Kreikan kohtalo jo varma meille

Suomessa ei ole yhtään puoluetta joka välittää kansantaloudestamme. Ahneet keinottelijat,jotka esiintyvät yrittäjinä,putsaavat yhteiskunnan rahat taskuihinsa lahjomiensa puolueiden avulla. Kansa ei käsitä mitään vaan yrittää kerjätä almuja pöydän alla. Kansan varat ovat nyt velkoja kun vielä kymmenen vuotta sitten oikeaa rahaakin oli kaksinkertainen määrä nykyiseen verraten. Velkaa on n puoli miljardia.
Tästä huolimatta jotkut kärräävät maahan usasta sosialistin joka väittää velkaantumisen olevan vaaratonta. On aivan käsittämätöntä väittää että lisävelka parantaa kansantaloutta varsinkin kun maailmassa on meneillään lama jonka vuoksi ostovoima lähestyy nollaa.
Suomessa KMS hallitus pummaa kansalta rahaa kuin heinää ja oppositio yrittä vielä paremmaksi. Poliitikot ja talousasiantuntijat luottavat kuin pässit EUn elvytyksiin jotka ovat tähän mennessä tuhonneet rahoista yli puolet kiihtyvään tahtiin. Nämä rahat ovat siirtyneet keinottelijoille suoraan veroparatiiseihin verottomina. Loput tuhotaan huveihin joista syntyy vain lisäkuluja yhteiskunnalle.
Ja ministeriksi valitaan tietysti valtion varoja pimittävä kms nainen. Kyllä kepu osaa.
370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sori. Velkaa on siis puoli biljoonaa.70 miljardin säästöillä sitä ei makseta.

Äänestä
  • Tuossa edellä jo kerroitkin, mikä on vastaus. Vasemmisto on oikeassa. Oikeisto väärässä. Vaikka kaikki kritisoimasi on oikeistopolitiikkaa et kykene tätä tunnustamaan, vaan tunnepohjalta jatkat vasemmistopolitiikan torjuntaasi.

    Äänestä

  • UPDATE_11265756 kirjoitti:

    Tuossa edellä jo kerroitkin, mikä on vastaus. Vasemmisto on oikeassa. Oikeisto väärässä. Vaikka kaikki kritisoimasi on oikeistopolitiikkaa et kykene tätä tunnustamaan, vaan tunnepohjalta jatkat vasemmistopolitiikan torjuntaasi.

    Et siis vieläkään ole huomannut miten rikkaat keinottelijat käyttävät hyväkseen teitä sosialisteja pankkien kautta? Eikä mikään mene perille?
    Vasurioikeisto käyttää häikäilemättä teikäläisten uskoa ja toivoa hyväkseen. Negatiivinen lainakorko sopii niille kuin nyrkki silmään. Köyhätkin luulevat hyötyvänsä. Todellisuudessa köyhät ei saa pankista koskaan edes lainaa ja maksavat säästöillään rikkaiden velkojen suoritukset.
    Kannattaa tutustua tilastoihin tai ottaa muuton selvä asiasta. IPU ei voi olla vasuripuolue. Eihän voi menestyä puolueena jos pilaa äänestäjiensä talouden. Eikö 20 vuotta jo sen osoita. On helpompi teikäläisten palata takaisin sosialistipuolueisiinne kuin meikäläisen aloittaa alusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mevainmaksamme kirjoitti:

Suomessa ei ole yhtään puoluetta joka välittää kansantaloudestamme. Ahneet keinottelijat,jotka esiintyvät yrittäjinä,putsaavat yhteiskunnan rahat taskuihinsa lahjomiensa puolueiden avulla. Kansa ei käsitä mitään vaan yrittää kerjätä almuja pöydän alla. Kansan varat ovat nyt velkoja kun vielä kymmenen vuotta sitten oikeaa rahaakin oli kaksinkertainen määrä nykyiseen verraten. Velkaa on n puoli miljardia.
Tästä huolimatta jotkut kärräävät maahan usasta sosialistin joka väittää velkaantumisen olevan vaaratonta. On aivan käsittämätöntä väittää että lisävelka parantaa kansantaloutta varsinkin kun maailmassa on meneillään lama jonka vuoksi ostovoima lähestyy nollaa.
Suomessa KMS hallitus pummaa kansalta rahaa kuin heinää ja oppositio yrittä vielä paremmaksi. Poliitikot ja talousasiantuntijat luottavat kuin pässit EUn elvytyksiin jotka ovat tähän mennessä tuhonneet rahoista yli puolet kiihtyvään tahtiin. Nämä rahat ovat siirtyneet keinottelijoille suoraan veroparatiiseihin verottomina. Loput tuhotaan huveihin joista syntyy vain lisäkuluja yhteiskunnalle.
Ja ministeriksi valitaan tietysti valtion varoja pimittävä kms nainen. Kyllä kepu osaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu