SAK ehdottakoon, jos kiinnostaa, muu kuin lakot

– En tule käynnistämään kolmatta kierrosta enää. Se on kahdesti päättynyt kesken, Pääministeri Sipilä totesi aamulla Kesärannassa.

– Mutta mielihyvin otan vastaan valmiin ehdotuksen, jossa on viiden prosentin kustannuskilpailukyvyn paraneminen keinoineen päivineen. Kannustan siihen, että se tehtäisiin yhdessä sopimalla, hän sanoi.

Entinen työministeri,ex SAK -puheenjohtaja ja Sdp:n kansanedustaja Lauri Ihalainen kehotti keskiviikkona hallitusta ja työmarkkinaosapuolia palaamaan neuvotteluihin yhteiskuntasopimuksesta.

– Jotta Suomen tärkeimpiä vahvuuksia – luottamusta ja kykyä sopia – ei nyt tärveltäisi, olisi niin sanotusti vihellettävä peli poikki. Vetoankin, että hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tulisi palata pikaisesti yhteisen sopimuspöydän äärelle, Ihalainen sanoi.
TAAS VENKULOIMAAN PARIKSI VUODEKSI TYHJÄÄ.
-kokouspalkkioitten takia.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ihalainen haluaa hallituksen mukaan että SAK saisi lisää aikaa mutaman vuoden venkuloida asian kanssa. Sipilä ei aio lähteä tuohin kahvittelukerhoon mukaan.

Nyt on tarkka aikaraja. Jos ei käy hallitus vie päätöksensä eteenpäin.

SAK:lle on ensimmäinen kerta kun sille on laitteu aikaraj. Lyly on hämmentynyt ja toimitakyvytön. Pääministeri ja valtionvaraisnministeri ei olekaan maanittelemassa ja rukoilemassa SAA:TA ja hinaamaan perässä.

SAK on tottunut siihen että rukoillaan maanitellaan kolme- neljä vuotta mukaan. Sitten "neuvotellaan" tapellaan ja lakkiillaan kaksi vuotta ja sitten tuodaan nahkapäätös jolla ei ole mitään merkitystä. Sitten voidaan taas maanittelun jä'lkeen palata kahvittelemaan ja tehdään se vähän sinnepäin oleva päätös johin aina suostuttu.

SAk on nyt sokissa kun ei näin ole toimittukaan.

Äänestä

Lokakuussa 1991 pistettiin pystyyn lakko, kun SDP oli hävinnyt eduskuntavaalit 1991 vastuuttoman talouspolitiikkansa takia, joka ajoi Suomen lamaan.
Syyskuussa 2015 pistettiin pystyyn lakko, muka "mielenilmaus"., kun SDP oli hävinnyt eduskuntavaalit 2015 valtion velkaantumisen ja vastuuttoman taloudenhoitonsa vuoksi ja Suomi on vielä pahemmassa tilanteessa kuin 1990-luvulla.
SAK=SDP, kyvytön ja korruptoitunut SDP

Äänestä

Mutta mielihyvin otan vastaan valmiin ehdotuksen, jossa on viiden prosentin kustannuskilpailukyvyn paraneminen keinoineen päivineen. Kannustan siihen, että se tehtäisiin yhdessä sopimalla, hän sanoi.

Äänestä

Mutta mielihyvin otan vastaan valmiin ehdotuksen, jossa on viiden prosentin kustannuskilpailukyvyn paraneminen keinoineen päivineen. Kannustan siihen, että se tehtäisiin yhdessä sopimalla, hän sanoi..

Äänestä

Jotta Suomen tärkeimpiä vahvuuksia – luottamusta ja kykyä sopia – ei nyt tärveltäisi, olisi niin sanotusti vihellettävä peli poikki. Vetoankin, että hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tulisi palata pikaisesti yhteisen sopimuspöydän äärelle, Ihalainen sanoi.

Äänestä

En tule käynnistämään kolmatta kierrosta enää. Se on kahdesti päättynyt kesken, Pääministeri Sipilä totesi aamulla Kesärannassa..

Äänestä
  • puhetta..

    Äänestä

Missä viipyy Sipilän ja keskustan lupaamat 200 000 uutta työpaikkaa???????????????? Milloin nähdään ensimmäinen uusi työpaikka???????????????? Milloin Sipilä ja keskusta laittaa Suomen kuntoon???????????????????

Äänestä
  • Malta nyt odottaa sentään edes Sipilän hallituksen ensimmäisen budjettivuoden alkuun asti. Nyt vielä se joutuu tekemään politiikkaa Rinteen laatimissa raameissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miinus100MiljLakkoOli kirjoitti:

– En tule käynnistämään kolmatta kierrosta enää. Se on kahdesti päättynyt kesken, Pääministeri Sipilä totesi aamulla Kesärannassa.

– Mutta mielihyvin otan vastaan valmiin ehdotuksen, jossa on viiden prosentin kustannuskilpailukyvyn paraneminen keinoineen päivineen. Kannustan siihen, että se tehtäisiin yhdessä sopimalla, hän sanoi.

Entinen työministeri,ex SAK -puheenjohtaja ja Sdp:n kansanedustaja Lauri Ihalainen kehotti keskiviikkona hallitusta ja työmarkkinaosapuolia palaamaan neuvotteluihin yhteiskuntasopimuksesta.

– Jotta Suomen tärkeimpiä vahvuuksia – luottamusta ja kykyä sopia – ei nyt tärveltäisi, olisi niin sanotusti vihellettävä peli poikki. Vetoankin, että hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tulisi palata pikaisesti yhteisen sopimuspöydän äärelle, Ihalainen sanoi.
TAAS VENKULOIMAAN PARIKSI VUODEKSI TYHJÄÄ.
-kokouspalkkioitten takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu