Jotenkin saman nimiseen hermeettiseen järjestöön nimeltä Kultainen aamunkoitto?
Tuntuu nuo jäsenet ainakin harrastavan hermetismiä symboliikaltaan vai liittyykö se vain siihen että kyseinen järjestö ja hermetismi molemmat ovat lähtöisin kreikasta.
1. Kultainen aamunkoitto tai Kultainen sarastus (Χρυσή Αυγή, Chrysi Avgi) on kreikkalainen kansallissosialistinen äärioikeistolainen puolue, jonka johtajana toimii Nikolaos Michaloliakos.[2] Kultainen aamunkoitto on perustettu vuonna 1993.
2. Hermetic Order of the Golden Dawn (tai yleisemmin pelkkä Golden Dawn tai H.O.G.D., suom. Kultaisen aamunkoiton hermeettinen sääntökunta eli Kultainen aamunkoitto) oli 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa vaikuttanut okkulttinen järjestö, jolla oli suuri vaikutus 1900-luvun länsimaiseen okkultismiin. Lukuisat wiccassa, thelemassa ja muissa henkisissä oppisuunnissa käytetyt rituaalit ovat peräisin Golden Dawnin perinteestä.
Järjestön kolme perustajaa, William Robert Woodman, William Wynn Westcott ja Samuel Liddell MacGregor Mathers olivat vapaamuurareita ja Societas Rosicruciana in Anglian jäseniä. Westcott oli myös Teosofisen seuran jäsen. Golden Dawnin jäseniä ovat olleet muun muassa Aleister Crowley, Edith Nesbit, Arthur Edward Waite, William Butler Yeats ja Bram Stoker.
3. Hermetica on joukko myöhäisantiikin aikaisia hermetistisiä kirjoituksia, jotka väittävät sisältävänsä salattua viisautta ja jotka pantiin yleensä Hermes Trismegistoksen nimiin. Joukko säilyneitä kreikankielisiä kirjoituksia 100- ja 200-luvuilta koottiin ja käännettiin latinaksi renessanssin aikana, ja näin syntyi kokoelma nimeltä Corpus Hermeticum. Alun perin tekstejä oli kuitenkin paljon enemmän, ja niitä oli kirjoitettu muun muassa syyrian, arabian, armenian ja koptin kielillä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.