Seurakunta tekee bisnestä myös seurakuntalaisilla. Sen lisäksi, että osallistuvat kuntien pakkoislamisointiin, keräävät seurakuntalaisiltaan täysin vastikkeetonta veroa kirstuihinsa. Ja ahneita kyllä ovat. Piispojen ja ylempien virkojen palkoista lähtien ja auttamisen kitsaudesta suomalaisille vähäosaisille päätellen .
0Äänestä
aikolainen
Tuleehan seurakunnankin tehdä kiinteistön omistajana vuokrasopimus, siinä kuin kaikkien muidenkin yhteisöjen ja toimijoiden, jos se luovuttaa kiinteistöjään pitkäaikaiseen käyttöön. Tämänhän velvoittaa jo lakikin.
Ei tarvitse. Pelkkä lähimmäisenrakkaus pitäisi olla riittävä motivaatio.
Sitäpaitsi, jos rahasta on tarve, siihenhän riittää pelkkä rukous ja kas, mannaa eurojen muodossa suorastaan sataa taivaasta!
0Äänestä
Sixsixsic
Jumala on hyljännyt Saarijärven.
0Äänestä
jeesusjaahneus
Antaisiko autonen mellikasta huoneen ja ilmaisen ruuan tavalliselle saarijärveläiselle kodittomalle jolla taskut täynnä isoja seteleitä?
0Äänestä
sini.silmäinen
Saarijärven seurakunnalla on viisaat päätöksentekijät. Äänekoskella seurakunta vuokrasi jopparille leirikeskuksensa. Tämä taas vuokrasi tilat eteenpäin SPR:lle. En tiedä milloin seurakunta on vuokrasopimuksen tehnyt, mutta hallinnollinen eliitti on kyllä ollut tietoinen massiivisesta maahanmuutosta; kesäkuussa Kuntalehdessä oli juttu, jossa todettiin, että ELY keskusten on varauduttava 80 000 maahanmuuttajan saapumiseen. Ei ole ihme, että seurakunnan talous on huonossa jamassa. Diakonia-toiminta kärsii. Veronkorotuksiinkaan ei juuri ole mahdollisuuksia.
Vastaanottokeskusliiketoiminta on tulevaisuuden liiketoimintaa, jota pyöritetään veronmaksajien kustannuuksella.
0Äänestä
missäsuomalaisetköyhät
Erotkaa kirkosta! Kirkko ei enää palvele jumalaa vaan Rahaa!
www.eroakirkosta.fi
0Äänestä
Näinonn
Eroan.
0Äänestä
43344g
Erottu on myös täällä!
0Äänestä
Luopio-mies
Vastustakaa seurakuntaa kaikin tavoin!!! Erotkaa kirkosta. Jumala on kuollut.
0Äänestä
ttttttu
Kirkolla ja jumalalla ei ole keskenään mitään tekemistä. Uskoa voi ihan mihin haluaa ilman kirkkoon kuulumista jos niin parhaaksi näkee.
0Äänestä
kenkä
Erosin kirkosta.Eroa kirkko.fi.Kävi kätevästi!Minusta pitäisi kysellä seurakuntalaisten mielipidettä asioista.
0Äänestä
asiannähnyt
Kattohuoneisto Jyväskylästä on jotenkin vain loppuun maksettava.
0Äänestä
jdjdjeufjfjf
Kellä on kattohuoneisto jyväskylässä?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Seurakunta tekee bisnestä myös seurakuntalaisilla. Sen lisäksi, että osallistuvat kuntien pakkoislamisointiin, keräävät seurakuntalaisiltaan täysin vastikkeetonta veroa kirstuihinsa.
Ja ahneita kyllä ovat. Piispojen ja ylempien virkojen palkoista lähtien ja auttamisen kitsaudesta suomalaisille vähäosaisille päätellen .