Olen 60v mies. 2010 vaimoni jätti minut järkyttävällä tavalla. Siihen sisältyi salaa lähteminen ja välittömästi sitä ennen lapset hylkäsivät minut vaimon valheitten perusteella. Sen jälkeen en ole saanut tavata millään muotoa hyväksyttyjä lapsiani ja lastenlapsiani, joka on äärimmäisen satuttavaa.
Kolme kuukautta yksin jäätyäni olin liikenneonnettomuudessa ja sain vaikean aivoruhjeen, jonka seurauksena menetin toimintakykyni, muistini ja sain mm. Halvaus-, näkö-, puhe- ja kuulovaurioita. En osannut liikkua sairaalajakson jälkeen kotikaupungissani, kadotin tavaroitani, eräät käyttivät tilaani väärin ja veivät omaisuuttani. Järkyttävintä oli kuitenkin se, että lapset tai lapsenlapset eivät kertaakaan edes kysyneet tarvitsenko apua tai miten voin. Olisin todella tarvinnut apua ja ajoittain jotain seuraakin. Yksinäisyys yhdessä vammojen kanssa sai minut vähitellen välttelemään enemmän ja enemmän talon muita asukkaita, lähimpiä ystäviäkin. Tuntui että lähimmät ystävätkin (3kpl) huomasivat miten huonossa kunnossa olen ja häpesin sanomisiani ja tekemisiäni. En hallinnut itseäni mitenkään.
Yksinäisyys syveni ja syveni. Vähitellen muutamat kaveritkin huomasivat että en halua kohdata heitä ja jättivät minut "rauhaan".
Tunsin tuosta käyttäytymisestäni huonoa omaatuntoa, mutta koin sen yhä välttämättömämmäksi.
Pari vuotta sitten vaimoni yllättäen kuoli tapaturmaisesti, mutta lapset eivät päästäneet minua hänen hautajaisiin. Se teki rankasti kipeää. Olin ollut hänen kanssaan 30 vuotta naimisissa.
Asuin yksin. Olin todella hukassa. En tiennyt mitä ja miten toimin.
Nyt olen ollut lasteni ja lastenlasteni (vanhemmat kieltävät heitä olemasta yhteydessä isoisäänsä) hylkäämänä yli 5 vuotta ja tilanne vain pahenee. Karttelen jo äitiäni, sisaruksiani, muita sukulaisiani ja tuttujani. Olen ajautumassa umpikujaan. Vaikean aivovamman seurauksena muisti on todella huono, en tunne entisiä tuttuja ihmisiä. Vammasta jäi pysyväksi lisäksi kuulovaurio, jota saan hiukan helpotettua laitteella. Samoin minulle jäi krooninen 2/7 päivän todella kova päänsärky.
Olen vammojeni vuoksi sairaseläkkeellä ja siihen saakka tein kovasti töitä ja elin normaalia perhe-elämää. Minulla ei oo alkoholi- tai muuta päihdeongelmaa, en käytä muita lääkkeitä kuin noihin 2-3 päivän koviin kipuihin Panadol Forte 1mg.
Tuntuu että odotan vain "viimeistä iskua", joka päästäisi minut tästä helvetinmoisesta tilanteesta. En uskalla hakea apua. Vältän muut ihmisiä kohta 100%.
Miten voisin palata edes suunnilleen normaaliin elämään, noista menetyksistäni huolimatta?
Kolme kuukautta yksin jäätyäni olin liikenneonnettomuudessa ja sain vaikean aivoruhjeen, jonka seurauksena menetin toimintakykyni, muistini ja sain mm. Halvaus-, näkö-, puhe- ja kuulovaurioita. En osannut liikkua sairaalajakson jälkeen kotikaupungissani, kadotin tavaroitani, eräät käyttivät tilaani väärin ja veivät omaisuuttani. Järkyttävintä oli kuitenkin se, että lapset tai lapsenlapset eivät kertaakaan edes kysyneet tarvitsenko apua tai miten voin. Olisin todella tarvinnut apua ja ajoittain jotain seuraakin. Yksinäisyys yhdessä vammojen kanssa sai minut vähitellen välttelemään enemmän ja enemmän talon muita asukkaita, lähimpiä ystäviäkin. Tuntui että lähimmät ystävätkin (3kpl) huomasivat miten huonossa kunnossa olen ja häpesin sanomisiani ja tekemisiäni. En hallinnut itseäni mitenkään.
Yksinäisyys syveni ja syveni. Vähitellen muutamat kaveritkin huomasivat että en halua kohdata heitä ja jättivät minut "rauhaan".
Tunsin tuosta käyttäytymisestäni huonoa omaatuntoa, mutta koin sen yhä välttämättömämmäksi.
Pari vuotta sitten vaimoni yllättäen kuoli tapaturmaisesti, mutta lapset eivät päästäneet minua hänen hautajaisiin. Se teki rankasti kipeää. Olin ollut hänen kanssaan 30 vuotta naimisissa.
Asuin yksin. Olin todella hukassa. En tiennyt mitä ja miten toimin.
Nyt olen ollut lasteni ja lastenlasteni (vanhemmat kieltävät heitä olemasta yhteydessä isoisäänsä) hylkäämänä yli 5 vuotta ja tilanne vain pahenee. Karttelen jo äitiäni, sisaruksiani, muita sukulaisiani ja tuttujani. Olen ajautumassa umpikujaan. Vaikean aivovamman seurauksena muisti on todella huono, en tunne entisiä tuttuja ihmisiä. Vammasta jäi pysyväksi lisäksi kuulovaurio, jota saan hiukan helpotettua laitteella. Samoin minulle jäi krooninen 2/7 päivän todella kova päänsärky.
Olen vammojeni vuoksi sairaseläkkeellä ja siihen saakka tein kovasti töitä ja elin normaalia perhe-elämää. Minulla ei oo alkoholi- tai muuta päihdeongelmaa, en käytä muita lääkkeitä kuin noihin 2-3 päivän koviin kipuihin Panadol Forte 1mg.
Tuntuu että odotan vain "viimeistä iskua", joka päästäisi minut tästä helvetinmoisesta tilanteesta. En uskalla hakea apua. Vältän muut ihmisiä kohta 100%.
Miten voisin palata edes suunnilleen normaaliin elämään, noista menetyksistäni huolimatta?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.