Kohta tulee 23v mittariin ja todellinen seurustelukokemus vielä puuttuu. Mahdollisuuksia olisi ollut, mutta niihin en ole tarttunut monesta syystä. Homokaan en ole. Sitten kun tilaisuus onkin jo hukattu mietin, mikä nyt oli pielessä ettei tästäkään hommasta tullut mitään. Luulen, että yksinkertaisesti pelkään parisuhdetta kun en jo 13-vuotiaana alkanut pelehtiä naisten kanssa. Nyt on jo liian myöhäistä aloittaa. Maailmassa olisi vaikka kuinka paljon todella söpöjä naisia eikä minulle ole ongelma puhua heille. Olen itsekin monipuolinen henkilö ja kelpaisin varmasti aika monelle. Sen sijaan kun tulee etenemisen aikaa, pakenen tilanteesta.
Keskustelua aiheesta?
Keskustelua aiheesta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei
Et ole todellakaan ainoa, jolla ei ole sinun iässäsi vielä seurustelukokemusta. Se ei ehkä lohduta, mutta näin todellakin on. Media ja muu some ruokkivat varmasti toisenlaista käsitystä, mutta kuten moni muukin asia siinä todellisuudessa, se on pelkkää pintaa. Mikään ei siis ole vielä myöhäistä eikä peli ole menetetty.
Kerrot, että kun tulee etenemisen aika, pakenet paikalta. Oletko miettinyt, mikä siinä voisi olla taustalla? Pelkoa, epävarmuutta, ujoutta kenties? Entä kun tapaat ensi kerralla jonkun söpön tytön (ja ihan varmasti tulet tapaamaan moniakin!), ja kun etenemisen aika tulee, kertoisit suoraan hänelle tästä epävarmuudestasi. Naiset rakastavat keskustelevia miehiä ja siitä voisi aueta uusi ulottuvuus. Kaupan päälle suhde voisi edetä luonnollisesti seurustelun ja sitoutumisen suuntaan, kun osoittaisit luottamusta tällä tavoin.
Toivon sinulle rohkeutta ja uskoa siihen, että ihan nurkan takana jo saattaa häämöttää ihania asioita!
Ystävällisesti,
pappi Elisabet
Saaks seksii harrastaa enne naimisiin menoo vai joutuuko siitä helvettii?
Aika vaikea sanoa. Olen joskus aktiivisesti etsinyt seuraa netistä ja tavannut naisia livenä, mutta aina kun suhteesta on meinannut tulla liian läheinen olenkin perääntynyt. Tulee epävarmuus ainakin siitä, miten minun elämäni nyt mahdollisesti muuttuisi ja toisaalta, miten minulla riittäisi aika naiselle, kun elämäni on muutenkin täynnä mielenkiintoista tekemistä. Lisäksi en tunne oikein olevani valmis ottamaan vastaan tai antamaan toiselle fyysistä läheisyyttä. Toisaalta en ole ollut valmis koko ikänäni, joten miksikä tilanne muuttuisi myöhemminkään. Uskon olevani jatkossakin korkeintaan kaveri naisten kanssa.