KRISTINUSKON MYÖHEMMÄT UNITARISTIT
Mikael Servetus (1511 - 1553)
Mikael Servetus syntyi Villanuevassa Espanjassa vuonna 1511. Hän oli paikkakunnan tuomarin poika. Hän eli aikakautta, jolloin kirkon piirissä oli monenlaisia levottomuuksia, kautta, jolloin kaikki asettivat kristinuskon olemuksen kyseenalaiseksi. Vuonna 1517, kun Servetus oli 6-vuotias, Martin Luther aloitti kapinansa roomalaiskatolista kirkkoa vastaan. Tämän seurauksena hänet julistettiin pannaan ja hänestä tuli uuden reformoidun "protestanttisen" uskonnon johtaja. Tämä liike, joka nykyään tunnetaan nimellä Uskonpuhdistus, levisi tulipalon tavoin, ja jopa ne, jotka olivat eri mieltä Lutherin kanssa, eivät voineet välttää ottamasta häntä huomioon. Tämän konfliktin ohella sattui myös toinen kiista lähempänä Servetuksen kotikaupunkia: vaikka Espanjan muslimien ja kristittyjen väliset suhteet olivat olleet melko hyvät menneisyydessä, ristiretkien seuraukset Idässä aiheuttivat sen, että kristityt kohdistivat suuttumuksensa muslimeja vastaan Espanjassa. Espanjalaisen inkvisition nimellä tunnettu organisaatio otti tehtäväkseen käännyttää kaikki ihmiset, jotka eivät olleet kristittyjä, roomalaiskatolisiksi. Kaikenlainen huolimattomuus kirkon ulkoisten riittien noudattamisessa johti ankaraan rangaistukseen, jos ei peräti kuolemaan.
Kasvettuaan vanhemmaksi ja opittuaan lisää ympäröivästä
maailmasta nuori Servetus kauhistui näin suurta verenvuodatusta. Maassa asui suuri määrä muslimeja ja juutalaisia ja he säästyivät miekalta vain jos he julkisesti tunnustivat sitä uskoa, joka oli hyväksytty roomalaiskatolisessa kirkossa ja vahvistivat Kolminaisuusopin kaavan. Voidaan kuvitella, kuinka kiihtyneeksi Servetus tuli, havaitessaan Raamattua tarkemmin tutkittuaan, että Kolminaisuuden oppia ei löytynytkään. Hän havaitsi lisäksi, että Raamattu ei aina tukenut sitä, mitä kirkko opetti. Hän oli vasta 20-vuotias, päättäessään kertoa koko maailmalle totuuden sellaisena kuin hän oli sen löytänyt. Hänen löytämistään tosiseikoista seuraisi se, että jos kristityt hyväksyisivät, että oli olemassa vain Yksi Jumala, tällöin kaikki riidat kristittyjen ja muslimien välillä voitaisiin lopettaa ja molemmat uskonyhteisöt voisivat elää yhdessä rauhan vallitessa. Tämä herkkä, mutta kokematon nuorukainen, jonka mielikuvitus lensi intoa täynnä, tunsi että tämä tavoite voitaisiin aivan helposti saavuttaa Uskonpuhdistuksen toimeenpanijoiden avustuksella, koska he olivat loppujen lopuksi jo tehneet pesäeron katoliseen kirkkoon. Uudet protestanttiset kirkot muuttuisivat Ykseyden kannattajiksi ja heidän avullaan kristityt, muslimit ja juutalaiset voisivat elää yhdessä rauhan vallitessa. Suvaitsevaisuuden maailmasta tulisi mahdollinen ja se perustuisi Yhteen Jumalaan, ihmiskunnan perheen "Isään".
Servetus oli liian nuori ymmärtääkseen, että myös Uskonpuhdistuksen johtajien mielet olivat saman virheellisen metafysiikan pauloissa. Hän joutui toteamaan, että kumpikaan, Luther tai Calvin, eivät halunneet olla missään tekemisissä Jumalan Ykseyttä koskevien oppien kanssa. He pelkäsivät, että Uskonpuhdistus menisi tällöin liian pitkälle. Joukko katolisen kirkon seremonioista kyllä poistettiin, mutta he pelkäsivät löytää jälleen Jeesuksen alkuperäiset opetukset, koska tämä olisi lisännyt heidän vaikeuksiaan ja aiheuttanut heidän oman maineensa ja valtansa menettämisen. Ehkä he olivat myös epätietoisia siitä, kuinka pitkälle roomalaiskatolisen kirkon käytäntö oli poikennut Jeesuksen noudattamista tavoista. Luonnollisesti he näkivät paljon vaivaa säilyttääkseen myös reformoidun uskonnon katolisen puhdasoppisuuden puitteissa. He eivät niinkään riidelleet Rooman teologian kuin sen organisaation kanssa ja erityisesti kysymyksestä, kenen tulisi hallita kirkkoa. Servetuksen uskomukset merkitsivät uhkaa molemmille näistä organisaatioista ja oli ironista, että Servetuksen uskonpuhdistajiin kohdistava vetoomus saikin heidät yhdistämään voimansa katolisen kirkon kanssa suojellakseen yhteisiä etujaan. Nuori Servetus ei täysin kyennyt ymmärtämään mitään näistä asioista.
Hän asetti kaikki toivonsa Uskonpuhdistuksen toteuttajiin, sillä hän oli vakuuttunut siitä, että roomalaiskatolisuus ei ollut Jeesuksen uskonto. Hänen opiskelunsa oli murskannut hänen uskonsa Kolminaisuusoppiin ja seurauksena oli usko Yhteen Jumalaan ja siihen, että Jeesus oli yksi hänen profeetoistaan. Hänen vakaumuksensa oli vain lujittanut hänen oltuaan silminnäkijänä todistamassa Espanjan Kaarle V:n kruunajaisia paavin kruunatessa hänet kuninkaaksi. Vuonna 1527 Kaarle V hyökkäsi ja ryösti Rooman. Aluksi hän otti Paavin vangiksi, mutta sitten hän havaitsi, kuinka hyödyllistä olikaan ottaa Paavi liittolaiseksi. Vangittuna oleva Paavi tuskin vaikuttaisi ihmisiin sillä tavalla kuin hän toivoi, joten hän antoi tälle jonkin verran vapautta. Osoittaakseen, kuinka hyvissä väleissä he olivat, hän päätti, että Paavi saisi kruunata hänet kuninkaaksi. Varsinaisesti tämä ei ollut lainkaan tarpeellista. Asia oli sama kuin jos olisi järjestänyt kirkkohäät siviilivihkimisen jälkeen. Kuninkaan edeltäjät olivat katkaisseet tämän perinteen, mutta hänestä tuntui, että hän oli nyt tarpeeksi vahva ja Paavi taas oli tarpeeksi heikko, voidakseen elvyttää tämän perinteen. Seremonioita ei järjestetty Roomassa, vaan Bolognassa, koska kansanomaisen uskomuksen mukaan "missä Paavi on, siellä on Rooma." Servetus oli paikalla todistamassa tätä suurenmoista spektaakkelia ja tapahtuma täytti hänet inhon tunteilla katolista kirkkoa kohtaan. Hän kuvailee tapahtumaa seuraavasti:
Näillä silmilläni näin, kun häntä (Paavia) kannettiin loisteliaasti prinssien harteilla ja hän teki samalla kädellään ristinmerkin ja kaikki ihmiset palvoivat häntä katujen varsilla ja he polvistuivat niin syvään, että ne jotka kykenivät suutelemaan hänen jalkojaan tai kenkiään, pitivät itseään onnekkaampina kuin muut ja julistivat, että he olivat saaneet haltuunsa monia aneita ja tämän johdosta helvetilliset tuskat olisi annettu anteeksi moniksi vuosiksi. Voi sinä iljettävin kaikista pedoista, häpeämättömin kaikista portoista. (The Hunted Heretic, R.H. Bainton)
Servetuksen toivo siis kohdistui Uskonpuhdistuksen johtajiin. Hän oli varma siitä, että jos hän onnistuisi saamaan heidät näkemään Kolminaisuus opin virheet, he hylkäisivät varmasti tämän dogmin uskostaan. Tämä harhaluulo tuli maksamaan hänelle hänen elämänsä. Hän lähti Espanjasta ja asettui asumaan Toulouseen, jossa hän opiskeli lääketiedettä ja suoritti tohtorintutkinnon vuonna 1534. Seuraavien vuosien aikana hän aloitti työnsä lääkärinä, mutta koko tämän ajan, hänen mielenkiintonsa oli kohdistunut puhtaan kristinuskon uudelleen vakiinnuttamiseen. Hän ei viipynyt pitkiä aikoja samassa paikassa, vaan matkusteli laajalti ja kauas etsien ihmisiä, jotka olisivat tarpeeksi avarakatseisia kuunnellakseen sitä, mikä hänen mielestään oli varmasti Jeesuksen opettamaa todellista kristinuskoa.
Hän meni Baseliin tavatakseen kuuluisan Oeclompadiuksen, joka oli yksi Uskonpuhdistuksen johtajista. Hän tapasi tämän useita kertoja ja keskustelu kohdistui pääasiassa Kristuksen kahteen eri puoleen. Servetus kieltäytyi uskomasta, että Jeesus olisi ollut olemassa ennen maailman luomista. Hän toi esille, kuinka juutalaiset profeetat olivat aina puhuneet "Jumalan Pojasta" käyttäen futuuriaikamuotoa. Hän havaitsi kuitenkin, että Sveitsin protestantit eivät hyväksyneet hänen näkemyksiään, joten hän lähti Baselista vuonna 1530. Hän koki tämän suurena järkytyksenä, koska hän oli toivonut, että toisin kuin katolinen Ranska, protestantit olisivat kuunnelleet kärsivällisesti, mitä hänellä oli sanottavana Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan. Hän meni sen jälkeen Strasbourgiin havaitakseen kuitenkin, että hän ei pystynyt ansaitsemaan elantoaan siellä. Koska hän ei osannut saksan kieltä, hän ei voinut harjoittaa lääkärin ammattiaan ja sen vuoksi hänen oli pakko siirtyä Lyoniin. Servetus oli myös ollut pitkään kirjeenvaihdossa Calvinin kanssa Espanjasta lähtönsä jälkeen, mutta hän ei ollut saanut minkäänlaista suosiollista palautetta Calvinilta, joka ei ollut lainkaan kiinnostunut Jeesuksen opetusten henkiinherättämisestä, vaan sen sijaan halusi pysyä uskonliikkeensä johdossa.
Koska kaikki Servetuksen yritykset vaikuttaa ihmisiin henkilökohtaisten kontaktien kautta olivat epäonnistuneet, hän päätti kirjoittaa kirjan nimeltä "Kolminaisuusopin virheet" (The Errors of Trinity), jossa hän julkisti näkemyksensä. Kirja julkaistiin vuonna 1531. Samana vuonna hän julkaisi toisen kirjan nimeltä "Kaksi Keskustelua Kolminaisuusopista" (Two Dialogues On Trinity). Nämä kaksi kirjaa saivat koko Euroopan myrskyn valtaan. Kukaan ei ollut miesmuistiin kirjoittanut noin
uskaliasta kirjaa. Tuloksena oli se, että kirkko ryhtyi ajamaan Servetusta takaa paikasta toiseen. Servetuksen oli pakko vaihtaa nimensä, mutta hän ei vaihtanut mielipiteitään. Vuodesta 1532 kuolemaansa saakka hän eli käyttäen väärää nimeä. Servetuksella oli ilmeisesti yhä edelleen lapsenomainen usko Calviniin, joka luettuaan hänen kirjansa, alkoi suhtautua syvää vastenmielisyyttä tuntien tähän julkeaan nuoreen mieheen, joka rohkeni opettaa hänelle teologiaa. Servetus kirjoitti yhä edelleen jatkuvasti Calvinille ja tämän viha kasvoi yhä suuremmaksi hänen havaitessaan, että Servetus kieltäytyi hyväksymästä hänen näkemyksiään. Protestanttisen uskonliikkeen johtajat pelkäsivät, että koko liike saattaisi kokea takaiskun, jos tämä nuori intoilija tulisi tunnetuksi ihmisten keskuudessa. Uskonpuhdistajat pelkäsivät myös, että katolisen kirkon harjoittama vainoaminen saattaisi kiihtyä, jos protestanttien opit poikkeaisivat liian kauas katolisten opeista. Tämän vuoksi Servetuksen toiminta pakotti protestantit hyväksymään Kolminaisuusopin vielä innokkaammin, sen sijaan että hän olisi saanut käännytettyä nämä hyväksymään omat näkemyksensä. Esimerkiksi Luther tuomitsi hänet julkisesti vuonna 1539.
Koko tämän ajan Servetus jatkoi lääkärin ammattinsa harjoittamista ja hänestä tuli hyvin suosittu lääkärinä. Huolimatta siitä, että lääkärin ammatti on hyvin aikaavievää,
Servetus löysi kuitenkin aikaa valvoakseen Raamatun painamista. Se julkaistiin vuonna 1540. Servetus kirjoitti siihen esipuheen, jossa hän kysyi, voisiko Pyhien Kirjoitusten teksteillä olla enemmän kuin yksi merkitys. Calvin kirjoitti takaisin ja vastasi kysymykseen myöntävästi, mutta Servetus oli eri mieltä hänen kanssaan. Nykyään kalvinistisessa kirkossa hyväksytään tulkinnan periaate, joka Calvinin väittämän mukaan oli yksi Servetuksen suurimpia loukkauksia puhdasoppisuutta vastaan. Servetus väitti, että hän seurasi varhaisien, kristinuskon Antiokialaiseen kouluun kuuluneiden apostolien näkemyksiä.
On virkistävää huomata, että tämän katkeran kiistan ollessa pahimmillaan, Servetus löysi aina pakopaikan ja rauhan vanhan ystävänsä, Peter Palmierin luota, joka oli tuohon aikaan Wienin roomalaiskatolinen arkkipiispa. Hän eli siellä 13 vuoden ajan nauttien vapaudesta harjoittaa lääkärin ammattiaan ja hänestä tuli erittäin maineikas lääkärinä. Hän oli yksi ensimmäisistä ihmisistä Euroopassa, joka kirjoitti verenkierron periaatteesta. Hän kirjoitti myös kirjan maantieteen alalta. Huolimatta saavutuksistaan kirjallisuuden alalla, olivat kristinuskoa koskevat kysymykset aina pääsijalla hänen ajatuksissaan. Hän kirjoitti yhä edelleen Calvinille toivoen voittavansa hänet puolelleen, mutta Calvin torjui päättäväisesti
hänen kirjeissään esittämänsä vakaumuksen. Servetus kieltäytyi hyväksymästä Calvinin obiter dictaa. Calvinia pidettiin tuohon aikaan protestanttisen uskonnon tärkeimpänä ajattelijana ja hän katsoi voivansa ilmaista Servetusta kohtaan tuntemansa suuttumuksen sen vuoksi, että tämä uskalsi asettaa kyseenalaiseksi hänen perustamansa säännöt uskonnon alalla. Servetus kieltäytyi hyväksymästä Calvinia kiistattomana auktoriteettina uskonkysymyksissä. Calvin kirjoitti takaisin suuttuneena ja Servetus vastasi jälleen vuorostaan sarkastisesti. Servetus kirjoitti sittemmin jälleen uuden kirjan nimeltä "Kristinuskon uudistaminen" (The Restoration of Christianity), ja lähetti Calvinille ennakkopainoksen käsikirjoituksesta. Kun kirja julkaistiin, siinä oli seitsemän lukua, joista ensimmäisessä ja viimeisessä käsiteltiin pelkästään kristinuskon oppeja. Viidennessä luvussa oli kopiot 30 Servetuksen ja Calvinin kirjoittamasta kirjeestä. Niistä kävi ilmi, että mitä tahansa etuja Calvinilla olikaan, häneltä puuttui kuitenkin kristillinen lempeys. Kirjan julkaisemisen seurauksena Servetus tuomittiin jälleen sekä katolisen kirkon että protestanttisen kirkon taholta. He yhdistivät voimansa saadakseen hävitettyä kirjan kokonaan ja he olivatkin niin perusteellisia, että kirjasta tiedetään olevan nykypäivänä jäljellä vain kaksi kappaletta. Kirjasta julkaistiin näköispainos vuonna 1791,
mutta myös tämän kirjan kopioita tuhottiin. Vuonna 1546 kirjoitetussa kirjeessä Calvin uhkaili Servetusta sanoen, että jos hän koskaan vielä uskaltaisi tulla Geneveen, hän ei päästäisi tätä pakenemaan elävänä. Servetus ei ilmeisesti uskonut häntä, mutta Calvin seisoi sanojensa takana. Kun Servetus myöhemmin tuli tapaamaan häntä Geneveen ja meni hänen luokseen yhä edelleen vakuuttuneena siitä, että ajatusten kohtaaminen oli mahdollista, Calvin järjesti roomalaiskatoliset pidättämään hänet ja hänet heitettiin vankilaan syytettynä harhaoppisuudesta.
Servetuksesta oli tullut jo niin suosittu lääkärinä, että hän onnistui pakenemaan vankilasta eräiden vanhojen potilaidensa avustuksella. Hän päätti lähteä Napoliin. Hänen reittinsä kulki suoraan Geneven kaupungin lävitse. Hän luuli, että hän oli onnistunut kätkeytymään riittävän hyvin valeasuun voidakseen välttää paljastumisen, mutta hän oli väärässä. Kulkiessaan kaupungin halki, hänet tunnistettiin ja pidätettiin jälleen kerran. Tällä kertaa hän ei päässyt pakoon. Oikeudenkäynnissä hänet tuomittiin syylliseksi kerettiläisyyteen. Osa tuomitsemisesta tapahtui seuraavasti:
Servetus tunnustaa, että kirjassaan hän on kutsunut Kolminaisuusoppiin uskovia trinitaareiksi sekä ateisteiksi. Hän on nimittänyt Kolminaisuutta paholaismaiseksi hirviöksi, jolla on kolme päätä ... Hän on myös nimittänyt lapsen kastamista paholaisen ja noitien keksinnöksi ... Tämä merkitsee monien sielujen murhaa ja raunioitumista. Lisäksi hän on kirjoittanut kirjeen
yhdelle papeista, jossa hän monien muiden herjausten ohella julistaa evankeliumisesta uskonnostamme puuttuvan Jumalan ja uskon ja että Jumalan sijaan meillä oli kolmipäinen Kerberos. Kääntyen Servetuksen puoleen tuomioistuin toteaa, että hän ei tunne häpeää eikä pelkoa asettuessaan vastustamaan Pyhän Kolminaisuuden Jumalaista Majesteetillisuutta ja sen vuoksi hän on itsepäisesti yrittänyt saastuttaa maailmaa löyhkäävällä pakanallisella myrkyllä ... Näiden ja muiden syiden vuoksi haluamme nyt puhdistaa Jumalan kirkon tästä saastasta ja päästä eroon sen turmeltuneesta jäsenestä ... joten me annamme kirjallisena viimeisen tuomion ja tuomitsemme sinut, Mikael Servetus, sidottavaksi ja vietäväksi kappeliin ja siellä sinut kiinnitetään paaluun ja poltetaan tuhkaksi kirjoinesi. Näin saat päättää päiväsi ja toimia esimerkkinä muille, jotka tulevaisuudessa tekevät samoin kuin sinä.
(A History of Unitarianism, E.M. Wilbur)
Lokakuun 26. päivä 1553 Servetus sidottiin maahan kiinnitettyyn puunrunkoon ja hänen jalkansa koskettivat juuri ja juuri maata. Hänen päähänsä asetettiin oljista ja lehdistä
tehty tulikivellä pirskotettu kruunu. Hänen jalkojensa ympärille kasattiin puita sekä vihreitä lehväisiä tammipuisia risuja. Hänen ruumiinsa sidottiin paaluun rautaketjulla ja hänen kaulansa ympärille heitettiin vääntynyt köysi. Puu sytytettiin sen jälkeen palamaan. Tuli piinasi häntä, mutta se ei polttanut häntä pahasti. Tämän nähdessään muutamat katselijoista tunsivat myötätuntoa häntä kohtaan ja lisäsivät polttoainetta saadakseen hänen kärsimyksensä loppumaan. Erään silminnäkijän mukaan Servetus vääntelehti peräti kaksi tuntia ennen kuin hän kuoli. Kopio Kolminaisuusopin virheet-kirjasta oli sidottu hänen vyötärölleen ennen kuin puut sytytettiin tuleen. Kerrotaan, että joku pelasti kirjan ja että tämä puoliksipalanut kirja olisi yhä edelleen olemassa. Celsus kertoo, että Servetuksen kestävyys roihuavan tulen keskellä sai monet vakuuttumaan hänen uskostaan. Calvin teki nimenomaisen valituksen siitä, että paikalla oli niin monia ihmisiä, jotka arvostivat ja kunnioittivat hänen muistoaan. Castillo, Servetuksen seuraaja, kirjoitti tapahtumasta: "Miehen polttaminen ei ole todiste minkään opin puolesta." (The Challenge of a Liberal Faith, G.N. Marshall). Myöhempinä vuosina Geneven asukkaat pystyttivät patsaan, eivät Calvinin muistoksi, vaan sen miehen muistoksi, jonka elävänä polttamisesta Calvin oli vastuussa.
Mikael Servetus (1511 - 1553)
Mikael Servetus syntyi Villanuevassa Espanjassa vuonna 1511. Hän oli paikkakunnan tuomarin poika. Hän eli aikakautta, jolloin kirkon piirissä oli monenlaisia levottomuuksia, kautta, jolloin kaikki asettivat kristinuskon olemuksen kyseenalaiseksi. Vuonna 1517, kun Servetus oli 6-vuotias, Martin Luther aloitti kapinansa roomalaiskatolista kirkkoa vastaan. Tämän seurauksena hänet julistettiin pannaan ja hänestä tuli uuden reformoidun "protestanttisen" uskonnon johtaja. Tämä liike, joka nykyään tunnetaan nimellä Uskonpuhdistus, levisi tulipalon tavoin, ja jopa ne, jotka olivat eri mieltä Lutherin kanssa, eivät voineet välttää ottamasta häntä huomioon. Tämän konfliktin ohella sattui myös toinen kiista lähempänä Servetuksen kotikaupunkia: vaikka Espanjan muslimien ja kristittyjen väliset suhteet olivat olleet melko hyvät menneisyydessä, ristiretkien seuraukset Idässä aiheuttivat sen, että kristityt kohdistivat suuttumuksensa muslimeja vastaan Espanjassa. Espanjalaisen inkvisition nimellä tunnettu organisaatio otti tehtäväkseen käännyttää kaikki ihmiset, jotka eivät olleet kristittyjä, roomalaiskatolisiksi. Kaikenlainen huolimattomuus kirkon ulkoisten riittien noudattamisessa johti ankaraan rangaistukseen, jos ei peräti kuolemaan.
Kasvettuaan vanhemmaksi ja opittuaan lisää ympäröivästä
maailmasta nuori Servetus kauhistui näin suurta verenvuodatusta. Maassa asui suuri määrä muslimeja ja juutalaisia ja he säästyivät miekalta vain jos he julkisesti tunnustivat sitä uskoa, joka oli hyväksytty roomalaiskatolisessa kirkossa ja vahvistivat Kolminaisuusopin kaavan. Voidaan kuvitella, kuinka kiihtyneeksi Servetus tuli, havaitessaan Raamattua tarkemmin tutkittuaan, että Kolminaisuuden oppia ei löytynytkään. Hän havaitsi lisäksi, että Raamattu ei aina tukenut sitä, mitä kirkko opetti. Hän oli vasta 20-vuotias, päättäessään kertoa koko maailmalle totuuden sellaisena kuin hän oli sen löytänyt. Hänen löytämistään tosiseikoista seuraisi se, että jos kristityt hyväksyisivät, että oli olemassa vain Yksi Jumala, tällöin kaikki riidat kristittyjen ja muslimien välillä voitaisiin lopettaa ja molemmat uskonyhteisöt voisivat elää yhdessä rauhan vallitessa. Tämä herkkä, mutta kokematon nuorukainen, jonka mielikuvitus lensi intoa täynnä, tunsi että tämä tavoite voitaisiin aivan helposti saavuttaa Uskonpuhdistuksen toimeenpanijoiden avustuksella, koska he olivat loppujen lopuksi jo tehneet pesäeron katoliseen kirkkoon. Uudet protestanttiset kirkot muuttuisivat Ykseyden kannattajiksi ja heidän avullaan kristityt, muslimit ja juutalaiset voisivat elää yhdessä rauhan vallitessa. Suvaitsevaisuuden maailmasta tulisi mahdollinen ja se perustuisi Yhteen Jumalaan, ihmiskunnan perheen "Isään".
Servetus oli liian nuori ymmärtääkseen, että myös Uskonpuhdistuksen johtajien mielet olivat saman virheellisen metafysiikan pauloissa. Hän joutui toteamaan, että kumpikaan, Luther tai Calvin, eivät halunneet olla missään tekemisissä Jumalan Ykseyttä koskevien oppien kanssa. He pelkäsivät, että Uskonpuhdistus menisi tällöin liian pitkälle. Joukko katolisen kirkon seremonioista kyllä poistettiin, mutta he pelkäsivät löytää jälleen Jeesuksen alkuperäiset opetukset, koska tämä olisi lisännyt heidän vaikeuksiaan ja aiheuttanut heidän oman maineensa ja valtansa menettämisen. Ehkä he olivat myös epätietoisia siitä, kuinka pitkälle roomalaiskatolisen kirkon käytäntö oli poikennut Jeesuksen noudattamista tavoista. Luonnollisesti he näkivät paljon vaivaa säilyttääkseen myös reformoidun uskonnon katolisen puhdasoppisuuden puitteissa. He eivät niinkään riidelleet Rooman teologian kuin sen organisaation kanssa ja erityisesti kysymyksestä, kenen tulisi hallita kirkkoa. Servetuksen uskomukset merkitsivät uhkaa molemmille näistä organisaatioista ja oli ironista, että Servetuksen uskonpuhdistajiin kohdistava vetoomus saikin heidät yhdistämään voimansa katolisen kirkon kanssa suojellakseen yhteisiä etujaan. Nuori Servetus ei täysin kyennyt ymmärtämään mitään näistä asioista.
Hän asetti kaikki toivonsa Uskonpuhdistuksen toteuttajiin, sillä hän oli vakuuttunut siitä, että roomalaiskatolisuus ei ollut Jeesuksen uskonto. Hänen opiskelunsa oli murskannut hänen uskonsa Kolminaisuusoppiin ja seurauksena oli usko Yhteen Jumalaan ja siihen, että Jeesus oli yksi hänen profeetoistaan. Hänen vakaumuksensa oli vain lujittanut hänen oltuaan silminnäkijänä todistamassa Espanjan Kaarle V:n kruunajaisia paavin kruunatessa hänet kuninkaaksi. Vuonna 1527 Kaarle V hyökkäsi ja ryösti Rooman. Aluksi hän otti Paavin vangiksi, mutta sitten hän havaitsi, kuinka hyödyllistä olikaan ottaa Paavi liittolaiseksi. Vangittuna oleva Paavi tuskin vaikuttaisi ihmisiin sillä tavalla kuin hän toivoi, joten hän antoi tälle jonkin verran vapautta. Osoittaakseen, kuinka hyvissä väleissä he olivat, hän päätti, että Paavi saisi kruunata hänet kuninkaaksi. Varsinaisesti tämä ei ollut lainkaan tarpeellista. Asia oli sama kuin jos olisi järjestänyt kirkkohäät siviilivihkimisen jälkeen. Kuninkaan edeltäjät olivat katkaisseet tämän perinteen, mutta hänestä tuntui, että hän oli nyt tarpeeksi vahva ja Paavi taas oli tarpeeksi heikko, voidakseen elvyttää tämän perinteen. Seremonioita ei järjestetty Roomassa, vaan Bolognassa, koska kansanomaisen uskomuksen mukaan "missä Paavi on, siellä on Rooma." Servetus oli paikalla todistamassa tätä suurenmoista spektaakkelia ja tapahtuma täytti hänet inhon tunteilla katolista kirkkoa kohtaan. Hän kuvailee tapahtumaa seuraavasti:
Näillä silmilläni näin, kun häntä (Paavia) kannettiin loisteliaasti prinssien harteilla ja hän teki samalla kädellään ristinmerkin ja kaikki ihmiset palvoivat häntä katujen varsilla ja he polvistuivat niin syvään, että ne jotka kykenivät suutelemaan hänen jalkojaan tai kenkiään, pitivät itseään onnekkaampina kuin muut ja julistivat, että he olivat saaneet haltuunsa monia aneita ja tämän johdosta helvetilliset tuskat olisi annettu anteeksi moniksi vuosiksi. Voi sinä iljettävin kaikista pedoista, häpeämättömin kaikista portoista. (The Hunted Heretic, R.H. Bainton)
Servetuksen toivo siis kohdistui Uskonpuhdistuksen johtajiin. Hän oli varma siitä, että jos hän onnistuisi saamaan heidät näkemään Kolminaisuus opin virheet, he hylkäisivät varmasti tämän dogmin uskostaan. Tämä harhaluulo tuli maksamaan hänelle hänen elämänsä. Hän lähti Espanjasta ja asettui asumaan Toulouseen, jossa hän opiskeli lääketiedettä ja suoritti tohtorintutkinnon vuonna 1534. Seuraavien vuosien aikana hän aloitti työnsä lääkärinä, mutta koko tämän ajan, hänen mielenkiintonsa oli kohdistunut puhtaan kristinuskon uudelleen vakiinnuttamiseen. Hän ei viipynyt pitkiä aikoja samassa paikassa, vaan matkusteli laajalti ja kauas etsien ihmisiä, jotka olisivat tarpeeksi avarakatseisia kuunnellakseen sitä, mikä hänen mielestään oli varmasti Jeesuksen opettamaa todellista kristinuskoa.
Hän meni Baseliin tavatakseen kuuluisan Oeclompadiuksen, joka oli yksi Uskonpuhdistuksen johtajista. Hän tapasi tämän useita kertoja ja keskustelu kohdistui pääasiassa Kristuksen kahteen eri puoleen. Servetus kieltäytyi uskomasta, että Jeesus olisi ollut olemassa ennen maailman luomista. Hän toi esille, kuinka juutalaiset profeetat olivat aina puhuneet "Jumalan Pojasta" käyttäen futuuriaikamuotoa. Hän havaitsi kuitenkin, että Sveitsin protestantit eivät hyväksyneet hänen näkemyksiään, joten hän lähti Baselista vuonna 1530. Hän koki tämän suurena järkytyksenä, koska hän oli toivonut, että toisin kuin katolinen Ranska, protestantit olisivat kuunnelleet kärsivällisesti, mitä hänellä oli sanottavana Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan. Hän meni sen jälkeen Strasbourgiin havaitakseen kuitenkin, että hän ei pystynyt ansaitsemaan elantoaan siellä. Koska hän ei osannut saksan kieltä, hän ei voinut harjoittaa lääkärin ammattiaan ja sen vuoksi hänen oli pakko siirtyä Lyoniin. Servetus oli myös ollut pitkään kirjeenvaihdossa Calvinin kanssa Espanjasta lähtönsä jälkeen, mutta hän ei ollut saanut minkäänlaista suosiollista palautetta Calvinilta, joka ei ollut lainkaan kiinnostunut Jeesuksen opetusten henkiinherättämisestä, vaan sen sijaan halusi pysyä uskonliikkeensä johdossa.
Koska kaikki Servetuksen yritykset vaikuttaa ihmisiin henkilökohtaisten kontaktien kautta olivat epäonnistuneet, hän päätti kirjoittaa kirjan nimeltä "Kolminaisuusopin virheet" (The Errors of Trinity), jossa hän julkisti näkemyksensä. Kirja julkaistiin vuonna 1531. Samana vuonna hän julkaisi toisen kirjan nimeltä "Kaksi Keskustelua Kolminaisuusopista" (Two Dialogues On Trinity). Nämä kaksi kirjaa saivat koko Euroopan myrskyn valtaan. Kukaan ei ollut miesmuistiin kirjoittanut noin
uskaliasta kirjaa. Tuloksena oli se, että kirkko ryhtyi ajamaan Servetusta takaa paikasta toiseen. Servetuksen oli pakko vaihtaa nimensä, mutta hän ei vaihtanut mielipiteitään. Vuodesta 1532 kuolemaansa saakka hän eli käyttäen väärää nimeä. Servetuksella oli ilmeisesti yhä edelleen lapsenomainen usko Calviniin, joka luettuaan hänen kirjansa, alkoi suhtautua syvää vastenmielisyyttä tuntien tähän julkeaan nuoreen mieheen, joka rohkeni opettaa hänelle teologiaa. Servetus kirjoitti yhä edelleen jatkuvasti Calvinille ja tämän viha kasvoi yhä suuremmaksi hänen havaitessaan, että Servetus kieltäytyi hyväksymästä hänen näkemyksiään. Protestanttisen uskonliikkeen johtajat pelkäsivät, että koko liike saattaisi kokea takaiskun, jos tämä nuori intoilija tulisi tunnetuksi ihmisten keskuudessa. Uskonpuhdistajat pelkäsivät myös, että katolisen kirkon harjoittama vainoaminen saattaisi kiihtyä, jos protestanttien opit poikkeaisivat liian kauas katolisten opeista. Tämän vuoksi Servetuksen toiminta pakotti protestantit hyväksymään Kolminaisuusopin vielä innokkaammin, sen sijaan että hän olisi saanut käännytettyä nämä hyväksymään omat näkemyksensä. Esimerkiksi Luther tuomitsi hänet julkisesti vuonna 1539.
Koko tämän ajan Servetus jatkoi lääkärin ammattinsa harjoittamista ja hänestä tuli hyvin suosittu lääkärinä. Huolimatta siitä, että lääkärin ammatti on hyvin aikaavievää,
Servetus löysi kuitenkin aikaa valvoakseen Raamatun painamista. Se julkaistiin vuonna 1540. Servetus kirjoitti siihen esipuheen, jossa hän kysyi, voisiko Pyhien Kirjoitusten teksteillä olla enemmän kuin yksi merkitys. Calvin kirjoitti takaisin ja vastasi kysymykseen myöntävästi, mutta Servetus oli eri mieltä hänen kanssaan. Nykyään kalvinistisessa kirkossa hyväksytään tulkinnan periaate, joka Calvinin väittämän mukaan oli yksi Servetuksen suurimpia loukkauksia puhdasoppisuutta vastaan. Servetus väitti, että hän seurasi varhaisien, kristinuskon Antiokialaiseen kouluun kuuluneiden apostolien näkemyksiä.
On virkistävää huomata, että tämän katkeran kiistan ollessa pahimmillaan, Servetus löysi aina pakopaikan ja rauhan vanhan ystävänsä, Peter Palmierin luota, joka oli tuohon aikaan Wienin roomalaiskatolinen arkkipiispa. Hän eli siellä 13 vuoden ajan nauttien vapaudesta harjoittaa lääkärin ammattiaan ja hänestä tuli erittäin maineikas lääkärinä. Hän oli yksi ensimmäisistä ihmisistä Euroopassa, joka kirjoitti verenkierron periaatteesta. Hän kirjoitti myös kirjan maantieteen alalta. Huolimatta saavutuksistaan kirjallisuuden alalla, olivat kristinuskoa koskevat kysymykset aina pääsijalla hänen ajatuksissaan. Hän kirjoitti yhä edelleen Calvinille toivoen voittavansa hänet puolelleen, mutta Calvin torjui päättäväisesti
hänen kirjeissään esittämänsä vakaumuksen. Servetus kieltäytyi hyväksymästä Calvinin obiter dictaa. Calvinia pidettiin tuohon aikaan protestanttisen uskonnon tärkeimpänä ajattelijana ja hän katsoi voivansa ilmaista Servetusta kohtaan tuntemansa suuttumuksen sen vuoksi, että tämä uskalsi asettaa kyseenalaiseksi hänen perustamansa säännöt uskonnon alalla. Servetus kieltäytyi hyväksymästä Calvinia kiistattomana auktoriteettina uskonkysymyksissä. Calvin kirjoitti takaisin suuttuneena ja Servetus vastasi jälleen vuorostaan sarkastisesti. Servetus kirjoitti sittemmin jälleen uuden kirjan nimeltä "Kristinuskon uudistaminen" (The Restoration of Christianity), ja lähetti Calvinille ennakkopainoksen käsikirjoituksesta. Kun kirja julkaistiin, siinä oli seitsemän lukua, joista ensimmäisessä ja viimeisessä käsiteltiin pelkästään kristinuskon oppeja. Viidennessä luvussa oli kopiot 30 Servetuksen ja Calvinin kirjoittamasta kirjeestä. Niistä kävi ilmi, että mitä tahansa etuja Calvinilla olikaan, häneltä puuttui kuitenkin kristillinen lempeys. Kirjan julkaisemisen seurauksena Servetus tuomittiin jälleen sekä katolisen kirkon että protestanttisen kirkon taholta. He yhdistivät voimansa saadakseen hävitettyä kirjan kokonaan ja he olivatkin niin perusteellisia, että kirjasta tiedetään olevan nykypäivänä jäljellä vain kaksi kappaletta. Kirjasta julkaistiin näköispainos vuonna 1791,
mutta myös tämän kirjan kopioita tuhottiin. Vuonna 1546 kirjoitetussa kirjeessä Calvin uhkaili Servetusta sanoen, että jos hän koskaan vielä uskaltaisi tulla Geneveen, hän ei päästäisi tätä pakenemaan elävänä. Servetus ei ilmeisesti uskonut häntä, mutta Calvin seisoi sanojensa takana. Kun Servetus myöhemmin tuli tapaamaan häntä Geneveen ja meni hänen luokseen yhä edelleen vakuuttuneena siitä, että ajatusten kohtaaminen oli mahdollista, Calvin järjesti roomalaiskatoliset pidättämään hänet ja hänet heitettiin vankilaan syytettynä harhaoppisuudesta.
Servetuksesta oli tullut jo niin suosittu lääkärinä, että hän onnistui pakenemaan vankilasta eräiden vanhojen potilaidensa avustuksella. Hän päätti lähteä Napoliin. Hänen reittinsä kulki suoraan Geneven kaupungin lävitse. Hän luuli, että hän oli onnistunut kätkeytymään riittävän hyvin valeasuun voidakseen välttää paljastumisen, mutta hän oli väärässä. Kulkiessaan kaupungin halki, hänet tunnistettiin ja pidätettiin jälleen kerran. Tällä kertaa hän ei päässyt pakoon. Oikeudenkäynnissä hänet tuomittiin syylliseksi kerettiläisyyteen. Osa tuomitsemisesta tapahtui seuraavasti:
Servetus tunnustaa, että kirjassaan hän on kutsunut Kolminaisuusoppiin uskovia trinitaareiksi sekä ateisteiksi. Hän on nimittänyt Kolminaisuutta paholaismaiseksi hirviöksi, jolla on kolme päätä ... Hän on myös nimittänyt lapsen kastamista paholaisen ja noitien keksinnöksi ... Tämä merkitsee monien sielujen murhaa ja raunioitumista. Lisäksi hän on kirjoittanut kirjeen
yhdelle papeista, jossa hän monien muiden herjausten ohella julistaa evankeliumisesta uskonnostamme puuttuvan Jumalan ja uskon ja että Jumalan sijaan meillä oli kolmipäinen Kerberos. Kääntyen Servetuksen puoleen tuomioistuin toteaa, että hän ei tunne häpeää eikä pelkoa asettuessaan vastustamaan Pyhän Kolminaisuuden Jumalaista Majesteetillisuutta ja sen vuoksi hän on itsepäisesti yrittänyt saastuttaa maailmaa löyhkäävällä pakanallisella myrkyllä ... Näiden ja muiden syiden vuoksi haluamme nyt puhdistaa Jumalan kirkon tästä saastasta ja päästä eroon sen turmeltuneesta jäsenestä ... joten me annamme kirjallisena viimeisen tuomion ja tuomitsemme sinut, Mikael Servetus, sidottavaksi ja vietäväksi kappeliin ja siellä sinut kiinnitetään paaluun ja poltetaan tuhkaksi kirjoinesi. Näin saat päättää päiväsi ja toimia esimerkkinä muille, jotka tulevaisuudessa tekevät samoin kuin sinä.
(A History of Unitarianism, E.M. Wilbur)
Lokakuun 26. päivä 1553 Servetus sidottiin maahan kiinnitettyyn puunrunkoon ja hänen jalkansa koskettivat juuri ja juuri maata. Hänen päähänsä asetettiin oljista ja lehdistä
tehty tulikivellä pirskotettu kruunu. Hänen jalkojensa ympärille kasattiin puita sekä vihreitä lehväisiä tammipuisia risuja. Hänen ruumiinsa sidottiin paaluun rautaketjulla ja hänen kaulansa ympärille heitettiin vääntynyt köysi. Puu sytytettiin sen jälkeen palamaan. Tuli piinasi häntä, mutta se ei polttanut häntä pahasti. Tämän nähdessään muutamat katselijoista tunsivat myötätuntoa häntä kohtaan ja lisäsivät polttoainetta saadakseen hänen kärsimyksensä loppumaan. Erään silminnäkijän mukaan Servetus vääntelehti peräti kaksi tuntia ennen kuin hän kuoli. Kopio Kolminaisuusopin virheet-kirjasta oli sidottu hänen vyötärölleen ennen kuin puut sytytettiin tuleen. Kerrotaan, että joku pelasti kirjan ja että tämä puoliksipalanut kirja olisi yhä edelleen olemassa. Celsus kertoo, että Servetuksen kestävyys roihuavan tulen keskellä sai monet vakuuttumaan hänen uskostaan. Calvin teki nimenomaisen valituksen siitä, että paikalla oli niin monia ihmisiä, jotka arvostivat ja kunnioittivat hänen muistoaan. Castillo, Servetuksen seuraaja, kirjoitti tapahtumasta: "Miehen polttaminen ei ole todiste minkään opin puolesta." (The Challenge of a Liberal Faith, G.N. Marshall). Myöhempinä vuosina Geneven asukkaat pystyttivät patsaan, eivät Calvinin muistoksi, vaan sen miehen muistoksi, jonka elävänä polttamisesta Calvin oli vastuussa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.islamopas.com/bok/jeesus/luku7.htm