Hei kaikki homot, lesbot, bit, transihmiset jne. Älkää hyvät ihmiset antako näiden "uskovaisten" pilata elämäänne! Näitä pahimpiin lahkoihin (jehovan todistajat, lestadiolaiset jne.) kuuluvia on aivopesty jo lapsesta asti ja he ovat itse keskenään luoneet omat käsityksensä synnistä, homoista ja kaikesta muustakin. Nämä ihmiset on niin syvästi aivopesty kaikkeen joutavaan ja ihmisiä syrjiviin asioihin, että mulla loppuu järki, kun kuulen noita tarinoita. Ja heillä on sitten lisäksi omasta mielestään oikeus syrjiä ja arvostella muita, kun ovat olevinaan parempia ihmisiä kuin muut uskomalla tähän humpuukilahkoonsa ja sen joutaviin vanhanaikaisiin käsityksiin.
Oltiinpa homoja, lesboja tai mitä tahansa niin minusta me ollaan kaikki yhtä arvokkaita. Lahkolaset toitottavat, että homoudesta voi pelastua niin kuulkaas kyllä sieltä lahkostakin voi pelastua, kun oikein tosissasi yrität ja suuntaat kohti suvaitsevaisuutta, avarakatseisuutta, luotat muihinkin kuin lahkolaisiisi, tapaat muitakin kuin lahkolaisiasi, tutustut kaiken tyyppisiin ihmiseen ilman ennakkoluuloja ja myös kaikilla muilla keinoilla avarrat maailmaasi. Tulet siis yksinkertaisesti pois sieltä ahtaasta tynnyristäsi niin huomaat, että kaikki näyttää kirkkaammalta.
Minäkin tunnen noita lahkolaisia ja hyväksyn ne ihmisinä, mutta en heidän syrjiviä tekojaan tule koskaan hyväksymään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.