Joulukuussa takanani on 1,5 vuotta AMK-opintoja. Olen valmistunut vuonna 2013 ammattikoulusta. Elämäntilanteeni on nyt sellainen, että joudun muuttamaan väliaikaisesti toiselle paikkakunnalle eli en voi ilmoittaa itseäni läsnäolevaksi opiskelijaksi ensi kevääksi, vaan paluu kouluun onnistuisi vasta 2016 syksyllä.
Jos en onnistu löytämään ensi kevääksi töitä, voinko saada jotain tukea vaikka olen periaatteessa opiskelija? Olen kuitenkin aiemmin valmistunut ammattiin.
Jos en onnistu löytämään ensi kevääksi töitä, voinko saada jotain tukea vaikka olen periaatteessa opiskelija? Olen kuitenkin aiemmin valmistunut ammattiin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ilmoittamatta jättämisellä menetät opinto-oikeutesi, jonka saa mahdollisesti takaisin seuraavan lukukauden alussa vain erillisellä hakemuksella, mikäli hakemus siis menee läpi. Ei ole siis suositeltavaa toimia näin, jos haluat kuitenkin jatkaa vielä opintojasi tauon jälkeen. Eli ehdottomasti kannattaa ilmoittautua poissaolevaksi.
Ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa koulutuksessa opiskelevalla opiskelijalla on oikeus ilmoittautua poissaolevaksi enintään neljän (4) lukukauden (kahden (2) lukuvuoden) ajaksi, kuitenkin vain enintään yhdeksi lukuvuodeksi kerrallaan. Jos opiskelija ilmoittautuu poissaolevaksi enemmän kuin neljäksi lukukaudeksi, poissaolo vähentää jäljellä olevia läsnäolokausia.
Poissaolon aikana ei ole oikeutta opintotukeen tai muuhun opiskelijan etuun kuten ateriatukeen. Jos et saa palkkaa ja et ole työtön, vaan opiskelija, on sinulla oikeus toimeentulotukeen, jota haetaan kunnan sosiaalitoimistosta. Myös asumistuen mahdollisuus ja käytännöt kannattaa selvittää Kelasta.
jos pidät välivuotta niin työkkäri katsoo sinut päätoimiseksi opiskelijaksi elleivät opinnot ole olleet keskeytyneenä yli vuoden ajan
kun työkkäri katsoo sinut päätoimiseksi opiskelijaksi et voi saada työmarkkinatukea, joten ainoa keino saada rahaa on mennä joko töihin tai sossuun. kelasta voit saada yleistä asumistukea mutta se ei riitä vuokran maksuun kokonaan.
sossun suhtautuminen voi vaihdella, sillä olet itse itsesi järjestänyt tuohon tulottomaan tilanteeseen, kukaan ei ole pakottanut sinua pitämään välivuotta tai olemaan keskeyttämättä opintojasi ja ilmoittautumaan työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi. mutta jotain tukea saat kuitenkin sossusta. joillain paikkakunnilla saat 2-3kk alennettua perusosaa ennen kuin alat saamaan täyttä toimeentulotuen perusosaa 485 euroa/kk vuokra sähkö vesi lääkkeet ja terveydenhoitolasku
Varmaan on olemassa joku välivuosituki, jota voit hakea. Jos ei ole, niin välivuosituesta pitäisi pikaisesti säätää laki. Ota yhteyttä omaan kansanedustajaasi, joka voi tehdä asiasta välikysymyksen.