Jo kolmas vähälle aikaa ja taas tummat asialla. Niin yksihän raiskattiin tumman toimesta hautausmaan lähellä.
Kotimaa 21.9.2015 klo 16:53
Kaksi miestä raahasi naisen pusikkoon Joensuussa – polkupyöräilijöitä etsitään
Kaksi miestä kävi nuoren naisen kimppuun Joensuussa maanantain vastaisena yönä. Poliisi etsii miehiä ja pyytää yleisöltä havaintoja tapaukseen liittyen. Kaksi polkupyräilijää saattoi nähdä miehet, joten heitä pyydetään ilmoittautumaan poliisille.
Kaksi miestä hyökkäsi naisen kimppuun Joensuussa Sirkkalantien ja junaradan välisellä alueella maanantain vastaisena yönä noin klo 01.00.
Miehet raahasivat naisen käsistä pusikkoon ja kaatoivat maahan. Yhtäkkiä miehet juoksivat pois paikalta. Miehet juoksivat joen ylittävän rautatiesillan ja Siihtalan ABC-liikennemyymälän suuntaan.
Poliisi kertoo, että molemmat miehet olivat tummaihoisia, vartaloltaan hoikkia, sopusuhtaisia ja hieman yli 173 cm pitkiä. Miehet puhuivat ymmärrettävästi suomea ja olivat pukeutuneina tummiin vaatteisiin. Miesten ikä on arviolta noin 20–30 vuotta.
Tapahtumapaikan oli ajanut kaksi polkupyöräilijää heti tapauksen jälkeen ABC:n suuntaan. Pyöräilijöitä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin.
Poliisi pyytää ilmoittamaan tapahtumaan liittyvistä havainnoista virka-aikaan numeroon p.0295 415 320 tai 0295 456 220. Tietoja voi laittaa myös sähköpostilla [email protected]. http://yle.fi/uutiset/kaksi_miesta_raahasi_naisen_pusikkoon_joensuussa__polkupyorailijoita_etsitaan/8321031

Vastaukset 18
Vanhimmat
Älkää valittako! Meillä on nyt niin ihqua ja monikulttuurista!
Lieksan somput käyny vonkaamassa pillua.
Ja Tornion kautta 300 raiskaajaa tulee lisää vuorokaudessa. Kohra on oikeasti hyysäreillä ihkua , mahdollisesti joku suvakkikin saa muslimipatukkaa joka reikään !!!
Saako kakkoseenkin, se ois ihqua! Oma ukko kun ei kakkoseen laita :(
Kyllähän niitten syyrialaisten päähuomio on persuissa ja sisupastelleja imevissä. Persun ahteri syyrikon taivas, se on suomen sisun perustuslaissa sanottu.
Mitenkäs tämä taas liittyy persuihin?
Persut myi perseensä, nyt niitä jyystetään sontareikään.
Jos puhut takinkäännöstä, niin kerro mikä puolue ei olisi koskaan kääntänyt takkiaan? Esim. demarit petti kaikki vaalilupauksensa viime kaudella.
siinä kohtaa sitä pusikkoa riittääkin. Uskomaton ryteikkö keskellä kaupunkia. Majavatkin muuttaneet pois ja Varaslampeen laskeutuneet muuttolinnut kuolevat ympäristömyrkkyihin.
Ei ihme että pigmentit tykkää rakastella siellä kauniita SuomiNeitoja.
Ihanaa kuukerin nelliä tiedossa aina silloin kun haluttaa. Persusikojen nysistä ei ole mihinkään!
Hivillä vai sankkerilla?
Kulttuurin rikastajien vuoksi naiset ei enää uskalla liikkua ulkona pimeällä yksin.
Ulkomaalainen yritti raiskata naisen kadulla Turussa.
Poliisi etsii Turun keskustassa varhain sunnuntaiaamuna raiskausta yrittänyttä, englantia ja arabiaa puhunutta miestä.
Joskus kulttuurinrikastuttaja lähtee yönhämyssä saalistamaan naisia,,,vanha viidakon sananlasku!
Joskus kulttuurinrikastuttaja tekee tekosensa avuttomalle naiselle ja pakenee paikalta,,,,sekin on vanha viidakon sananlasku!
Mutta jos sattuu joku mies tulemaan paikalle ja mukiloi kulttuurinrikastuttajan munat käyttökelvottomaksi seipäällä, niin silloin kulttuurinrikastuttaja kielii hyysärille, ja käräjät käydään suljetuin ovin, ja kulttuurinrikastuttaja saa mojovat korvaukset työkalunsa sairauslomasta! Kestää tovin ennekuin kulttuurinrikastuttaja kykenee lempipuuhaansa!
Kyllä kaikesta olen jokseenkin samaa mieltä. Tosin en kaikeasta, totuus löytyy yllättävästä suunnasta, eikä missään nimestä mistään raamatuista tai muista satukirjoista: http://tinyurl.com/paivanpelastus
Ja poliisihan tutkii tapausta päällekarkauksena. On vaan niin perin poliisimaista toimintaa.
Kun tutkintanimike on tuo, niin eipä tarvitse tutkia.
Voisi poliisi vähän tarkentaa. Ettei sittenkin ollut päältä karkaus.
Hyysärit huutavat kurkut suorana lisää näitä! Antaisivat kyytiä myös kermakuppimummoille, ettei tarvitsisi vain kieliään lipoa. On niin imelän näköistä touhua, kun mummot häärivät nuorten miesten ympärillä. Luulevat ja uskovat heidän olevan jotain surkimuksia vaikka todellakaan kukaan ei tiedä heistä muuta kuin sen, mitä itse tarinoivat.
Aika näyttää, mitä nämä herrat ovat miehiään. Kun rahavirta ei vastaa kuvitelmia, voi alkaa tapahtumaan.