Suomen tulee ottaa vastaan miljoona pakolaista

Ottamalla vastaan miljoona turvapaikanhakijaa, poistuisi Suomen maataloudelta ja koko elintarviketeollisuudelta Venäjän kaupan pakotteista johtuvat ongelmat, maataloustuotteitten tuottajahintojen lasku ja elintarvikkeitten menekkivaikeudet, kuten on käynyt muun muassa Ruotsissa ja Saksassa, joissa väestömäärä on lisääntynyt ja sitä tietä elintarvikkeitten kotimainen kysyntä tuntuvasti kasvanut turvapaikanhakijoista johtuen.

Tämän lisäksi Suomen tulisi käynnistää miljoonalle ihmiselle asuntojen rakentaminen, josta seuraisi rakennusalan työttömyysongelmien katoaminen ja rakennusyrittäjille urakoita vuosiksi. Tästä rakennusbuumista sekä maatalouden ja elintarviketeollisuuden viriämisestä tulisi koko kansantaloudelle merkittävä piristysruiske. Tämän edellä sanotun (maatalouden, elintarvike- ja rakennusteollisuuden) lisäksi Suomesta poistuisi arabiantaitoisten kieltenopettajien ja muittenkin aineitten opetustehtävissä olevien työttömyys kokonaan, kun näille miljoonalle turvapaikanhakijalle ruvettaisiin järjestämään suomenkielen kielikoulutusta ja muuta vastaavaa.

Kaikkein tärkein asia tässä miljoonan turvapaikanhakijan vastaanottamisessa (ja turvapaikan heille myöntämisessä) olisi se, että näin Suomi kantaisi sen inhimillisen vastuunsa, jota se on vuosikymmeniä kartellut ja siten koko kansakunnan päälle kerännyt rasistista leimaa.

Ottamalla miljoona turvapaikanhakijaa vastaan, Suomi osoittaisi että se todella kuuluu niitten maitten (Ruotsin ja Itävallan) joukkoon, joitten kanssa se samanaikaisesti EU:n jäsenyyttä aikoinaan haki, eikä ole henkisesti samaa ryhmää, jota edustavat Itä-Euroopan maista Unkari, Puola, Latvia, Tšekki, Slovakia, Romania, Bulgaria ja entisten Jugoslavian valtioista ainakin Serbia, joista kukaan ei edes halua turvapaikkaa hakea.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suksi sinä niiden miljoonan terrroristin kanssa aavikolle ja pysy siellä.

Äänestä
  • Piä sinä natsi turpas kiinni!

    Äänestä

  • tuki-turpas kirjoitti:

    Piä sinä natsi turpas kiinni!

    Pidä sinä Allahin perseen nuolija itse se tyhmä turpas kiinni. Aloitit nimittelyn luuseri.

    Äänestä

Jep,tänne ketään naisten hakkaajia,raiskaajia,sotakarkureita, perheensä sodan jalkoihin jättäneitä raukkoja,sosiaaliturvan hyväksi käyttäjiä,terroristeja,itsemurhapommittaja jihadisteja,roistoja, kulttuurimme tuhoajia ja ties minkä taudin kantajia tarvita. Mene vittuun saatanan maanpetturi!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miljoona-hakijaa kirjoitti:

Ottamalla vastaan miljoona turvapaikanhakijaa, poistuisi Suomen maataloudelta ja koko elintarviketeollisuudelta Venäjän kaupan pakotteista johtuvat ongelmat, maataloustuotteitten tuottajahintojen lasku ja elintarvikkeitten menekkivaikeudet, kuten on käynyt muun muassa Ruotsissa ja Saksassa, joissa väestömäärä on lisääntynyt ja sitä tietä elintarvikkeitten kotimainen kysyntä tuntuvasti kasvanut turvapaikanhakijoista johtuen.

Tämän lisäksi Suomen tulisi käynnistää miljoonalle ihmiselle asuntojen rakentaminen, josta seuraisi rakennusalan työttömyysongelmien katoaminen ja rakennusyrittäjille urakoita vuosiksi. Tästä rakennusbuumista sekä maatalouden ja elintarviketeollisuuden viriämisestä tulisi koko kansantaloudelle merkittävä piristysruiske. Tämän edellä sanotun (maatalouden, elintarvike- ja rakennusteollisuuden) lisäksi Suomesta poistuisi arabiantaitoisten kieltenopettajien ja muittenkin aineitten opetustehtävissä olevien työttömyys kokonaan, kun näille miljoonalle turvapaikanhakijalle ruvettaisiin järjestämään suomenkielen kielikoulutusta ja muuta vastaavaa.

Kaikkein tärkein asia tässä miljoonan turvapaikanhakijan vastaanottamisessa (ja turvapaikan heille myöntämisessä) olisi se, että näin Suomi kantaisi sen inhimillisen vastuunsa, jota se on vuosikymmeniä kartellut ja siten koko kansakunnan päälle kerännyt rasistista leimaa.

Ottamalla miljoona turvapaikanhakijaa vastaan, Suomi osoittaisi että se todella kuuluu niitten maitten (Ruotsin ja Itävallan) joukkoon, joitten kanssa se samanaikaisesti EU:n jäsenyyttä aikoinaan haki, eikä ole henkisesti samaa ryhmää, jota edustavat Itä-Euroopan maista Unkari, Puola, Latvia, Tšekki, Slovakia, Romania, Bulgaria ja entisten Jugoslavian valtioista ainakin Serbia, joista kukaan ei edes halua turvapaikkaa hakea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu