Miten VL:t yleensä kohtelee VL:stä eronneita? Onko siihen jotain yleisen tason ohjeita vai onko jokaisesta itsestään kiinni, miten "luopioihin" suhtautuu?
VL:stä eronneet
jokuvaan
121204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Heihin suhtaudutaan kuin ihmisiin ainakin.
Lähimmäisenrakkaudella.
kuten muitakin...
Tämä rakastetaan lähimmäisenä tarkoittaakin sitten jotain aivan muuta kuin voisi ymmärtää. Katso esim. miten tämän palstan vanhoilliset kohtelevat muita "epäuskoisia".
Varmasti joskus saa hyvääkin kohtelua, mutta yleensä sinua pidetään syntiin ja sielunvihollisen pauloihin eksyneenä, vaikka liittyisit johonkin muuhun kristittyyn yhteisöön, kuten minä helluntalaisiin. Minua pidettiin suoraan sanottuna "pahana". Tuo on aika voimakas sana, mutta halusin käyttää sitä, koska se tunne minulla oli kokonaiskohtelusta. Yritin usein selitää, että minä olen uskossa, pidän Jeesusta herranani jne., mutta mikään ei auttanut. Vanhoillisilla on se käsitys, että he ovat oikeassa, eikä siinä puheet auta. Mutta vaikka tänä päivänä en ole tekemisissä vanhempieni enkä sukulaisteni kanssa muuten kuin erittäin harvoin, niin rukoilen heidän puolestaan päivittäin ja toivon, että jonain päivänä he huomaisivat, että meillä on ollut sama Herra koko meidän elämämme. Itse yritän joskus ottaa yhteyttä, mutta kaikki kontaktimme ovat niin vaikeita ja sydäntäraastavia, että se on jäänyt paljon vähemmälle. Kun ensimmäisen lapseni syntyi kaksi vuotta sitten, kutsuin perheni katsomaan sitä, mutta vain kaksi sisartani tuli katsomaan häntä. Olin todella surullinen, mutta kuitenkin tyytyväinen, että edes he. Heidän kanssaan pidän edelleen tiiviisti yhteyttä, vaikka näkymätön muuri onkin välissämme. Koska sukuni on kuitenkin niin iso(!), on harmillista, että vain kehden kanssa olen jossakin yhteydessä.
Ensimmäisen viestin kirjoittajalle: Jos olet eroamassa vl. liikkeestä, niin suosittelen ottamaan yhteyttä uskontojen uhrit ry:hyn. Heillä on välineitä auttaa, erityisesti siihen tilanteeseen, kun tunnet menettäneesi koko suvun ja perheen. Minulla oli sellainen tunne kuin koko elämäni pohja olisi pudonnut, mutta sisimmässäni tiesin tehneeni oikein, vaikka välillä oli vaikeaa. Kadehdin kuitenkin kauan niitä tavallisia perheitä, joiden lapset tehtyään mitä vain, olivat aina tervetulleita takaisin. Ja tarkoitin takaisin tulemisella sitä, että he saivat tulla kotiinsa vikoineenkin, minä saisin palata vasta kun olisin kääntynyt helluntalaisuudesta takaisin vanhoillisuuteen. Siinä on suuri ero.Uskontojen uhrit ry:ssä autetaan kestämään. Heillä on myös nettisivut, jossa on myös lestadiolaisten kertomuksia, jotka varmasti voivat auttaa sinua.
Jumala pitää lapsistaan - kuten sinusta - huolen. Ihmisten ynseys ja omavanhurskaus ei yllä Jumalaan asti.
Hyvää Joulua!
Ehkäpä se yhteydenpito ei kiinnosta kumpaakaan osapuolta, itse erosin noin 10 v sitten. Kaupungilla voi entisiä kavereita tulla vastaan ja moikataan, mutta siinä se. Sukulaisia tulee tavattua pakostakin, yrittivät alussa puhutella, mutta kun tein selväksi, että turha yrittää mua niihin piireihin takaisin saada, niin ovat hyväksyneet asian ja toimeen tullaan hyvin. Yleensähän kaveripiiri muotoutuu samoin ajattelevista ja yleensä lestadiolaisten ja ei lestadiolaisten käsitykset eroavat niin paljon toisistaan, että vaikea sitä on oikeasti kavereita olla jo vapaa-ajanvieton ja harrastusten ym. takia.
vaikka sydän itkee, kun tapaa sukulaisia, jotka ovat ennen olleet uskomassa ja olen yrittänyt heitä "saada" takasin ja puhua sellaisella taidolla kuin itsellä on.
Kun joskus olen yrittänyt sanoa, että sano nyt se syy, miksi lähdit...Nin, minusta tuntuu, että he eivät itse ehkä muista enää oikein. Ei varmaan tahallaan selitä ja sano niin kuin sanoo.
Mutta minusta tuntuu, että he ei enää välttämättä muista asioita, mitä taphtui kun usko meni.
Mutta minä haluan muistaa heitä rukouksin. Koska en muuta voi. Ja he eivät jostain syystä pidä, että minä heitä puhuttelen. Vaikka kerron, että se tulee rakkaudesta, ja rakkauden vuoksi.
Luulen että he näkee sen...
Eilen illalla oli viimeksi eräs jonka kanssa puhuin ja sanoin, että sitten kun kuolen, minä olen sanonut miehelleni; Toivon sitten, että minun hautajispuheessani sanottais epäuskoisille sukulaisille, että minä olen mennyt rukoilemaan heidä puolesta, että he saisivat parannuksen armon.
"Nin, minusta tuntuu, että he eivät itse ehkä muista enää oikein."
"Ja he eivät jostain syystä pidä, että minä heitä puhuttelen."
Miksiköhän, Kicki1, he eivät pidä siitä, että sinä puhuttelet heitä? Kun et luota heidän omiin käsityksiinsä itsestään ja heidän omasta elämästään? Kun et anna arvoa toisen kokemukselle ja ajatuksille, vaan arvelet heidän vain muistelevan väärin? Kun sinulle ei käy, että joku toinen voi ajatella eritavoin kuin sinä, eikä silloin sinun rukouksesi ja yrityksesi ole kohteliasta, toisen huomioonottavaa käytöstä? Kun he ehkä toivovat, että voisit ottaa heidät tasavertaisina ihmisinä, mutta sinä haluat asettaa itsesi pelastaja (jota he eivät tarvitse!!!) rooliin....
Niin, Kicki1, minun mielessäni ei ole kysymystä miksei sinusta pidetä.
"Niin, Kicki minun mielessäni ei ole kysymystä, miksei sinusta pidetä". En tätä kalastkaan, vaan minusta on tärkein, että ihminen pelstuu...
Tulemmeko me taas siihen samaan, että vl:ät on vaan ihmisiä, ja viallisia sellasia.
,,,
Olen eniten arkipäivässäni tekemisissä erään entisen vl:n kanssa. Olemme keskustelleet paljonkin uskosta, koska hänkin on sitä halunnut. Ymmärrän oikeastaan aika hyvin, miksi hän ei ole jaksanut uskoa, ja hiljaa rukouksissani toivon, että hänen ja hänen perheensä elämä muuttuisi sellaiseen suuntaan, että he voisivat saada parannuksen armon. En sano tätä hänelle, koska tiedän, että jos hän haluaisi uskoa, hän kyllä ilmaisisi sen.
Kummilapseni perhe kielsi aikanaan uskonsa (=luopui vl-uskosta)ja puhuimme asiasta, koska satuin soittamaan pian tapahtuman jälkeen ja perheen äiti sanoi, ettei enää voi eikä halua tervehtiä Jumalanterveellä, koska he eivät enää ole uskovaisia. Sovimme, että olemme edelleen tekemisissä, ja olimme samaa mieltä, ettei asia vaikuta väleihimme. Uskosta emme sen jälkeen puhuneet. Soitin edelleen ja laitoin postikortteja, mutta perhe ei pitänyt enää itse mitään yhteyttä, joten yksipuoliseksi muodostunut yhteydenpito alkoi hyydyttää minuakin, ja vähitellen yhteys on hiipunut. Ehkä kerran kolmessa vuodessa käyn paikkakunnalla.
Nämä on minun kokemuksia. Isäni on sanonut minulle aina, että koska vain, missä tilassa vain, saa tulla kotiin. Hän on sanonut suoraan, että olisi raskain asia elämässä, jos joku lapsista kieltäisi uskon, mutta sitä suuremmalla rakkaudella uskon kieltänyttä lasta tulisi rakastaa.
Sinä, kysyjä, ymmärrät varmaan, että perheen suhtautuminen lapsiin ei riipu vain uskosta. Taustalla on aina myös oman lapsuudenkodin henkinen ilmapiiri. Monella suomalaisella se on ollut puhumaton ja ankea (koskee myös vl-perheitä) ja tämä varjostaa sukupolvien ketjuna eteenpäin.
...
...