Kun kuuntelee Erkki Tuomiojan lausumia, ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin, että miestä vaivaa pitkälle kehittynyt dementia. Valitettavasti tälle sairaudelle ei ole pätevää hoitoa olemassa.
Onko Tuomioja dementoitunut?
aivan_ilmeisesti
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On dementoitunut.
oikea kansainvälinen risteilynahjus ja horissut pehmoisia jo vuosikaudet.
Tuomioja loihti lausumaan, että "eihän nyt ruotsin kustannuksella voi muita kieli alkaa lukemaan"!?
Asiahan on juuri toisinpäin! Eli ruotsia luetaan kaikkien muiden kielien kustannuksella. Eli yhtä turhaa marginaalikieli syrjäyttää monet hyödylliset ja suuret maailmankielet.
Tuomioja on malliesimerkki svekodemari-dinosauruksista, joita on vielä muutama aktiivipolitiikassa mukana.