Pieni kysymys

Molemmat sujuu mallikkaasti. Yksin on helppo kysyä ja vastata ei tule kiistaa. Totta puhuen ainahan se olisi mukavampi keskustella kauniin neitosen kanssa.Mutta ei he nähtävästi uskalla.

Itsekseen tulee vaan pöpistyä. Tutun kanssa luistaa keskustelu. Tuntemattoman kanssa ei yhtään mittään. Nukkuman on mentävä, hän mielessä. On tääkin aika säälittävää itsekseen.

Jonkun muun kanssa, sillä itsekseen joutuu aina riitoihin itsensä kanssa: tee nyt noin eikun älä teekään.

Itsekseen tulee höpötettyä, ei ole pahemmin tuttavia joille puhua. Eikä mun entisetkään tuttavat halunneet mun juttuja kuunnella, yks pisti aina kesken kaiken puhelun poikki ja valehteli ett oli muka linjassa vikaa ;). Kun hän itse kertoi omia juttujaan niin eipä silloin yhteys mennyt välillä poikki ;). Tais pitää mua vähän tyhmänä, otin opikseni, enkä vaivannut häntä mun jutuilla. Kyllä mä huomasin senkin ett tuttavuus veteli viimeisiä, kun istuttiin kerran kahvilla pitkästä aikaan ja mä onneton kertoilin asioitani ja hän istui tuppisuuna, pitkästynyt ilme kasvoilla ja tuijotti mun ohi eli halus osoittaa ettei mun seura voinut vähempää enää kiinnostaa. Joo, ett mieluummin itsekseni höpötän kuin vaivaan muita mun joutavilla jutuilla. Joutavalla ihmisellä joutavat jutut noinhan se menee. Yritän välttää yksin höpöttämistä ihmisten ilmoilla ettei ihan kahjona pidettäis.

Omin tän.