Alkoholipulma

Jos 100 kg painava mies juo tasaiseen tahtiin 6 pullloa keskikaljaa välillä 18 - 24, nin voiko hän lähteä ajamaan autollaan töihin klo 6 aseuraavana aamuna syyllistymättä rattijuoppouteen ?
28523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Voi.

Äänestä

Todennäköisesti voi, keskikokoisenkin miehen maksa polttaa yhden alkoholiannoksen kahdessa tunnissa, eli jos kello kuudesta lähtien on pidetty maksa kiireisenä niin kyllä se ehtinee aamukuuteen mennessä palaa. Tai jos ei ehdi niin jäänee alle rangaistavan rajan. Mutta ihan varma ei voi olla, jos on vaikka syönyt paljon tai on hidas aineenvaihdunta. Minä en joisi ihan noin montaa jos aamulla pitää lähteä ajoon.

Äänestä
  • Ei aineevvaihdunta vaikuta alkoholin palamiseen koska alkoholi palaa maksassa.

    Äänestä

Monen alkometri näyttää jo kello 24 lähes nollaa tai ainakin 0,5 alittuu reippaasti. Painoa tietämilläni henkilöillä on alle sata kiloa.

Omana kokemuksena poliisituttavan kotoa tielle lähtemiset, jotka piti tapahtua puhtaalla nollalla. Virkamittari kalibroituna on ollut alkometrinä.

Äänestä
  • Jepulis. Omien kokemuksien perusteella olisin tuolla annostuksella virallisen ajokunnon rajalla koko illan.

    Äänestä

Kyllä, tarvittaessa luokkaa yhden aikoihin yöllä. Väsymys lienee suurempi riski kuin alkoholi tuossa vaiheessa.

Äänestä
  • Minulla on tapana pitää kirjaa juomastani alkoholista, joten tiedän suht. tarkasti mitä voi juoda, että aamulla on promilleja aika tarkkaan 0,3.

    Äänestä

  • sopivasti_juodaan kirjoitti:

    Minulla on tapana pitää kirjaa juomastani alkoholista, joten tiedän suht. tarkasti mitä voi juoda, että aamulla on promilleja aika tarkkaan 0,3.

    Tuohan onkin se ryyppäämisen syvin tarkoitus...

    Äänestä

Miksi vaivata päätään moisella. Juo Pommacia.

Äänestä

Itse juon usein 6-8 puolen litran purkkia keskikaljaa välillä 18-24 ja ajan seuraavana aamuna kuudelta töihin. Painoa 130kg. Ihan sama mitä promillet näyttää, ei tuo määrä seuraavana aamuna mitenkään ajokykyyn vaikuta.

Äänestä
  • Juuri tyypillinen rattijuopon ajatustapa. Harvalle rattijuopolle tulee epäilys omasta ajokyvystään.

    Äänestä

  • Kyllähän se vaikuttaa, koska alkoholin vaikutuksen alaisena nukkuminen ei ole yhtä paljon aivoja virkistävää kuin selvänä uinailu.

    Äänestä

  • SyväänUneen kirjoitti:

    Kyllähän se vaikuttaa, koska alkoholin vaikutuksen alaisena nukkuminen ei ole yhtä paljon aivoja virkistävää kuin selvänä uinailu.

    Juuri noin se on. Tuo on aika itsestään sevlä asia fiksuille ihmisille. Tyhmempi ei tajua vaikka vääntäisi piikkilangasta.

    Äänestä

  • Laske itse. 0,047x789x4000gr =148gr alk. 130 kg = 13 gr / tunti. Siis n. 12 h kestää .

    Äänestä

Alle 4h yöunet ovat liikenteessä paljon vaarallisempia kuin 1 promillen humala, tämä on tieteellisesti todistettukin. Poliisien pitäisi mitata vireyttä ja koordinaatiota kuten USAssa tehdään, vaikka aakkoset takaperin ja viivalla kävely. Lähtis väsyneiltä kortti paljon useammin kuin lievästi juopuneilta. Ja liikenne olisi turvallisempi.

Äänestä
  • 1 promille on jo kovan luokan humala. Minulle sopisi että kaikkien aineiden nauttiminen jotka vaikuttavat ajosuoritukseen heikentävästi, tulisi kieltää kokonaan vuorokatta ennen ajosuoritusta.

    Äänestä

  • Kaikuuko täällä? Itsehän tokasin saman jutun juurikin muutama päivää sitten.

    Eli mitattaisi ajokykyä, ei promilleita

    Näin jäisi kiinni tosiaan liian väsyneenä tai aineissakin ajavat.

    Sen sijaan pieni aamukrapula ei haittaisi....

    Joku jekkuryhmä tosiaan voisi tehdä testin jossa läpäistään INSSIAJO noin yhden promillen krapulassa... Noh videon kommentit olisi kuitenkin "juopon tuuria" "joku olisi voinut kuolla"

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    Kaikuuko täällä? Itsehän tokasin saman jutun juurikin muutama päivää sitten.

    Eli mitattaisi ajokykyä, ei promilleita

    Näin jäisi kiinni tosiaan liian väsyneenä tai aineissakin ajavat.

    Sen sijaan pieni aamukrapula ei haittaisi....

    Joku jekkuryhmä tosiaan voisi tehdä testin jossa läpäistään INSSIAJO noin yhden promillen krapulassa... Noh videon kommentit olisi kuitenkin "juopon tuuria" "joku olisi voinut kuolla"

    Edelleenkään et ole kertonut miten sen ajokunnon toteat??

    Äänestä

  • Kerropa.meille kirjoitti:

    Edelleenkään et ole kertonut miten sen ajokunnon toteat??

    Testaamalla koordinaatiota, refelksejä yms. jotka vaikuttaa ajokykyyn

    Äänestä

Teoriassa kyllä voi. Jos ajatellaan rangaistavuutta ja vaikutusta ajoon niin tapaukset tulee tutkia yksittäisinä. Voihan tulla vastaan jotain elimistöllisiä poikkeuksia.

Sitten jos saivarrellaan... Tässähän on kerrottu ainoastaan klo 18-24 välillä juodut keskioluet. Onko testihenkilön veressä yhtään alkoholia klo 18? Mitä testihenkilö tekee puolen yön jälkeen? Loppuuko siis alkoholin nauttiminen siihen? Onko hänen autossaan alkolukko?

Äänestä

Missä viipyy Pankkautomaatti kysymässä tässä keskustelussa että miksei mitata humalatilaa vaan promillemäärää? Tätähän se on ihmetellyt aikaisemminkin eri nimimerkeillä. Ei se ymmärrä tätäkään asiaa.

Äänestä

Apteekissa myydään suppoja, jotka nopeuttaa alkoholin poistumista elimistöstä. Merkki on Frektum tai jotain sellaista, en muista tarkkaan mutta farmaseutit tietää kyllä. Eli tuollainen suoleen nukkumaan mennessä niin aamulla voi lähteä ajamaan.

Äänestä

Kyllä kun olet 300kg läski niin voit juoda 180-240 pulloa keskikaljaa. Mutta ajamaan ei pidä lähteä nyt eikä huomenna.

Äänestä
  • Ai kyse oli 600 pullosta keskikaljaa... kannattaa hakea apua tuohon alkoholismiin.

    Äänestä

Se on aivan sama, juoko 6 pulloa 18-24 välisenä aikana, tai vaikka 18-19 välisenä aikana. Alkoholi poistuu samalla nopeudella, alkaen hyvin pian juomisen aloittamisen jälkeen. Käytännössä maksa poistaa 80kg painavalla miehellä, noin 1½ pulloa olutta tunnissa. Eli 6 pullollista poistuu noin 9 tunnissa. Eli jos klo 18 aloittaa, niin klo 3 yöllä on NOLLA promillea. 2-tuntia per pullo käytetään yleensä, kun halutaan hieman varmuuskerrointa. Eli silloin on VARMASTI selvä, eikä ole mitään epäilystäkään, olipa syönyt raskaasti tai ei. Kyllä 100kg painoisella pullo palaa vähän reilussa tunnissa. Eli yhden aikaan on selvä. Rattijuopumusraja on 0,5 joten se alittuu jo iltakymmenen aikoihin. Promillet vain käyvät hetkisen aikaa yli 0,5:n. Satakiloinen saa juoda ainakin sen 10 pulloa, ja silti voisi lähteä ajamaan aamukuudelta.

Äänestä
  • Korjaus. Siis 1½ tunnissa yksi pullo. Hyppiipä rivit.

    Äänestä

Minä join 7 keskaria klo 16-22 välillä ja jouduin puhaltaan klo 22:35 jolloin käsitesteri näytti 0,34 mg ja jouduin lähteen tarkkuusalkometriin.Tarkkuusalkometrin tulos oli lupulta 0,14mg joten jäi reilusti 0,22mg alle joka on rajana rattijuopumukselle.Ei ole tapana ajella pienissä mutta silloin oli tilanne se että oli pakko lähteä ajamaan ja tiesin kuitenkin että olen ajokunnossa koska olen joskus vastaavassa tilanteessa puhaltanut poliisin mittariin kuuden kaljan jälkeen alle 0,3 promillea,silloin en ollut ajoneuvolla liikkeellä.
47v mies ja painoa 91kg.
Tämä on tietysti vain minun kohdallani tulos,toiset voi varmaan juoda enemmänkin ollakseen ajokunnossa ja toiset vähemmän.
Lisäksi jos jotain onnettomuuksia tapahtuu ja mittari vähänkin värähtää niin vakuutusyhtiöt kyllä osaa luistaa korvauksista.

Äänestä
  • Totta. Oliko se 1,2 tai 1,5 promillea se raja jolloin korvauksia VOIDAAN periä kuskilta takaisin :)

    Ja tosiaan, jos ei ole henkilövahinkoja, niin paikalta saa poistua ilman rangaistusta "selviämään"

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kaljaveikko kirjoitti:

Jos 100 kg painava mies juo tasaiseen tahtiin 6 pullloa keskikaljaa välillä 18 - 24, nin voiko hän lähteä ajamaan autollaan töihin klo 6 aseuraavana aamuna syyllistymättä rattijuoppouteen ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu