Fossiili Ikaalisten kylpylässä

Pettynyt_aika_paljon

Oli 25.9.2015 perjantaina liveorkesterin sijaan levytanssit Ikaalisten kylpylässä. Levymusiikkia alkoi tulla joskus 21 jälkeen. Musiikki muuttui klo 00.00 lähestyttäessä aina vain kovemmaksi jumputukseksi. Tanssimusiikista sai vain haaveilla. Puolenyön jälkeen tuli jonkinlainen orkesteri polvihousuissa toivottamaan hyvää iltaa. Korjasi sitten jotta oikeastaan huomenta. Kova meteli ja valot peittivät taidon puutteen. Luultavasti luulivat niin.

Illan kohokohta piti olla joku fossiili Virve Rosti. Poistuin petiin 0.15 nöyryytettynä. Tuo jäänne käväisi siellä jossain 01.00 alkaen ja oli laulavinaan jotain. 01.30 alkoi taas levymusiikki. Näin sain kuulla sinne jääneiltä sitkeiltä sisseiltä.

Kyllä pienet lavaorkesterit ovat sentään jotain. Nuo kaikki yrittävät ja onnistuvat saamaan ihmisille hyvää mieltä kun tanssi sentään on mahdollista. Yleisöä halveksivat iltaruskon ohittaneet hätähuutajat saisivat pysyä jo eläkkeellä.

1

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nöyryytetty-einöyrtyny

      Danny valittaa ja ihmettelee miksei väki ole kiinnostunut hänestä. Lieneekö sama meininki, jotta aamuyön tunneille pitäisi odottaa.

      Minusta parempi tulos saataisiin vahakabinetin tuotteilla. Idolit voisivat olla siinä kaiken aikaa näkyvillä. Tosin pahvikuvakin ajaisi saman asian.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      149
      3730
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      96
      3612
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3153
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      18
      2511
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      181
      2172
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      25
      1367
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      95
      1221
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1061
    9. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1008
    10. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      116
      989
    Aihe