Tunteiden peittely

Vetäähän tollanen vakavaksi ja tuskaisaksi ilmeen...

varmaan ihan normaalisti.

Mahdollisimman normaalisti - noin niinku omasta mielestä :D

Itselläni se menee siihen että en kykene katsomaan liian kauan silmiin-silmät on sielun peili- saattaa olla myös ujoutta ilmassa tai sitten keskitytään vain " virallisiin asioihin" tai puhutaan säästä...(n-m) kun näkee tilanteissa mahdottomuuden, sekä muita paljon ympärillä. Kahdestaan taas- se " hirvittää" kutittaa vatsanpohjassa ja voi saada kylmemmän kuvan koska jännittää toista...

NO vaikka siitä. Kun tapaa sattumalta kivan likan kaupassa on naamat peruslukemilla molemmilla. Eli käännettynä haluaisivat halata ja pusia mutta eihän se heiltä onnistu ei millään. Jälkeen päin kuljetaan pää kumarassa ja noidutaan omaa saamattomuutta.

Yritän käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Mitä se sitten onkin. Varmaan tuijotan häntä silmiin niin paljon kuin vain voin. Yritän pitää normaalia keskustelua yllä.

No jos siinä on muuta porukkaa ympärillä (siis aina), ei siitä silloin oikein mitään tule. Silloin vaihdamme vain toisillemme kiinnostuneita katseita, hymyjä ym. mahdollista. Jos tulisikin sellainen tilanne, että me olisimme kahdestaan niin veikkaan, että me puhua pälpättäisimme toisillemme koko ajan. Hänellä (naisella) on mulle selvästi asiaa, mutta eihän siinä porukan seassa pysty mitään henkilökohtaista toiselle kertomaan. Meidän pitäis saada jutella rauhassa. Se tilanne on siis vielä edessä.

Tähän on helppo vastata omalta osalta. Käyttäydyn pidättyväisesti (olen myös muutenkin taipuvainen tähän). Toisaalta kuitenkin hänellä on kyky saada minusta tämä piirre karisemaan pois. Tajusin kuitenkin, etten pysty olee oma itseni ja se johtuu juuri siitä, että pyrkii peittelemään tunteita kun ei ehkä ole soveliasta niitä näyttää. Jos käy niin, että tunteiden kohteen kanssa on kaksin, niin silloinkin on pidättyväisyyttä, koska ei tiedä toisen tunteista ja tämä aiheuttaa itselleni epävarmuutta. En myöskään oikein aina uskalla katsoa kunnolla silmiin, vaikka oikeasti ei haluaisi mitään muuta kun tuijottaa toista lakkaamatta. Saattaa myös olla että itseäni hymyilyttää, mutta näyttäytyykin liioiteltuna vakavuutena. Joskus tosin tämä "maski" pettää ihan täysin.

No kun, ei saa sanaa suustaan. Jos sellainen kuitenkin livahtaa, sekin todennäköisesti jotakin turhanpäiväistä. Hankala on keskustella "henkevästi", vaikka niin haluaisi:( Joskus jokin rauhallinen hetki voi auttaa kertomaan enemmän, tähän kuitenkin tarvitaaan aikaa, yhdessäoloa ja luottamusta toiseen.

Tunteiden peittely onnistuu kun on joku työhön liittyvä syy keskustella. Ajoittain tunnen olevani liian innoissani hänestä, jolloin välttelen vaikka en haluaisi vältellä. Silloin muutun ärtyisäksi ja vatsaa vääntää. Helpointa on kun saa edes jotenkin näyttää että tuntuu hyvältä olla siinä hänen kanssaan. Ei vaan saa olla liian innoissaan. Olen myös surullinen, mutta sen peitän helpommin.

Vahinkohymyjä ja puhe takkuaa

Minä en näytä tunteitani kovin helposti, vaikka olisinkin kiinnostunut. Ajatella, jos toinen ei olekaan ja olisin vaan kuvitellut kaiken. Yhden kerran hymyilin leveällä naamalla kiinnostukseni kohteelle, mutta sitten ajattelin että se taisi olla virhe, silmiin en uskalla kuitenkaan katsoa vaan katse pälyilee sinne tänne. Ja saatan myös hävitä näkyvistä jos näen hänen tulevan. Ihan tyhmää, tiedän mutta mitä enemmän tunnen sen "omituisempi" musta tulee. Vaikken muuta haluaisikaan kuin olla hänen kanssaan.

Ilme peruslukemille ja kohtelias tervehdys.

Riippuu niin persoonasta. Joku voi olla ujo, punastella. Toinen voi mennä vakavaksi ja sanat katoaa. Kolmas etsii seuraan, neljäs pakenee ja niin edespäin.

Ne pitää vain kylmästi tukahduttaa. Ei ole soveliasta ihastua keneen tahansa. piste,

Mä oon täysin siis TÄYSIN COOL...

Itse olin älyttömän huono peittelemään ihastumistani kun näin hänet kaupassa elokuussa. Olin varmaan melkoisen huvittava näky hänen mielestään kun olin niin " hermona" .

käyttäydyn normaalisti. On tunteita, mutta hän ei halua enempää.

Mulla maailman paras pokeri feis.

Välttelen miestä, paikkaa missä voisin nähdä. Helpoin tie, haluan unohtaa.

Toivon ettei huomaa mistään. Tahaton elekieli ja katse voi paljastaa. Olen ollut yliasiallinen, vakavanaamainen, hiljainen enkä ole katsonut pitkään silmiin koska niistä huomaa mitä tunnen.

No nyt mä tajuun miks nuoret on niin jäykkiä ja totisen näkösii.
Mä oon viiskymppinen ukko ja just viimeks kaupassa flirttailin omalle muijalle ku se kulki koko ajan mun perässä hyllyjen välissä: "Anteeksi, seuraatteko te mahdollisesti minua?" "Seuraan! Olette komea mies."
siis vähän rennompi meininki eikä mitään peittelyä.

No peitellään taas tunteita. Eikös niin?(n-m)

Riippuu ihastuksesta. Tosi kova ihastus, niin pyrin välttelemään ihastukseni kohdetta enkä katso päin ja olen todella torjuva, koska ahdistaa. Yksin ollessa sitten mietin häntä koko ajan ja mietin millaisia juttuja haluaisin hänen kanssaan tehdä ja mistä puhua mutta sitten kun nähdään taas, liukenen paikalta vähin äänin ennen kuin mitään ehtii tapahtua. Vähän laimeampi ihastus tai vain orastava kiinnostus, niin olen ihan normaali seurueessa ollessamme, usein olen muutenkin kaikille mukava ja hymyilen mutta juuri häntä otan huomioon, muistan juttuja ja saatan keskusteluissa palata asioihin, joita hän on vaikka sanonut tyyliin "Tää mitä sanoit sillon oli hyvin sanottu" jne. Mutta sitten jos joudun kaksin hänen kanssaan olemaan niin vaivaannuttaa, pää menee ihan tyhjäksi ja yritän ylläpitää keskustelua jollain ihan naurettavilla jutuilla ja huumorintajunikin menee ihan olemattomaksi. :D

Viimeksi ainakin meni pää ihan sekaisin ja tyhjäksi, kun hetken katseemme kohtasi. Hän näytti edelleen niin miehekkäältä ja kun tiedän millainen tyyppi hän on.. Tilanne oli se, etten voinut jäädä juttelee, vaikka olisi pitänyt tervehtiä ja kysellä kuulumisia. Käännyin sitten toisaalle, asioilla kun olin. Sydän pamppaili niin, että meinasi jalat lähteä alta, joten oli pakko jatkaa matkaa. Nopeastipa hänkin poistui paikalta, vaikka uskon, että tunteita on hänelläkin. Taidamme olla samanlaisia, vähän ujoja.

Vähän sama kuin muut jo vastannut. Erinäisistä syistä johtuen ihastukseni kohde on "kielletty hedelmä" ja olen meikänaisina ollut kuin en olisikaan. Minusta tuntuu, että ihastus on molemminpuolista ja olemme molemmat vapaita. Hän on ujo, ja minä puolestani en ole tehnyt aloitetta, kun hän on aika reilusti nuorempi. Hän ei taida tietää runsasta ikäerosta.

Tuo tilanne, että on paljon porukkaa ympärillä, on tosiaan aika hankala. Ei siinä pysty puhumaan kuin "virallisia" kuin virallisia, vaikka mielessä pyörii paljon muuta. Taas jos hetkeksi tulee kahdenkeskinen hetki, jännittää vähän liikaa. Sitten ollaan molemmat mahdollisimman normaalisti, yritetään päästä toisten juttusille, mutta jutella vain virallisia...

Täällä mennään samanlaisissa tunteiden myllerryksessä... mietin ikäeroa ja sen tuomia haasteita, toisaalta sitä, että ihastun todella harvoin ja tekisi mieli tarttua tilaisuuteen. Pelkään ainoastaan sitä, että jään katumaan myöhemmin, jos en toimi. Toki tiedostan eri elämäntilanteet, mutta totta puhuen paljon on samanlaisuuttakin...

well... jatkan asian itsenäistä pohdintaa.

Mä olen niin uuno, etten huomaa jos joku muhun ihastuu...
Itse koitan olla mahdollisimman normaali, vaikka lähipiiri lukeekin mua kuin avointa kirjaa, kohteet ei koskaan ole huomanneet... Toivon, ettei tämänkään kohdalla... Sääli, kun häntä en tule saamaan... Kielletty hedelmä, kyllä...

Tällä hetkellä(n-m)en osaa kun peittää tunteet, kielletty. Muuhun ei kykene.

S-mies?

S=KVL