Ensimmäiseen viiteen sivuun en löytänyt mitään tuohon liittyvää, onko siitä täällä keskusteltu? Itselläni ainakin auttoi heti virtsankarkailuun ja tuntuisi huomattavasti helpommalle tavalle hoitaa ainakin pakkoinkontinenssia kuin kaikenlaiset vaippajutut. Vaipan tms. lisäsuojan tarve on itselläni vain ponnistuksiin liittyvää, eli suurin osa päivää menisi ilman vaippaakin, mutta toisaalta tarve sille tulee yllättäen, ettei vessaankaan pääse juuri silloin laittamaan. Olen neljä lasta synnyttänyt, raskasta ruumiillista työtä tekevä yli 50 v nainen.
Vastaukset 2
- Maatilanemännyys
Onpa mielenkiintoista, jos täällä ei kellään ole kokemusta tuosta renkaasta, ja kuitenkin juuri inkontinenssia sillä hoidetaan. Eipä silti, en ollut itsekään sellaisesta edes kuullut, saati nähnyt, ennenkuin gynekologi kysyi halukkuuttani uretrarengasta kokeilla. Leikkaustarve ei kyselylomakkeen perusteella vielä silloin syyskuussa täyttynyt, nytkin jo voisi olla eri juttu, rengaskin ruvennut valskaamaan pissaa yskiessä ja niistäessä.
- EdelleenTiedoksi
Puolitoista vuotta uretrarenkaan käyttäjänä, nyt on rengas varmaan alkanut sen verran pehmetä, ettei enää pidä niin hyvin kuin alussa, mutta silti pärjään pienimmällä inkontinenssisuojalla 90% ajasta. Joko olisi uusittava rengas tai hakeuduttava leikkaukseen, mutta siis kotioloissa pärjään vaikka ilmankin, vain oksentaessa kipeänä ollessa tuo rengaskaan ei pidä. Paljonko ihmisillä menee inkontinenssisuojiin rahaakin, jos vertaa tuohon renkaaseen? Oli 65 € syksyllä 2015, siihen inkontinenssisuojia ehkä 2 € viikossa eli 150 € mennyt niihin ja gynekologimaksu tietysti aloittaessa tuon käytön, ei paha hinta siihen nähden, kun kuulostaa joillakin menevän vaippoja useampi päivässä, vielä se ainainen huoli ja varominen ja vessan lähellä roikkuminen tähän vapauteen verrattuna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241332- 751269
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841221Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101004Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129995- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.85851Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast51696Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86677- 146594
- 50579
- 28578
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54563Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13549- 37548
- 46543
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94526- 21520