milloin haastepyöräilynuket kerätään

pois rumentamasta syysmaisemaa?
Eiköhän olisi aika viedä ongelmajätelaitokselle nämä teidenvarsia "koristavat" pyötäilypatsaat, siin sivukylistä kuin keskustastakin. Osa niin vettyneitä ja aikansa eläneen näköisiä, että tekijän/tekijöiden pitäisi huolehtia ne pois asianmukaiseen paikkaan.
1193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Samaa minäkin odotan.

Äänestä

Asiaa.... Peukutan minäkin. Ärsyttää monia...

Äänestä

Ärsyttää minuakin.
Toivottavasti ne jotka näitä patsaita ympäristöön ovat levitelleet myös hoitavat ne omatoimisesti ja omilla varoillaan ongelmajätelaitokselle.

Äänestä

Älkää ihmeessä kerätkö pois. Tehkää päin vastoin lisää. Pakolaiset pelästyvät ja luulevat Woodoo-nukeiksi...:)

Äänestä

Pidetäänkö näitä mollamaijoja vielä kauankin rumentamassa katukuvaa?
"Jätelain (1072/1993) 19 §:n mukaan ympäristöön ei saa jättää käytöstä poistettua konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä siten, että siitä voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle, epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä tai niihin rinnastettavaa muuta vaaraa tai haittaa.
Roskaaminen ei edellytä sitä, että olisi kyse jätteistä tai arvottomista esineistä. Tilanteeseen sisältyy kuitenkin tietyssä määrin esineen jättämistä niin, ettei siitä ole asianmukaisesti huolehdittu."
Eli...joutuuko kunta palkkaamaan työntekijät näiden mollamaijojen poistamiseen katukuvasta.
Oikeastaan MoonKarviasta porukka voisi hoitaa hoimman, eikös heissä ole näitä pitkäaikaistyöttömiäkin?

Äänestä

Eikö MoonKarviasta firma ole keksinyt näille hirvityksilleen muuta paikkaa kuin entisen lastauslaiturin? Jos muuta paikkaa ei ole viekää ongelmajätelaitokselle. Onko tämä laiskuutta vai välinpitämättömyyttä?

Toivottavasti YLE:n auto ei havainnut tätä taidepläjäystä. Muutoin Karvialaisille nauraa naurismaan aidatkin!

Minkä kuvan tämä räsynukkeröykkiö antaa ulkopaikkakuntalaisille?

Jos näiden tekijät rakastavat tuotoksiaan viekää ne kotiinne, olohuoneeseen piristämään yksinäisyyttänne.

Äänestä
  • Ne voisi viedä Karvian rajalle peljäkkeeksi turvapaikan hakijoille. Tälläisiä woodoo-nukkeja Karvialla.

    Äänestä

  • Ei niitä kerätä. Ne on näköispatsaita ja hyvä otanta kuntalaisista.

    Äänestä

On teillä keskustelu

Äänestä
  • Yksinkertaisesti ne pilaa kirkonkylän maiseman. Katso ympärillesi kun meet Lastulaan kauppaan. Onko kauniita. Kumma kun kiinteistön omistaja ei ole vaatinut niitä hävitettäväksi.

    Äänestä

Oikeasti...kyllä on kamalia siellä entisen Lastulan lastauslaiturilla. Koko kirkonkylän maisema on pilalla niiden takia.

Karviaan tulee paljon ulkopaikkakuntalaisia Joulun aikana, käyvät kauniissa kirkossamme ja muistamassa vainajia hautausmaalla.

Eikö näiden taideteosten tekijöillä ole sen vertaa kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan, että veisi puli-ukkolaumansa vaikka sinne sisätiloihin. Joulutunnelma on kaukana kun vilkaiseekin Moon-liikkeeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siistikää_ympäristö kirjoitti:

pois rumentamasta syysmaisemaa?
Eiköhän olisi aika viedä ongelmajätelaitokselle nämä teidenvarsia "koristavat" pyötäilypatsaat, siin sivukylistä kuin keskustastakin. Osa niin vettyneitä ja aikansa eläneen näköisiä, että tekijän/tekijöiden pitäisi huolehtia ne pois asianmukaiseen paikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu