Hiukan ihmetyttää, onko meillä enää mitään muuta

tunnusta, siis edes osittaista kuin lippu, josta voisi kuvitella meidän olevan itsenäinen valtio ? Lippuhan toki voi olla ilman itsenäisyyttäkin, ja niin taitaa olla nykyisin meidänkin tapauksessamme.

2

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Enää? Ei kai meillä ole koskaan ollut tunnuksia, jotka yksiselitteisesti kertoisivat Suomen olevan itsenäinen valtio. Vaakunamme saimme Ruotsilta siihen kuuluvana osana jo 1500-luvulla. Oman valuutan, markan, saimme puolestaan Venäjältä sen suuriruhtinaskuntana 1860-luvulta kuten myös omat postimerkit jo vuosikymmentä aiemmin. Saksalaisen säveltämä kansallislaulumme on yhteinen Viron kanssa. Niinikään tasavallan presidentin on sama kuin Viron puolustusvoimien komentajalla.

    • Antakee_anteeksi_eiKuulu

      Suomella oli suuriruhtinaskunnan asema vuodesta 1809 vuoteen 1917.
      6.12.1917 Suomen itsenäisyysjulistus on Svinhufvudin senaatin 4. joulukuuta 1917 antama esitys Suomen julistautumisesta itsenäiseksi Venäjästä. Suomen eduskunta hyväksyi esityksen 6. joulukuuta 1917 äänin 100–88. Tätä päivämäärää vietetään Suomen itsenäisyyspäivänä.
      Hävinnyt puoli aloitti sisällissodan. Hyvänä apunaan Venäjän Bolševikit.
      Sota ei edennyt toivomillaan tavoilla. Suomenkansa voitti.
      Vasemmsito pakeni Venäjälle, pääpukarit, mm SDP puheenjohtaja Manner.
      Manner perusti Venäjällä sittemmin komministisenpuolueen Suomeen.
      Sisällissodan arvellaan tappaneen kaikkiaan 100 000 ihmistä.
      Yleensä anteeksi pyydetään esim. tämän SDP aloittaman sodan, mutteipa ole kuulunut anteeksiantoa. Olisi kuolleille ja heidän omaisilleen, jokin piste.
      SDP presidentinkin palvonta kohdistui punaisiin. Etteipä taida anteeksi pyyntöä tulla.
      .
      Suomen Eduskunta on 15 päivänä viime marraskuuta -1917, nojaten maan Hallitus­muodon 38 §:ään, julistautunut korkeimman valtiovallan haltijaksi sekä sittemmin asettanut maalle hallituksen, joka tärkeimmäksi tehtäväkseen on ottanut Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamisen ja turvaamisen. Tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen. Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.
      .
      Vuonna 1809 Venäjän hallitsijaksi tuli keisari Aleksanteri 1.
      Venäjä halusi valloittaa Suomen. Vuonna 1808 syttyi sota.
      Sotaa sanotaan Suomen sodaksi. Ruotsi-Suomi hävisi sodan
      ja Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809. Suomi sai autonomian eli itsehallinnon. Se tarkoittaa, että suomalaiset saivat itse päättää
      monista asioista. Venäjän keisari oli kuitenkin myös Suomen hallitsija.
      Aleksanteri I:n jälkeen Venäjän keisariksi tuliNikolai I. Kun Nikolai I kuoli, hänen jälkeensäkeisariksi tuli Aleksanteri II vuonna 1855. Kun
      Aleksanteri II oli keisarina, suomalaisten elämä kehittyi paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      154
      3494
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      84
      3006
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      77
      2495
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2389
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      56
      2305
    6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      20
      2295
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      116
      2254
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      152
      2175
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      33
      1731
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1686
    Aihe