olen uusinut niitä aina välillä. En viihdy baareissa vaan aika paljon omien juttujeni parissa. Joskus ravasin baareissa ja join ihan vain siksi, että pääsisin jotenkin elämään kiinni ja tapaisin ihmisiä mutta sitä kautta - voin nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa - ei kovin laadukkaita yksilöitä löydä. Eikä ole hyvä teeskennellä olevansa bilehile, jos ei ole. Eikä ole hyvä tehdä asioita, joista ei oikeasti edes pidä vaan siksi, että löytäisi jonkun. Sillä tavalla kaikesta menee ilo. Tosin satunnaisesti saatan ystävieni kanssa käydä ulkona muttei heitäkään juominen hirveästi kiinnosta. Minulla on harrastus, valmistuin juuri. Ja eräs ystäväni taas, joka ei juuri poistu kotoaan, on seurutellut jo useamman vuoden ajan, ja kun ero tuli, kävi kerran ulkona ja löysi samantien uuden ja on nyt kihloissa. En tajua miten helvetissä se voi olla mahdollista, kun vertaa siihen, kuinka paljon minä näen vaivaa asioiden eteen ja olen nähnyt koko elämäni. Noh, ainoa hyvä puoli siinä, että nuoruus menee ohi on se, ettei enää tarvitse murehtia sen ohi menemisestä.

heippa,
kirjoituksistasi tulee mieleen pari lähes 30v naista, jotka tunnen irl, ja jotka eivät ole seurustelleet.
en tiedä onko tästä mitään hyötyä, mutta:

1) tästä naisesta innostuin saman tien sattumalta tavattuani, hänkin minusta. pystyimme puhumaan kaikenlaisesta. hän oli aloitekykyinen, mikä oli todella mahtavaa ja raikasta. tämän alun jälkeen alkoi vain semmoinen kummallinen vaihe: hän tuntui jotenkin kikkailevan, vastasi viesteihin todella isolla viivellä, koitti olla kryptinen ja mystinen. sen takia välitön keskustelu jäätyi väkisinkin. treffeillä puhui muista miehistä, ehkä koitti aiheuttaa kilpailudraivia, mutta aiheuttikin haukotuksia. tuli sellainen olo, että hän luuli että miehen saa jotain nettiartikkelin ohjeita seuraamalla, vaikka hänen alkuperäinen, suora ja vilpitön tyyli oli se, joka teki vaikutuksen. fyysiseen läheisyyteen hänellä oli jotenkin erikoinen asenne, joten silläkään rintamalla oltiin jäässä.

2) tämä ikisinkku on sellainen, joka ei käytännössä pysty jakamaan yhtään mitään kenenkään kanssa. se näkyy empatiassa, raha-asioissa, kaikessa. välitön ja lämmin ystävyys hänen kanssaan on hankalaa, sillä ystävyys on jakamista.

en usko, että rakkaus on mitään maagista, vaan se rakentuu.
itse olen harvoin kiintyvää sorttia, ja tunnistan, että se johtuu omasta tarpeesta vetäytyä ja elää ikiomassa maailmassani.

en myöskään usko, että ikisinkuissa on mitään vikaa. mutta jos ikisinkkuna oleminen häiritsee, niin ehkä voi käydä omia juttujaan läpi? rehelliset, hyväntahtoiset ja älykkäät ystävät ja ex-deitit lievät paras tiedonlähde.

voimia! ja muista pitää huoli omasta onnesta, yksin tai jonkun kanssa.

Nuorena, silloin kauan sitten, minulla oli vähän samanlainen juttu kuin ap:llä. Tuntui etten ikinä löydä sitä omaani. Silloin se tuntui todelliselta ongelmalta, eikä siinä auttanut kun joku selitti, että olet vielä nuori... Tunsin itseni oudoksi ja varmaan läheisetkin ihmettelivät, että onkohan tuo ihan normaali (siis hetero).

Kävin aika paljon ravintoloissa katsomassa kaveria itselleni, mutta ei sieltä löytynyt. Joskus oli ihan kivoja alkuja, mutta sitten huomasinkin, että toinen olikin jo varattu. Alkoholia tuli juotua jonkun verran tuollaisissa paikoissa, mutta se ei ollut minun juttu. Ehkä minua oli hieman hankala lähestyä, koska en heti avaudu tuntemattomille ja paljasta itseäni. Se on perintöä kiusaamisesta lapsena. Sen yli pääsin ja opin pitämään puoleni, mutta jonkinlaiset muurit jäivät siitä ympärilleni.

Olen myös sellainen pohdiskelija ja viihdyn omassa seurassa sekä mielessä, vieläkin. Mukavassa, luotettavan tuntuisessa seurassa olen seurallinen ja jopa hauskakin. Jos nyt olisin sinkku, niin varmaan samanlaisia vaikeuksia lähestyä toista ihmistä intiimimmin olisi. Oikeastaan sitä ongelmaa, en ole vieläkään ratkaissut. Siihen ei ole nyt edes tarvetta. En voi oikein suositella, vaan avautumaan jollekin rohkeasti, kun ei tiedä minkälainen toinen on. Paljon on tyhmiä tyyppejä, jotka tuntuvat saavansa pönkitystä omaan kurjaan elämäänsä toisen nolaamisesta. Se surettaa minua. Jos ihan aidosti yrittää olla jollekin vaikka edes mukava, voi saada palautetta, jota ei ole odottanut ja leimataan samantien joksikin pervoksi. Muureja siis tuntuu olevan muillakin ihmisillä, vaikka niiden suhteet näyttäisivät sujuvan niin helposti.

Jälkeen päin ajateltuna oli hyvä, etten silloin nuorempana tavannut ketään kivisydämistä kaveria, sillä olisin varmaan surrut ja haikaillut sen perään pitkään. Varmaan ihan turhaa, sellaisen tyypin sitä ansaitsematta. Suhteisiin olen suhtautunut vakavasti. Ensimmäinen suhteeni tosin oli aika erikoinen. Se oli pelkkää halua, muuten emme sopineet toisillemme lainkaan. Kun ei oltu intiimisti, tapeltiin. Seksiä oli kylläkin paljon ja se oli ihan ok. Yksin ei ole hyvä jäädä koko elämän ajaksi ainakaan. Kyllä henkinen kehitys pohjautuu jonkinlaiseen kokemukseen toisen ihmisen läheisyydestä ja mieluusti rakkaudesta. Olisiko niin, että em. ilkimykset ovat kokeneet paljon fyysisiä suhteita, mutta eivät ole koskaan kokeneet todellista rakkautta ja yhteyttä toiseen. Ehkä siksi he purkavat sitä jokaiseen lähelle yrittävään ihmiseen.

Toivon sinulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät samankaltaisen kumppanin itsellesi. Älä koveta sydäntäsi, sillä se on kaikkein pahinta. Ole vaan oma itsesi. Kulje silmät ja korvat auki eteenpäin.

mielenkiintoinen kirjotus, itse kun olen vähän samanlaisessa tilanteessa sillä erotuksella, että olen muutaman vuoden nuorempi. tuntuu että omanikäisillä ja paljon nuoremmillakin on ollut jo useampiakin poikaystäviä ja kaikenlaisia säätöjä. itselläni ei ole ollut edes poikapuolisia kavereita, ja muutenkin olen ollut aina paljon enemmän tekemisissä tyttöjen kuin poikien kanssa.

olisi kiva löytää miespuolista seuraa, mutta olen vähän ujo ja ehkä varautunutkin mitää miehiin tulee. tiedän että ihan samanlaisia (tai no suurimmaksi osaksi) olioita ne ovat kun me naisetkin, mutta jotenkin sitä aina tiedostaa liiankin hyvin jos on tekemisissä jonkun miehen kanssa. olen itse muutaman kerran suudellut ja halaillut poikien kanssa mutten muuta. en toisaalta pidä sitä ongelmana, vaikka moni varmaan ihmettelee miten 23-vuotias voi olla vielä kokematon.

en varsinaisesti etsi tai kaipaa parisuhdetta, vaikka ympärilläni kaverit pariutuvat vuorollaan ja moni ollut jo useammassakin suhteessa aikaisemmin. itse en ole laittanut ikinä mitään treffi-ilmoitusta, käyttänyt tinderiä tai ollut ylipäänsä treffeillä :D viihdyn yksin ja kavereiden kanssa, mutta täytyy myöntää, että olisihan se kivaa jos olisi joku mukava mies jonka kanssa tutustua ja viettää aikaa.

harmittaa vaan oma ujouteni. kun huomaan miehen kiinnostuksen, niin saatan mennä vähän "puihin" että vaikka tekee mieli olla toisen lähellä ja heittää läppää niin muuttuukin ihan välinpitämättömäksi kun alkaa jännittää. ja tämä tosiaan tapahtuu silloin kun on jotain kiinnostusta vastapuolta kohtaan. todella ärsyttävää kun antaa itsestään ihan vääränlaisen kuvan noissa tilanteissa ja näyttää punaista valoa vaikka oikeasti mies olisi kaikin puolin mukava.

tuli vähän pitkä kommentti, toivottavasti ap ei haittaa että purin vähän omia ajatuksia kanssa tänne ketjuun :D

Kannattaa tehdä asioille jotain.

Olen itse 34-vuotias mies jolla on ollut jotain lyhyitä juttuja takana, mutta "taidot" mitä naisten iskemiseen, lähestymiseen jne. menneet jo täysin ruosteeseen.

