6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa?
Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Väärät eivät peri Jumalanvaltakuntaa
69
210
Vastaukset
- tosipaljon
pelottaa huttelusi ja lainauksesi raamatusta olet vain ihminen et Jumala! ;)
tiesitkö niin metsä vastaa ku sinne huudetaan?
me ollaa saatanan kaa ku paita ja peppu eli laitetaan kova kovaa vastaan!
ei kannata huudella vierasiin pöytii voi tulla vaikka pataan!
mee kotiis huutelee ja kasvamaan aikuiseksi ja lopeta palsta pelleilysi!
KatsoJeesukseen 14.9.2015 20:45
Kannattaa varata työvaatteet sängyn viereen, jotta pääsee aamulla reippaasti työhönsä. Tulevatkin sukupolvet joutuvat valmistautumaan töihin lähtöön.
Hyvä on varata myös aikaa hetki lukea Raamattua, mutta jos olet aamu-uninen, jätä se iltahetkeen.
Rukoukseen on hyvä varata aikaa ja pyytää ennenkaikkea siunausta alkavalle päivälle, jotta voi rohkeasti kohdata päivän haasteet, mitä ikinä päivä tuokin tullessaan.
Sitten kun tulet eläkeikään esim. viidenkymmenen vuoden päästä, huolehdi siitä, että sinulla on mielekästä tekemistä, jotta eläkeaikasi on mielekästä ja innostavaa.
Tee tarvittaessa testamenttisi ja järjestä asiasi valmiiksi, kun tiedät, että terveytesi alkaa heiketä ja elinaikasi ei ole enää kovin pitkä.
Sinä joka nyt elät, olit nuori tai vanhempi, saat elää koko elämäsi ja siirtyä sitten aikanaan kuoleman kautta Jeesuksen tykö. Opiskele, tee työtä, perusta perhe ja aikanaan sinusta voi tulla isoisoisä ja voit ilota lastesi lasten lapsista. Kiitä Jeesusta, että hän on sinun pelastajasi ja johdattajasi.
Tällä tavalla voit siis valmistautua tuleviin päiviin, vuosiin ja vuosikymmeniin.
Jumalan aikataulut ovat erilaisia kuin ihmisten aikataulut. Raamatussa on paljon profeetallisia tapahtumia, joiden pitää ensin tapahtua, ennenkuin ollaan siellä vaiheessa, kun pakkosiirtolaisuudesta palaava Israelin kansa rakentaa uudelleen Jumalan temppelin ja aloittaa uhritoimitukset. Israelin luopumuksessa elävä kansa karkoitetaan vielä kerran ja vasta sitten aikanaan Jumala kokoaa heistä takaisin kansan, joka on halukas palvelemaan Jumalaa.
Jumalan silmissä aika on lyhyt, mutta ihmisen ajassa aika on pitkä, sukupolvet tulevat ja sukupolvet menevät ennenkuin tullaan niihin tapahtumiin, joista Ilmestyskirja 6 luvusta alkaen kertoo.
Kun sinä tutustut kaikkiin Raamatun profetioihin uskollisesti ja alat rakentaa niistä tuota Jumalan suurta suunnitelmaa, sinäkin ymmärrät, että monet puhujat ja kirjoittajat ovat puhuneet ja kirjoittaneet omiaan, vaikka ovat ehkä sen tehneet parhaan ymmärryksensä mukaan. Raamatun profeetallisen sanan tutkiminen kestää vuosikymmeniä, sitten sinä käsität, mitä kaikkea Jumalan tulevien aikojen salaisuutta sinne onkaan kätketty.
Siunausta sinun työhösi, elämääsi, vapaa-aikaasi, etsi oma Jumalan tehtäväsi ja kutsusi ja toimi sen mukaan, odota kärsivällisesti Jumalan edessä, kyllä hän sinulle kertoo aikanaan, mitä hän sinulta odottaa. Sinä saat palvella Jeesusta - Jeesukseen katso, hän sinua johdattaa ja saat kokea sisäistä rauhaa ja iloa ja erottaa valheet totuudesta ja saat palvella Jeesusta koko elämäsi ajan ja siirtyä kuoleman kautta aikanaan hänen luokseen.
Ole turvallisella mielellä, hän sinua tukee, kantaa ja rohkaisee, hän on sinun kanssas- Tietoalisää
Pyhä Raamattu on Jumalansanaa.
Ei ole pakko uskoa.
Jumalan kieltäjille ja ateisteille on Suomi 24 varannut useita sivustoja käyttöön ja keskustelua varten.
Profetiat perustuu ja tarkistetaan Raamatunmukaisiksi juuri Raamatulla.
Ei ole profetiaa ilman raamattua.
Ennustelueukot löydät rajatiedon puolelta.
Ei ole palstalla muuta aihetta kuin profetiat, näyt... siis uskovien juttuja.
Aloitus on Raamatusta ja itse päätät vain omasta tulevaisuudestasi. - jeepjeep
joo eli valitsen helvetin mitäs siihen sanot? ;)

Ole turvallisella mielellä, hän sinua tukee, kantaa ja rohkaisee, hän on sinun kanssa - 543453
345534
- 231321
Tietoalisää kirjoitti:
Pyhä Raamattu on Jumalansanaa.
Ei ole pakko uskoa.
Jumalan kieltäjille ja ateisteille on Suomi 24 varannut useita sivustoja käyttöön ja keskustelua varten.
Profetiat perustuu ja tarkistetaan Raamatunmukaisiksi juuri Raamatulla.
Ei ole profetiaa ilman raamattua.
Ennustelueukot löydät rajatiedon puolelta.
Ei ole palstalla muuta aihetta kuin profetiat, näyt... siis uskovien juttuja.
Aloitus on Raamatusta ja itse päätät vain omasta tulevaisuudestasi.231321
- 543453
Tietoalisää kirjoitti:
Pyhä Raamattu on Jumalansanaa.
Ei ole pakko uskoa.
Jumalan kieltäjille ja ateisteille on Suomi 24 varannut useita sivustoja käyttöön ja keskustelua varten.
Profetiat perustuu ja tarkistetaan Raamatunmukaisiksi juuri Raamatulla.
Ei ole profetiaa ilman raamattua.
Ennustelueukot löydät rajatiedon puolelta.
Ei ole palstalla muuta aihetta kuin profetiat, näyt... siis uskovien juttuja.
Aloitus on Raamatusta ja itse päätät vain omasta tulevaisuudestasi.43543
- werwre
werwre
- 43453
345435
- jeepjeep
hei ettekö te ole nytten täällä palstalla epäonnistuneet tehtävässänne tehdä kaikki opetuslapsisiksi eikä helvetin lapsiksi? ;)
jos ette edes minua "uskovana" pysty pysäyttää/käännyttää ja minuun vaikuttamaan ni miten sitten uskosta osattomiin jotka tätä palstaa lukee?
montako sielua olette saaneet pelastetuksi tai käännytetyksi?
kyl voin sanoo että kyl te teette ihan toisin päin te ajatte kaikki pois ja teette ihmisistä helvetin lapsia sitten vielä tapatte juuri uskoon tulleet ja saatatte tämmöset ihmiset hämminkiin!
tykkääkö Herra tämmösestä?
te itse asiassa nautitte siitä että saatte alista ihmisiä ja nöyryyttää laittaa ihmisten kannettaviksi semmosia taakkoja johon ette edes itse koske! :)
miten te luulette että palstan ateistit teijän julistamiseen suhtautuu?
jos minä suhtaudun näin ja teillä minuun on näin vähän valtaa niin mitä sitten ateisteihin ja ettekö te uskovina edes pysty minusta riivaajaa ajamaan pihalle ni miten sitten uskostaosattomista? ;)
eikö silloin julistamisessanne ja toimintatavoissanne ole vikaa kun ette edes minun kohdalla onnistu niin miten sitten uskostaosattomien kohdalla? :)
miten luulette että suomi muka nöyrtyisi ruokoukseen ja paranukseen paastoon jos minäkin olen näin tottelematon? ;)
mitä sitten uskostaosattomat ettekö nytten ole epäonnistuneet tehtävässänne?
voin sanoo että tilanne vaan tulee menemään huonommaksi, eikö teijän rukoukset oikein auta ja vaikuta?
eikö saarnanne tuo ihmisiä Herran luokse ja pelastukseen?
miettikää tätä ja menkää itseenne! ;)- jeepjeep
ettekö ole vähän ristiriidassa itsenne kanssa ja ole kaksi naamasia ja kieroja ku korkkiruuvi? ;)
sitten ootte valmiina pettää veljeene ja lyömään heti puukon selkään ku silmä välttää!
kyllä minua kehutaan ja haukutaan mitä tää tämmöne peli on?
miten luulette että mitä tämä vaikuttaa ateisteihin tuotteko heitä Kristuksen luokse vai työnnättekö pois?
entä juuri uskoon tulleihin tapatteko ne vai auttatteko eteen päin?
voin sanoa että teette kaikki päin vastoin kuin pitäisi...
mistä tiedätte jos tulin kostoretkelle, tuomioksi teille ja skalpeeramaan päänahkanne kuin intiaanit aikanaan? :)
menkää itsenne ja mietiikää tätä!
voin sanoa että joo olihan saatana mun rakas vähän aikaa sitten mistäs teidätte rupeeko vanha suola janottaa? ;)
"kirjoituksistaaa
18.9.2015 12:59
Pitää sanoa että kiitoksia kehuista ja rohkaisusta ette vaan tainut tietää että tämä kääntyy teitä itseänne vastaan? ;)
" JumalanArmo40
15.9.2015 2:19
Tyhmintä mitä uudestisyntynyt Jeesuksen oma voisi tehdä, olisi puhuminen ja asioiden ilmoittaminen Jumalan nimissä ja esiintyminen Jumalan edustajana maan päällä.
En ole tyhmä, joten olen suorassa palvelusuhteessa ja virassa Jumalalle, kuten olivat Raamatussa esiintyvät edeltäjänikin, mutta en kerro missä virassa toimin ja mihin virkaan minut on nimitetty 12.06.2015. En pidä sitä tietoa mitenkään tärkeänä, mutta Rakastan yli kaiken keskusteluja Jumalan kanssa ja sitä, että saan nöyränä palvella Kaikkivaltiasta Jumalaa ja toteuttaa Herran tahtoa.
En vastaa lainkaan esittämiisi kysymyksiisi, jotka koskevat Raamattua. Olet Jumalan valitsema Raamatun asiantuntija, joten mitäpä uutta minä voisin kertoa sinulle Raamatusta, poikkeuksena tietysti joku asia minkä Jumala haluaa erityisesti kertoa."
"JumalanArmo40
13.9.2015 22:01
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
Jumala tunnisti kyllä sinut... ;)
Olet työparini - niin Herra sanoi sinusta - veljeni. Herra sanoo myös sinusta näin . . . siteeraa sanaani - kuin puhuisi KIELILLÄ ja - JUOKSUSTA. Herra sanoo . . . ei minulla ole ketään häntä parempaa - olet sen myös minulle osoittanut. Olen aina Herran kanssa - samaa mieltä - ja Herran tahto toteutuu, siitä pidämme huolen.
Tässä Herramme, kepeä, kuvaus meistä molemmista:
Minä olen kissa, joka kehrää rakastavasti ja tekee Herran kanssa aluksi muutamat - Pyhät temput :D
Sinä olet koira, joka haukkuu ja myös tuomitsee vihaisesti, mutta vain Raamatun sanalla ja jonka "murinaa" kaikki pelkää - paitsi minä ;)
Ei sinun tarvitse luontoasi peitellä, mutta Jumalan tahto pitää toteuttaa . . . aina.
Olemme tempaus tauolla, sillä minulla on myös omat ongelmani ja tempaus veljemme, jotka myös ovat työpari, eivät vielä suostu toteuttamaan Herran tahtoa. Meidän pitää valmistautua omilla tahoillamme, kunnes tempaus on ohi ja kaikki siitä toipuneet . . . ja meidän henkilökohtaiset ongelmat, ratkaistu.
"Jumalan_nimissä
5.9.2015 5:40
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
Jumala on valinnut sinut toteuttamaan suunnitelmaansa, mutta vain Jumalan tahdon mukaisesti. Olet siis Jumalan mielestä täydellinen . . . uudestisyntynyt Jumalan oma.
"Olet kovia kokenut ja juuri siksi Jumala on sinut kutsunut. Kertomuksesi perusteella sinulla on kokemusta sellaisista synkistä asioista, joita ei voi ymmärtää, kuin elämällä hetken sellaista rankkaa todellisuutta.
Kokemuksesi on siksi arvokas."
Jumalan_nimissä
7.9.2015 2:11
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
Olit ahkera, nämä riittävät, KIITOS . . . :)
Jumalan pyhä henki kulkee kanssasi ja enkelien armeija on suojanasi."
Jumalan_nimissä
6.9.2015 20:24
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
"Olet siis Jumalan mielestä täydellinen . . . uudestisyntynyt Jumalan oma."
"Paavali kirjoittaa rakkaudesta, joka vallitsee uskovien välillä. Se yhdistää eri tavoin toimivat ja ajattelevat kristityt . . . yhdeksi perheeksi."
Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttolaisille Luku 12:1-27 ja 13
Täydellinen vastaus RAAMATULLA, Jumala on riemuissaan sanansa käytön taidoistasi !
Olet ymmärtänyt täydellisesti Jumalan tahdon, mitä toteutamme ja olet ahkera, luen kaikki." - JeesusonHerramme
Itse valitset oman, ateistisen ja pilkkaavan tiesi, mutta siitä olet kerran vastuussa. Valituslupaa ei tuolloin ole olemassa, vaamn tuomiot luetaan.
Suotta täällä on omaa tuskaansa purkaa.
Valitse palsta aiheen mukaisesti. - Totuuttaesiin
Aloituksen sanoma on hyvä muistaa jokaisen.
- jeepjeep
"itse valitset oman, ateistisen ja pilkkaavan tiesi, mutta siitä olet kerran vastuussa. Valituslupaa ei tuolloin ole olemassa, vaamn tuomiot luetaan.
Suotta täällä on omaa tuskaansa purkaa.
Valitse palsta aiheen mukaisesti."
ei kiinosta sun paasamainen... :)
ei ole muuten sinullakaan ja joudut sinäkin vastaamaan teoistasi ja sanoistasi... ;)
suotta täällä palstalla itseäsi esille tuot ja purat itseäsi!
samoin itse valitset suuntasi! - jeepjeep
et muuten vastannut kysymyksiini ja odotan myös muitten vastauksia!
iteppä valitsit maaliisen "sodan" käynnin joten kestä se nahoissasi ei sinua kukaan minun käsistä auta pois! ;) - jeepjeep
luuletko että sanasi minua pelottaa?
ette taida vieläkään ymmärtää minua että olen tehnyt tuplajuudakset joten eipä tämmönen pikku juttu mintään rötös listassani paina tää on varsin kevyt rikos verrattuna muihin... ;) - olenteidän
kaikkien kaa valmis lähtemään maaliiseen oikeudenkäyntii jos tämä sitä vaatii!
- jeepjeep
MUSITAKAA KAIKKI TÄMÄ JA OTTAKAA ONKEENNE! ;)
jokainen meistä vielä joutuu Herran tuomio istuimen eteen ja siellä jokaiselle luetaan tuomio joko pelastukseksi tai kadotukseksi!
emme tällä hetkellä ole vielä "tuomio" istuimen edessä olemme vasta sitten kun kuolema meidät korjaa...
tällä hetkellä olemme vielä maanpäällä emme taivaassa ja täällä "pätee" maaliiset lait ja temme asioita "maallisesti"...
ei pidä sotke "taivas asioita" ja "maallisia asioita" keskenään ja unohtaa että olemme vielä maan pällä emme taivaassa...
eli asia menee myös niin että joko me käymme "sotaa" taivaallisesti tai sitten "maallisesti"...
ei tällä maan päällä ihmisiä ja oikeusistuimia karkuun pääse ja kukaan tule niistä pelastamaan sinua/teitä... ;)
eli joko otamme pataan tai sitten emme tai sitten käymme oikeutta tai sitten ei tai sitten vaan käännämme poskemme? ;)
muutama lainaus pelastussanomasta!
26.7.2009
Raamattu on Kristityn pahin lyömäase
Kaksi uskovaista kun keskustelee vanhoista erimielisyyksistä, he ottavat liian herkästi Raamatun aseeksi toistaan vastaan. Tämä on todella veristä näytöstä, jossa pitäisi molemmat pistää jäähylle ja puhaltaa heti alkuunsa peli poikki. Tässä syntyy hurjaa syntiä ja vääristelyä, koska kun Raamattu muodostuu käyräksi miekaksi, niin synti korostuu ja saatana taustalla nauraa makeasti. Miekka ei enää olekaan suora kaksiteräinen, vaan käyrä yksiteräinen ja painava. Raamatussa on paljon yksittäisiä jakeita, joita voidaan käyttää melkein tilanteessa kuin tilanteessa jotain vastaan. Uskova voi sanoa toisestaan miten pahan haukkumanimenkin kuin vain ilkeässä mielessään keksii, joka satuttaisi toista mahdollisimman paljon ja sitten heittää
perään Raamatun paikan, jossa Jeesus haukkui rahanvaihtajat kyykäärmeen sikiöiksi. Tällä siunauksella kuka tahansa voi nimitellä ketä tahansa miksi tahansa. Sanalla sanoen se on kaikkea muuta kuin kristillistä katsottavaa. Lisäksi Kristitty saattaa piiloutua omien tekojensa taakse, korostamalla kristillisiä arvoja joiden mukaan kukaan ei saa hänen tekojaan muistella. Silti hän itse voi syyttää ja tuomita toisia koska tahansa, eikä vanhojen muistelematta jättäminen kosketakaan häntä enää millään tavalla, koska tämä vetoaa taas Raamattuun juuri sillä tarpeellisella tavalla saada nuhdella toista. Kristitty siis ikään kuin luovii tekojensa ja Raamatun sanoman kanssa omien etujensa mukaan.
Lisäksi kun seuraa riidan kehityskulkua, niin huomaa, että riita lähti pienestä ja yksittäisestä seikasta, jota toinen alkaa puolustella. Lopulta kumpikaan ei selviä riidasta ilman omaa syntisyytensä raadollisuutta, mutta toinen saattaa silti olla riidassakin itsekriittinen ja katsoa riitaa pelin kautta. Toinen joka ei peiliin tuijota, kääntää riidan kulun jatkuvasti vellovalla vauhdilla edukseen toisen iskujen kautta. Nimittäin jos toinen on sanonut pahasti, niin toinen on heti valmis marttyyriksi ja syyttää tätä nimittelystä ja syyllistämisestä, vedoten välittömästi taas Raamattuun, sen sijaan kun itse juuri ennen syyllistyi nimittämiseen ja syyttämiseen. Se ei taas olekaan toisen mielestä syyttelyä, vaan asiasta nuhdellen keskustelua ja siitä mainitsemista. Kieroa kaksinaismoralistista panettelua. Omat pahat sanat ovat siis sallittuja mutta toisen pahat sanat taas syntiä ja pahan hengen aikaansaannoksia. Siis toisen pelisäännöt ovat erilaiset kuin toisen ja se joka ei osaa kääntää kaikkea edukseen ja toisen syyksi, se häviää taistelussa. Ovelampi siis voittaa, eikä suinkaan oikeus.
Törmäsin tähän juuri äsken, eikä se ollut kivaa katsottavaa ja kuultavaa, koska toisella ei ole samat pelisäännöt käytössä kuin toisella. Kun tämän sanoo, niin sekin on toiselle pelkkä pöyristyttävä syytös, koska henkilö nimenomaan perustaa kaiken Raamatun lauseisiin.
Tästä olen monesti puhunut, eli Raamatun repimisestä ja pilkkomisesta omaksi aseeksi sivaltaa uskonveljeä tai sisarta. Hyvin kaukana rakentavasta kristillisestä hengestä.
Sain tänään juuri tähän aiheeseen sopivan mailin eräältä sisarelta. Hän lähetti paljon mukavia ajatuksia ja hyviä neuvoja. Tämä jae liittyy tähän oleellisesti: Sananl.9:8 Älä nuhtele pilkkaajaa, ettei hän sinua vihaisi; nuhtele viisasta, niin hän sinua rakastaa.
Juuri näissä kahden uskovan välisissä kiistoissa tämä karmeus juuri korostuu, koska et voi käyttää tätä sanalaskua pelkästään hyväksesi, koska vaikka kyseessä onkin näennäisesti pilkkaaja ja ennen kaikkea haluton ymmärtämään toista, niin kyse on kumminkin uskovasta. Tilanne on siis paljon pahempi kuin voisi kuvitella. Jumalattoman voisi jättää Herran huomaan, mutta uskovasta meillä olisi tarve kantaa vastuuta. - jeepjeep
14.8.2009
Saatanan tribaali sallii itselleen ja saman tuomitsee muilta - kääntää kaiken aina väärin päin
Saatanan tribaalin tunnusmerkkejä on nähtävillä kaikkialla, ei vain pahuuden pesissä, vaan joka paikassa ja niin myös kristittyjen keskuudessa.
Otetaan vaikka esimerkki ihmisestä joka keskustelupalstoilla esittää yleisesti ottaen hurskasta mutta jotenkin ylimielisen rempseällä tavalla. Tämä huutelee sinne tänne herjoja, joiden takana on pelkästään pahansuopaisuus, eikä niinkään opetus, ohjaaminen tai rakentava keskustelu. Lisäksi tämä kyseenalaistaa kaikilta uskon ja asettaa muut ihmiset hieman sellaiseen valoon, ettei kukaan olekaan enää edes uskovainenkaan. Niinpä hän varmistaa ettei loppujen lopuksi kukaan enää voi hyvin palstalla. Tähän tämä pyrkiikin, eikä anna tilaa mihinkään hyvähenkiseen keskusteluun. Hän tuomitsee kaikki muut aina uskosta osattomiksi ja ulkokultaisiksi, koska hän itse on uskosta osaton ja kaikenlisäksi erittäin pahasti ulkokultainen sekä roimasti tekopyhä. Hän kykenee manipuloimaan koko palstaa ja hakemaan ne kommentoivat ihmiset puolelleen jotka antavat tälle tasaisin väliajoin kehuja rohkeasta toiminnasta ja viestittävät tälle rohkaisuja.
Tällainen ihminen on henkien vietävissä yhtä helposti kuin Turun torilla vihanneskauppias kuljettaa sitä kuuluisaa litran mittaa kädessään laarista pussiin ja taas takaisin.
Nöyrä kristitty joutuu usein tällaisten ammattimaisen henkisen väkivallan totuudenmanipuloijien hampaisiin. Ensin kun nöyrä kristitty saa tuntea nahoissaan näiden ihmisten tekemän vääryyden, jos toisenkin, niin sen aikaa kristitty saattaa selvitä jos pitää turpansa kiinni. Mutta jossain vaiheessa kun hyväksikäyttö ja kiusaaminen saavuttaa kipukynnyksen, niin nöyräkin kristitty älähtää lopulta ja sanoo, että "ette te saa tehdä minulle aina näin". Tästä se riemu syntyy, kun nöyrä kristitty avautuu puolustamaan omaa etuaan. Nämä ilkeämieliset ihmiset alkavat heti etsiä kaikki viat mitä historiassa ikinä voi löytyä, lyödäkseen tämä suunsa avanneen lattialankkujen rakoon aina sinne missä kengistä karissut tomu sijaitsee. Tämä puolestaan murehduttaa ja satuttaa entisestään kristittyä, koska tämän nöyryys tietää että osa syytöksistä oli täysin ansaittua ja totista totta. Niinpä kristitty masentuu entisestään ja pahantahtoiset ihmiset näkevät jälleen kun kristitty nöyrtyy entisestään. Niinpä nämä ovat tyytyväisinä keskenään käyden keskustelua siitä kuinka tuo säälittävän huono ihminen onneksi tajusi kuinka huonoissa kantimissaan hänen elämänsä on, ja ettei tämän kannata tulla valittamaan mitään, koska itse on ollut niin huono ihminen. Totuushan jo tuli esille.
Nöyrä kristitty kumminkin tuo asian esille uudelleen ja puolustautuu ettei ole oikein häntä aina syyttää heti takaisin, jos hän kyseenalaistaa itseensä kohdistuvaa kiusantekoa. Nyt kristitty on perustellut käänteisen pahansuopaisuuden ja edelleen vaatii oikeuksiaan. Tästä se riemu repeää, koska nyt kristitty astui siihen maaperään, jolla elämän raadollisimmat asiat ovat punnittu. Nämä henkisen väkivallan ammattilaiset liittoutuvat hyvin nopeasti keskenään ja saavat aikaan sellaisen läksytyksen sille joka uskalsi avata suunsa, että tietää saaneensa. Ensinnäkin nämä syyttävät kaikesta vanhasta minkä irti saavat ja toiseksi nämä manipuloivat kaikki muutkin vaikuttavat läheiset ymmärtämään tilannetta täysin väärin. Pian kristitty huomaa, että koko maailma on häntä vastaan ja jos niin käy, niin nöyrä kristitty menee peilin eteen ja ymmärtää yhtälön. Jos kaikki muut ovat toista mieltä minun kanssa, niin minun on pakko olla jotenkin väärässä. Niinpä nöyrä kristitty on jälleen lyöty saamatta edes vastausta kysymykseensä, miksi nuo ihmiset kiusaavat tätä aina. Niinpä kiusaaminen jatkuu, eikä kristityn kannata suutaan toista kertaa avata, vaan kärsiä aina vaan uudestaan ja uudesataan. - jeepjeep
5.8.2009
Puhumaton vaitelias sopu vai riitaisa sydämen puhdistus? Salainen saastainen huone!
Puhuin jo aikaisemmin tuossa jokin juttu aiemmin omien läheistemme syntien suojelemisesta. Sitä tekevät yleensä lapset vanhemmilleen ja vanhemmat lapsilleen. Tämä ketju on melko luonnollinen ketju uskoville suojella toinen toistaan, koska ensinnäkään jo käsky: kunnioita vanhempiasi, velvoittaa olemaan kommentoimatta ja kritisoimatta heitä. Vanhemmat taas saattavat pitää jotain lastaan erityisen hyvänä, muttei se tarkoita sitä että tämä hyvyys olisi jotenkin hengellistä, vaan perusteellisen maallista. Tästä lähtökohdista haluan jutella.
Aihe on aivan kamalan vaikea ja ihan aluksi tuon tärkeän tähän liittyvän Raamatun paikan:
Matteus 10:34-39 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'. Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.
Mikäli kaikki istuisivat aina hymyssä suin ja olisivat pelkästään aina vieraskoreita ja haluaisivat näyttää joka kerta toisilleen olevansa hyviä ihmisiä, niin lopputulos olisi se, että me kävelisimme kaikki suoraa päätä helvettiin. Sen sijaan Jeesus toi miekan jotta nämä haavat avattaisiin joskus ja ne puitaisiin myös isä poika suhteessa ja äiti tytärsuhteessa. Sukulaiset keskenään, koska vain paha veri saa aikaan synnin tulemisen suureksi ja kun niin käy, me alamme ymmärtää jotain suurempaa. Kaikkia ei tarvitsekaan onnistua puhumaan ja riitelemällä selvittämään, vaan parasta tässä on anteeksianto. Mikäli olisimme aina hymyileviä tuppisuita, jotka ovat aina yhtä teeskenneltyä hymyä, laihoja vitsejä ja kaiken maailman näytelmää, emme koskaan oppisi ymmärtämään miten me itse olemme joskus toista väärin tehdessämme satuttaneet ja miten tämä kokee sattumisen sydämessään. Miekka on siinä kohtaa hyvin tervetullut vaikkakin se avaa haavat ja repii mielen pahasti. Silti se kannattaa tehdä, koska mieluummin suolaakin haavoille, kuin koko sielu tuomiolle.
Älkää hyvät Rakkaat Kristityt suojelko omaistenne syntejä, vaan antakaa heidän huomata kaikki selvittämättömät synnit, jotta ne eivät paina sydäntä. Jeesus Kristus kun tulee sydämeen, hän koputtelee siellä ovia, joitten taakse hän ei välttämättä ole päässyt. Kaikkialla sydämessä saattaa olla muuten siistiä, mutta siellä on se yksi ainoa huone? Nämä pienet visusti suljetut huoneet saattavat pitää sisällään kamalan yllätyksen ja ne ovat täysin siivoamatta täynnä hämähäkin seittejä, roskia, turhaa tavaraa ja kaikkea sontaa. Päästä Jeesus niihin sisälle ja jos joku uskonveli tai sisar selvästi pitää sellaisia huoneita sydämessään, niin meidän velvollisuus on saattaa nuo likaisten huoneiden ovet selkoselälleen. - jeepjeep
28.7.2007
Kristitty väkivaltainen?
Meitä eläviä, hengellisiä Kristittyjä syytetään usein arveluttaviksi ja peräti vaarallisiksi. Pahin esimerkki on Texasin -80 luvulla sattunut entisten Adventistien ryhmä, Daavidin oksa, joka teki hirvittävän teon itselleen, tappamalla koko ryhmän, eli joukko itsemurha. Sitten on Kristittyjä pappeja, joita syytetään julmuuksista kirkon sisällä ja peräti seksuaalista hyväksikäyttöä, jopa lapsiin kohdistuvaa sen kaltaista väkivaltaa. Aivan hirveää.
Näihin kaikkiin epäkohtiin löytyy hyvin vastaus. Nuo ihmiset eivät ole koskaan olleetkaan puhtaita saastaisista hengistä, vaan hakevat uskonnosta itselleen voimaa. Heissä ei asu Kristuksen Henki, vaan heihin on soluttautunut saatanan henget. Saatanalla oli alunperin vain yksi tapa tuhota Jumalan yhteydessä kulkevia ja se oli suora hyökkäys heitä vastaan. Kun Kristus kuoli ristillä ja syntyi alkuseurakunta evankeliumin ja Paavalin nostattamana, saatana joutui astumaan itse sinne samaan piiriin, eli soluttautumaan seurakuntaan. Lopulta Kristuksen nimessä on tehty lukemattomia murhia, kidutuksia ja erilaista muuta saatanallista hirveyttä. Yhtä kaikki, näiden tekojen yhteneväinen piirre on rakkaudettomuus ja pahojen henkien läsnäolo.
Kristittyjä syytetään siksi usein näistä teoista, jotka todellisuudessa on saatanan itsensä tekemiä, eikä Kristityllä, jossa asuu Jeesuksen Henki, ole mitään tekemistä asian kanssa. Elävässä Hengessä elävä Kristitty ei aiheuttaisi kärpäsellekään pahaa, vaan se vihaa pahaa, jonka muuten viha veisi mennessään, jos se viha olisi saatanasta, mutta kun vihaa pahaa, ei voi vihata vihalla, vaan Jumalan rakkaudella.
Taannoin oli syyte-epäily, että kristityt USA:ssa, jotka vastustavat aborttia niin voimakkaasti, että se voisi saada anarkistisia piirteitä ja voisi johtaa jopa väkivaltaan. Sitten tulikin se pöyristyttävän kummallinen syytös: Kristityt saattaisivat alkaa tekemään itsemurhapommi-iskuja aborttiklinikoille. USKOMATONTA. Aborttia, eli murhaa vastustavat Kristitytkö tekisivät itsemurhapommi-iskuja, jotta niissä kuolisi itsensä lisäksi aborttien tekijät, lääkärit ja se sikiökin, sekä lukematon määrä muita viattomia? Voi hyvää päivää sentään.
Itselläni oli oikeudenkäynnissä vääntö, jossa minut syyllistettiin väkivaltaiseksi. Kaikki syytteet karisivat pois, koska sielläkin tuli selväksi, että oli täysin naurettavaa, että olisin muka väkivaltainen. Nyt jää enää nähtäväksi lasteni huoltajuuden kannalta se, että onko tuomari suvaitsevainen Kristityille vaiko ei. Siinä koko juttu piilee, eli ratkaisu ei ole oikeuden ratkaisu, vaan henkilökohtainen, eli Kristityn ei ole mahdollista saada oikeutta maallisissa tuomioistuimissa, vaan tuomari joko itse on Kristitty, tai sitten ei ole ja tuomio tulee sen mukaan, eikä oikeuden. Ei-Kristityllä, eli ateistilla on usein niin valtavasti antipatioita Kristittyä kohtaan, ettei Kristityllä ole mahdollisuutta saada oikeudenmukaisia tuomioita maallisissa oikeussaleissa. No, Suomi on sentään Kristitylle suvaitsevainen maa, Jumalan nimeen vannotaan todistajan valakin, joten täällä saattaa jopa vielä oikeus saada oikeutta.
MUISTAKAA TÄMÄ JA TEHKÄÄ KAIKKI PARANNUS TÄSTÄ KENEN TARVITSEE! - jeepjeep
Matteuksen evankeliumista Luku 24:9,10,12
9. Teitä annetaan vaivaan, teitä tapeetaan ja te joudutte kaikkien kansojen VIHAAMIKSI minun nimeni tähden.
10. SILLOIN MONET LUOPUVAT USKOSTA SEKÄ KAVALTAVAT JA VIHAAVAT TOISIAAN.
12. LAITTOMUUDEN päästessä valtaan useimpien RAKKAUS kylmenee.
Luukkaan Evankeliumista Luku 21:16
16. OMAT vanhemmatkin, veljet, sukulaiset ja ystävät KAVALTAVAT teitä.
Muutamia teistä surmataan.
aamen ;)
ANTEEKSI KAIKILTA KAIKESTA MISSÄ OLEN RIKKONUT TEITÄ VASTAAN! - Vastausta
jeepjeep kirjoitti:
ettekö ole vähän ristiriidassa itsenne kanssa ja ole kaksi naamasia ja kieroja ku korkkiruuvi? ;)
sitten ootte valmiina pettää veljeene ja lyömään heti puukon selkään ku silmä välttää!
kyllä minua kehutaan ja haukutaan mitä tää tämmöne peli on?
miten luulette että mitä tämä vaikuttaa ateisteihin tuotteko heitä Kristuksen luokse vai työnnättekö pois?
entä juuri uskoon tulleihin tapatteko ne vai auttatteko eteen päin?
voin sanoa että teette kaikki päin vastoin kuin pitäisi...
mistä tiedätte jos tulin kostoretkelle, tuomioksi teille ja skalpeeramaan päänahkanne kuin intiaanit aikanaan? :)
menkää itsenne ja mietiikää tätä!
voin sanoa että joo olihan saatana mun rakas vähän aikaa sitten mistäs teidätte rupeeko vanha suola janottaa? ;)
"kirjoituksistaaa
18.9.2015 12:59
Pitää sanoa että kiitoksia kehuista ja rohkaisusta ette vaan tainut tietää että tämä kääntyy teitä itseänne vastaan? ;)
" JumalanArmo40
15.9.2015 2:19
Tyhmintä mitä uudestisyntynyt Jeesuksen oma voisi tehdä, olisi puhuminen ja asioiden ilmoittaminen Jumalan nimissä ja esiintyminen Jumalan edustajana maan päällä.
En ole tyhmä, joten olen suorassa palvelusuhteessa ja virassa Jumalalle, kuten olivat Raamatussa esiintyvät edeltäjänikin, mutta en kerro missä virassa toimin ja mihin virkaan minut on nimitetty 12.06.2015. En pidä sitä tietoa mitenkään tärkeänä, mutta Rakastan yli kaiken keskusteluja Jumalan kanssa ja sitä, että saan nöyränä palvella Kaikkivaltiasta Jumalaa ja toteuttaa Herran tahtoa.
En vastaa lainkaan esittämiisi kysymyksiisi, jotka koskevat Raamattua. Olet Jumalan valitsema Raamatun asiantuntija, joten mitäpä uutta minä voisin kertoa sinulle Raamatusta, poikkeuksena tietysti joku asia minkä Jumala haluaa erityisesti kertoa."
"JumalanArmo40
13.9.2015 22:01
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
Jumala tunnisti kyllä sinut... ;)
Olet työparini - niin Herra sanoi sinusta - veljeni. Herra sanoo myös sinusta näin . . . siteeraa sanaani - kuin puhuisi KIELILLÄ ja - JUOKSUSTA. Herra sanoo . . . ei minulla ole ketään häntä parempaa - olet sen myös minulle osoittanut. Olen aina Herran kanssa - samaa mieltä - ja Herran tahto toteutuu, siitä pidämme huolen.
Tässä Herramme, kepeä, kuvaus meistä molemmista:
Minä olen kissa, joka kehrää rakastavasti ja tekee Herran kanssa aluksi muutamat - Pyhät temput :D
Sinä olet koira, joka haukkuu ja myös tuomitsee vihaisesti, mutta vain Raamatun sanalla ja jonka "murinaa" kaikki pelkää - paitsi minä ;)
Ei sinun tarvitse luontoasi peitellä, mutta Jumalan tahto pitää toteuttaa . . . aina.
Olemme tempaus tauolla, sillä minulla on myös omat ongelmani ja tempaus veljemme, jotka myös ovat työpari, eivät vielä suostu toteuttamaan Herran tahtoa. Meidän pitää valmistautua omilla tahoillamme, kunnes tempaus on ohi ja kaikki siitä toipuneet . . . ja meidän henkilökohtaiset ongelmat, ratkaistu.
