Onko huoltovapaa akku nimensäveroinen

Niin. Kun nyt on näitä huoltovapaita akkuja, niin ovatko ne oikeasti huoltovapaita. Olen jostakin ymmärtänyt että niihinkin olisi mahdollista lisätä akkuvettä ja näin lisätä niiden käyttöikää. Onko näin?
131197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kaikki akut ovat huoltovapaita normaalikäytössä. Akkuvettä kuluu vain korkealla jännitteellä ladatessa. Itse en ole akkuvettä lisännyt ainakaan kymmeneen vuoteen yhteenkään akkuun. Autoissa akut ovat minulla kestäneet 8-10 vuotta ja veneissä ei vielä ole tarvinnut akkua vaihtaa, mutta ei ole samaa venettä ollutkaan 6 vuotta pidempään.

Ei ole noissa autoakuissa ollut hajottuakaan nestevajausta. On vain totaalisesti puhti loppunut. Yhdellä esimerksi ajoin normaalisti töihin ja kotiinlähdössä ei edes yrittänyt pyörittää, hyvä että jaksoi himmeästi sisävaloa polttaa. Vetämällä käyntiin ja kokeilin muutaman kilometrin jälkeen olisiko akkuun tullut latauksella puhtia, ei ollut.

Huoltovapaissa akuissa on kaasujen regenerointi, joka pystyy pitämään vedet akussa lievässä ylilatauksessa. Toisissa on korkit (ehkä piilossa) ja toisissa ei. Kaikissa on kuitenkin ylipurkausventtiili, joka päästää kaasut pois kun ylitetään regeneroinnin kapasiteetti. Eli saa nekin kuivaksi ylilatauksella, mutta ei aivan yhtä helposti.

Äänestä

Tiesitkö että myös tavallisesta akusta saa huoltovapaan kun liimaa korkit pikaliimalla kiinni. Ainoa ero tavallisen akun ja huoltovapaan välillä on että huoltovapaaseen ei voi lisätä akkuvettä, muutoin ne ovat ihan tismalleen samanlaisia.

Äänestä
  • Enpä menisi liimailemaan, ylipaineventtiili jää puuttumaan.

    Äänestä

  • viuffpum kirjoitti:

    Enpä menisi liimailemaan, ylipaineventtiili jää puuttumaan.

    Korkin venttiiliä ei saa liimata, mutta ei sitä korkkiakaan. Näiden akkujen vapaa vesitila kennojen yläpuolella on niin pieni että veden lisääminen pari kertaa vuodessa on tarpeellista. Huoltovapaiden akkujen vapaa vesitila on moninkertainen verrattuna "vanhanaikaisiin" akkuihin.

    Äänestä

Enemmistö voi varmasti hyvällä omallatunnolla sanoa ettei ole lisännyt vettä akkuihin. Kokonaan toinen asia on, onko se järkevää toimintaa.
Kesällä meni neljään akkuun yhteensä 4l vettä. Veikkaan, että akkujen kyky ottaa varausta parani, akkujen kyky luovuttaa varausta parani ja akkujen käyttöikä piteni.

Akkuvesi on halpaa eikä annostelupullokaan ole kallis. Napojen puhdistus ja veden lisääminen on ihan normaalia akkujen huoltoa. Kerran kesässä ei ole suuri vaiva.

Äänestä
  • Huoltovapaita akkuja on kahdenlaisia. Sellaisia missä ei ole vedenlisäysmahdollisuutta ja sellaisia mihin voi lisätä vettä. Tarkasti ottaen nämä veden lisäysmahdollisuudella olevat akut eivät ole täysin huoltovapaita, vaan ne ovat ns. "seurattavia" akkuja ja niihin vedenlisäystarvetta voi olla akun käyttöiän aikana 1 - 4 kertaa. Ja osaan huoltovapaita akkuja ei vettä saa lisätä missään tapauksessa.

    Äänestä

  • ....joo tai 0 kertaa, mutta silloin akun ikä on todennäköisesti lyhyempi verrattuna akkuun mihi on lisätty vettä.

    Äänestä

  • Mulla varta 60 Ah huoltovapaa. 10. kesä nyt takana syksyllä ja keväällä lataan täyteen laturilla kesällä koneen omalaturi. Kengät irti talvisäilytys kylmässäveneessä. Indikaattori on aina näyttänyt vihreää!

    Äänestä

  • Miksi akkukengät irti?En koskaan ole irroittanut ,vaikka vene seisoo talvet ulkona.Edelliset akut kestivät noin 10 vuotta(vaihdoin vaikka toimivat vielä) ja nykyiset akut ovat olleet käytössä, tulee neljäs talvivuosi.

    Äänestä

  • kaapelitkunnossa kirjoitti:

    Miksi akkukengät irti?En koskaan ole irroittanut ,vaikka vene seisoo talvet ulkona.Edelliset akut kestivät noin 10 vuotta(vaihdoin vaikka toimivat vielä) ja nykyiset akut ovat olleet käytössä, tulee neljäs talvivuosi.

    Akkukengät on hyvä ottaa irti, jos veneessä on laitteita, jotka käyttävät edes pientä virtaa. Näitä voi olla latausrele, erilaiset muistit ja lämppäri. Ainakin minulla näkyy kipinä, kun irrotan tai kytken akun. Se on merkki siitä, että sähköä kuluu, vaikkakin vähän.

    Äänestä

  • Siksi kirjoitti:

    Joo komppaan tätä! Semmoinen tapa vain on aina ollut ja kyllä mullakin kipinää hieman iskee kun kengän paikalleen laittaa että johonkin sitä virtaa vähän menee vaikkei kyllä pitäisi. Toisekseen kenkien irroittamiseen menee n. minuutti kun ne aukeavat niin helpost ja saan laturin helpommin kiinni kun siinä on niin pienet hauenleuat.

    Äänestä

  • Siksi kirjoitti:

    Akkukengät on hyvä ottaa irti, jos veneessä on laitteita, jotka käyttävät edes pientä virtaa. Näitä voi olla latausrele, erilaiset muistit ja lämppäri. Ainakin minulla näkyy kipinä, kun irrotan tai kytken akun. Se on merkki siitä, että sähköä kuluu, vaikkakin vähän.

    Kipinä on kyllä erittäin huono mittari mahdolliselle virralle. Sehän voi tulla vaikkapa kondensaattorin latautumisestä, joka ei montaa millisekuntia kestä. Aika vähän pitäisi olla laitteita kytkettynä pääkatkaisijan ohi.

    Omassa veneessä on tarkka akkumonitori, josta näkee 10 mA virran. Ei mene edes tuota 10 mA, kun pääkytkimet on irti. Pelkkä pääkytkimen kytkeminen vie n. 30 mA, joka tullee lähinnä LED-merkkivalosta, josta näkee, että virrat on päällä. Syksyllä ladatut akut ovat olleet aina hyvässä varaustilassa keväällä ilman akkukenkien irrotusta tai latausta talven aikana.

    Useissa veneissä on myös aurinkopaneeli, joka lataa akkua hyvin pressun allakin, ainakin melko läpinäkyvän. Ei tietysti lataa, jos akkukengät ovat irti. Lataussäädin kylläkin kuluttaa pimeässä n. 10 mA, mutta eiköhän tuo enemmän kuin kompensoidu valoisaan aikaan.

    Autosta kyllä akku tyhjeni n. 3 kk seisonnan aikana. Noissa on helposti 20-50 mA suuruusluokan jatkuva virta ja tietysti myös pieni akku. Jokakesäisestä 4-8 viikon seisonnasta on aina vielä startannut.

    Äänestä

  • Joakim1 kirjoitti:

    No ei se akku mullakaan ota vastaan kovinpaljon virtaa keväällä eikä syksylläkään. Tuleepahan nyt katsottua että edellämainitsemani vihreää näyttävä indikaattori pitää paikkaansa. En ole tehnyt tästä isompaa ongelmaa kommentoin vain tähän huolto vapauteen voi olla että näitäkään hommia ei olisi tarvinut tehdä.
    Tuohon auton akkujuttuun, niin mun audi A5 ohjekirjassa (en pääse nyt tarkistamaan yksityiskohtia kun en ole kotona)puhuttiin jotain "pitkästä seisonta ajasta" joka oli vain muistaakseni 2 viikkoa tms. että akun varaus saattaa laskea niin alas että auton joutuu jopa käyttämään pajalla tietokoneen nokassa! En ole kokeillut mutta joskus kyllä on ollut autoja joissa kello, matkamittarin lukemat ym. on päällä ja syö akun "kuukausien"seisottamisen aikana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaihto_edessä kirjoitti:

Niin. Kun nyt on näitä huoltovapaita akkuja, niin ovatko ne oikeasti huoltovapaita. Olen jostakin ymmärtänyt että niihinkin olisi mahdollista lisätä akkuvettä ja näin lisätä niiden käyttöikää. Onko näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu