Suomalaista perusrasistia ottaa eniten päähän se, että hän ei menesty suhteenluomisessa vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Hänellä ei ole oikeasti mitään pyhää "Suomi suomalaisille"-aatetta, sillä kysehän on pelkästään kateudesta komeita maahanmuuttajanuorukaisia kohtaan, koska he tuntuvat kiinnostavan suomalaisia naisia.
Tämän vuoksi he pyrkivät mollaamaan näitä "mamuja" somekirjoituksillaan ja huomion arvoista onkin, että nämä vihakirjoitukset kohdistuvat pelkästään maahanmuuttajamiehiin, vaikka tuoreen tutkimuksen mukaan maahanmuuttajien sukupuolijakauma on jopa enemmän naispainotteinen.
Miksi nämä perusrasistit sitten eivät menesty kilpailussaan naisista.
Useimmiten suomalainen perusrasisti on keski-ikäinen, lihava, lyhyt, punakka ja hassuja tatuointeja omaava mies. Usein hänellä on myös hassut viikset.
Hänen ruokavalionsa useimmiten koostuu 30 %:n alennukselle ostetusta lenkkimakkarasta ja maidosta. Iltaisin sitten maistuu kalja, jonka voimalla hän kirjoittaa rasistisia viestejään someen.
Maahanmuuttajamies puolestaan on useimmiten tumma, hyvävartaloinen, siististi pukeutunut ja kohtelias nuorukainen.
Hänellä on hyvä itsetunto kokemistaan kauheuksista huolimatta, joten hän ei vastaa suomalaisen perusrasistimiehen huuteluihin ja loukkauksiin, vaan sen sijaan hallitsee tilanteen ihailtavalla viileydellä ja kohteliaisuudella.
Hän eivät haise hielle, koska pitää hygieniastaan hyvää huolta. Hän ei löyhkää kaljalle, eivätkä viinalle, koska on raitis. Hän harrastaa urheilua, jonka vuoksi hän on hyväkuntoisinen, eikä hänellä näin ollen ole suomalaiselle perusrasistille tyypillistä ylipaino-ongelmaa. Hän on myös kielellisesti lahjakas, koska oppii niin englannin- kuin myös suomen kielen erityisen nopeasti.
Tätä listaa voisi jatkaa vielä pitempäänkin, mutta pointtihan on se että tumma mies saa suomalaisen naisen ihanan kuumaa ja kosteaa vaginaa lähes milloin itse haluaa ja suomalainen perusrasisti taas ei voi moisesta haaveillakaan.
Onhan se siis selvä että suomalaista perusrasistia vituttaa.
Juttua rasistista ja rasismista
12
107
Vastaukset
- Rasisminkukkanen
Heh aikamoisen provosoiva yleistys. Varsinkin kun rasistisimmat kommentit olen kuullut nuorehkon, viimeisen päälle itsestään huolehtivan valkoihoisen naisen suusta.
Aika vahva oletus myös tuo, että ulkomaalaiset miehet oppivat kielen nopeammin tai olisivat automaattisesti kohteliaampia ym. parempia. Aloittajan provo on kyllä sairaan rasistinen suomalaisia kohtaan. Rasismi on aina rasismia, myös suomalaiseen kohdistuva. - Rasisminkukkanen
https://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=TL37D6jf0mM Aiheeseen sopivaa musiikkia. :D
- näinonnärreet
Tosiasiat ei ole rasismia.
- vuorositulee
Vaikka ketjun aloittaja onkin ruma nainen, joka ei saa suomalaista miestä, olisi hänenkin syytä olla huolissaan omasta turvallisuudesta, muslimiraiskaajille kelpaa tuollainenkin olio.
http://mvlehti.net/2015/09/20/ruotsissa-raiskataan-164-naista-joka-paiva/- se_ruma_nainen
Hahhahhahahhhaaaaaa :D))))
Taisi kuvaus osua napakasti. - NämäOnFaktat
se_ruma_nainen kirjoitti:
Hahhahhahahhhaaaaaa :D))))
Taisi kuvaus osua napakasti.Arvasin, tai tiesin, että osuu kodalleen, vain rumat naiset availee tuollaisia ketjuja ja loppukin on pelkkää faktaa.
Sinun ainut toivo onkin afrikkalaisissa ;D - se_ruma_aloittajanainen
Hehheh, miten osuikin kohdalleen. Ei taida perusrasistilla onnistua enää edes Kyllikinkään kanssa.
Siis NyrkkiKyllikin - katkeroiduLisääHahhahh
se_ruma_aloittajanainen kirjoitti:
Hehheh, miten osuikin kohdalleen. Ei taida perusrasistilla onnistua enää edes Kyllikinkään kanssa.
Siis NyrkkiKyllikinKaikkea se munan puute saa aikaan vihervasemmistolaisessa, ainut lohtu ankeaan elämääsi olisi, jos puolisokea musta mies raahaisi sinut vahingossa pusikkoon....
- ruma_akka_minävaan
Aaahahahahaaaaaaha :D))
Repesin suorastaan.
Katsokaa Aamulehden sivun A2 alareunan kuvaa :))))))
Miten voikin aloittajan kuvaus osua kohdalleen.
Mukaan on mahtunut myös yksi hiekkapilluinen perusrasistihuorakin.
Onkohan sen nimi Kyllikki?
Haaahahaaaaaahaahaaaaa (ulvovaa naurua) - sivustaseuraaaja
Tuo kommentoija on uskomaton kaveri.
Sen kommentit piiskaa kyllä verisesti vastapuolta.
Nyt on perusrasisteilla paikat aivan vereslihalla.
Kaikesta päätellen kommentit on satuttaneet kohdettaan pahanpäiväisesti koska vastaukset niihin ovat olleet noin aggressiivisia.
Vanha sanontahan kuuluu, että se koira älähtää....
- pientäälyää
Kuinka monta suomalaista yksinhuoltajanaista tunnen,jolla on
pieni tumma tyttö tai tumma poika vaunuissaan,yleensä vaaleita
naisia.Poikkeuksiakin lyöytyy,tummiä äiteja,harvinaista.Isiä ei näy
missään.Heillä on side tähän maahan,varma kansalaisuus Suomeen.
Mihinkähän se komea haisematon,tuoksuva isä on kadonnut.- HackJack
Ei kai nyt saatana vaunujen työntämiseen kahta tarvita.
Haluatko kysyä vielä jotain muuta yhtä typerää?
Kerro Willelle terveisiä kun näät ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1493730Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki963612Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423153Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest182511- 1812172
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu251367- 951221
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241061Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691008Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt116989