"Jumalan_nimissä
5.9.2015 5:40
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
Jumala on valinnut sinut toteuttamaan suunnitelmaansa, mutta vain Jumalan tahdon mukaisesti. Olet siis Jumalan mielestä täydellinen . . . uudestisyntynyt Jumalan oma.
"Olet kovia kokenut ja juuri siksi Jumala on sinut kutsunut. Kertomuksesi perusteella sinulla on kokemusta sellaisista synkistä asioista, joita ei voi ymmärtää, kuin elämällä hetken sellaista rankkaa todellisuutta.
Kokemuksesi on siksi arvokas."
Jumalan_nimissä
7.9.2015 2:11
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
Olit ahkera, nämä riittävät, KIITOS . . . :)
Jumalan pyhä henki kulkee kanssasi ja enkelien armeija on suojanasi."
Jumalan_nimissä
6.9.2015 20:24
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
"Olet siis Jumalan mielestä täydellinen . . . uudestisyntynyt Jumalan oma."
"Paavali kirjoittaa rakkaudesta, joka vallitsee uskovien välillä. Se yhdistää eri tavoin toimivat ja ajattelevat kristityt . . . yhdeksi perheeksi."
Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttolaisille Luku 12:1-27 ja 13
Täydellinen vastaus RAAMATULLA, Jumala on riemuissaan sanansa käytön taidoistasi !
Olet ymmärtänyt täydellisesti Jumalan tahdon, mitä toteutamme ja olet ahkera, luen kaikki."Herramme Jeesus Kristus on palstalla pomona.
Saastaisuutta hän ei hyväksy.
Pelastuminen ei ole ihmisen vaan Jumalan työ ihmisessä.
Herra haluaa palstalle hänen väkevää sanaansa ja profetioita.
Herra tietää mitä haluaa, ei ole ihmisten määrästä kiinni palsta.
Palsta profetiat, näyt ei ole varmasti jokaiselle sopivaa luettavaa riippuen elämänkatsomuksesta.
Älkää palvelko luotuja vaan Luojaanne ja hänen Pyhää tahtoaan. - jeepjeep
"Näihin kaikkiin epäkohtiin löytyy hyvin vastaus. Nuo ihmiset eivät ole koskaan olleetkaan puhtaita saastaisista hengistä, vaan hakevat uskonnosta itselleen voimaa. Heissä ei asu Kristuksen Henki, vaan heihin on soluttautunut saatanan henget. "
Tähän on vielä laitettava yksi kohta vahvistukseksi... ;)
Matteuksen evankeliumista Luku 12:43-45
43. Kun saastainne henki LÄHTEE ihmisestä, se kuljeksii autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä sitä.
44. Silloin se PÄÄTTÄÄ: Minä palaan asuntooni, josta lähdin: TULLESSAAN se tapaa sen TYHJÄNÄ, lakaistuna ja kaunistettuna.
45. Se menee ja OTTAA MUKAANSA seitsemän itseään PAHEMPAA henkeä ja ne TULEVAT SISÄLLE ja suvat siellä.
Sen ihmisen TILA on lopussa pahempi kuin ALUSSA.
Niin käy myös TÄLLE pahalle sukupolvelle.
aamen
toivottavasti voimme tästä eteenpäin jatkaa sovussa kun nytten olemme kaikkien puolesta puhistaneet ilma? ;)
menneitä ei enää kaivella ja muistella?
tästä lähin jokainen sitten vastaa itse Herralle rikkomuksistaan! - jeepjeep
"Palsta profetiat, näyt ei ole varmasti jokaiselle sopivaa luettavaa riippuen elämänkatsomuksesta."
tähän vielä tämmösen sanan paikkat ;)
Paavalin 2 kirje timoteukselle Luku 3:7-9
7. He ovat aina ottamassa opetusta, mutta eivät voi päästä totuuden tuntemiseen.
8. Kuteb Jannes ja Jambres VASTUSTIVAT Moosesta, niin VASTUSTAVAT TOTUUTTA myös nämä mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka EIVÄT KESTÄ USKONKOETUKSISSA.
9. He eivät kuitenkaan KAUAN MENESTY, sillä heidän MIELETTÖMYYTENSÄ on käyvä selväksi kaikille, kuten noidenkin hulluus tuli ilmi.
Pavalin 2 kirje tessalonikalaisille Luku 3:1 ja 2
1. Loupksi vielä, veljet: rukoilkaa meidän puolestamme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin kuin teidän keskuudessanne,
2. ja että me PELASTUISIMME nurjista ja häijyistä ihmisistä. EIVÄTHÄN kaikki ole uskovia.
aamen ;) - sinettisormus1
AA-MEN!!!
- Vastausta
jeepjeep kirjoitti:
"itse valitset oman, ateistisen ja pilkkaavan tiesi, mutta siitä olet kerran vastuussa. Valituslupaa ei tuolloin ole olemassa, vaamn tuomiot luetaan.
Suotta täällä on omaa tuskaansa purkaa.
Valitse palsta aiheen mukaisesti."
ei kiinosta sun paasamainen... :)
ei ole muuten sinullakaan ja joudut sinäkin vastaamaan teoistasi ja sanoistasi... ;)
suotta täällä palstalla itseäsi esille tuot ja purat itseäsi!
samoin itse valitset suuntasi!En muuten itse valitse, sillä kuuntelen, mitä Herra haluaa minun tekevän.
Synnit pyydämme anteeksi joka päivä. - jeepjeep
tämän vielä sanon tähän keskusteluun!
niinhän ne kaikki sanoo niin sanoo jarmo,yurki, sinettisormus jne. ja minä myös itse... ;)
mutta faktahan on se että ei Herra meidän puolestamme "elä" meidän elämää ja "päätä" asioistamme puolestamme niin ja moni vetoaa siihen etä päivän aikana saa tehdä "vaikka mitä" kunhan niitä pyytää vaan anteeksi ei se niin toimi!
olin yhessä työpaikassa ja siellä oli uskova kiusaaja joka kiusasi muita ja kuittasi vaan sen niin kun ihmiset kyselivät että miksi kiusaat?
ni tämä vaan vastasi ei sillä ole mitään väliä kun aina illalla pyydän syntini anteeksi! ;)
minä vaan ihmettelen sitä että miksi sinun pitää aina saada joka keskustelussa sanoa viimenen sana?
vaivaako sinua jokin?
vai koitatko vieläkin kääntää veistä haavassa?
jotenkin minusta ja sinusta tulee mieleen saul ja daavid itselle... ;)
ei se minua haittaa jokainen tästä lähin tuleivasuudessa vastaa jokaisesta teoistaan, sanastaan ja teoistaan Herralle jos ei täällä ni sitten tuomiolla...
sanojasi lainaten:
"mutta siitä olet kerran vastuussa. Valituslupaa ei tuolloin ole olemassa, vaan tuomiot luetaan." ;)
minä olen ainakin oman synnintunnustukseni tehnyt ja oma tuntoni on puhdas kaikesta...
minulle on ihan sama miten täällä "hiekkalaatikolla" leikitte ja mikä on nokkimisjärjestyksenne minä en siihen puutu! - jeepjeep
tämän vielä tuon esille tähän ketjuun! ;)
Uskovan naisen 24.9.2015 saama sanoma
Kun Pyhä Henki puhuu kansalleen, Hän puhuu tavalla ja Hän puhuu toisella. Hän joskus puhuu käytännön asioiden kautta, Hän myös puhuu Hengellään.
Te, Hengen ihmiset, jotka olette kuulleet Jumalan äänen, kun te nöyrrytte rukoukseen, kun te käytte Jumalanne eteen, olkaa valmiit vastaanottamaan Herralta ohjeita, joiden kautta saatte viedä juuri sitä sanomaa, jonka Jumala sydämillenne laskee.
Älkää pelätkö ihmisiä, älkää arastelko vihollisen työtä, älkää pelätkö sitä mitä teille voi aiheutua, sitä että tuotte sanan juuri niin kuin Jumala sen sydämellenne laskee.
On monien asioiden korjaamisen aika, on monien asioiden ennallistamisen aika, on monien asioiden muuttamisen aika.
Älkää pitäytykö vain tavoissa, vaan pitäytykää Hengessä.
Älkää etsikö kiitosta ihmisiltä, vaan etsikää kiitosta Jumalalta.
Te jotka olette yllenne ottaneet saarnaajain viitat, opettajain viitat, hengellisen johtajuuden viitat, missä asemassa ikinä olettekin, olkaa kuuliaiset Jumalalle, olkaa nöyrät Hänen Henkensä edessä, ja totelkaa mitä ikinä Herra teille tehtäväksi antaa. Aika on lyhyt, ja Jumala haluaa käyttää teistä jokaista.
Hän haluaa kansansa nyt aivan erityisesti terävöittää kuulemaan ääntään. Niinpä avatkaa henkenne, hengen korvanne kuulla ja hengen silmänne nähdä. Avatkaa hengen yhteys Elävään Jumalaan omalta puoleltanne.
Tiedätte, että se käy Sanan ja rukouksen tien kautta,
ei jonkun mystiikan ja merkkien etsimisen kautta,
eikä pelkän hiljaisuudenkaan kautta, vaan Sanaansa tutkien hengessä. Siten te kuulette Jumalanne äänen.
Hän haluaa tulla lähelle kansaansa, koska on aika, jolloin te tulette tarvitsemaan tuon yhteyden, jossa teidän korvanne ovat avoinna, teidän sydämenne on avoin, ja tahtonnekin on nöyrtynyt Hänen edessään, niin että voitte ottaa vastaan sen mitä Hän teille puhuu, mitä Hän teille antaa.
Terävöittäkää, täsmentäkää siis askeleenne poluillaan, varmistakaa eteenpäin menonne, kulkunne Jumalanne kanssa ja Hän on antava teille täsmällistä ja selkeää johdatusta ylhäältä, ja neuvoa Sanansakin kautta, sillä se mikä on ylhäältä tullutta, se on Jumalan totuus vielä tänäkin päivänä, ja kun Hän teille Sanallaan puhuu, voitte täysin luottaa, että siinä on totuus. Aamen. - jeepjeep
nämä on vielä kysyttävä nämä kysymykset sinulta...
kerro mikä järki on sinun ketjujen nostoissasi jossa heität tyylin kommentin näin jhkldfsjetgerklgaklafdj mikä järki näissä on?
kirjoittaisit edes asiaa!
käskeekö Herra sinun tehdä näin että nostat näitä ketjuja tyyliin kgsdlögkfdlgjkrewiopgjerap ilman asiaa?
käskeekö Herra sinun päivystää palstalla 24/7?
entä miksi kopioit tuon tuomani profetian ja laitot sen palstalle ja avasit uuden ketjun siitä vaikka se löytyy tästä ketjusta ja sinetin ketjustakin mikä ide oli se laittaa uutena kejuna ja alotuksena pyörimään?
koitatko näin vakuutella jotain?
kuka oikeasti käskee tehdä näin sinulle?
onko se Herra vai saatana vaiko oma lihasi?
käskeekö Herra sinun vyöryttää palstaa kaikella turhanpäiväsellä?
voisit muuten kertoa minkä kaikkien nimimerkkien takana olet ja miksi huutelet puskista todella paljon?
mikä sinulla on muita vastaan olemeko me tehneet sinulle jotain väärää?
oletko muuten Jumalan_Henkäys nimimerkin takana?
koska olen laittanut merkille että monessa nimimerkissä on tommonen viiva jota käytät...
eli esim he-man sitten on adam-and-eve ja monia muita sovelluksia mutta kaikissa on aina tuo viiva jotenkin....
olen tämän viiva jutun löytänyt jopa maailman menoakin palstalta ja muilta uskonnottomilta palstoilta oletko niilläkin palstoilla joku asiantuntia joka tieää kaikesta kaiken kun joskus olin lääke palstalla kirjoittelee niin siellä oli ihan samanlainen tyyppi kuin sinä joka oli tietävinään kaiken kaikesta... :)
monella palstalla oikein vaikutat?
eli onko sinulla myös pilkka nimimerkkikin kuten he-man? koska monessa ketjussahan tämä he-mannikin on jossa sinä kirjoitat joka huutelee mitä satuu ja kaikken silmiin pistävintä siinä on se että kirjoitustyylinne on sama et sinä mitenkään kirjoitus tyyliäsi pysty peittämään... ;)
käskeeö Herra sinua pilkkaamaan ja siunaamaan opettamaan ja haukkumaan muut tuomitsemaan? - jeepjeep
onko tuo he-man sinun oma pilkkajaanimimerkki?
käskeekö Herra sinun puhu näin vai oma liha vaiko saatanan?
kyllä on nini karkeaa kielen käyttöä että huhhuh vaikka minäkin joissakin viesteissä kovasti sanon uhoan ja leukoja loksutan niina en täällä kenellekkään voisi näin vastata ja haukkua! ;)
"jylkyttäjä
25.9.2015 16:56
mitä vittua se pyhän hengen pilkka on - sinä huoranpenikkakaan et osaa sitä sanoa!!! Silti sillä pädet. Oman käsitykseni mukaan pyhän hengen pilkkaa on juuri Helluntaiseurakunnissa tapahtuva Juoppohulluus. Siinä pilkataan henkeä... Jeesus on vain uskovien penis, joka tulee lopulta heidän uskomustensa mukaan tyydyttämään morsiammensa"
sitten laitan tähän kkoko keskustelun!
JeesusHerrammeOn
25.9.2015 16:07
Uusi
No, siitä helvatista emme osaa sanoa muuta kuin sen minkä Raamattu kertoo.
Ristinryövärikin sai syntinsä anteeksi kun sitä Jeesukselta Kristukselta anoi.
Raamatunsanan mukaan on yksi synti, jota ei voi saada anteeksi tässä, eikä tulevassa ajassa. Se synti on Pyhän Hengen pilkka.
Muissa synneissä saamme kääntyä Kaikkivaltiaan Jumalan puoleen ja nöyrtyä pyytämään syntimme anteeksi häneltä, Jeesukselta Kristukselta.
Mikäli nöyrrymme hänen edessään anoen anteeksisaamista synneistämme, Herra on luvannut kuulla ja pyyhkiä syntimme ristinkuolemansa kautta pois.
tuletulepyhähenki
25.9.2015 16:16
Mikä on pyhän hengen pilkkaa? En muuta keksi kuin Helluntaiseurakunnan, jossa irstaassa menossa syntyy niitä profetioita, jotka eivät toteudu - toki muissakin seurakunnissa on tätä juoppohulluutta
Se on oman käsitykseni mukaan pyhän hengen pilkkaa. Jeesustahan saa pilkata! Ei Jeesus ole pyhä henki...
RaamattuKertoo
25.9.2015 16:47
tuletulepyhähenki kirjoitti:

Näytä lisää
HerranARMOSSA
24.9.2015 22:53
Uusi
JUMALAN PILKKA ON JUMALAN EDESSÄ ERITTÄIN VAKAVA SIKSI, ETTÄ SINÄ LÄHIMMÄINEN, RIKOT JUMALAN PYHYYTTÄ SAASTALLASI.
JUMALAN SANA SANOO, ETTÄ KAIKKI MUUT SYNNIT SAA ANTEEKSI, JOPA PILKASTKIN, MUTTA PYHÄNHENGEN PILKKAA EI SAA ANTEEKSI TÄSSÄ AJASSA, EIKÄ TULEVASSA.
Luukas 12: 8-10
Markus 3: 28-29
Hebr. 6: 4-6
1.Johannes 5: 16
jylkyttäjä
25.9.2015 16:56
mitä vittua se pyhän hengen pilkka on - sinä huoranpenikkakaan et osaa sitä sanoa!!! Silti sillä pädet. Oman käsitykseni mukaan pyhän hengen pilkkaa on juuri Helluntaiseurakunnissa tapahtuva Juoppohulluus. Siinä pilkataan henkeä... Jeesus on vain uskovien penis, joka tulee lopulta heidän uskomustensa mukaan tyydyttämään morsiammensa
käskeekö Herra sinua? :)
entä kuka sinä olet miksi et käytä yhtä nimimerkkiä? kun ei sinua erota ai oletko samam tyyppi?
HerranARMOSSA
24.9.2015 22:53 - jeepjeep

miknä takia täällä ei kukaan tule esittäytymään kuka kukin on?
ottamaan vastuuta itsestään?
oletteko todella näin selkärangattomia että tosipaikan tullen laitatte päänne puskaan?
en tunne ja tiedä täältä tällä hetkellä aktiivi kirjoittajista kun sinettisormuksen ja jarmon näistä voin mennä takuuseen mutta muista en...
miksi muut eivät tule esittäytymään? - jeepjeep
oletteteko muuten huomanneet mitkä henget on nousemassa ja rupeavat vaikuttamaan? ;)
tosin tällä palstallahan nämä ovat jo vaikuttaneet ikuisuuden mutta hurjemmaksi tulee menemään täälläkin!
http://yle.fi/uutiset/asiantuntija_ku_klux_klanin_ja_suomen_lipun_yhdistelma_oli_tahallista_arsyttamista__laskelmoitua_trollaamista/8333130
Kotimaa 25.9.2015 klo 17:20 | päivitetty 25.9.2015 klo 17:21
Asiantuntija: Ku Klux Klanin ja Suomen lipun yhdistelmä oli tahallista ärsyttämistä – "laskelmoitua trollaamista"
Rikosilmoituksen tekeminen lipun häpäisystä ei ole ongelmatonta, katsoo lippukulttuuriin perehtynyt suomalaisasiantuntija.
Helsingin yliopiston tutkijan Tuomas Teporan mielestä Ku Klux Klanin asun ja Suomen lipun samanaikainen käyttö Lahden viimeöisessä mielenosoituksessa meni jo tragikomedian puolelle.
Hennalan vastaanottokeskuksen ulkopuolella oli yöllä lähes 40 mielenosoittajaa, joista yksi oli pukeutunut rotusortoa kannattavan amerikkalaisjärjestön asuun. Teporan mielestä symboliikan käyttö meni vähän överiksi.
– Enää ei pysty olemaan pöyristynyt, vaan alkaa jo säälittää, hän sanoo.
Tutkijan mielestä ärsytyskynnys ylitettiin tietoisesti ja tahallaan.
– Ku Klux Klanin kaapu on länsimaisessa popkulttuurissa valkoisen ylivallan symboli. Kun siihen yhdistetään siniristilippu, on kyse tietoisesta ärsyttämistä, jonka ensisijainen kohde eivät ole maahanmuuttajat, vaan "suvaitsevasto" – tai oikeastaan suurin piirtein kaikki muut suomalaiset.
Tekijät tiedostavat Teporan mukaan, että tapauksesta tulee mediajuttu: kuva päätyy mediaan ja nimenomaan sosiaaliseen mediaan.
– Heidän toimintansa on samaan aikaan suunnitelmallista ja laskelmoitua "trollausta" sekä mediatemppuja, kärjistystä. Hyvin tietoista toimintaa.
Teporan mukaan Suomen lippu on 1990-luvun Joensuun skiniajoista lähtien ollut äärioikeiston omima tunnus. Monet tulkitsevat oikeinkin, että tässä tapauksessa on kyse Suomen lipun häpäisemisestä, hän sanoo.
Joissain maissa ääriryhmät ovat valjastaneet lipun lähes täysin omaan käyttöönsä. Engannissa punavalkoinen ristilippu on äärioikeiston ja muukalaisvihamielisten tunnus. Teporan mukaan näin ei ole käynyt Suomessa, vaan meillä lippu edustaa paljoa muutakin.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa lippu pyhä, ja sen häpäiseminen on syvästi loukkaavaa. Toisaalta Yhdysvalloissa ilmaisunvapaus on vielä pyhempi arvo, jonka nimissä lippuakin on mahdollista kohdella kaltoin.
"Lipun häpäisy on katsojan silmässä"
Teporan mukaan rikosilmoituksen tekeminen lipun häpäisemisestä ei ole ongelmatonta.
– Se olisi vähän hankalaa, koska se voisi avata tien sille, ettei lippua voisi käyttää monissa muissakaan yhteyksissä. Monet ovat ärsyyntyneet, kun Suomen lippua on hyödynnetty yhteiskunnallisessa taiteessa. Tavallaan pitäisi olla ilmaisuvapauden piirissä, että lippua saa meilläkin häpäistä, Tepora sanoo. Häpäisy on aina myös katsojan silmissä, hän lisää.
Teporan mukaan Suomi on jo nyt poikkeuksellinen maa, koska lipun häpäisy on säädetty lainvastaiseksi. Lippu on tavallaan pyhä, mutta ei herätä samanlaisia intohimoja, kuin esimerkiksi tähtilippu Yhdysvalloissa, hän sanoo.
Suomen lipun asema on muuttunut historian varrella. Esimerkiksi ennen sotia sen rinnalla oli työväenlippuja, jotka haastoivat Suomen lipun. Sota muutti Teporan mukaan tilanteen: lipusta tuli jossain määrin epäpoliittinen, eikä se ollut enää poliittisen kiistelyn kohde.
– Nyt vasta oikeustopopulismin myötä asiasta taas puhutaan Oikeistopopulistit katsovat edustavansa aitoa ja ainoaa oikeaa kansakuntaa ja isänmaata. He erottelevat veitsenterävästi ne, jotka kuuluvat sen piiriin ja jotka eivät. - jeepjeep
miettikääpä tätä asiaa vakavasti että ei suomi ja suomalaiset tule nöyrtymään!
saati sitten tottelemattomat uskovat!
muuta kun niin että kaikki laitetaan nöyrtymään ja tiputetaan takas maanpinnalle ja se tapahtuu vain kunnon läksytyksen kautta johan tämäkin uutinen sen todistaa!
minä todistan siitä itse myös koska minullekkin on nöyrtyminen vaikeaa niin mitä se on sitten tavallisille kansalaisille saati tottelematomille uskoville?
kaikilla näillähän menee hyvin niin miten nämä hyvin voinnissaan kääntyisivät herran puoleen? :)
tässä eilinen kommenttini... ;)
miten luulette että suomi muka nöyrtyisi ruokoukseen ja paranukseen paastoon jos minäkin olen näin tottelematon? ;) - jeepjeep
pitää tähän ketjuun vielä tuoda nämä aikaisemmin päivällä kirjoittamani viestit!
jeepjeep
25.9.2015 16:08
Uusi
tähän voin sen verran kertoa omasta kokemuksesta että täällä man päällä voi leikkiä tulella vielä mutta sitten kun se viimenen hetki koittaa ni sitten ei enää pysty leikkimään tai korjaamaan virhettään vaan se on menoa sitten siinä ei enää selittely ja itkut auta että voi anteeksi kun rikoin tahtosi!
ei usko mitään leikkiä ole sen voin sanoa ja jos leikkii tulella ni sitä ei koskaan tiedä onko se viimenen kerta koska kun ylittää sen rajan josta ei ole enää paluuta ja sitten sitä ei voi enää sen jälkeen parannusta tehdä kun "vahinko" sattuukin ja kaikki ei ole kunnossa Kristus suhteessa ne se on sitten menoa se muistakaa tämä!
esim. otetaan nytten vaikka itsetyydytys niin tämähän on vaikea synti monille ja ihmisen yksi vahvimmista haluista on seksuaalinen halu ja himo... ;)
niin ei se mene silleen että aina kun rupee haluttaa jos on sinkku ni minäpä menen veskiin tai saunaan/suihkuun ja hoidan asian pois alta...
ei se sillee toimi että aina lankean tähän maailman loppuun asti vaan sen on loputtava!
halusit tai et!
jos vaan jatkat ni et voi pelastua koska teet sen aina tietoisesti vaikka koitat sitä itsellesi miten selitää ja sanote että se on tiedostamatonta syntiä ja syntimme on anteeksi annettu ja että et pysty itseäsi hillitsemään itseäsi jne. se on suurinta valehtelua itselleen ja Herralle...
et sinä siinä kenellekään muulle tee hallaa kuin itsellesi jos valehtelet muille että en ole langennut ja tee tämmöstä ei se muilta pois ole vaan sinulta itseltäsi... ;)
jeepjeep
25.9.2015 16:36
onko oletko aivan varma mitä puhut lausutko nytten tuomion korvakuulolta ja opetat väärin?
koska sitten minäkin olen saman tuomion alainen ei pidä puhua mitää jos ei ole tietoa asiasta ja opettaa mitään jos ei osaa ja tiedä asioista mitään.... ;)
eikö sanassa sanota että älköön teistä monet ryhtykö opettajiksi koska saamme sitä kovemman tuomion?
sitten sanassa sanotaan myös niin että moni puuhailee itselleen kuulumattomissa asioissa jossa ei pitäisi puuhailla ja näiden pitäisi vaan pysyä omassa osassaan!
jos rehellisiä ollan ni olenhan itsekkin syylistynyt tähän ja tehnyt paljon profetioitakin enkä voi varmuudella sanoa että kaikki olisivat Herrasta ehkä 50/50 eli puolet Herran ja puolet omaa ja saatanan profetiaa... :(
itsellä kun on peli tausta niin olen kova ravi ja pokeri mies ja tykkään tehdä "pelejä eli profetioita" ja tämä on minulle vaikeaa tässä kohtaa hillitä itseään kun kaikki muutkin tekee profetioita nin minäkin haluan osallistua ja tehdä oman "pelin eli profetian"
tosin käytän aika paljon fakta tietoa muiden profetioita ja raamattua yhdessä näissä profetioissa...
ANTEEKSI TAAS KAIKILTA KUN OLEN TEHNYT NÄIN!
teen tästä parannuksen ja tästä lähin vain tuon profetian esille jos se on Herrasta ja sitten muut vielä koetelkoon sen ja arvostelkoon...
meidän pitäisi olla esimerkkejä eikä "pilailijoita" antaa ja olla huonoja esimerkkejä!
tämä on yksi osa syy monista miksi meitä pilkataan ja onhan tämä sananssakin sanottu ja näin ei pitäisi olla!
kyllä tämä olisi hyvä jarmon ja muidenkin vaan hyväksyä!
TEHKÄÄ KAIKKI PARANNUS TÄSTÄ KENEN TARVITSEE!
TEHKÄÄ KAIKKI PARANNUS KETKÄ LUULEE OLEVANSA OPETTAJIA VAIKKA EIVÄT OLE!
tästäkin tulette vastaamaan tulevaisuudessa Herralle itselleen! Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
Jumala ei ole antanut enää käskyä kirjoittaa sinulle !!!
Meistä piti tulla työpari, mutta ainakin tällä hetkellä, olet jonkin verran HARHALUULOINEN ja SEKAISIN !
******** KIRJOITIT:
mikä sinulla on muita vastaan olemeko me tehneet sinulle jotain väärää?
oletko muuten Jumalan_Henkäys nimimerkin takana?
koska olen laittanut merkille että monessa nimimerkissä on tommonen viiva jota käytät...
eli esim he-man sitten on adam-and-eve ja monia muita sovelluksia mutta kaikissa on aina tuo viiva jotenkin....
olen tämän viiva jutun löytänyt jopa maailman menoakin palstalta ja muilta uskonnottomilta palstoilta oletko niilläkin palstoilla joku asiantuntia joka tieää kaikesta kaiken kun joskus olin lääke palstalla kirjoittelee niin siellä oli ihan samanlainen tyyppi kuin sinä joka oli tietävinään kaiken kaikesta... :)
monella palstalla oikein vaikutat?
eli onko sinulla myös pilkka nimimerkkikin kuten he-man? koska monessa ketjussahan tämä he-mannikin on jossa sinä kirjoitat joka huutelee mitä satuu ja kaikken silmiin pistävintä siinä on se että kirjoitustyylinne on sama et sinä mitenkään kirjoitus tyyliäsi pysty peittämään... ;)
käskeeö Herra sinua pilkkaamaan ja siunaamaan opettamaan ja haukkumaan muut tuomitsemaan?
*******************************************************************
ONKO tuo kaikki vuodatus, vain ja ainoastaan . . . MINULLE ?. . . :)
Jos on, NIIN MISTÄ MOINEN KUNNIA ?
VAROITUS:
NIMIMERKKI ---> Jumalan_henkäys . . . EDUSTAA JUMALAA.
ÄLÄ VAAN MENE SOLVAAMAAN TÄTÄ NIMIMERKKIÄ . . .
. . . Jumala voi SUUTTUA PUOLESTANI !
-------------------------------------------------------------------------
JULKINEN PROFIILI: Jumalan_henkäys (tämä enää käytössä)
Jouni Ylönen
Olen Jumalan ARMOSTA uudestisyntynyt, eli nöyrä mies . . . Jeesuksen oma.
-------------------------------------------------------------------------
NÄITÄ OLEN KÄYTTÄNYT . . . Jumalan määräyksen mukaan.
Jumalan_nimissä (ei enää käytössä)
JumalanArmo40 (ei enää käytössä)
-------------------------------------------------------------------------
Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.
Siunausta ja Herran rauhaa !- jeepjeep
kuule siinä oon sekasin sen voin sanoa ja harhainen kun olin 3 vuotta täältä pois ni tänne on tullut uusia ja sitten kun ihmiset ei käytä nmimerkkiä ni mistä sitä tieää kuka kukin on?
kun täällä on semmosiis ihmisii jotka käytää pariakin eri nimimerkkiä kutne sinäkin aikaisemmin ni mistä sitä voi tietää? jos ihminen ei sitä tule sanomaa? ;)
sitten kun pilkkaajilla ei olen vkinimimerkkiä vaan huutelee puskista ni kyl siinä meneeväkisenkin sekasin... ;)
tosin minulle ei Jumala kerro kuka kukin on niin en voi tunnistaa ihmistä kun kirjotuksen perusteella niin jos kerran Herra sinulle kertoo aina kuka kirjoittaa ni miksei muille?
miksi sinulle kerrotaan ja minulle ei?
en kyllä edellenkää ymmärrä miksi kaikki tätä jankkaa minulle ihan joka ihminen kenen kaa keskustelen mutta eihän se mitään uutta ole niinhän kaikki "profeettat" sanooja lyö päälle sen kohdan raamatusta että älä koske voideltuihini...
näin puhui muuten wilkersonkin yhessä saarnassa kun katoin youtubesta vai tv 7 ja niin sanoo benny hinkin mitäpä olet mieltä onko nämä Jumalan miehiä?
entä leo meller? tai vaikka jarmo? ;)
"NIMIMERKKI ---> Jumalan_henkäys . . . EDUSTAA JUMALAA.
ÄLÄ VAAN MENE SOLVAAMAAN TÄTÄ NIMIMERKKIÄ . . .
. . . Jumala voi SUUTTUA PUOLESTANI !
"
enköhän kuule tiedä rikokseni miksi siinä kohtaa pitää kääntää veistä haavassa?
kuule voin sanoa että en edellenkään pelkää ketään ihmistä vaikka kuka olisi koska ihminen on vain ihminen... ;)
mitäs siihen sanotte että Herra on ottanut minulta 2 kertaa hengen pois ja "lähettänyt" helvettiin ja kummallakin kerralla on saatana tullu hakemaan mua?
tiedättekö Herra on jo mnulle suuttunut joten ei sekän mitään uutta ole olenhan tehnyt tupla juudakset ettekö muista mitä olen puhunut?
"Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
Jumala ei ole antanut enää käskyä kirjoittaa sinulle !!!"
tiesitkö en ota käskyjä ihmisiltä... ;)
ei se minua haittaa jos henkeni lähtee mutta ketään ihmistä en tottele ja kumarra ja ota mitään käskyjä vastaan tietäkää se ennemmin vaikka kuolen kun kumarran teitä! ;)
voin vaikka lyödä pääni pantiksi tästä ni saatte sitten tulla mestaamaa mut! :) - jeepjeep
"ONKO tuo kaikki vuodatus, vain ja ainoastaan . . . MINULLE ?. . . :)
Jos on, NIIN MISTÄ MOINEN KUNNIA ?"
miksi muuten edes vastasit näin? ;)
koska tämä oli tarkoitettu kaikille myös minulle itselle!
miksi edes vastasit edes koko viestiin?
taas tulee vaan mieleen se että olen huomannut sen että joidenkin vaan on saatava se viimenen sana sanottua jos jää alakynteen miksi? :) - jeepjeep
mitäs sanoisitte siitä että sovittais profetia palstan kokous jonnekkin nii nähtais kaikki livenä se kertois paljon enemmän kuin tuhat sanaa netissä livenä selviäis oikeasti kuka kukin on? ;)
onko teissä selkärankaan tähän vai jouksetteko karkuun?
netissähän se on hellpo huudella ja esittää vaikka mitä mutta toista se on livenä livenä kun jää kiinni tosin kuin netissä! - jeepjeep
Jumalan_henkäys
25.9.2015 22:00
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
"Jumala ei ole antanut enää käskyä kirjoittaa sinulle !!!
Meistä piti tulla työpari, mutta ainakin tällä hetkellä, olet jonkin verran HARHALUULOINEN ja SEKAISIN !"
kerro sitten sinä mitä minun pitäisi tehdä kysy sitä Herralta tyhjän pantinako minun pitäisi olla pitäisikö minun tappaa itseni vai?
enkö enää edes saa elää?
kerro jotain uutta nytten en ole sakaisin mutta olin viel reilu 2 kuukautta sitten oikeasti sekasin kun oli vetänyt 2 vuotta joka päivä viinaa,huumeita ja lääkeittä...
sinä se vaan jaksaa lyödä lyötyä ja kääntää veistä haavassa!
ette edes taida tietää mitä oon joutunnu uskovien ja uskostaosattomien takia olen joutunut kärsimään kyllä te aina jaksatte nöyryyttä ja hakata ihmisen kappaleiksi ettekä siitä edes välitä mitään kun teillähän kaikki on hyvin teidän pumpuli maailmassa!
moni kuka ois kokennut mun tien ni ois tehnyt jo varmaan aikoja sitten itsemurhan?
se on ollut itsellänkin lähellä monta kertaa!
alussa se oli ihan teidän takia kun meinasin tehdä itsemurhan kun hakkasitte mut kappaleiksi mut ettehän te siitä edes mitään välitä vaikka joku teidän tuomitsemisen takia tekisikin itsemurhan ja sitten kehutte täällä kuinka hurskaita olette vaikka olette "juuri tappaneet jonkun"
onhan niitä oollut momia kun on tehnyt itsemurhan nettikiusaamisen takia kenen käsistäkö tämä veri vaaditaan?
tehkää parannus täsät kaikki kenen tarvitsee! - jeepjep
tein teille biisin... ;)
Timo Rautainen - Pääsenkö taivaaseen?
Saatan vanhan ystävän,
luotamme pois lähtevän,
matkaan viimeiseen.
Hymy sinihuulillaan,
uskoo kaiken jatkuvan,
jälkeen kuoleman.
Kaikki rakkaat vierellään,
valmis matkaan yksinään.
Meille hymyilee.
Hänelle kuiskaan viimeisen,
hyvästin ja kiitoksen,
vaan luokseen pääse en.
Itse asiat kun näen toisin,
on siis mahdotonta, että voisin,
jälleen näkemisen riemun kanssas jakaa rakas ystäväin.
Toivon, että olit oikeassa,
ja TEMPAUS on olemassa.
Toivon, että pääset TEMPAUKSEEN johon jaksoit aina uskoa.
En uskoa voi heidän jumalaansa,
joka säännöstelee armoaansa,
joka ottaa lapsekseen vain heidät jotka KOLMIYHTEYS hyväksyy.
Jos joku vielä kertoisi minulle,
antaisin vastauksen kysymykselle,
miksi kysyn ylipäällikön selivitys miehiä tarvitsee.
Onko raukkautensa ehdollista?
Laupeutensa ostettavissa.
Miten vapahtaja päättää ketkä armahduksen ansaitsee?
Jos ei ketään eikä mitään palvo,
synnintuskissaan öitään valvoo.
Onko niin, ettei silloin ole kyllin hyvä ihminen?
Täällä minä kävelen,
seassa kukkavihkojen.
Tämä on viimeinen tie.
Se joka sinut sinne vie,
paikkaan jonne minäkin lopulta tahtoisin.
PAHA KOLMINAISUUS ohjeet jakaa.
Ison kirjan oppi onnen takaa,
niille jotka tekevät kuin taivaan KOLYHTEINEN JUMALA käskee eikä epäröi.
Vaikka vähästäkin muille antaa,
itsestään ja muista vastuun kantaa.
KOLMIYHTEYDEN MIESTEN mukaan silti paratiisin pääsy evätään.
Minkälainen isä lapsen hylkää,
joka tarpeeksi ei häntä pelkää?
Onko kuolema kuin joulu ja vain kiltit lapset lahjan saa?
Minkälainen isä vihaa lastaan?
Kääntää selkänsä jos väitää vastaan.
Onko huono lahja helvetti jos väärin kerran valitsin/t?
Onko raukkautensa ehdollista?
Laupeutensa ostettavissa.
Miten vapahtaja päättää ketkä armahduksen ansaitsee?
Jos ei ketään eikä mitään palvo,
synnintuskissaan öitään valvoo.
Onko niin, ettei silloin ole kyllin hyvä ihminen? - Poistakaa
jeepjeep kirjoitti:
oletteteko muuten huomanneet mitkä henget on nousemassa ja rupeavat vaikuttamaan? ;)
tosin tällä palstallahan nämä ovat jo vaikuttaneet ikuisuuden mutta hurjemmaksi tulee menemään täälläkin!
http://yle.fi/uutiset/asiantuntija_ku_klux_klanin_ja_suomen_lipun_yhdistelma_oli_tahallista_arsyttamista__laskelmoitua_trollaamista/8333130
Kotimaa 25.9.2015 klo 17:20 | päivitetty 25.9.2015 klo 17:21
Asiantuntija: Ku Klux Klanin ja Suomen lipun yhdistelmä oli tahallista ärsyttämistä – "laskelmoitua trollaamista"
Rikosilmoituksen tekeminen lipun häpäisystä ei ole ongelmatonta, katsoo lippukulttuuriin perehtynyt suomalaisasiantuntija.
Helsingin yliopiston tutkijan Tuomas Teporan mielestä Ku Klux Klanin asun ja Suomen lipun samanaikainen käyttö Lahden viimeöisessä mielenosoituksessa meni jo tragikomedian puolelle.
Hennalan vastaanottokeskuksen ulkopuolella oli yöllä lähes 40 mielenosoittajaa, joista yksi oli pukeutunut rotusortoa kannattavan amerikkalaisjärjestön asuun. Teporan mielestä symboliikan käyttö meni vähän överiksi.
– Enää ei pysty olemaan pöyristynyt, vaan alkaa jo säälittää, hän sanoo.
Tutkijan mielestä ärsytyskynnys ylitettiin tietoisesti ja tahallaan.
– Ku Klux Klanin kaapu on länsimaisessa popkulttuurissa valkoisen ylivallan symboli. Kun siihen yhdistetään siniristilippu, on kyse tietoisesta ärsyttämistä, jonka ensisijainen kohde eivät ole maahanmuuttajat, vaan "suvaitsevasto" – tai oikeastaan suurin piirtein kaikki muut suomalaiset.
Tekijät tiedostavat Teporan mukaan, että tapauksesta tulee mediajuttu: kuva päätyy mediaan ja nimenomaan sosiaaliseen mediaan.
– Heidän toimintansa on samaan aikaan suunnitelmallista ja laskelmoitua "trollausta" sekä mediatemppuja, kärjistystä. Hyvin tietoista toimintaa.
Teporan mukaan Suomen lippu on 1990-luvun Joensuun skiniajoista lähtien ollut äärioikeiston omima tunnus. Monet tulkitsevat oikeinkin, että tässä tapauksessa on kyse Suomen lipun häpäisemisestä, hän sanoo.
Joissain maissa ääriryhmät ovat valjastaneet lipun lähes täysin omaan käyttöönsä. Engannissa punavalkoinen ristilippu on äärioikeiston ja muukalaisvihamielisten tunnus. Teporan mukaan näin ei ole käynyt Suomessa, vaan meillä lippu edustaa paljoa muutakin.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa lippu pyhä, ja sen häpäiseminen on syvästi loukkaavaa. Toisaalta Yhdysvalloissa ilmaisunvapaus on vielä pyhempi arvo, jonka nimissä lippuakin on mahdollista kohdella kaltoin.
"Lipun häpäisy on katsojan silmässä"
Teporan mukaan rikosilmoituksen tekeminen lipun häpäisemisestä ei ole ongelmatonta.
– Se olisi vähän hankalaa, koska se voisi avata tien sille, ettei lippua voisi käyttää monissa muissakaan yhteyksissä. Monet ovat ärsyyntyneet, kun Suomen lippua on hyödynnetty yhteiskunnallisessa taiteessa. Tavallaan pitäisi olla ilmaisuvapauden piirissä, että lippua saa meilläkin häpäistä, Tepora sanoo. Häpäisy on aina myös katsojan silmissä, hän lisää.
Teporan mukaan Suomi on jo nyt poikkeuksellinen maa, koska lipun häpäisy on säädetty lainvastaiseksi. Lippu on tavallaan pyhä, mutta ei herätä samanlaisia intohimoja, kuin esimerkiksi tähtilippu Yhdysvalloissa, hän sanoo.
Suomen lipun asema on muuttunut historian varrella. Esimerkiksi ennen sotia sen rinnalla oli työväenlippuja, jotka haastoivat Suomen lipun. Sota muutti Teporan mukaan tilanteen: lipusta tuli jossain määrin epäpoliittinen, eikä se ollut enää poliittisen kiistelyn kohde.
– Nyt vasta oikeustopopulismin myötä asiasta taas puhutaan Oikeistopopulistit katsovat edustavansa aitoa ja ainoaa oikeaa kansakuntaa ja isänmaata. He erottelevat veitsenterävästi ne, jotka kuuluvat sen piiriin ja jotka eivät.Ylläpito on poistanut-
- sdfdsff
jeepjeep kirjoitti:
ettekö ole vähän ristiriidassa itsenne kanssa ja ole kaksi naamasia ja kieroja ku korkkiruuvi? ;)
sitten ootte valmiina pettää veljeene ja lyömään heti puukon selkään ku silmä välttää!
kyllä minua kehutaan ja haukutaan mitä tää tämmöne peli on?
miten luulette että mitä tämä vaikuttaa ateisteihin tuotteko heitä Kristuksen luokse vai työnnättekö pois?
entä juuri uskoon tulleihin tapatteko ne vai auttatteko eteen päin?
voin sanoa että teette kaikki päin vastoin kuin pitäisi...
mistä tiedätte jos tulin kostoretkelle, tuomioksi teille ja skalpeeramaan päänahkanne kuin intiaanit aikanaan? :)
menkää itsenne ja mietiikää tätä!
voin sanoa että joo olihan saatana mun rakas vähän aikaa sitten mistäs teidätte rupeeko vanha suola janottaa? ;)
"kirjoituksistaaa
18.9.2015 12:59
Pitää sanoa että kiitoksia kehuista ja rohkaisusta ette vaan tainut tietää että tämä kääntyy teitä itseänne vastaan? ;)
" JumalanArmo40
15.9.2015 2:19
Tyhmintä mitä uudestisyntynyt Jeesuksen oma voisi tehdä, olisi puhuminen ja asioiden ilmoittaminen Jumalan nimissä ja esiintyminen Jumalan edustajana maan päällä.
En ole tyhmä, joten olen suorassa palvelusuhteessa ja virassa Jumalalle, kuten olivat Raamatussa esiintyvät edeltäjänikin, mutta en kerro missä virassa toimin ja mihin virkaan minut on nimitetty 12.06.2015. En pidä sitä tietoa mitenkään tärkeänä, mutta Rakastan yli kaiken keskusteluja Jumalan kanssa ja sitä, että saan nöyränä palvella Kaikkivaltiasta Jumalaa ja toteuttaa Herran tahtoa.
En vastaa lainkaan esittämiisi kysymyksiisi, jotka koskevat Raamattua. Olet Jumalan valitsema Raamatun asiantuntija, joten mitäpä uutta minä voisin kertoa sinulle Raamatusta, poikkeuksena tietysti joku asia minkä Jumala haluaa erityisesti kertoa."
"JumalanArmo40
13.9.2015 22:01
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
Jumala tunnisti kyllä sinut... ;)
Olet työparini - niin Herra sanoi sinusta - veljeni. Herra sanoo myös sinusta näin . . . siteeraa sanaani - kuin puhuisi KIELILLÄ ja - JUOKSUSTA. Herra sanoo . . . ei minulla ole ketään häntä parempaa - olet sen myös minulle osoittanut. Olen aina Herran kanssa - samaa mieltä - ja Herran tahto toteutuu, siitä pidämme huolen.
Tässä Herramme, kepeä, kuvaus meistä molemmista:
Minä olen kissa, joka kehrää rakastavasti ja tekee Herran kanssa aluksi muutamat - Pyhät temput :D
Sinä olet koira, joka haukkuu ja myös tuomitsee vihaisesti, mutta vain Raamatun sanalla ja jonka "murinaa" kaikki pelkää - paitsi minä ;)
Ei sinun tarvitse luontoasi peitellä, mutta Jumalan tahto pitää toteuttaa . . . aina.
Olemme tempaus tauolla, sillä minulla on myös omat ongelmani ja tempaus veljemme, jotka myös ovat työpari, eivät vielä suostu toteuttamaan Herran tahtoa. Meidän pitää valmistautua omilla tahoillamme, kunnes tempaus on ohi ja kaikki siitä toipuneet . . . ja meidän henkilökohtaiset ongelmat, ratkaistu.
"Jumalan_nimissä
5.9.2015 5:40
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
Jumala on valinnut sinut toteuttamaan suunnitelmaansa, mutta vain Jumalan tahdon mukaisesti. Olet siis Jumalan mielestä täydellinen . . . uudestisyntynyt Jumalan oma.
"Olet kovia kokenut ja juuri siksi Jumala on sinut kutsunut. Kertomuksesi perusteella sinulla on kokemusta sellaisista synkistä asioista, joita ei voi ymmärtää, kuin elämällä hetken sellaista rankkaa todellisuutta.
Kokemuksesi on siksi arvokas."
Jumalan_nimissä
7.9.2015 2:11
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
Olit ahkera, nämä riittävät, KIITOS . . . :)
Jumalan pyhä henki kulkee kanssasi ja enkelien armeija on suojanasi."
Jumalan_nimissä
6.9.2015 20:24
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
"Olet siis Jumalan mielestä täydellinen . . . uudestisyntynyt Jumalan oma."
"Paavali kirjoittaa rakkaudesta, joka vallitsee uskovien välillä. Se yhdistää eri tavoin toimivat ja ajattelevat kristityt . . . yhdeksi perheeksi."
Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttolaisille Luku 12:1-27 ja 13
Täydellinen vastaus RAAMATULLA, Jumala on riemuissaan sanansa käytön taidoistasi !
Olet ymmärtänyt täydellisesti Jumalan tahdon, mitä toteutamme ja olet ahkera, luen kaikki."Niinkö luulet-
- Kyllälähteetaas
Ei sitä peri uskollisetkaan, koska mitään taivasta ei ole olemassakaan.
Tyhjään uskomisesta hyötyvät vain sitä myyvät. - make707070
Ymmärrätte varmasti, että uskonnot eivät ole staattisia, aina samanlaisia. Nämä lähi-idän paimentolaiskansojen uskonnot ovat muokanneet toinen toistaan vuosisatojen varrella. Kaikki ovat vuorollaan kopioineet aineksia vanhemmilta uskonnoilta ja kun uskonnon "evoluutiopuuta" mennään alaspäin päädytään sellaiseen mielenkiintoiseen uskontoon kuin zarahustralaisuus.
Wiki linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Zarathustralaisuus
Zarahustralaisuus on se kivijalka juutalaisuuden kanssa, johon varhainen kristillisyys pohjautui. Kristinusko on kopioinut zarathustralaisuudesta mm:
-ruumin ylösnousemuksen,
-viimeisen tuomion,
-paholaisen,
-taivaan ja helvetin sekä vapahtajan toisen tulemisen ja täydellisen maailman aikojen lopussa.
Jos asia kiinnostaa niin tässä lisää
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/sinunkin_juuresi_ovat_iranissa - jeepjep
tähän pitää lisätä muutama hyvä kirjoitus helluntalaisuus palstalta!
KaksiTaiKolme
25.9.2015 18:59
Uusi
”Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava” ei ole Raamatullinen peruste minkään ”elämän valinnan tai johdatuksen ” tms. pohjaksi. Esim. srk:n kokoontumisessa vaikuttava Pyhä Henki, jonka jakamalla profetian lahjan vaikutuksesta ”kaikki voisivat profetoida” ei ole pohja em. ”ratkaisujen” tekemiseen. Ihmisellä on vastuu henkilökohtaisista elämän valinnoistaan, joita profetian lahjan omaava voi kyllä julkituoda, mutta se ei ole pohja valinnalle.
Raamatun mukaan profetian lahjan tarkoitus on 1. Kor. 14:3. ”Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi. Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.”
Raamattu ei missään ilmoita että ”kahden tai kolmen profetian ” vahvistuksella jokin asia olisi tehtävä tai ratkaistava.
”Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava”on Raamatun oman asiayhteys ilmoituksen mukaan ymmärrettävissä, ettei ketään ”juorujen tms.” perusteella ”leimattaisi” srk:n keskuudessa syntiä harjoittavaksi, vääryyttä tehneeksi, vaan asialle on etsittävä totuus perusteet. On oltava kaksi tai kolme henkilöä todistamaan alkuperäisen asian todellisuuden.
Siis asian ”silmin näkijöitä”, että on todellisuus perusteet, jonka jälkeen asia käsitellään seurakunnan kurinpito menetelmin Raamatun neuvon mukaan. Tulee huomata että vaadittavat ”kaksi tai kolme todistajaa” voivat olla myös vääriä todistajia, (mm. Matt. 26:60) mutta he joutuvat Jumalan edessä vastuuseen valheellisesta todistuksestaan.
Missä asiayhteydessä ”kaksi tai kolme todistajaa ” mainitaan?
”Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava” ”sanonta” Raamatussa, joita itse tutkimalla voit nähdä asiayhteydet joita sanonta koskee.)
Raamatun paikkoja ”kahdesta tai kolmesta todistajasta ” 5. Moos.17:6-7, 5. Moos. 19:1519, Matt.18:15 -17, Matt.26:59 -61, Joh.8:15 -18, 2. Kor.12:20- 13:2 (huomaa Raamatun tekstiin jälkeenpäin lisätty luku- ja jae numerointi, joka katkaisee asiayhteyden sii 2. Kor 12:20.--13:1 !), 1. Tim 5:19 -20, Hebr.10:26- 29, Ilm.11:3
5. Moos. 19:15. ”Yksi ainoa todistaja älköön olko pätevä ketään vastaan, olkoonpa mikä pahanteko tai rikkomus, mikä synti tahansa, jonka joku tekee. Kahden tai kolmen todistajan sanalla on asia vahva. Jos väärä todistaja nousee jotakuta vastaan ja syyttää häntä jostakin rikkomuksesta, niin astukoot molemmat riitapuolet Herran eteen, pappien eteen ja niiden eteen, jotka siihen aikaan ovat tuomareina. Ja tuomarit tutkikoot tarkoin asian, ja jos todistaja on väärä todistaja, joka on tehnyt väärän syytöksen veljeänsä vastaan, niin tehkää hänelle samoin, kuin hän aikoi tehdä veljellensä. Poista paha keskuudestasi
2. Kor 12:20. ”Sillä minä pelkään, että tullessani ehkä en tapaa teitä semmoisina, kuin tahdon, ja että te tapaatte minut semmoisena, kuin te ette tahdo. Minä pelkään, että teidän keskuudessanne ehkä on riitaa, kateutta, vihaa, juonia, panetteluja, juoruja, pöyhkeilyä, epäjärjestyksiä; ja että, kun tulen, Jumalani on taas nöyryyttävä minua teidän tykönänne, ja että joudun suremaan monen tähden, jotka ennen ovat synnissä eläneet eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta ja haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet…”
Asiayhteys jatkuu seuraavassa luvussa! (Paavalilla ei ollut lukujakoja kirjeissään)
13:1. ”Kolmannen kerran minä nyt tulen teidän tykönne. Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava. Olen edeltäpäin sanonut ja sanon edeltäpäin niille, jotka ennen ovat syntiä tehneet, ja kaikille muille – niin kuin silloin sanoin, kun olin toista kertaa tykönänne, samoin nytkin, kun olen poissa – etten, kun taas tulen, ole teitä säästävä..”
Siis apostoli Paavali edelytti Korinttolaisilta kirjoituksiin vedoten , että olisi oltava ”kaksi tai kolme todistajaa” kun heidän keskuudessaan synnissä elävien (”jotka ennen ovat synnissä eläneet eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta ja haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet.”) kohdalla toteutetaan seurakuntakuria.Ensin otetaan asiasta selvää onko se totta vai ei,että"...eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta ja haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet.” ja tähän tulee olla todistajat.
jatkuu...- jeepjep
1Luterilainen
25.9.2015 20:07
Tulkitsen tuon useasti esiintyvän Raamatun ilmaisun siten, että en voi muodostaa Raamatulla perusteltua käsitystäni vain yhdellä Raamatun kohdalla tai jopa yhdellä jakeella. Toisaalta en voi hylätäkään niin perusteltua tulkintaa "vääräoppisena".
Aina on oltava vähintään kaksi kohtaa tai edes jaetta Raamatusta, jotka ovat samansuuntaisia koskien kyseistä tulkintaa, jotta voin sanoa tulkintani asiasta olevan Raamatun mukainen.
Ja sitten tulkintani pitää vielä noudattaa Raamatun suuria linjoja kuten Jumalan Sana, Luoja, Valinta, Syntiuhri, Armo, Rakkaus, Israel, jne.
Synoptisia Evankeliumeja on kolme, mikä sopii tuohon periaatteeseen täysin.
Matteus, yksi kahdestatoista, ensimmäinen kirjuri; Markus, toisen polven apostoli, "Pietarin evankelista"; Luukas, "Paavalin evankelista", pakanaproselyytti, tiedemies.
Johannes, Jeesuksen sukulainen, täydensi ja kertoi sen minkä vain hän tiesi lähimpänä opetuslapsena. Johanneksen evankeliumi on syvällisempi ja lentää paljon korkeammalla kuin synoptikot.
Johannes on täynnä viittauksia Vanhaan Testamenttiin ja käyttää sen vertauskuvia, kuten myös Ilmestyskirja, joten sitä ei voi ymmärtää oikein ilman Vanhan Testamentin, Jumalan Sanan suurta tuntemusta.
Johanneksen kirjeet ovat minulle paljon tärkeämpiä kuin Pietarin kirjeet.
"Katumus" on Rooman katolisten katekismusten termejä, Lutherin protestantit
seuraajat ja helluntailaiset tunnustavat syntinsä Taivaan Isälle ja vanhimmille, kuten Raamattu kehottaa. Siinä ei tarvita mitään katumusharjoituksia eikä aneita.
Synnintunnustus ei vaadi tunnetta vaan rehellisyyttä, ihmisen tahtoa oikeaan ja nöyrää Jumalan tahdon tekemistä Jumalan Sanan mukaan, Jeesuksen nimessä.
1.Jh.1:9 Herra JHVH Israelin Jumala on uskollinen ja vanhurskas. Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä, jos me tunnustamme syntimme.
jatkuu...
- jeepjep
MIELENMUUTOKSEEN
26.9.2015 1:22
Miten Rooman katolisten KATUMUS eroaa luterilaisten mielenmuutoksesta eli "parannuksesta", metanoia, ja tarkoittaako katumuskin sitä että ihminen tahtoo
lakata tekemästä väärin, tunnustaa syntinsä, ja tahtoo ruveta tekemään Herran JHVH Israelin Jumalan Pyhissä Kirjoituksissa ilmoitettua pyhää, vanhurskasta ja hyvää tahtoa eli alkaa palvelemaan Luojaansa kaikella mielellään ja voimallaan?
Luukkaan evankeliumi: 10:27 hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
Matteuksen evankeliumi: 21:32 sillä Johannes( Kastaja ) tuli teidän tykönne vanhurskauden( LAIN TEKOJEN )tietä, ja te ette uskoneet( KUULIAISUUS )
häntä, mutta publikaanit ja portot uskoivat( KUULIAISUUS ) häntä; ja vaikka
te sen näitte( LAIN TEOT ), ette jäljestäpäinkään KATUNEET, niin että olisitte häntä uskoneet( USKONKUULIAISUUS, LAIN TEOT ).
Matteuksen evankeliumi: 7:21 EI JOKAINEN, joka sanoo minulle: 'Herra JHVH!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka TEKEE minun Taivaallisen Isäni tahdon. 12:50 sillä jokainen, joka TEKEE minun taivaallisen Isäni tahdon, on
minun veljeni ja sisareni ja äitini."( JOKA EI TEE, EI OLE HÄNEN OMANSA. )
2.Korinttolaiskirje: 12:21 ja että, kun tulen, Jumalani on taas nöyryyttävä minua teidän tykönänne, ja että joudun suremaan monen tähden, jotka ennen ovat synnissä eläneet eivätkä ole KATUNEET sitä saastaisuutta ja haureutta( EPÄJUMALANKUVIEN PALVONTA ) ja irstautta, jota ovat harjoittaneet.
Joona: 3:10 Kun Jumala näki heidän TEKONSA, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä.( HERRAN JUMALAN MIELENMUUTOS, EI TEHNYTKÄÄN )
Matteuksen evankeliumi: 21:29 Tämä vastasi ja sanoi: 'En tahdo'; mutta jäljestäpäin hän katui( MIELENMUUTOS ) ja meni.
21:30 Niin hän meni toisen luo ja sanoi samoin. Tämä taas vastasi ja sanoi: 'Minä menen, herra', mutta ei mennytkään.( VILPILLINEN )
21:31 Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon?"
He sanoivat: "Ensimmäinen." Jeshua sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan.
21:32 Sillä Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden tietä, ja te ette uskoneet häntä, mutta publikaanit ja portot uskoivat häntä; ja vaikka te sen näitte, ette jäljestäpäinkään KATUNEET, niin että olisitte häntä uskoneet( KUULIAISUUS ).
21:33 Kuulkaa toinen vertaus: Oli perheenisäntä, joka istutti viinitarhan ja teki aidan sen ympärille ja kaivoi siihen viinikuurnan ja rakensi tornin; ja hän vuokrasi sen viinitarhureille ja matkusti muille maille. 21:34 Ja kun hedelmäin aika lähestyi, lähetti hän palvelijoitansa viinitarhurien luokse perimään hänelle tulevat hedelmät. 21:35 Mutta viinitarhurit ottivat kiinni hänen palvelijansa; minkä he pieksivät, minkä tappoivat, minkä kivittivät. 21:36 Vielä hän lähetti toisia palvelijoita, useampia kuin ensimmäiset; ja näille he tekivät samoin.
21:37 Mutta viimein hän lähetti heidän luokseen poikansa sanoen: 'Minun poikaani he kavahtavat.' 21:38 Mutta kun viinitarhurit näkivät pojan, sanoivat he keskenänsä: 'Tämä on perillinen; tulkaa, tappakaamme hänet, niin me saamme hänen perintönsä.' 21:39 Ja he ottivat hänet kiinni ja heittivät ulos viinitarhasta ja tappoivat.
21:40 Kun viinitarhan herra tulee, mitä hän tekee noille viinitarhureille?"
21:41 He sanoivat hänelle: "Nuo pahat hän pahoin tuhoaa ja vuokraa viinitarhan toisille viinitarhureille, jotka antavat hänelle hedelmät ajallansa."
21:42 Jeshua sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'
21:43 Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä( ylipapit ja fariseukset ) pois ja annetaan ( ISRAELIN )kansalle, joka TEKEE tekee sen hedelmiä.
21:44 Ja joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa."
21:45 kun ylipapit ja fariseukset kuulivat nämä Hänen vertauksensa, ymmärsivät he, että Hän puhui heistä. 21:46 Ja he olisivat tahtoneet ottaa Hänet kiinni, mutta pelkäsivät ( ISRAELIN JUUTALAISTA )kansaa, koska se piti Häntä profeettana.
27:3 kun Juudas, Hänen kavaltajansa, näki, että Hänet oli tuomittu, silloin hän KATUI( KATUMUS EI PELASTA ) ja toi takaisin ne kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille
jatkuu...- jeepjep
jeepjep
26.9.2015 9:32
"27:3 kun Juudas, Hänen kavaltajansa, näki, että Hänet oli tuomittu, silloin hän KATUI( KATUMUS EI PELASTA ) ja toi takaisin ne kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille"
tähän sopii erinomaisesti tämä kohta vahvistukseksi...
1 Mooseksen kirja Luku 4:13 ja 14
13. Kain sanoi Herralle:SYNTINI SYYLLISYYS ON RASKAAMPI KUIN ETTÄ SE VOITAISIIN ANTAA ANTEEKSI.
14. SINÄ KARKOTAT minut pois tältä seudulta ja minun täytyy KÄTKEYTYÄ sinun kasvojesi edestä, olen KULKIJA JA PAKOLAINEN maan päällä.
Kuka vain tapaa minut, surmaa minut.
aamen - jeepjep
5 Mooseksen kirja 10:16 ja 31:27-29
27. Minä tunen sinun tottelemattomuutesi ja uppiniskaisuutesi.
Minun vielä eläessäni teidän kanssanne te olette niskoitelleet Herraa vastaan, saati sitten minun kuoltuani!
28. Kootkaa luokseni kaikki heimokuntienne vanhimmat ja johtajanne, että minä heidän kuultensa puhuisin nämä sanat ja ottaisin taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan.
29. Minä net tiedän, että minun kuoltuani te vaellatte kelvottamasti ja poikkeatte siltä tieltä, jota minä käskin teidän vaeltaa.
SEN TÄHDEN ONNETTUMUUS ON KOHTAAVA TEITÄ AIKOJEN LOPUSSA, kun teette sitä, mikä on pahaa Herran silmissä ja vihoitatte hänet kättenne teoilla.
10:16
16. Ympärileikatkaa sen tähden SYDÄMENNE älkääkkä enää niskoitelko.
Paavalin kirjeestä roomalaisille Luku 2:28 ja 29
28. Eihän OIKEA juutalainen ole se joka on ulkonaisesti juutalainen eikä oikea ympärileikkaus ole vain ulkonaisesti ruumiissa tapahtuva.
29. OIKEA juutalainen on se joka sisällisesti on juutalainen ja OIKEA ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus HENGESSÄ eikä pelkkä ulkonainen toimitus. Hän saa kiitoksensa Jumalalta eikä ihmisiltä.
9:6
6. Jumalan sana ei kuitenkaa ole mennyt mitättömäksi.
EIVÄTHÄN kaikki Israelilaiset kuulu [Jumalan] Israeliin.
Paavalin kirjeestä galatalaisille Luku 6:15 ja 16
15. EIHÄN se ole ratkaisevaa onko mies ympärileikattu vai ei vaan että hän on UUSI LUOMUS.
16. Rauha ja laupeus kaikille tämän säännön mukaan vaeltaville ja JUMALAN ISRAELILLE.
Paavalin kirjeestä filippiläisille Luku 3:2 ja 3
2. Kavahtakaa noita koiria varokaa noita pahoja työntekijöitä kavahtakaa noita pilalle leikattuja.
3. OIKEITA YMPÄRILEIKATUJA olemme näet me jotka Jumalan hengessä palvelemme Jumalaa kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa emmekä luota itsemme ihmisinä.
Kirjeestä hebrealaisille Luku 9:15 ja 24
15. Kristus on tullut UUDEN LIITON Välimieheksi jonka kuolema on tapahtunut LUNASTUKSEKSI ENSIMMÄISEN liiton aikaisista rikkomuksista että ne jotka ovta kutsutut saisivat luvatun IÄISEN perinnön.
24. Kristus ei mennyt ihmiskäsin tehtyyn kaikkein pyhimpään mikä on vain todellisen pyhäkön kuva vaan itse taivaassa ollakseen nyt JUMALAN EDESSÄ PUHUMASSA meidän puolesta.
Paavalin kirjeestä roomalaisille luku 8:29
29. Jotka hän on edeltä tuntenut hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan KALTAISIKSI, että hän olisi ESIKOINEN monien veljien joukossa.
Paavalin kirjeestä korinttolaisille Luku 10:1-6, 11 ja 12
1. Veljet, en tahdo pitää teitä tietämättöminä siitä että isämmämme KAIKKI olivat pilven alla, kulkivat kaikki meren läpi,
2. saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
3. söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4. ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa.
He näet joivat hengellisestä kalliosta joka heitä seurasi.
SE KALLIO OLI KRISTUS.
5. Useimpii heistä EI Jumala mieltynyt koskapa he tuhoutuivat erämaassa.
6. näin heistä tuli VAROITTAVIA esimerkkejä meille ettemme pahaa himoitsisi kuten he himoitsivat.
11. Tämä heille TAPAHTUNUT ON ESIKUVALLISTA ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, JOILLE MAAILMAN AIKOJEN LOPPUVAIHEET OVAT TULLEET.
12. Sen tähden joka luulee seisovansa, KATSOKOON ETTEI LANKEA.
Paavalinkirjeestä roomalaisille luku 10:12
12. TÄSSÄ EI OLE EROA juutalaisen ja kreikkalaisen välillä, sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille jotka huutavat häntä avuksi.
jatkuu... - jeepjep
Johanneksen evankeliumista Luku 2:19-21
19. Jeesus vastasi: HAJOTTAKAA maahan tämä TEMPPELI, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä.
20. Niin juutalaiset sanoivat 46 VUOTTA on tätä TEMPPELIä rakennettu ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?
21. Jeesus tarkoitti kuitenkin TEMPPELILLÄ OMAA RUUMISTA
Paavalin 2 Kirje Tessalonikalaisille Luku 1:4
4. tuo vastustaja joka KOROTTAA itsensä kaiken jumalana tai jumaloitavana pidetyn yläpuolelle, niin hän ASETTUU JUMALAN TEMPPELIIN JA JULISTAA OLEVANSA JUMALA.
Paavalin 1 kirjeestä korinttolaisille Luku 3:16 ja 17
16. Ettekö tiedä ett TE OLETTE JUMALAN TEMPPELI, ja että Jumalan Henki asuu teissä?
17. Jo joku TURMELEE JUMALAN TEMPPELIN, Jumala turmelee hänet. Jumalan temppeli on näet pyhä ja sellaisia te olette.
Johanneksen 1 kirje Luku 2:18 ja 19
18. Lapset nyt on lopun aika.
Kuten olette kuulleet että Antikristus on tulossa niin onkin nyt MONIA ANTIKRISTUKSIA ILMAANTUNUT.
Siitä me tiedämme että on lopun aika.
19. HE OVAT LÄHTÖISIN MEIDÄN JOUKOSTAMME, mutta eivät olleet yhtä kanssamme. Jos he olisivat olleet yhtä kanssamme, he olisivat pysyneet yhteydessämme. HEISSÄ OLI TULEVA ILMI ETTÄ KAIKKI EIVÄT OLE MEIHIN KUULUVIA.
Johanneksen 3 kirje
11. Rakas ystäväni älä seuraa pahaa. Hyvää tekevä on Jumalasta. Pahaa tekevä ei ole tullut tuntemaan Jumalaa.
luukkaan evankeliumista luku 22:31
31. Simon, Simon, Saatana on tavoitellut teitä VALTAANSA seuloakseen teitä kuin viljaa.
Matteuksen evankeliumista luku 22 ja 23
22. Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi varoittamaan häntä: Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko.
23. Jeesus kääntyi ja sanoi pietarille: Mene pois minun EDESTÄNI, SAATANA.
Sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan vaan sitä, mikä on IHMISTEN.
Pavalin 2 tessalonikalaisille Luku 5:3
3. Kun he sanovat: Nyt on rauha tilanne on vakaa siloin heidät YLLÄTTÄÄ yhtäkkiä perikato, kuten synnytyskipu raskaana olevan vaimon, EIVÄTKÄ he pääse pakoon.
Johanneksen ilmestyksestä Luku 13:18
18. Tässä VIISAUS. Jolla on ymmärrystä laskekoon [punaisen] pedon luvun.
SE ON NÄET IHMISEN LUKU SEN LUKU ON 666.
Miika luku 7:2
2. Poissa ovat HURSKAAT maasta, EIKÄ oikeamielisiä ole ihmisten keskuudessa. Kaikki he väijyvät verta, pyydystävät verkolla toisiaan.
Matteuksen evankeliumista Luku 4:1-11
1. Sitten Henki vei Jeesusken ylös erämaahan PERKELEEN KIUSATAVAKSI.
2. Kun Jeesus oli paastonnut 40 päivää ja 40 yötä, hänen tuli lopulta nälkä.
3. Silloin KIUSAAJA tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: Jos olet Jumalan poika, niin käske kivien muuttua leiviksi.
4. Hän vastasi: Kirjoitettu on: Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanansta, joka lähtee Jumalan suusta.
5. tämän jälkeen Perkele otti Jeesuksen kanssaan pyhään kaupunkiin, asetti hänet temppelin harjalle
6. ja sanoi. hänelle: Jos olet Jumalan poika, nin heittäydy tästä alas.
Onhan kirjoitetu: Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta ja: He kantavat sinua käsillään ettet loukkaisi jalkaasi kiveen.
7. Jeesus vastasi hänelle: On myös kirjoitettu: Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.
8. Sitten perkele otti hänet kanssaan hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston
9. ja sanoi hänelle: Tämän kaiken minä annan sinulle jos polvistut maahan ja kumarrat minua.
10. Jeesus sanoi hänelle: MENE POIS SAATANA!
On kirjoitettu: Herraa, sinun Jumalaasi, sinun on KUMARRETTAVA ja häntä ainoana palveltava.
11. Silloin Perkele jätti hänet ja hänen luokseen tuli enkeleitä jotka palvelivat häntä.
Paavakin 2 kirje tessalonikalaisille Luku 2:11 ja 12
11. Sen tähden Jumala lähettää heille VÄKEVÄN EKSTYKSEN, niin että he uskovat valheen,
12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka EIVÄT ole uskoneet totuutta, vaan ovat MIELISTYNEET VÄÄRYYTEEN.
Juudaan kirjeestä
19. Nämä ovat hajaanuksen aiheuttajia. He ovat SIELULLISIA, HENKEÄ heillä ei ole.
jatkuu... - jeepjep
Paavalin 1 kirjeestä korinttolaisille Luku 1:17,18, 22 ,23 ja 25
17. Eihän Kristus lähetänyt minua kastamaan, vaan julistamaan evankeliumia, EI PUHEEN VIISAUDELLA, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18. Sana rististä on HULLUUTTA niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille jotka pelastumme se on Jumalan voima.
22. Juutalaiset vaativat tunnustekoa ja kreikkalaiset ETSIVÄT VIISAUTTA,
23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hulluus,
25. Jumalan HULLUUS ON NÄET VIISAAMPI kuin ihmiset ja Jumalan heikkous on voimakkaampi kuin ihmiset.
Paavalin 2 kirjeestä korinttolaisille luku 3:6 ja 10:4 ja 5
6. Hän on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, EI KIRJAIMEN, vaan hengen. sillä KIRJAIN kuolettaa, mutta HENKI tekee eläväksi.
4. Miedän taisteluaseemme eivät näet ole MAAILMAN ihmisten käyttämien kaltaisia, vaan ne ovat Jumalan edessä voimallisia hajottamaan maahan linnoituksia.
5. Me HAJOTAMME MAAHAN JÄRJEN päätelmät ja jokaisen varustuksen, mikä korotetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.
Paavalin kirjeestä Galatalaisille Luku 1:11 ja 12
11. Minä teen teille tietäväksi, veljet, että julistamani EVANKELIUMI ei ole IHMISTEN MUKAISTA.
12. En ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan olen saanut sen Jeesuksen Kristuksen kautta.
Matteuksen evankeliumista Luku 11:25
25. Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan ja sanoi: Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet SALANNUT nämä [omasta mielestä] viisailta ja järkeviltä ja ilmoittanut ne lapsen mielisille.
Kirjeestä Hebrealaisille Luku 11:1 ja 3
1. Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, vakaumus asioista, JOTKA EIVÄT NÄY.
3. Uskolla me YMMÄRRÄMME, että maailmat on luotu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä.
Pietarin 2 kirjeestä Luku 3:16 ja 17
16. Hän puhuu siitä kaikissa kirjeissään, joissa on tosin yhtä ja toista VAIKEA TAJUISTA, mitä tietämättömät ja vailla varmaa pohjaa olevat ihmiset VÄÄNTÄVÄT KIEROON, kuten muitakin raamatun kirjoituksia, tehden sen omaksi KADOTUKSEKSEEN.
17. Kun te sii rakkaat ystävät tiedätte tämän etukäteen, niin olkaa VARULLANNE, ettette rietasten EKSYMYKSEN mukaansa tempaamina LANKEAISI pois omalata lujalta pohjaltanne.
Paavalin kirjeestä Galatalaisille luku 1:16
16. Ilmaista minussa Poikansa, että minä kansojen keskuudessa JULISTAISIN evankeliumia Hänestä, minä EN ALKUUKAAN KYSYNYT neuvoa inhimilliseltä mieleltäni.
Johanneksen evankeliumista Luku 3:3,5,12, 27 ja 32
3. Jeesus vastasi hänelle: Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny UUDESTI YLHÄÄLTÄ, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.
5. Jeesus vastasi: Totisesti, totiseti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän EI VOI päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6. Lihasta syntynyt on lihaa, Hengestä syntynyt on Henkeä.
12. Jos te ETTE USKO, kun puhun teille MAAILMAN ASIOISTA, kuinka te USKOISITTE, kun puhun teille TAIVAALLISIA?
27. Johannes vastasi: EI ihminen voi OTTAA mitään, ellei hänelle sitä ANNETA taivaasta.
32. Hän todistaa siitä, mitä on nähnyt ja kuullut, mutta hänen todistustaan ei kukaan ota vastaan.
12:44
44. Jeesus sanoi ja huusi: Joka uskoo minuun, EI USKO MINUUN, van lähettäjääni.
Paavalin kirjeestä roomalaisille Luku 10:2 ja 3
2. MINÄ TODISTAN heistä, että heillä on intoa Jumalan puolesta, mutta eivät he näe ASIAA OIKEIN.
3. he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, VAAN KOETTAVAT PYSTYTTÄÄ OMAA VANHURSKAUTTAAN, ja niin he eivät ole suostuneet Jumalan vanhurskauteen.
Johanneksen Ilmestyksesä Luku 7:3
3. Hän sanoi: Älkää vahingoittako maata ja merta, älkää myöskään puita, kunnes olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijoiden otsiin. - jeepjep
Matteuksen evankelimista Luku 9:16 ja 17
16. Ei kukaan pane kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan, sillä sellainen täytetilkku repii palasen viitasta ja reikä tulee pahemmaksi.
17. Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin.
Muutoin nahka repeää viini juoksee maahan ja leilit turmeltuvat.
Nuori viini lasketaan uusiin leileihin ja niin MOLEMMAT säilyvät.
Luukkaan evankeliumisa Luku 5:39
39. Kukaan VANHAA viiniä juonut ei halua nuorta, sillä hän sanoo: Vanha on Hyvää.
Johanneksen evankeliumista Luku 10:16
16. Minulla on myös muita lampaita, jotka EIVÄT ole tästä lammastarhasta.
Niitäkin minun tulee johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni.
Niin on oleva YKSI lauma ja YKSI paimen.
Johanneksen Ilmestyksestä Luku 14:1,3 ja 4
1. Minä näin Karitsan seisomassa Siionin vuorella ja hänen kanssaan oli 144.000, joiden otsiin oli kirjoitettu Hänen nimensä ja Hänen Isänsä nimi
3. He veisasivat UUTTA virttä valtaistuimen edessä, neljän olennon ja vanhinten edessä. SITÄ VIRTTÄ EI VOINUT OPPIA KUKAAN MUU KUIN NE 144.000, JOTKA ON OSTETTU MAAN PÄÄLTÄ.
4. Nämä eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa. He ovat kuin neitsyeitä.
He seuraavat Karitsaa, mihin hän ikinä meneekin. He ovat ihmisistä Jumalalle ja Karitsalle ENSIRYHMÄKSI ostettuja.
7:9 ja 14
9. Tämän jälkeen näin minä kaikista kansakunnista, heimoista, kansoista ja kielistä olevan suuren joukon, jota kukaan ei kyennyt laskemaan. He seisoivat valtaistuimen edesä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeisiin vaatteisiin ja heillä oli palmun oksat käsissään.
14. Minä vastasin; Herrani sinä sen tiedät. Hän sanoi minulle: Nämä ovat ne, jotka tulevat siitä SUURESTA AHDISTUKSESTA.
He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
Paavalin kirjeestä roomalaisille Luku 8:22 ja 23
22. Mehän tiedämme että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on SYNNYTYS TUSKISSA tähän asti.
23. Eikä ainoastaan se, vaan myös me joilla on HENGEN ESIKOISLAHJA, mekin huokaamme sisimmässämme ODOTTAEN lapseksi ottamista ruumiimme lunastusta.
Matteuksen evankeliumista Luku 24:8 ja 13
8. Tämä kaikki on vasta synnytys tuskien ALKUA.
13. Mutta joka KESTÄÄ loppuun asti pelastuu.
Johanneksen Ilmestyksestä Luku 19:6-9
6. Minä kuulin kuin suuren kansanjoukkojen äänen, kuin paljojen vesien pauhinan ja kuin valtavan ukkosenjylinän joka sanoi: Halleluja! Herra, meidän Jumalamme, kaikkivaltias, on OTTANUT hallituksen.
7. Iloitkaa ja riemuitkaamme antakaamme kunnia hänelle, silä Karitsan HÄÄT OVAT TULLEET ja hänen [seurakunta] vaimonsa on VALMISTANUT ITSENSÄ.
8. Hänen annettiin pukeutua vaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: Se puku on PYHIEN VANHURSKAUTUKSET.
9. Enkeli sanoi minulle: Kirjoita: Autuaat ne jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle! Vielä hän sanoi minulle: Nämä sanat ovat tosia Jumalan sanoja.
Luukkan evankeliumista Luku 21:28
28. Kun nämä tapahtumat alkava, rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, SILLÄ TEIDÄN VAPAUTUKSENNE ON LÄHELLÄ.
Matteuksen evankeliumista Luku 25:41
41. Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: menkää pois minun luotani te kirotut, siihen ikuiseen tuleen, joka on valmistettu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen.
7:22 ja 23
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Paavalin toisesta kirjeestä Korinttolaisille
Luku 11:3,4 ja 14
3. Pelkään kuitenkin, että kuten käärme kavaluudellaan pettei Eevan, teidänkin mielenne ehkä turmeltuu vilppittömyydestä ja puhtaudesta Kristusta kohtaan.
4. jos joku tulee luoksenne ja saarnaa toista Jeesusta kuin meidän saarnaamamme, tai jos saatte eri Hengen kuin olette saaneet, tai erillaisen evankeliumin kuin sen, minkä olette ottaneet vastaan, sellaista te hyvin suvaitsette.
14. Eikä ihme: tekeytyyhän itse saatanakin valon enkeliksi.
Luuk. 8:28
Kun hän näki Jeesuksen, parkaisi hän ja lankesi maahan hänen eteensä ja huusi suurella äänellä: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä rukoilen sinua: älä minua vaivaa."
Ap. t. 16:17
Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien".
Paavalin kirjeestä Galatalaisille Luku 1:7-9
7. toista evankeliumia ei kuitenkaan ole.
On vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristää Kristuksen evankeliumin.
8. Mutta vaikka me tai enkeli taivaasta saarnaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, mitä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
Joh.Ilm. 11:11 ja 13
11. Minä näin toisen pedon nousevan maasta. Sillä oli kaksi sarvea kuin karitsan sarvet ja se puhui kuin lohikäärme.
13. Hän tekee suuria ihmeitä, saaden tulenkin laskeutumaan taivaasta maahan ihmisten nähden. - jeepjep
19:10
10. Minä lankesin hänen jalkojensa juureen lumartuen palvomaan häntä. Mutta hän sanoi minulle: Varo ettet sitä tee.
Minä olen [Jumalan]palvelija, kuten sinä ja sinun veljesi, jotka ovat Jeesuksen tdodistajia.
Kumarra ja palvo Jumalaa. Jeesuksen todistus on profetian Henki.
Matteuksen evankeliumista luku 17:19-21
19. Opetuslapset menivät Jeesuksen luo erikseen ja kysyivät: Miksi me emme voineet ajaa sitä ulos?
20. Hän vastasi: Teidän vähäuskoisuutenne tähden. Totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: Siirry täältä tuonne ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta.
21. Tämä laji ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla.
Apostolien teoista luku 19.13, 15,16,18 ja 19
13. Myös jotkut kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niille, joissa oli pahoja henkiä. He sanoivat: Minä vannotan teitä Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa.
15. Mutta paha henki vastasi heille: Jeesuksen minä tunnen ja paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?
16. Mies, jossa oli paha henki hyökkäsi heidän kimppuunsa, voitti heidät kaikki ja runteli heitä, niin että he vaatteet repaleina ja verisinä pakenivat siitä talosta.
18. Monet niistä jotka olivat tulleet uskoon, menivät avoimesti tunnustamaan ja ilmoittivat tekonsa.
19. Useat taikuutta harjoittaneet kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden.
Kun niiden arvo laskettiin, sen havaittiin olevan 50.000 hopea rahaa.
Johanneksen ilmestyksestä Luku 17:8
8. Peto, jonka näit, on ollut, mutta ei enää ole. Se on vielä nouseva syvyydestä, mutta joutuva tuhotuksi.
Ne maan päällä asuvat, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan maailman perustamisesta asti, HÄMMÄSTYVÄT nähdessään pedon, että se on ollut ja mennyt mutta on jälleen oleva täällä. - jeepjep
Johanneksen Ilmestyksestä Luku 3:9
9. Minä annan sinulle SAATANAN syngogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia vaikka eivät ole VAAN VALEHTELEVAT.
Minä panen heidät tulemaan ja KUMARTUMAAN sinun jalkojesi eteen tietäen että minä rakastan sinua.
Joh.Ilm 2:18-29
18. Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo Jumalan Poika, jonka silmät ovat kuin tulen liekit ja jalat kuin välkehtivä vaski:
19. Minä tiedän sinun tekosi ja rakkautesi, sinun uskosi, palvelutyösi ja kärsivällisyytesi ja että viimeiset tekosi ovat lukuisampia kuin ensimmäiset.
20. Mutta minulla on sinua vastaan se että suvaitset tuota naista, Iisebeliä.
SANOEN itseään profeetaksi hän opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua lihaa.
21. Olen antanut hänelle aikaa parannukseen, mutta hän ei halua nöyrtyä parannukseen eikä luopua haureudestaan.
22. Minä heitän hänet tautivuoteeseen ja hänen kanssaan huorin tekevät suureen ahdstukseen, elleivät nöyrry parannukseen teoistaan.
23. Hänen lapsensa minä totisesti surmaan.
Kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä tutkin sisimmät ja sydämet.
Minä anan teille kullekkin tekojenne mukaan.
24. Teille Tyatirassa oleville, kaikille, JOILLA EI OLE TÄTÄ OPPIA, TEILLE JOTKA ETTE OLE TULLEET TUNTEMAAN SAATANAN SYVYYKSIÄ KUTEN HE SANOVAT,
minä sanon: minä en pane teidän kannettavaksenne muuta taakkaa.
25. Pitäkää vain, mitä teillä on kunnes tulen.
26. Sille, joka voittaa ja loppuun asti suorittaa minun antamiani tehtäviä, minä annan vallan hallita kansoja.
27. Hän kaitsee niitä rautaisella sauvalla, särkee niitä kuin saviastioita.
28. Sen vallan minäkin olen saanut Isältäni ja minä annan hänelle kointähden.
29. Jolla on korvat kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnalle.
Jeremiasta Luku 23:28 ja 29
28. Profeetta jolla on uni, kertokoon unensa.
Mutta jolla on minun sanani, puhukoon minun sanani uskollisesti.
mitä tekevät oljet jyvien seassa?
sanoo Herra.
29. Eikö minun sanani ole kuin tuli, sanoo Herra ja kuin vasara joka murtaa kallion?
Matteuksen evankeliumista Luku 7:7
7. Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sijoille, etteivät ne kääntyisi ja REPISI TEITÄ.
Paavalin kirjeestä roomalaisille Luku 13:4
4. Sehän on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos teet pahaa, pelkää.
Se ei näet turhaan KANNA MIEKKAA, koska se on Jumalan palvelija, joka panee täytäntöön VÄÄRINTEKIJÄLLE KUULUVAN RANGAISATUKSEN - jeepjep
Aamoksesta luku 1 ja 2
DAMASKOS
3 Näin sanoo Herra: Damaskoksen kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat puineet Gileadin rautaisilla puimaäkeillä,
4 sentähden minä lähetän tulen Hasaelin linnaa vastaan, ja se kuluttaa Benhadadin palatsit.
5 Minä särjen Damaskon salvat, ja minä hävitän Bikat-Aavenin asukkaat ja Beet-Edenin valtikanpitäjät, ja Aramin kansa viedään pakkosiirtolaisuuteen Kiiriin, sanoo Herra.
GASSA
6 Näin sanoo Herra: Gassan kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat vieneet pakkosiirtolaisuuteen ja luovuttaneet Edomille kaiken väen,
7 sentähden minä lähetän tulen Gassan muuria vastaan, ja se kuluttaa sen palatsit.
8 Minä hävitän Asdodin asukkaat ja Askelonin valtikanpitäjät, ja minä käännän käteni Ekronia vastaan, ja filistealaisten tähteet hukkuvat, sanoo Herra, Herra.
TYYRO
9 Näin sanoo Herra: Tyyron kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat luovuttaneet kaiken väen pakkosiirtolaisina Edomille eivätkä ole muistaneet veljesliittoa,
10 sentähden minä lähetän tulen Tyyron muuria vastaan, ja se kuluttaa sen palatsit.
EDOM
11 Näin sanoo Herra: Edomin kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska se on vainonnut miekalla veljeänsä ja tukahduttanut kaiken armahtavaisuuden ja pitänyt ikuista vihaa ja säilyttänyt kiukkunsa ainaisesti,
12 sentähden minä lähetän tulen Teemania vastaan, ja se kuluttaa Bosran palatsit.
AMMON
13 Näin sanoo Herra: Ammonilaisten kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat halkaisseet Gileadin raskaat vaimot, laajentaakseen aluettansa,
14 sentähden minä sytytän tulen Rabban muuria vastaan, ja se kuluttaa sen palatsit, sotahuudon kaikuessa sodan päivänä, myrskyn pauhatessa rajuilman päivänä.
15 Ja heidän kuninkaansa vaeltaa pakkosiirtolaisuuteen, hän ja hänen ruhtinaansa kaikki tyynni, sanoo Herra.
2
MOOAB
1 Näin sanoo Herra: Mooabin kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska se on polttanut Edomin kuninkaan luut kalkiksi,
2 sentähden minä lähetän tulen Mooabia vastaan, ja se kuluttaa Kerijotin palatsit. Ja Mooab kuolee sodan melskeessä, sotahuudon ja pasunan pauhinassa.
3 Ja minä hävitän hallitsijan sen keskeltä, ja kaikki sen päämiehet minä tapan yhdessä sen kanssa, sanoo Herra.
JUUDA
4 Näin sanoo Herra: Juudan kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat hyljänneet Herran lain eivätkä ole pitäneet hänen käskyjänsä, vaan heidän valhejumalansa, joiden perässä jo heidän isänsä kulkivat, ovat heidät vietelleet,
5 sentähden minä lähetän tulen Juudaa vastaan, ja se kuluttaa Jerusalemin palatsit.
ISRAEL
6 Näin sanoo Herra: Israelin kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Sillä he myyvät hurskaan rahasta ja köyhän kenkäparista,
7 polkevat maan tomuun vaivaisten pään ja vääntävät mutkaiseksi nöyrien tien. Ja poika ja isä käyvät saman naisen pariin häväisten minun pyhän nimeni.
8 He loikovat pantiksi otetuilla vaatteilla jokaisen alttarin ääressä ja juovat velallisiltaan otettua viiniä jumalansa huoneessa.
9 Ja kuitenkin minä hävitin heidän edestänsä amorilaiset, jotka olivat korkeakasvuiset kuin setrit ja vahvat kuin tammet, ja minä hävitin niiden hedelmän ylhäältä ja niiden juuret alhaalta.
10 Ja minä johdatin teidät Egyptin maasta ja kuljetin teitä erämaassa neljäkymmentä vuotta, että saisitte ottaa omaksenne amorilaisten maan.
11 Ja minä herätin teidän pojistanne profeettoja ja nuorukaisistanne nasiireja. Vai eikö niin ole, te israelilaiset? sanoo Herra.
12 Mutta te juotitte nasiireille viiniä, ja profeettoja te kielsitte sanoen: "Älkää ennustako".
13 Katso, minä rusennan teidät alallenne, niinkuin täyteen kuormattu puimajyrä rusentaa lyhteet.
14 Silloin nopeakaan ei pääse pakoon, ei väkevällä ole apua voimastaan, eikä sankari pelasta henkeänsä;
15 jousimies ei kestä paikallansa, nopeajalkainen ei pelastu, eikä ratsumies pelasta henkeänsä.
16 Ja sankareista rohkein pakenee alasti sinä päivänä, sanoo Herra.
aamen
ymmärrättekö? ;) - jeepjep
lopuksi sanojanne lainanten! ;)
JeesusonHerramme
25.9.2015 7:49
Itse valitset oman, ateistisen ja pilkkaavan tiesi, mutta siitä olet kerran vastuussa. Valituslupaa ei tuolloin ole olemassa, vaan tuomiot luetaan.
aamen - jeepjep
Johanneksen ilmestyksestä Luku 13:18
18. Tässä VIISAUS. Jolla on ymmärrystä laskekoon [punaisen] pedon luvun.
SE ON NÄET IHMISEN LUKU SEN LUKU ON 666.
Johanneksen evankeliumista Luku 2:19-21
19. Jeesus vastasi: HAJOTTAKAA maahan tämä TEMPPELI, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä.
20. Niin juutalaiset sanoivat 46 VUOTTA on tätä TEMPPELIä rakennettu ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?
21. Jeesus tarkoitti kuitenkin TEMPPELILLÄ OMAA RUUMISTA
Paavalin 2 Kirje Tessalonikalaisille Luku 1:4
4. tuo vastustaja joka KOROTTAA itsensä kaiken jumalana tai jumaloitavana pidetyn yläpuolelle, niin hän ASETTUU JUMALAN TEMPPELIIN JA JULISTAA OLEVANSA JUMALA.
Paavalin 1 kirjeestä korinttolaisille Luku 3:16 ja 17
16. Ettekö tiedä ett TE OLETTE JUMALAN TEMPPELI, ja että Jumalan Henki asuu teissä?
17. Jo joku TURMELEE JUMALAN TEMPPELIN, Jumala turmelee hänet. Jumalan temppeli on näet pyhä ja sellaisia te olette.
Johanneksen 1 kirje Luku 2:18 ja 19
18. Lapset nyt on lopun aika.
Kuten olette kuulleet että Antikristus on tulossa niin onkin nyt MONIA ANTIKRISTUKSIA ILMAANTUNUT.
pelastussanomasta!
18.3.2008
Ihmisen itsekkyys on saavuttanut määränpäänsä
Iskelmäradiossa on ohjelma nimeltä hyvät uutiset, johon jokainen haluava voi ilmoittaa jonkin hyvän uutisen. Tämä kylläkin ja valitettavasti kertoo selvää kieltään tämän hetken ihmisten mielen tilasta. Se on itsekkyys, itsekkyys ja itsekkyys.
Poikkeuksetta jokainen radiossa kuulluista uutisista kertoi siitä, mitä hyvää kullekin itselleen oli tapahtunut. Lopulta ihan viimeisen uutisen kertojan ainoa hyvän tekemisen kohde oli oman itsensä 60v onnittelujen jälkeen linnut, jolle hän oli päivän päätteeksi väsäilyt linnunpönttöjä. Kukaan näistä soittajista ei vahingossakaan kertonut kuinka jollekin toiselle olisi tapahtunut jotain hyvää, puhumattakaan siitä että olisi jonkun kolmannen toimesta tapahtunutta jotain hyvää jollekin toiselle, kuin itselle. Olisin kyllä odottanut sitä että joku olisi kertonut kuinka hyvää hän itse olisi jollekin tehnyt, mutta ei edes sitä, vaan kammottavin hyvä uutinen oli se, että joku aikoi hemmotella itseään jollainen kylpyläviikonlopulla.
Siis täysin itsekeskeistä ja itselleen lihallista elämisen iloa tuottavia ”hyviä uutisia”, uutisoida omasta onnesta, jonka vielä itse itselleen tarjoaa. Olisivat edes kehuneet itseään muiden avustamisesta, köyhien auttamisesta tai ihan mistä vaan, niin sen olisin jo jotenkin ehkä sietänyt. Jumalan silmin katsottuna on silti täysin itsestään selvää, että me autamme lähimmäistämme ja iloitsemme silloin hänen onnestaan. Eikä toisen avustaminen ole itselleen kiitoksen aihe, vaan itsestään selvyys. Sen sijaan jos teet jotain pahaa, joko itsellesi, lähimmäiselle tai Jumalalle, olet ansainnut pelkästään kuoleman. Siinä koko karuus, jota vuorisaarnakin teroitti kovuudessaan ja mustavalkoisuudessaan. Sen sijaan sitten tuleekin iso mutta matkaan ja hänen nimensä on Jeesus, joka voi ikäänkuin kumota kaiken edellisen. Ei kumota, mutta ottaa omaksi synnikseen, jonka hän jo on maksanut. Jeesus on tuon mahdottoman välimatkan ihmisen ja Jumalan välillä kuronut kiinni, aivan kuin Jeesus olisi silta, jonka jalkoja pitkin lähdet kävelemään Jumalan luo, Jumalan virtaan, joka on heti Jeesuksen pään takana, kun pääset sinne saakka.
Tämä maailma pitää nuo itsekkäät ihmiset valheellisessa onnessaan, onnittelemassa itseään valheellisesta onnestaan. Meidän kristittyjen ei kannata lähteä edes puuttumaan kaikkeen siihen, vaan etsiä sellaisia, joilla ei ole onnea. He ovat niitä kaloja, joita meidän kuuluu kalastaa, noilla on oma onnensa jo, eikä niihin auta mikään muu kuin Jumalan tekemä ihme, onnensa päätepiste. - jeepjep
Jesajasta
Luku 44:15-20
15. Se on ihmisillä polttopuuna. Hän ottaa sitä lämmitelläkseen, sytyttää uunin ja paistaa leipää, vieläpä veistää siitä jumalan ja kumartaa sitä, tekee siitä jumalan kuvan ja lankeaa maahan sen eteen.
16. Osan siitä hän polttaa tulessa, toisen osan ääressä hän stö lihaa, paistaa paistin ja tulee ravituksi. Hän myös lämmittelee itseään ja sanoo: Hyvä minun on lämmin, minä näen tulen.
17. Lopusta hän tekee jumalan, jumalankuvan. Sen eteen hän lankeaa maahan, kumartaa ja rukoilee sanoen: Pekasta minut, sillä sinä olet minun jimalani.
18. He eivät tajua, eivät ymmärrä mitään, sillä heidän silmänsä ovat SULJETUT, niin etteivät näe, ja heidän SYDÄMENSÄ, niin etteivät käsitä.
19. Heidäm MIELEENSÄ ei tule, heillä ei ole järkeä eikä ymmärrystä, että sanoisivat: Osan olen siitä polttanut tulessa, olen paistanut sen hiilillä leipää, paistanut lihaa ja syönyt. Tekisinkö tähteestä KAUHISTUKSEN, lankeaisinko maahan puupölkyn eteen!
20. Mitättömään turvaavan on PETETTY sydän vienyt harhaan.
Hän EI pelasta sieluaan eikä sano: Eikö ole PETOSTA se mikä on oikeassa kädessä.
2:8
8. Heidän maansa on TULLUT täyteen epäjumalia. He kumartavat KÄTTENSÄ töitä, sitä, minkä heidän sormensa ovat tehneet.
9:8,12-16 ja 19
8. Sen sai tuntea koko kansa, efraim ja samarian asukkaat. Mutta ylpeydessään ja sydämesä kopeudessa he sanoivat.
12. Kansa ei kuitenkaan kääntynyt kurittajansa puoleen, eivätkä he etsineet Herraa Sebaotia.
13. Siksi Herra katkaisi yhtenä päivänä Israelilta PÄÄN JA HÄNNÄN, palmulehvän ja kaislan.
14. Vanhin ja arvomies on pää, valhetta opettava profeetta taas häntä.
15. Tämän kansan johtajat olivat EKSYTTÄJIÄ ja johdettavat JOUTUIVAT hämminkiin.
16. Siksi Herra ei säästänyt sen nuoria miehiä eikä armahtanut sen orpoja ja leskiä. He kaikki ovat näet JUMALATTOMIA JA PAHANTEKIJÖITÄ JA JOKAINEN SUU PUHUU TYHMYYTTÄ. Kaikesta tästä hänen VIHANSA ei ole asettunut ja hänen kätensä on EDELLEEN OJENNETTU.
19. He ahmivat oikealta, mutta ovat yhä nälkäisiä, syövät vasemmalta, eivätkä saa kylläänsä. Jokainen syö OMAN käsivarsiensa lihaa.
24:5
5. Maa on SAASTUNUT asukkaittensa alla, sillä he ovat RIKKONEET lait, MUUTTANEE käskyt, HYLÄNNEET iankaikkisen liiton.
28:9
9. Keitähän tuokin luulee neuvovansa taitoon, keitä saarnallaan opettavansa?
OLEMMEKO me vasta maidolla vieroitettuja, äidin rinnoilta otettuja?
29:9-11
9. Viipykää ja odottakaa itsenne sokeiksi ja jääkää sokeiksi!
He ovat juovuksissa, mutta eivät viinistä, he horjuvat, mutta eivä väkijuomasta.
10. Herra on VUODATTANUT teidän päällenne raskaan unen hengen ja sulkenut teidän silmänne, PROFEETTANNE ja PEITTÄNYT teidän päänne näkijänne.
11. KAIKKI ILMOITUS on teille kuin lukitun kirjan sanat. Jos se annetaan kirjan TAITAVALLE ja sanotaan: Lue tämä, hän vastaa: EN VOI se on lukittu.
30:1 ja 10
1. Voi UPPINISKAISIA lapsia, sanoo Herra, jotka pitävät neuvoa mikä ei ole minusta ja hierovat liittoa ilman minun Henkeäni KOOTEN SYNTIÄ SYNNIN PÄÄLLE.
10. HE SANOVAT näkijöille: Älkää nähkö ja ennustajille. Älkää ennustako meille TOSIA, puhukaa meille MIELUISIA, ENNUSTAKAA silmänlumeita.
33:8
8. Tiet ovat autioina, polulta on kulkija poissa: LIITTO ON RIKOTTU [sen] TODISTAJIA halveksitaan ihmisiä ei pidetä minäkään.
42:25
25. Niin hän vudatti Israelin päälle vihansa hekun ja sodan tuomuuden. Se liekehti sen ympärillä, mutta se EI OLLUT tietääkseen. SE POLTTI Israelia mutta ei ottanut sitä huomioon.
44:25
25. Minä TEEN TYHJIKSI ennustelijan merkit, osoitan taikurit pettureiksi, panen tietäjät perääntymään ja MUUTAN heidän tietonsa typeryydeksi. - jeepjep
Johanneksen 1 kirje Luku 2:18 ja 19
18. Lapset nyt on lopun aika.
Kuten olette kuulleet että Antikristus on tulossa niin onkin nyt MONIA ANTIKRISTUKSIA ILMAANTUNUT.
Siitä me tiedämme että on lopun aika.
Jesajasta luku 1:21
21. Kuinka onkaan TAPAHTUNUT, että uskolinen kaupunki on TULLUT PORTOKSI!
Se oli täynnä oikeutta, siellä asui vanhurskaus, mutta nyt siellä oleskelee murha miehiä.
Danielista Luku 7:8
8. Tarkatessani sarvia minä näin, miten pieni sarvi puhkesi niiden välistä ja kolme edellistä sarvea repäistiin pois sen edestä.
SILLÄ SARVELLA OLI SILMÄT KUIN IHMISEN SILMÄT JA SUU JOKA HERJATEN PUHUI.
Johanneksen evankeliumista Luku 8:44
44. TE OLETTE ISÄSTÄ PERKELEESTÄ, JA ISÄNNE HIMOJA TE TAHDOTTE TYYDYTTÄÄ.
Hän on ollut murhaaja ALUSTA asti, eikä hän PYSY TOTUUDESSA, koska hänessä ei ole totuutta. Puhuessaan VALHETTA hän puhuu omaansa, sillä hän on valehtelija ja valheen ISÄ.
aamen
eikö olekkin mielenkiintoista? ;)
ymmärrättekö missä ajassa olemme ja missä menemme?
ette kai ole eksyneet merkkien seuraamisessa? - jeepjep
kuka on okein sinun Herrasi ja kuka sinua käskee?
tietäkää tämä minä en tule kumartamaan ketään teistä! ;)
Jumalan_henkäys
25.9.2015 22:00
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
Jumala ei ole antanut enää käskyä kirjoittaa sinulle !!!
Meistä piti tulla työpari, mutta ainakin tällä hetkellä, olet jonkin verran HARHALUULOINEN ja SEKAISIN !
******** KIRJOITIT:
mikä sinulla on muita vastaan olemeko me tehneet sinulle jotain väärää?
oletko muuten Jumalan_Henkäys nimimerkin takana?
koska olen laittanut merkille että monessa nimimerkissä on tommonen viiva jota käytät...
eli esim he-man sitten on adam-and-eve ja monia muita sovelluksia mutta kaikissa on aina tuo viiva jotenkin....
olen tämän viiva jutun löytänyt jopa maailman menoakin palstalta ja muilta uskonnottomilta palstoilta oletko niilläkin palstoilla joku asiantuntia joka tieää kaikesta kaiken kun joskus olin lääke palstalla kirjoittelee niin siellä oli ihan samanlainen tyyppi kuin sinä joka oli tietävinään kaiken kaikesta... :)
monella palstalla oikein vaikutat?
eli onko sinulla myös pilkka nimimerkkikin kuten he-man? koska monessa ketjussahan tämä he-mannikin on jossa sinä kirjoitat joka huutelee mitä satuu ja kaikken silmiin pistävintä siinä on se että kirjoitustyylinne on sama et sinä mitenkään kirjoitus tyyliäsi pysty peittämään... ;)
käskeeö Herra sinua pilkkaamaan ja siunaamaan opettamaan ja haukkumaan muut tuomitsemaan?
*******************************************************************
ONKO tuo kaikki vuodatus, vain ja ainoastaan . . . MINULLE ?. . . :)
Jos on, NIIN MISTÄ MOINEN KUNNIA ?
VAROITUS:
NIMIMERKKI ---> Jumalan_henkäys . . . EDUSTAA JUMALAA.
ÄLÄ VAAN MENE SOLVAAMAAN TÄTÄ NIMIMERKKIÄ . . .
. . . Jumala voi SUUTTUA PUOLESTANI !
-------------------------------------------------------------------------
JULKINEN PROFIILI: Jumalan_henkäys (tämä enää käytössä)
Jouni Ylönen
Olen Jumalan ARMOSTA uudestisyntynyt, eli nöyrä mies . . . Jeesuksen oma.
-------------------------------------------------------------------------
NÄITÄ OLEN KÄYTTÄNYT . . . Jumalan määräyksen mukaan.
Jumalan_nimissä (ei enää käytössä)
JumalanArmo40 (ei enää käytössä)
-------------------------------------------------------------------------
Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.
Siunausta ja Herran rauhaa ! - jeepjep
1 kuningasten kirja luku 18:21,22,24,27, ja 37
21. Elija astui kansan eteen ja sanoi: kuinka kauan te onnutte molemmille puolille?
Jos Herra on Jumala seuratkaa häntä jos baal on jumala seuratkaa häntä. Kansa ei vastannut hänelle mitään.
22. Elija sanoi kansalle: minä olen ainoa jäljelle jäänyt Herran profeetta, mutta baalin profeettoja on 450.
24. Sitten huutakaa te jumalanne nimeä ja minä huudan Herran nimeä.
Se Jumala joka vastaa tulella on Jumala.
Kaikki vastasivat ja sanoivat: Niin on hyvä.
27. Keskipäivän aikaan Elija pilkkasi heitä ja sanoi: Huutakaa kovemmin Onhan hän jumala, mutta hänellä voi olla jotakin toimittamista, tai hän on poistunut johonkin tai on matkalla tai kenties hän nukkuu, mutta kyllä hän herää.
37. Vastaa minulle Herra, vastaa minulle, että tämä kansa tulisi näkemään että, sinä Herra, olet Jumala ja että sinä käännät heidän sydämensä takaisin.
aamen ;) - jeepjep
kohta meille kaikille selviää kuka kukin on kohtahan me sen näemme... ;)
Jumalan_henkäys
26.9.2015 13:02
Rakas uskonveljeni "raamatusta" !
Et saa ahdistella täällä ketään . . . SUOMEN PAPIT SINÄ KOHTA TUOMITSET !
Jarmon jätät myös rauhaan . . . Jumala on hyvin mieltynyt Jarmoon.
Jumalan mukaan, Jarmo edustaa tällä palstalla . . .
. . . NÖYRYYTTÄ . . . Jumalan syvin olemus . . . Jumala on ITSE NÖYRYYS . . . :)
. . . Jumalan tahdon noudattamista . . . Tempaus oli - Jumalan Tahto - JARMOLLE.
KOITA HILLITÄ ITSESI . . . hieman nöyryyttä ja kärsivällisyyttä . . . ;)
******** Vastaan tuohon yhteen kysymykseen:
"mitä sitten uskostaosattomat ettekö nytten ole epäonnistuneet tehtävässänne?"
--------------------------------------------------------------------------
Miten TEHTÄVÄ voi olla EPÄONNISTUNUT, ennen kuin se on edes ALKANUT ?
Olemme vasta aloittamassa . . . tekemässä alkuvalmisteluja !
Jumalalla on hieno suunnitelma . . . niin hieno, että ihminen ei pysty sellaista vähäisellä älyllään kehittelemään.
Siinä suunnitelmassa - koko maapallo - on . . .
. . . Jumalan SANAN julistuksen kohteena.
EIKÄ haittaa, vaikka osa Jumalan sanasta menisi avaruuden puolelle, jos siellä joku meitä kuuntelee . . . ;)
MESSIAS on tulossa, ISÄ tulee lihaksi . . . Jeesus Kristuksen toinen tuleminen on lähellä, mutta sitä ennen on lähetyskäsky suoritettava loppuun.
NIIN ON JUMALA SANONUT . . . SE ON HERRAN TAHTO . . . !
Palaan asiaan . . . :)
---------------------------------------------------------------------
Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.
Mikä on ilmoitettu . . . se on Jumalan nimissä ilmoitettu !
"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään." Matt. 5:17
Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.
Siunausta ja Herran rauhaa ! - jeepjep
"Miten TEHTÄVÄ voi olla EPÄONNISTUNUT, ennen kuin se on edes ALKANUT ?"
se oli vertaus vaan mikä on sinun ymmärryksesi taso?
minun "tehtäväni" alkoi 7 vuotta sitten ja tämän kaiken olen jo kertaalleen puhunut enen kuin lankesin!
mutta nytten olen taas palannut 3 vuoden "loman" jälkeen... ;) - tiedättekömuuten
mitä minulla on maanantaina syntärit ja täytän 31 v :)
- teinteille
biisin itsestäni... ;)
Timo Rautiainen Piru Minut Periköön!
Olen tehnyt kaiken niin kuin minua OPETETTIIN,
Synnit joista valmiiksi ARMAHDETTU on,
pelaan, mutta pelkään, että kertynyttä VELKAA
SYYTTÖMÄT taas vuorollaan kovan koron kanssa joutuu maksamaan
Tahtoisin kaiken täältä mukaani,
En jättää enää MUIDEN taakaksi,
Vaan täältä MITÄÄN kun ei mukaan saa,
Piru minut periköön
PERINTÖÄNI JÄÄ VAALIMAAN,
SYYTÖN syntejäni kantamaan,
Täältä niitä kun en mukaan saa,
Piru minut periköön
MIKÄ MINÄ OLEN KETÄÄN NEUVOMAAN
TAI MITÄÄN OPETTAMAAN
ESIMERRKIÄ ANTAMAAN
PERUNKIJROITUKSENI EI OLE LASTEN LUETTAVAA
SYVÄÄN minut haudatkaa
Ja pian UNOHTAKAA,
Tai miehen mallin MITÄTÖN,
Taas uuden polven VIESTINVIEJÄN saa
Tahtoisin kaiken täältä mukaani,
En jättää enää muiden taakaksi,
Vaan täältä mitään kun ei mukaan saa,
Piru minut periköön
Perintöäni jää vaalimaan,
Syytön syntejäni kantamaan,
Täältä niitä kun en mukaan saa,
Piru minut periköön
Tahtoisin kaiken täältä mukaani,
En jättää enää muiden taakaksi,
Vaan täältä mitään kun ei mukaan saa,
PIRU MINUT PERIKÖÖN
Siis miksi UNOHTUA haluan?
Koska niin paljon teitä RAKASTAN,
Hyvää minusta vain MUISTAKAA
Ja loput piru periköön! - korjaustähän
kohtaan... :)
PERINTÖNI JÄÄ MAAILMAAN JA LOPUT PIRU PERIKÖÖN!
- jeepjep
tähän pitää vielä puuttua käskeekö Herra tekemään tämmösiä alotuksia jos edes ovat uskovan?
miksi ihmeessä te vastaatte tämmösiis provo viesteihin?
nämä ovat helluntalaisuus palstalta!
Onko Jeesus mielestäsi seksikäs?
189
26.9.2015 10:03
Kertokaa naiset (ja miksi ei miehetkin), onko Jeesus mielestänne seksikäs mies.
Onko Jeesus sellainen kehen voisit ihastua ja kenen kanssa haluaisit rakastalle?
Miksi te uskovaiset, ette surmaa
M_Keteola
24.9.2015 21:34
viikonlopputyötä tekeviä, vaikka Jumalanne niin vaatii?
Eikö Jumalanne rankaise teitä tottelemattomuudestanne?
Demonitesti palstalaisille
343434
26.9.2015 8:47
Uskotteko demonien kulkeutuvan kuolleiden esineiden mukana? Jos, niin mihin se perustuu?
Jos ette, oletteko pitäneet pikku kätösissänne ns sanottua mustaa raamattua tai jopa lukeneet sitä, onko se kenties ihan kirjahyllyssä? Entä aakkoslauta, voiko sellaista säilyttää kotona, vai tuleeko siitä piruja? Löytyykö kotoa tarot-kortit?- jeepjep
täs taas yksi älytön alotus ja viesti/kysymys kuka näitä oikein tehtailee? :)
Vain uskovaisidiootti voi kirjoittaa,
AivanUskomatonta
26.9.2015 11:07
jotain näin typerää:
"'Kuolema'- sana ei tarkoittaa edes promillessa sanan käyttötapauksissa, hänen lihansa surmaamista, vaan että hänet häväistään naurattamalla häntä."
Miten Suomessa voi elää näin sivistymättömiä ja taikauskoisia ihmisiä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.35314949- 2575923
Tänään olisn uskaltanut
Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny113438- 1912536
- 1372179
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il142062Tiistaina nähdään.
Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos1101580Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva
Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon481359Rattoisaa lauantai iltaa
Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa2411186- 891160