Olen sosiaalisesti muuten eristäytynyt paitsi työssäni ja seurassa jolloin voin olla hyvinkin sosiaalinen, suorastaan oikea sanaseppo ja flirttailija.

En sovi oman ikäisten naisteni kanssa yhteen mm. elämäntapojeni ja kokemusteni takia joten ainoat vaihtoehdot vaikuttaisivat olevan nuoremmat naiset joilla on paljon kysynytää. En tahdo mennä toisaalta yksiin naisen kanssa jolla on jo lapsia tai paljon elettyä suhde-elämää takana, olisimme liian erilaisia.

Naisina teillä on mahdollisuuksia mitä miehillä ei ole.
Omalla kohdalla on todennäköisesti liian myöhäistä ellei jotain ihmettä tapahdu, mutta kenenkään teistä ei kannata sitä ihmettä odotella jos todella haluatte sitä mitä etsitte.

Jälkikäteen en osaa enää sanoa koska katsoessani ystävieni elämää joilla on mennyt "lujaa" naisten kanssa tai ovat löytäneet oman murusensa niin ei useinkaan se parisuhde-elämä tai perhe-elämä ollut kovin kummoista (tylsää kaiken ajan vievää puuhastelua kotona tai naiset ovat pettäneet tai määräilleet koko miehen elämästä).

Tuolla on kuitenkin hyviä miehiä vapaina jotka ovat aivan yksinäisiä kuin tekin. Monet heistä ovat fiksuja joka valitettavasti heidät yksinäisyyteen on vienytkin.

Itselläni on sellainen "I'm done" tuntemus näistä suhteista. Ei minusta enää niihin taida olla ja jos tarjolla on vain miinuspuolelle jääviä suhteita niin...

Sinunlaisille miehille ovat Wife from Russia -sivustot, oletko tutustunut? :)

Jos lohduttaa niin et ole ainoa. Olen nyt 25v, en ole ikinä seurustellut tai tehnyt mitään muutakaan intiimimpää kuin vaihtanut suudelmia pari kertaa, mutta se on siinä. Vituttavinta on, että minulla OLISI tähä asti ollut monia mahdollsuuksia saada juuri ne miehet joista olin kiinnostunut. En ole tehnyt asialle mitään vaan ihmettelin itsekseni miksi ihmeessä niin komeat jätkät ovat minun perään kun voisivat saada parempaakin. Itseasiassa olen pelännyt ihastumista johonkuhun, olen pitkään pitänyt sitä turhana koska automaattisesti ajattelen ettei minulla mitään mahdollisuuksia ole ja se päättyy taas sydänsuruun (yllättäen kun ei tee asialle mitään).

Itsetunto on kyllä parantunut tuosta. Näen itsessäni ne hyvät puolet ja tiedän, että niin kauan kun olen tyytyväinen itseeni niin olen loistavaa seuraa ja saan helposti kavereita. Joten koitan muistuttaa asiasta itseäni etten anna negatiivisillä ajatuksille jalansijaa. Mutta minulla on se suojamuuri ympärilläni minkä takia en osaa päästää ihmisiä lähelle. Etenkään miehiä jotka ovat minusta kiinnostuneita. Otan helpolla etäisyyttä mieheen jos näen että tämä on kiinnostunut vaikka tunne olisi molemminpuolista. Siitä sitten mies saa todella vinoutuneita singaaleja kun näytän iloiselta kun näen tämän, mutta pakenen paikalta kun tämä koittaa tutustua lähemmin. Ja kiroan sitä aina jälkikäteen kun tajuan mitä taas tuli tehtyä.

Noh koska minua kauhistuttaa ajatus, että olen tässä tilanteessa vielä 30vuotiaana niin aattelin tehdä asialle jotain ja pistää nettiin/tinderiin profiilin jos vaikka sieltä löytyisi joku. Olisi helpompaa kun on jokin kosketuspinta jo toiseen jos livenä tapaa niin tutustuminen siitä eteenpäin voi luistaa paremmin. Ehkä on helpompi tuo suojamuurikin murtaa kun tavallaan tuntee jo toisen ennestään ennen näkemistä.

Koska olet nainen, niin netin treffipalstojen kautta on ihan realistiset mahdollisuudet. Pitää vain olla hermoja kestää seksihörhöjen viestit siinä ohessa ja turnauskestävyyttä käydä tapaamassa riittävän monta ehdokasta. Erityisesti jos haet tavista kotimiestä etkä komeaa supliikkitaituria, niin tarjontaa pitäisi olla.

Miehillä on vaikeampaa, koska heitä on treffipalstoilla enemmän kuin naisia ja koska heistä moni hakee aika samankaltaista naista sieltä.