Erosin eilen todella dramaattisesti kolmen kuukauden intensiivisen suhteen jälkeen. Olen melko varma että kyseessä oli varmasti jonkinlaisesta narsismista kärsivä henkilö.
En tiedä miksi suhde ei päättynyt jo aiemmin, olen totisesti siitä itsekin vastuussa enkä täysin pelkkää uhrin asemaa tässä otakaan. Kaikissa meissä on omat virheemme ja minä en osaa päästää näköjään irti helposti vaikka pitäisi.
Mies oli neljissäkymmenissä, koulutettu ja hyvin toimeentuleva yrittäjä. Työskenteli freelancer IT konsulttina, jonka työpersoona oli pidetty ja mukava, koska omien sanojensa mukaan, hän osasi aina tuoda ongelmalliset asiat esille positiivisessa valossa.
Hän sanoi aina vihaavansa työtään ja kaikkia niitä tyhmiä ihmisiä, hän myös kertoi aina saaneensa kaikesta parhaat mahdolliset arvosanat ja olleensa luokkansa paras ja motivoitunein opiskelija.
Hän sanoi että tekee aina kaikki työt muita paremmin ja nopeammin, 80% päivästä menee muiden odotteluun ja siihen että hän näyttää kiireiseltä kun muut "heikommat" tekevät perässä hänen mielestään hitaammalla tahdilla.
Keskusteluissa tuli ilmi myös ettei hän pidä lainkaan yhteislounaista ja työpaikkayhteisöistä, samalla hän myös kertoi että ollessaan seitsemän vuotta tavaratalon myyjänä hän sai jokaisen työtoverinsa itkemään ilkeilyllään.
Tärkein kehun aihe oli, että nykyään hän laskuttaa näiden idioottien tekemisten korjaamisesta 120e tunnilta ja kysyntää riittää, kalenteri on täynnä mutta tapaamisemme hetkellä hän oli kuitenkin lomalla. Hän sanoin että haluaisi vaihtaa alaa, mutta ei osaa mitään muuta ja on tehnyt työtään jo 13 vuotta.
Moraalia kuvastaa ainakin yrityksen rahoilla verosuunnittelun kautta eläminen, ylenpalttinen luksusluokissa huvilomilla firman rahoilla matkustaminen (aina yksin) ja todella virheettömän julkisuuskuvan ulospäin antaminen elintasopostauksilla ja ylipäänsä tapa suhtautua muihin ihmisiin vähätellen ja itseensä verraten. Menimme festareille ja ainoa kommentti saapuessamme oli "Minun autoni on koko parkkipaikan kallein".
Hän sanoi ettei häntä ollenkaan kiinnosta muut ihmiset tai muiden asiat, usein tilanteissa joissa olimme eri mieltä hän toisti lauseita kuten "Mutta kulta, en minä tee koskaan mitään virheitä" tai "Ei minussa ole mitään kehitettävää tai muutettavaa". "Minulla ei ole mitään käsiteltäviä asioita tai juttuja menneisyydestä".
Läheisiä viikottaisia tai edes kuukausittaisia ihmissuhteita hänellä ei ollut yhtäkään. Työt oli aina eri asiakkaiden toimitiloissa toteutettuna konsulttipersoonalla ja kaikki muut tuttavat olivat sellaisia joita tavataan edustusmielessä, parhaimmillaan viikonloppuisin jonkun kivan hinnakkaan puuhan äärellä. Mitään sen syvällisempää kontaktia tai vuorovaikutusta hänellä ei muihin ihmisiin koko tänä aikana ollut. Olin käytännössä lähes ainoa ihminen jota hän tapasi. Minua vietiin kyllä näytille.
Suurin osa näistä kourallisesta ihmisistä oli menestyneitä mutta tunne-elämältään todella positiivisia ja mukavia ihmisiä, heitä tavattiin lähinnä harvoin alkoholin vaikutuksen alaisena. Ei koskaan arkisin eikä selvinpäin. Ehkä ihmisiä joita hän ihailee ja myös imee. Vastaan tuli myös tietenkin ihmisiä joista hän ei oikeasti pidä, mutta tapaa aina silloin tällöin.
Parhaimmillaan hän oli kun sai minut juomaan viiniä ja katsomaan telkkaria, joka ilta. Useasti kerroin etten juo alkoholia enkä katso tv:tä. Aina hän näitä silti ehdotti poikkeuksetta. Aina samat aasiankieliset karaokelaulut ja lentokone dokumentit, kymmeniä kertoja toistettuna. Lopulta vähintään 2-3l viinin juomisen jälkeen nukkumaan. Aina sama ohjelma, ei muita ihmisiä, juhlia, sosiaalista elämää tai mitään äkillisiä ehdotuksia tai menoja. Oikeastaan koskaan mikään ehdotuksistani ei ollut hyvä. Kaikilla automatkoilla vain hänen musiikkiaan kuunneltiin, hänen nälkänsä ja unentarpeensa mukaan mentiin aina. Hän valitsi kysymättä leffat, ruokapaikat ja tapaamis ajankohdat.
Alkoholiriippuvuus oli myös mukana kuvioissa ja oli lähes aino tapa jolla stressiin saatiin hetkellistä helpostusta. Hän joi kerran jopa 3 viikkoa joka päivä. Hänen koko olemuksensa ja käytöksensä kuitenkin muuttui täysin alkoholin vaikutuksen alaisuudessa. Kun hän joi säännöt olivat täysin erilaisia, hän sai olla vauhti päällä ja sekoilla, hajoittaa asioita, horjua ja mongertaa, tupakoida ja piereskellä. Leikkiä vauvaa, naljailla tai regressoitua lapsen tasolle. Mitä tahansa huvittikaan ja minulla ei ollut oikeutta sanoa siitä mitään. En yleisesti saanut kritisoida mitään.
Jokaisessa pienessäkin asiassa sain kuulla tai kokea päivittäin riittämättömyyttä, nälvintää, ilkeilyä, kylmyyttä, torjuntaa, alentamista, väheksyntää, vahingoniloa tai mun mielipiteiden tai oikeuksien kiistoa. Toisten ihmisten merkityksen ja vuorovaikutuksen puute kyllä epäilytti jo heti alussa. Hän rakasti auttaa ja olla tekemisissä vähän erikoisten ihmisten kanssa
En tiedä miksi suhde ei päättynyt jo aiemmin, olen totisesti siitä itsekin vastuussa enkä täysin pelkkää uhrin asemaa tässä otakaan. Kaikissa meissä on omat virheemme ja minä en osaa päästää näköjään irti helposti vaikka pitäisi.
Mies oli neljissäkymmenissä, koulutettu ja hyvin toimeentuleva yrittäjä. Työskenteli freelancer IT konsulttina, jonka työpersoona oli pidetty ja mukava, koska omien sanojensa mukaan, hän osasi aina tuoda ongelmalliset asiat esille positiivisessa valossa.
Hän sanoi aina vihaavansa työtään ja kaikkia niitä tyhmiä ihmisiä, hän myös kertoi aina saaneensa kaikesta parhaat mahdolliset arvosanat ja olleensa luokkansa paras ja motivoitunein opiskelija.
Hän sanoi että tekee aina kaikki työt muita paremmin ja nopeammin, 80% päivästä menee muiden odotteluun ja siihen että hän näyttää kiireiseltä kun muut "heikommat" tekevät perässä hänen mielestään hitaammalla tahdilla.
Keskusteluissa tuli ilmi myös ettei hän pidä lainkaan yhteislounaista ja työpaikkayhteisöistä, samalla hän myös kertoi että ollessaan seitsemän vuotta tavaratalon myyjänä hän sai jokaisen työtoverinsa itkemään ilkeilyllään.
Tärkein kehun aihe oli, että nykyään hän laskuttaa näiden idioottien tekemisten korjaamisesta 120e tunnilta ja kysyntää riittää, kalenteri on täynnä mutta tapaamisemme hetkellä hän oli kuitenkin lomalla. Hän sanoin että haluaisi vaihtaa alaa, mutta ei osaa mitään muuta ja on tehnyt työtään jo 13 vuotta.
Moraalia kuvastaa ainakin yrityksen rahoilla verosuunnittelun kautta eläminen, ylenpalttinen luksusluokissa huvilomilla firman rahoilla matkustaminen (aina yksin) ja todella virheettömän julkisuuskuvan ulospäin antaminen elintasopostauksilla ja ylipäänsä tapa suhtautua muihin ihmisiin vähätellen ja itseensä verraten. Menimme festareille ja ainoa kommentti saapuessamme oli "Minun autoni on koko parkkipaikan kallein".
Hän sanoi ettei häntä ollenkaan kiinnosta muut ihmiset tai muiden asiat, usein tilanteissa joissa olimme eri mieltä hän toisti lauseita kuten "Mutta kulta, en minä tee koskaan mitään virheitä" tai "Ei minussa ole mitään kehitettävää tai muutettavaa". "Minulla ei ole mitään käsiteltäviä asioita tai juttuja menneisyydestä".
Läheisiä viikottaisia tai edes kuukausittaisia ihmissuhteita hänellä ei ollut yhtäkään. Työt oli aina eri asiakkaiden toimitiloissa toteutettuna konsulttipersoonalla ja kaikki muut tuttavat olivat sellaisia joita tavataan edustusmielessä, parhaimmillaan viikonloppuisin jonkun kivan hinnakkaan puuhan äärellä. Mitään sen syvällisempää kontaktia tai vuorovaikutusta hänellä ei muihin ihmisiin koko tänä aikana ollut. Olin käytännössä lähes ainoa ihminen jota hän tapasi. Minua vietiin kyllä näytille.
Suurin osa näistä kourallisesta ihmisistä oli menestyneitä mutta tunne-elämältään todella positiivisia ja mukavia ihmisiä, heitä tavattiin lähinnä harvoin alkoholin vaikutuksen alaisena. Ei koskaan arkisin eikä selvinpäin. Ehkä ihmisiä joita hän ihailee ja myös imee. Vastaan tuli myös tietenkin ihmisiä joista hän ei oikeasti pidä, mutta tapaa aina silloin tällöin.
Parhaimmillaan hän oli kun sai minut juomaan viiniä ja katsomaan telkkaria, joka ilta. Useasti kerroin etten juo alkoholia enkä katso tv:tä. Aina hän näitä silti ehdotti poikkeuksetta. Aina samat aasiankieliset karaokelaulut ja lentokone dokumentit, kymmeniä kertoja toistettuna. Lopulta vähintään 2-3l viinin juomisen jälkeen nukkumaan. Aina sama ohjelma, ei muita ihmisiä, juhlia, sosiaalista elämää tai mitään äkillisiä ehdotuksia tai menoja. Oikeastaan koskaan mikään ehdotuksistani ei ollut hyvä. Kaikilla automatkoilla vain hänen musiikkiaan kuunneltiin, hänen nälkänsä ja unentarpeensa mukaan mentiin aina. Hän valitsi kysymättä leffat, ruokapaikat ja tapaamis ajankohdat.
Alkoholiriippuvuus oli myös mukana kuvioissa ja oli lähes aino tapa jolla stressiin saatiin hetkellistä helpostusta. Hän joi kerran jopa 3 viikkoa joka päivä. Hänen koko olemuksensa ja käytöksensä kuitenkin muuttui täysin alkoholin vaikutuksen alaisuudessa. Kun hän joi säännöt olivat täysin erilaisia, hän sai olla vauhti päällä ja sekoilla, hajoittaa asioita, horjua ja mongertaa, tupakoida ja piereskellä. Leikkiä vauvaa, naljailla tai regressoitua lapsen tasolle. Mitä tahansa huvittikaan ja minulla ei ollut oikeutta sanoa siitä mitään. En yleisesti saanut kritisoida mitään.
Jokaisessa pienessäkin asiassa sain kuulla tai kokea päivittäin riittämättömyyttä, nälvintää, ilkeilyä, kylmyyttä, torjuntaa, alentamista, väheksyntää, vahingoniloa tai mun mielipiteiden tai oikeuksien kiistoa. Toisten ihmisten merkityksen ja vuorovaikutuksen puute kyllä epäilytti jo heti alussa. Hän rakasti auttaa ja olla tekemisissä vähän erikoisten ihmisten kanssa
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hän tykkäsi käydä esimerkiksi kokkaamassa naiselle joka on pappi, jolla on viiden eri miehen kanssa yksi lapsi. Hän rakasti puhua ja oikein mässäillä lasten häiriintyneisyydestä ja siitä miten tämän perheen elämä oli täysin hullua, hän tunsi itsensä tätä kautta paremmaksi ihmiseksi. Nämä ihmiskontaktit palvelivat ilmeisesti häntä jollain sairaalla tavalla.
Hän yritti aina kaikin keinoin vähätellä kaikkia saavutuksiania ja ideoitani, talloa minua alas ja kutsui tyhmäksi, sitten hän tarjoutui auttamaan ja neuvomaan minua, hän vain omien sanojensa mukaan halusi pitää huolta ja auttaa minua tulemaan paremmaksi.
Hänellä oli kertomansa mukaan myös todella traumaattinen lapsuus. Hän kertoi vanhempiensa olleen huonosti pärjääviä yrittäjiä jotka kävivät läpi kaksi konkurssia ja isä oli alkoholisti joka menehtyi. Hänellä on myös kaksi veljeä. Äiti oli omien sanojensa mukaan ilkeä ja piikittelevä, aivan kuten hän itsekin. Äiti sätti ja mollasi niin arvosanoja kun saavutuksiakin, ei tukenut missään eikä näyttänyt tunteita, itkeminen oli ehdottomasti kiellettyä ja kaikki tunteet pidettiin painostavuuden turvin piilossa. Kertoi katkaisseensa välinsä perheeseensä jo 15 vuotiaana ja muutti pois kotoa. Hän ei ole ottanut koko tänä aikana yhteyttä äitiinsä muuten kuin ilmoittaakseen tehneensä itsensä perinnöttömäksi isänsä suhteen, jotta ei joutuisi tapaamaan äitiään. Hänen lapsuutensa kuulostaa kamalalta ja todella vaikealta. Hän itse sanoi että yläasteella tullessaan kotiin oli koko heidän lapsuuden kotinsa kannettu vuokratalosta kadulle ja perhe saanut häädön. Keräili veljensä kanssa lelujaan kadulta. Näitä erilaisia kauhukertomuksia riittää ja uskoin aluksi että hän on jollain lailla saanut niistä otteen, Hän kerran selitti pitkään miten naiset ja miehet ovat erilaisia, miten naisille tulee puhua eri tavoin koskan naisilla vaan on erilainen yksinkertaisempi mieli. Miehet on paremmissa töissä ja hoitavat kaiken naisia vakaammin. Naiselle siis yksinkertaisesti tulee puhua eri tavoin kuin miehelle, koska naisilla ei ole kykyä yhtä hyvään kommunikaatioon kuin miehillä. Nämä sairaat käsitykset ei voi olla mistään muualta kun kotoa peräisin. Toinen veli oli kammioitunut huoneeseensa ja yrittänyt puukottaa toista.
Hän on täysin vihainen ja katkeroitunut sekä kylmä äidilleen ja jättänyt luultavasti kaiken tämän taakseen siihen kajoamatta. Hän kertoi että oli kerran pitkässä suhteessa joka oli huono alusta alkaen, mutta hän piti kumppaninsa perheen luomasta tuesta ja halusi varjella asuntosijoituksiaan jäämällä suhteeseen. Hän oli aidosti onnellinen siitä että piti kumppaniaan tyhmänä ja yksinkertaisena, sekä oli onnellinen kertoessaan tämän eron jälkeen ostaneen ylimmän kerroksen hissittömän ylinhintaisen asunnon ja vielä putkiremontin siihen päälle itselleen. Hän halusi edelleen korostaa omaa erinomaisuuttaan ja entisen kumppaninsa huonoutta.
Hän myös sanoi suhteen alussa että jos satutan häntä, hän tappaa minut. Jossain vaiheessa en ilmeisesti tarpeeksi enää miellyttänyt ja tukenut hänen ideaalikuvaansa kun aloin toden teolla väittelemään ja laittamaan vastaan, hän ei koskaan luovuttanut vaan en rakkaudesta minäkään.
Aloin ottaa systemaattisesti kiinni hänen sanoistaan ja muunnelmistaan, nappasin joka ikiseen epäkohtaan kuin haukka, pyysin aina tarkentamaan kun kuulin jotain erikoista tai arveluttavaa. Tämä puolustautuminen aiheutti entistä kovempaa alistusta ja dissaamista.
Ehkä jollain tasolla tajusin tämän sairauden ja osasin päätellä sen useista tarinoista ja tapahtumista, mutta ajattelin että rakastan tätä sairautta kovempaa. Minä jos joku jaksan kyllä kun rakastan niin paljon ja kovaa. Ajattelin että vain minä pystyn ymmärtämään ja rakastamaan häntä sellaisena kun hän on.
Olen itse kokenut traumaattisen lapsuuden ja epäillyt myös omaa mielenterveyttäni. Olen käynyt laajoissa tutkimuksissa toistuvasti ja saanut terveen paperit. En siis voi itse olla narsisti, vaikka sitäkin joskus pelkäsin.
Näitä epäreiluja, alentavia ja vääriä tilanteita oli lukemattomia päivittäin, koko puhe ja kommunikaatiokykymme alentui todella alas ja tapaamiset alkoivat jännittämään. Alkoi todella ahdistaa että vaikka vaikeuksista puhuttiin ja asioita selvitettiin, niitä tuli aina vain lisää ja lisää.
Tajusin että olen narsistin kiertessä, halusin kuitenkin yrittää muuttaa omaa käytöstäni ja asennettani, yritin olla ystävällinen ja rakastava, määrätietoinen, ehdoton, rehellinen ja totuudenmukainen. Pidin kiinni aikaisemmissa keskusteluista esiintyneistä argumenteista ja perusteluista, aloin pysäyttämään hänet kun hän ei puhunut enää totta. Jokaiseen kiemurtelun merkkiin vastasin reagoiden siihen suoraan.
En tiedä meninkö liian pitkälle rikkoessani hänen ideaalikuvaansa kun puhuimme koko päivän kestänyttä riitaamme ja väittelyämme. Kyseenalaistin suhteemme ja sen olemassaolon perustuen siihen ettei vuorovaikutusta ole, hän sanoi kokevansa minut piinaavaksi ja oli kylmä ja etäinen, välinpitämätön eikä sanojensa mukaan"pysty enempään" vaikka
" heitä tavattiin lähinnä harvoin alkoholin vaikutuksen alaisena. Ei koskaan arkisin eikä selvinpäin."
Aloin epäillä tämänsuuntaista jo ennen kuin tekstin tähän kohtaan.
Mies on alkoholisti, joilla on yleensä paljon narsistisia piirteitä. Hänen on suojeltava juomistaan keinolla millä hyvänsä, koska se on hänen ainoa todellinen rakkautensa eikä hän kykene ajattelemaan elämää ilman alkoholia.
Itsen ylös nostaminen on tapa, jolla useat alkoholistit puolustautuvat.
Jotenkin paljastavaa on sekin, että juopa hänen ja muiden välillä on niin suuri. Yleensä mahtavan ja sen heikon väliin mahtuu iso joukko ihmisiä, mutta sinun sankaristasi seuraava on jo ne tyhmät....!!!
Jos et tahdo elää kiinni hänen varallisuudessaan, niin irroita mokomasta lopullisesti.
Mies tyrmää kaikki muut ihmiset tyhmiksi, ja jostain syystä ei ilmeisesti edes etsi rinnalleen vahvaa pärjääjää. Narsistit karttavat vahvuutta, koska silloin he eivät voi käyttää toista hyväkseen.
Onko sinun tehtäväsi diagnosoida? Mielestäni ei. Sanotaan, että ongelmien korjaantuminen kestää yhtä kauan kuin niiden syntyminen. Äkilliset onnettomuudet tms. ovat tietysti poikkeus säännöstä. Joka tapauksessa kolme kuukautta on lyhyt aika. Toisille se voi olla vielä tunnustelujaksoa, jonka aikana arvioidaan suhteen laatua, eikä olla vielä rakentamassa yhteistä elämää. Eli jos suin päin sukellat "dramaattisiin suhteisiin", niin omassa persoonassasikin on taatusti jotain heikkouksia, jotka eivät liity viimeiseen suhteeseesi millään lailla. Olet laittanut (ilmeisesti) hommalle pisteen, eikö se ole tärkeintä? Hae ammatillista apua, jollet pärjää. Ja ole varovainen sen suhteen, minkä verran toisesta nettiin kirjoittelet. Olet herkästi itse syytettyjen penkillä panettelusta, olipa siihen sitten perusteita minkä verran tahansa.
Itse olen absolutisti ja kasvissyöjä, enkä juurikaan katso telkkua. Jos joku pakottaa minut toimimaan vasten itseäni, niin juoksen pakoon heti alkuun. Siitä huolimatta, että itselläni on diagnooseja, arvostan itseäni sen verran, etten halua olla ihmisen kanssa, joka tekee vointini huonoksi. Ilmeisesti sinulle "pehmeä" mies ei ole tarpeeksi, vaan tarvitset vaarantunnetta.
Se oli todela hyvä, että aloittaja avautui elämästään!
Toisin kuin aloittaja, niin herra/rouva dfgdfhgfjgfkjgh tuntuu itse tekevän diagnoosia toisista ja tietävän miten muiden pitää toimia.
Ehkäpä henkilö tämän nimimerkin takaa itse olisi enemmän sen terapian tarpeessa.
Kiitos aloittajalle hyvästä kirjoituksesta :-)
Tommy Helsten sanoo hyvin partnerisi tyylisistä ihmisistä:
Joillain ihmisillä se trauma rakkauden puutteesta on niin syvällä, että tällaista ihmistä ei voi auttaa. Tällaisista ihmisistä on syytä pysyä kaukana, sillä he tuhoavat lähipiirin henkisen terveyden.
Voimia ja siunausta sinulle